keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

KANALASHAKKIA


Se oli vain välirauha. Kirjoitin viimeksi, miten meillä on riidelty munista ja pesästä. Tilanne näytti rauhoittuneen kun Tiuhti muutti uuteen kotiin ja Floora sai oman munakeon ja asettui hautomaan sitä. Kanalassa oli hiljaista. Tiuhtin lähdön jälkeen ihan liian hiljaista.

Siinä ne makasivat hetken kuin kerrospannukakku.

Ajattelin, että Myylle riittää se, kun se saa käydä munimassa Millin haudontapesään. Fiilistellä hetken aikaa, mutta jättää hautomisen vaiva muille. Olin nähnyt sen makaavan Millin munien päällä ja Millin tunkevan itsensä näppärästi Myyn alle munien päälle. Siinä ne makasivat hetken kuin kerrospannukakku: munat ja kaksi kanaa päällekkäin kunnes Myy kyllästyi ja meni matkoihinsa. Milli sai taas rauhassa jatkaa hautomistaan.

Usein Floora ja Milli hautovat sopuisasti yhdessä.

Seuraavana aamuna, ennen kuin olin ehtinyt aamupalaani syödä, oli taas tilanne päällä. Myy oli ilmeisesti tavalla tai toisella vallannut Flooran pesän. Floora puolestaan oli siirtynyt Millin pesään. Milli-raukka uikutti pesän reunalla.

Ajattelin typerästi, että
jos Myylle keksisi uuden pesän,
asia olisi ratkaistu.

Nostin Myyn pois. Palautin Flooran omaan pesäänsä, jolloin Milli pääsi omaansa. Ajattelin typerästi, että jos keksisin Myylle uuden pesän, asia olisi ratkaistu. Kun en muutakaan sopivaa keksinyt, hain kissan kuljetuskopan. Panin pohjalle heinää ja kokosin vakuuttavan kasan munia. Siitäkös meteli syntyi! Kukko ja Myy huusivat kurkku suorana yhteen ääneen ja samaa tahtia. Pelkäsivät mokomaa mötikkää.

Hain herkkuja. Meteli vaimeni ja Myy tuli arasti syömään. Kanan ilme oli näkemisen arvoinen! Se huomasi munakeon, joka selvästi houkutteli. Koppa kuitenkin pelotti ja tajusin tehneeni huonon ehdotuksen.

Tämä alkaa muistuttaa shakkipeliä, jota en osaa pelata. Tässä shakissa on neljä ruutua, kuningatar ja pari muuta nappulaa. Kuningaskin on, mutta ei pelilaudalla.

Kuningas Viuhti ei puutu kanojen riitoihin. 

Kun kuljetuskoppayrityskin meni myttyyn, avasin tukitut yläpesät, panin munakasat houkuttimiksi ja päätin antaa kanojen itse selvittää tämän pesäriidan. Kuningatar Myy saisi valita minkä ikinä vain tahtoo. Seuraavaksi arvokkain, Floora, kai valitsisi toiseksi parhaimman. Milli-raukalle jäisi mitä jäisi, mutta minä pitäisin huolen siitä, että siitosmunat olisivat Millillä. Kun pesät olisivat selvillä, jakaisin siitosmunat harkintani mukaan. Sitten kaikki olisivat varmasti tyytyväisiä ja elisivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Lopputuloksena oli se, että Milli makasi yläpesässä ja siitosmunat olivat kylmettymässä. Floora oli jaloittelemassa ja Myy oli taas kerran kyllästynyt koko touhuun. Uskollinen Milli hautoi yhä, mutta vääriä munia.

Tässä pelissä on sellaiset säännöt, että kana pyrkii siihen pesään, johon on aluksi leimautunut.  Se siis kiintyy ensisijaisesti paikkaan eikä muniin. Tietysti niin, sillä tällainen munien siirtelyhässäkkä on ihan ihmisten keksintöä. Siksi Milli ei huomannut munien olevan vääriä.

Peli olisi helppo, jos ei olisi mitään hävittävää,
mutta olen panostanut tähän kuudella siitosmunalla.

Yritän miettiä, minkä siirron Milli tekee, jos siirrän munat takaisin yläkertaan. Jääkö uskollisesti sinne, tapahtui mitä tahansa? Tekeekö Floora saman siirron kuin minä ja omii yläkerran itselleen häätäen Millin pois? Siirtyykö kuningatar Myy sinne toisten perässä? Peli olisi helppo, jos ei olisi mitään hävittävää, mutta olen panostanut tähän kuudella siitosmunalla.

