maanantai 27. elokuuta 2018

YSTÄVÄNI

Minulla on hyvä ystävä. Kerron nyt hänestä hieman. Olimme pitkään käyneet samoissa tilaisuuksissa, mutta useinkaan en huomannut häntä, sillä hän on pienikokoinen ja eikä millään tavalla tuo itseään esille.  Hän on hyvin kaunis, mutta pukeutuu vaatimattomasti. Kun paikalla on paljon ihmisiä, hän on myös hiljainen ja antaa ujon vaikutelman.

Sitten erään kerran satuimme samaan työryhmään ja juttelin hänen kanssaan. Huomasin pian, että hänen kanssaan oli helppo olla ja meillä oli paljon yhteistä. Jatkoimme yhteistyötä ja ystävystyimme. Minulle avautui aivan uusia näkökulmia.

Huomasin, että hän  on hyvin vahva ihminen. Hänellä  on uskomaton määrä henkisiä voimavaroja ja viisautta. Hän ei ole lainkaan ujo ja hiljainen, vaan rohkea ja puhelias. Hän vain on luonteeltaan sellainen, ettei pidä melua itsestään. Meni pitkään ennen kuin tiesin, että hän on korkeasti koulutettu ja lahjakas monilla eri alueilla. Kaiken kaikkiaan hieno ihminen ja ihana ystävä.

Jalokello on juuri kuin ystäväni.

Jalokello (Platycodon grandiflorus)

Jalokello on juuri kuin ystäväni. Hieno perenna, mutta monivuotisena kasvina vähän tunnettu. Kesä voi olla jo pikällä, ennen kuin huomaan hänet. Itse asiassa jalokello versoo varsin myöhään. Pitkin kesää jalokello valmistautuu heinä-elokuun suureen tapahtumaan: silloin se aukaisee kookkaat, kauniit kukkansa ja ilahduttaa pitkään kukinnallaan. Minun jalokelloni kukkii puhtaanvalkoisin kukin, mutta olen kuullut myös sinililoista ja vaaleanpunaisista kukista. Silloin jalokello ei jää huomaamatta. Jo pullistuvat nuput saavat mielenkiinnon heräämään; pian saa nähdä jotakin hyvin kaunista.

Nuput ovat viisikulmaisia ja pulleita.

Jalokellon kanssa on helppo tulla toimeen. Jalokello ei levittäydy toisten tontille juurillaan eikä myöskään siementämällä. Pitää huolen omista asioistaan. Aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla ja kuivassa tai tuoreessa, runsasmultaisessa, hiekansekaisessa ja runsasravinteisessa maassa tykkää asustella.

Pari asiaa kuitenkin on,
joista jalokello herkästi ottaa itseensä.

Vaikka jalokellon kanssa ei joudukaan hankaluuksiin, pari asiaa kuitenkin on, joista jalokello herkästi ottaa itseensä. Se ei pidä siirtämisestä eikä jakamisesta. Jakamisen aiheuttamasta järkytyksestä jalokello toipuu hitaasti. Ymmärrän. Jalokello rakastaa rauhallista elämää.

Täällä II-vyöhykkeellä jalokello on ollut vahva – kestänyt ankarimmatkin talvet ja kesät. Olen kyllä kuullut, ettei jalokello kovin pohjoisessa kestä ja varsinkin talvimärkyyttä se ei siedä. En ihmettele. Olisihan se aikamoista seisoa märin jaloin pakkasessa.

Minun jalokelloni aloittelivat kukintansa heinäkuun viimeisellä viikolla ja vielä kuukautta myöhemmin niissä on kukkia.

Olen kuullut, että jalokelloa käytetään paljon vain kesäkukkana. Suosittelen kuitenkin istuttamaan sen viimeistään syksyllä maahan, sillä hyvässä lykyssä jalokellosta voi saada pitkäaikaisen ja hyvän, luotettavan ystävän. Sellaisia ystäviä ei voi koskaan olla liikaa.


20 kommenttia:

  1. Satu vei sanat suustani! Mitenkähän jalokello viihtyisi IV-vyöhykkeellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä hyvistä ystävistä ja kauniista kukista tulee iloiseksi.

