PUUTARHANI JA MINÄ Maaliskuussa

Maaliskuun 2. päivä

Poikani keskustelevat siitä, voiko takatalvea tulla, kun oikea talvi ei ole kunnolla alkanutkaan. Minä puolestani olen sitä mieltä, että nyt on etukevät. Kevät vain rynnii hetkeksi talven edelle. Tiedän kuitenkin, että talvi palaa vielä.


Maaliskuun 11. päivä

Viiletän ponnari heiluen ja kura roiskuen pitkin kuoppaista soratietä. Jouko joutuu pistämään juoksuksi pysyäkseen vauhdissa mukana. Mikäpä tässä on ulkoillessa, kun on alla uusi menopeli, sähköpyörätuoli. Puutarhassa puolestaan täytyy kulkea kieli keskellä suuta. Polut ovat sulia, mutta ne ovat kapeita ja mutkaisia. Onneksi ei ole mihinkään kiire.

Floora on vihdoin saanut valmiiksi uuden mekkonsa. Floora oli sittenkin päättänyt pitäytyä klassisessa mallissa, ruskeankirjavassa. On se upea: säihkyvän puhdas ja sileä.

Kanat ovat jo orsilla, kun käyn toivottamassa niille hyvää yötä. Päitään kallistellen ne kuuntelevat jutteluani ja katselevat minua suloisilla nappisilmillään. Voi miten ihania ja rakkaita ne ovatkaan!


Maaliskuun 12. päivä

Mitään enempää en osaisi toivoa: ohut lumikerros peittää maan, aurinko paistaa, linnut laulavat aivan niin kuin lapsuudessani. Ulkoillessani saan punaiset posket. Ruokapöydällä loistaa iloinen tulppaanikimppu. Nyt on kaikki palaset kohdallaan, ajattelen.

Iltapäivällä kiertelen Joukon kanssa kaupassa. En ole tullut ostamaan puutarhahanskoja, mutta yhtäkkiä ne ovat edessäni. Kokonainen hyllykkö pullollaan valkoisia hanskoja, joita olemme joka kevät etsineet kissojen ja koirien kanssa. Olisin valmis maksamaan kahdesta parista melkein saman hinnan, jolla nyt saan niitä tusinan. Ostan hanskat koko kesän tarpeisiin. Kassalla hävettää, mutta suu pyrkii korviin asti. – Nyt on kyllä kevätfiilis, totean Joukolle, joka hanskoja keväisin etsineenä ymmärtää tunteeni.


Maaliskuun 14. päivä

Ai että, pihaan on ilmestynyt ensimmäinen peräkärryllinen risuja. Kyllä nyt elämä hymyilee! Pojat ovat käyneet kaatamassa puita ja saavat tuoda oksat kotiin. Tuntuu jo vähän kesältä. Melkein kuulen oksasilppurin yksitoikkoisen äänen korvissani ja näen hakkeet pensaiden katteena.


Maaliskuun 15. päivä

Olen saanut viestin, jonka lähettäjäksi olen merkinnyt Thüringenin kääpiöpartakana. Jännittävää. Viestissä on kuva kahdesta kauniista kukosta. Toinen kukoista kiekuu jo. Tekisi mieli hakea kukko saman tien, mutta täytyy malttaa vielä hetki.


Maaliskuun 17. päivä

Peräkärryllinen risuja oli vasta alkusoittoa. Tänään koko metsän reuna täyttyy rangoista ja risukasoista. Jouko harmittelee risukasojen tuomaa sotkua. Ei haittaa, näistähän minä olen haaveillut. Teini naurahtaa, että äiti olisi iloinen risuista joululahjanakin. Niin olisinkin.


Maaliskuun 22. päivä

Ah, miten keväinen päivä: aurinkoinen, tyyni ja yllättävän lämmin! Kuovi patsastelee pellolla. Joutsenparikin on saapunut. Kuljeskelen puutarhassa pitkin päivää altistaen itseäni uusille ideoille. Tekee jo mieli betonijauheostoksille. En vielä tarkkaan tiedä, mitä betonista tekisin. Pääsiäismunia ainakin.

Haen kasvihuoneesta korin. Voisin koota siihen sommitelman kukista, sammaleesta, pajunoksista ja betonimunista. Tunnen, miten inspiraatio kuplii sisälläni.


