HAASTEELLISET PUNAISET

Mieheni pitää keltaisista kukista. Onneksi vielä enemmän hän pitää syvänpunaisista kukista. Hemmottelen häntä istuttamalla niitä varta vasten hänelle. Kun nämä kaunottaret puhkeavat kukkaan, kysyn onko hän huomannut syvänpunaisten gladiolusten jo auenneen. – En, mutta hyvä kun sanoit, hän vastaa ja sitten käyn hänelle näyttämässä nuo sykähdyttävät kasvit. Näytän jokaisen vuorollaan sitä mukaa kun ne aukeavat – syvänpunaiset tulppaanit, pionit nimeltä ’Henry Bockstoce’ ja ’Buckeye Belle’ ja gladiolukset.

Pioni ’Buckeye Belle’ on mieheni lempikukka ja ainoa, jonka lajikenimen hän muistaa.

En kasvata keltaisia kukkia mieheni mieliksi, sillä hän ei edes huomaa keltaisten puuttuvan. Hän kyllä nauttii puutarhasta, mutta vielä enemmän hän nauttii nähdessään minun olevan onnellinen kaiken keskellä. Siinä se on, se ratkaiseva ero miehen ja naisen välillä.

Olen iloinen, ettei mieheni kaipaa kirkkaanpunaisia kukkia. Kirkkaanpunainen ei ole minun värini. Omassa puutarhassani ainoa yhdistelmä, johon kirkkaanpunainen mielestäni sopii, on sekoitus kirkkaankeltaisia, valkoisia, oransseja ja punaisia unikoita. Aivan toinen juttu sitten ovat ne riemunkirjavat puutarhat, joissa kaikki värit ovat iloisesti sekaisin. Katselen sellaisia mielelläni, mutta oman puutarhani haluan olevan harmoninen.

Gladiolus 'Black Star'

Tummanpunainen viestii minulle arvokkuutta ja juhlallisuutta, mutta siinä on myös ripaus surumielisyyttä. Tumma punainen vaatii seurakseen jotakin raikasta. Esimerkiksi rippilapsen valkoista paitaa vasten syvänpunainen ruusu on erityisen juhlava.

Kirkkaanpunainen on minusta jotenkin arkinen väri. Pyykkään poikien kirkkaanpunaisia huppareita ja T-paitoja. Pilkon tomaatteja ja paprikoita. Smoothieen sujautan mansikoita, puolukoita ja punaherukoita. Autommekin, puhtaasti käyttö- eikä näyttelyesine, on kirkkaanpunainen. Rakkauden värinen. Sillä vanhalla autolla me yhdessä köröttelemme. Usein mieheni tarjoutuu mukaan kuskiksi ja matkaseuraksi. On mukavampi mennä yhdessä. Se on arjen rakkautta.

Nämä punaiset tulppaanit jäivät yhden kerran kokeiluksi. Ne eivät vain sopineet vaaleanpunaisten ja valkoisten kanssa samalle suunnalle.

Kirkkaanpunaista pidetään iloisena värinä. Useat lapset pitävät punaisesta. On havaittu, että monet lapset käyttävät punaisen värikynän loppuun ensimmäisenä. Usein lapset oppivat nimeämään väreistä ensimmäisenä juuri punaisen ja keltaisen.

Kirkkaanpunainen on puutarhassa minusta haasteellinen väri. Se alkaa helposti riidellä tai ainakin varastaa huomion ja latistaa muut. Kirkkaanpunaisen sijaan käytän mieluummin fuksiaa/aniliininpunaista. 

Tämä voimakkaan värinen laukkaneilikka on kivikkopenkin väriläikkä, varsinainen ilopilleri. 

Yksi ihanimmista yhdistelmistä minusta on vaaleanpunainen, valkoinen, vaalean- tai taivaansininen sekä fuksia/aniliini. Sellaisen ryhmän kokosin hempeän vaaleanpunaisista ja valkoisista pioneista, puhtaansinisistä iiriksistä sekä aniliininpunaisesta pionista nimeltä 'Madame Furtado'. Minusta voimakas fuksia/aniliini on paras pienenä korostusvärinä vain. Isona alueena kokisin sen liian hallitsevaksi.

Pioni 'Madame Furtado' oli juuri etsimäni, voimakkaan aniliininpunainen.

Syvän tummanpunainen on vähintään yhtä haasteellinen kuin kirkkaanpunainen. Valkoisen seurana se on helppo, mutta siihen se helppous sitten loppuukin. Erehdyin kerran istuttamaan tummanpunaisen ’Henry Bockstoce’ –pionin vaaleanpunaisten hempukoiden seuraan. Tummanpunaiset pionit saivat äkkilähdön valkoisten pionien seuraan. Vihreä sopii näiden haasteellisten punaisten seuraan mainiosti. Ehkäpä vihreän sävyillä leikittelemällä voisi ryhmään tuoda eloisuutta. Olen alkanut katsella vihreäkukkaista pionia ’Green Halo’ sillä silmällä.