Mietin siirtojani tarkkaan. Tiedän, mihin pesään Milli on leimautunut, mutta Flooran mielipaikasta en ole varma. Myy vaeltelee joka tapauksessa. Jaanko arvokkaat munat kahteen pesään, etteivät kaikki mene, jos jäävät kylmettymään? Valitsenko munille sen pesän, josta kaikki tappelevat? Vai tyydynkö juoksemaan kodin ja kanalan väliä huolehtiakseni siitä, että munat ovat edes jonkun alla lämpimässä?

Vähän myöhemmin huomaan kuningattaren kyllästyneen pelaamiseen ja poistuneen pelilaudalta. Iltapäivällä kuningatar Myy kaunistautuu ja ottaa pienet nokkaunet kuninkaan kanssa orrella. 

Myyllä on aikaa sukia sulkiaan orrella.

Lepohetkestä virkistyneenä he sitten tepastelivat peräkkäin pitkin kanalaa. Nyt tiedän mistä tulee sanonta ”kulkea peräkanaa”. Minne kuningas menee, sinne kuningatar menee perässä. Miten suloista!

 Eihän tästä hautomaan jouda, kun kerrankin saa kukon jakamattoman huomion.

Välillä kaikki kolme hautovat, kuka missäkin. Kanalassa on hiljaista. Kukko tepastelee vaiteliaana pesien edessä. Kun avaan luukun, kukko ja Myy menevät ulos. Kuningatar Myy nautiskelee aurinkokylvyistä.

Jos kanoja on kolme ja pesiä kaksi, niin
luulisi jonkun kanan makaavaan siitosmunien lämmikkeenä.

Yöksi tukin yläpesät. Ajattelen, että jos kanoja on kolme ja pesiä kaksi, niin luulisi jonkun kanan makaavaan siitosmunien lämmikkeenä. Jään odottamaan kanojen seuraavaa siirtoa. Ja kanathan siirtyvät ruudusta toiseen niin vinhaa vauhtia, että pääni on lopulta aivan pyörällä. Välillä munat ovat kylmenemässä, toisinaan samaa pesää hautoo kaksi. Ainoastaan se on varmaa, että Milli hautoo – joko oikeita tai vääriä munia. Shakkimatti tämä ei ainakaan ole. Taitaa olla peräti patti. En tiedä. Sen vain tiedän, että peli jatkuu vielä ainakin vajaat kolme viikkoa.

Seuraavana yönä mietin taas. Nousen vielä keskiyöllä varmistamaan, etteivät munat ole jääneet kylmettymään. Teen vielä yhden harkitun siirron: vastoin kasvattajan neuvoja siirrän siitosmunat yläkerran pesään, siihen Millin alkuperäiseen hautomapaikkaan. Floora saa jäädä alakertaan. Muut kaksi pesää tukin. Haudontavaiheessahan kana kiintyy paikkaan, mutta kun ensimmäinen tipu kuoriutuu, kana leimautuu siihen. Minne ikinä tipu menee, kana seuraa sitä. Päätän käyttää tätä tietoa hyväkseni ja siirtää Millin alakertaan kun ensimmäinen tipu kuoriutuu. Jos kuoriutuu.

Uskollinen Milli makaa vaikka pesän reunapuun päällä, ellei peremmälle huolita.

Elämme jännittäviä aikoja. Seuraavalla kerralla menemme ultr… tai siis läpivalaisuun. Palataan! J

6 kommenttia:

  1. Voi apua, miten jännittävää! Jään innolla odottamaan seuraavaa jaksoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Tämä jää itsellenikin aina niin jännittävään kohtaan, ettei millään malttaisi odottaa :)

      Poista
  2. No nyt on kyllä kevätkiireet sinulla siellä kanalan ja talon välillä.Saatte koko perhe vielä joskus muistella,kuinka kanalashakkia pelattiin keväällä 2019!!
    Hyvää pääsiäistä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä touhu ja tohina ei varmaan unohdu :)

      Kiitos, oikein mukavaa pääsiäistä teillekin!

      Poista
  3. Teillä on nyt yllättävän jännää. Toivotaan, että uusia tipuja kuoriutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vain jännittävämmäksi tämä muuttuu. Täytyy vain jaksaa toivoa, vaikka välillä näyttää aika toivottomalta.

      Poista