      Pelkään pahoin, ettei se menesty siellä. Ainakaan Navettapiialla eivät ole talvehtineet :(

      Poista
  2. Ihana ystävä ja hianot kellot. Mullon ollu joskus sinisiä, muttei ne kestäny talavia, vaikka oli istutettu kohopenkin reunahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei niitä hyviä ystäviä oteta kuin kaupan hyllyltä. Jokaisesta heistä saa olla kiitollinen. Harmi, ettei jalokello kestänyt teillä :( Kaikista ei vaan tule pitkäaikaisia ystäviä, vaikka kuinka haluaisi.

      Poista
  3. Kaunis kuvaus molemmista ystävistäsi. Jalokello on todella kaunis, en ole tuota omassa pihassani koskaan nänytkään. Ehkäpä yritän etsiä tuollaisen ystävän ja saada viihtymään meillä. Mukavaa viikkoa, Pauliina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Jalokellon kauneutta lisää sen kiltti, jalo luonne - toisin kuin vuohenkellolla, josta täällä onkin viime aikoina juoruiltu. Toivottavasti jalokellosta tulee hyvä ystävä. Kiitos samoin, oikein hyvää viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Hieno tarina ystävyydestä. Minulla on sininen jalokello ja tosiaa, meni jonkin aikaa ennenkuin huomasin sen kukkivan. Ajattelin siirtää sen näkyvämmälle paikalle, mutta kiitos vinkistä, en haluakaan järkyttää sen herkkiä tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cheri! En ole itse kokeillut siirtää jalokelloa, mutta luin, että tosiaan ovat aika herkkätunteisia sen suhteen.

      Poista
  5. Pariin otteeseen olen yrittänyt jalokelloja talvettaa. Jonkun kerran se aina onnistuu, mutta lopulta ne häipyvät. Pitäisi kokeilla taas eri paikkaan. Joskus se on kuitenkin pienestä kiinni. Kukka on vain niin kaunis, että kannattaisi yrittää vaan onnistumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, kun ne ovat niin arkoja. En ole ollenkaan osannut ajatella, että ne ovat niin palelevaisia kun ne ovat täällä urheasti pärjänneet tällaisen tumpelon hoivissa. Joo, kauniin kukan lisäksi sillä on jalo luonne :)

      Poista
  6. Kauniita sanoja ystävyydestä ja ystävästä. Minulla myös kasvaa valkoisia jalokelloja, ja ne ovat juuri sellaisia kuin kuvasit: upeita kaunottaria, jotka eivät pidä itsestään turhaa meteliä. Kukkivat vain siinä omana itsenään jotenkin kummallisen tietämättöminä siitä, kuinka upeita itse asiassa ovat. Hieno kasvi. Ja sinulla on hieno ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi! Mukava kuulla, että kuvaukseni jalokellosta osui kohdalleen :) Mietin vielä jalokellon kukkia. Niissä on voimakkuutta toisin kuin monissa muissa kelloissa, jotka ovat paljon hentoisempia. Ja sitten niissä on jotakin hyvin jaloa...

      Poista
  7. Pitkästä aikaa ehdin tänne blogiisi ja heti sain lukea kauniin postauksen ystävyksistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) Kiitos, Minna! Sellaista elämä tahtoo olla, ettei kaikkea kivaa vaan ehdi tekemään.

      Poista
  8. Mukava vertauskuva. Jalokello vaikuttaa todella kauniilta, täytyykin katsoa, jospa siitä tulisi joskus minunkin puutarhaystäväni, jos siis satun hänet taimistolla kohtaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu! Hyviä, luotettavia ystäviä sekä kauniita, kilttejä ja jaloja kukkia ei voi koskaan olla liikaa :)

      Poista
  9. Usein ne pienet ja hiljaisemmat ovatkin niitä tarkemman huomion arvoisia. Ihanan kauniisti kirjoitit taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi! Se on sitä elämän rikkautta, että meitä on niin monenlaisia - ja kukkia kanssa :)

      Poista