Maaliskuun 23. päivä

Ensimmäiset krookuksen nuput Kanalan kolmiossa hätkähdyttävät. Aikaisin ovat nousseet. Tervetuloa vain, minäkin olen valmiina kevääseen! Pääsiäispöydän kattaussuunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa.


Maaliskuun 24. päivä

Tänään katselen kaikkea muottisilmälasien läpi: litran maitotölkki sopii kukkamaljakolle, sinappipurkista tulee kaunis kynttilänjalka, pahvilaatikoista tehtailen alustat roihuille, silikonivuokiin ruukuntassut, munankuoriin pääsiäispöydän kynttilät… Käärin kelmuun kynttilöitä, kynttilänpidikkeitä, pulloja. Leikkaan, teippaan, mittaan ja mallaan. Jouko hakee rautakaupasta sementtisäkin. Vielä minun täytyy malttaa odottaa yön yli.


Maaliskuun 25. päivä

Puen olohuoneen pöydälle pari muoviessua. Pöydän jalat sujahtavat näppärästi hihoihin. Lattian suojaksi tulee pahvi. Aion valaa betonityöt keskellä olohuonetta, sillä muutamaksi seuraavaksi yöksi on luvattu pakkasta. Toivottavasti työt eivät kuivu liian nopeasti. Voivat silloin kuulemma haljeta. Otan riskin, sillä jos aion saada pääsiäismunat pääsiäiseksi, en voi jäädä viivyttelemään.

Teen kaiken niin huolellisesti kuin osaan. Jouko lupautuu sekoittelemaan betonimassan. Öljyän, metallipintoihin käytän vaseliinia. Paksuihin osiin laitan verkon. Koputtelen ja tökin ilmakuplat pois. Sementin tarve yllättää. Hyvä, kun olin varannut isoja ja pieniä muotteja. Yllätyn myös, miten paljon aikaa kuluu huolellisesta valmistautumisesta huolimatta. Lopulta olen tyytyväinen, mutta iltaa varjostaa pelko kaiken epäonnistumisesta.

Maaliskuun 26. päivä

Minulla on pakottava tarve päästä kukkaostoksille. Aloitan kuitenkin kirpputorilta. Olisi kiva löytää muovikulhoja ja joulupalloja muoteiksi. Kysymykseni joulupalloista saa myyjän naamaan venähtämään. Eihän niitä tähän aikaan. Löydän joitakin oikein sopivia kippoja.

Minulla sattuu olemaan ylimääräistä aikaa, joten kaarran seuraavalle kirpputorille, vaikka en muista kaipaavani mitään. Ensimmäinen löytöni on kattoon ripustettava metalliteline. Olen haaveillut siitä useamman vuoden, ja nyt saan tuon ihanuuden kympillä. Saman tien päätän, että se pääsee terassille ja saa koristeiksi kukkakimppuja, betonipalloja ja sen sellaista.

Seuraava löytöni on kaunis kori, jota olen kaivannut kovasti sähköpyörätuolin lisävarusteeksi. Juuri sopivan muotoinen ja kokoinen eikä edes kallis. Ai että, miten kiva on päästä poimimaan koriin pajunkissaoksia.

Matkan varrella katseeni osuu kauniiseen kankaaseen, joka lähempää katsoen osoittautuu huiviksi. Olen kaupoista etsinytkin kesähuivia, mutta en ole löytänyt mieleistä. Hintalapussa lukee 1 e. Aika uskomatonta!

Kangaskaupasta löydän kauan etsimäni lautasliinakankaan, joka tosin on kompromissi. Tyydyn sekoitekankaaseen, kun täyspellavaa ei ole tarjolla. Pääsiäisen juhlapöydän toteutus loikkaa harppauksen eteen päin.

Orvokkeja en löydä. Ei niitä vielä myydä näillä leveysasteilla. Oikeastaan hyvä näin. On meinaan näissäkin projektia.


Maaliskuun 27. päivä

Eilen ostamani häkkyrä inspiroi minua niin, että on haettava pajunoksia. Jouko varmistaa, olenko huomannut, että tuulee voimakkaasti. Olenhan minä, mutta olen saanut idean. Siihen tarvitaan pajunkissoja, rohtokatajan oksia ja harsokukkia. Sidon niistä kimppuja häkkyrään roikkumaan.

Kimpuista tulee juuri niin kauniita kuin olen ajatellut. Betonipallot puuttuvat vielä. Tänään valoin kynttilänjalkoja ja maljakon pidikkeitä.

Maaliskuun 28. päivä

En malta syödä aamupuuroa ennen kuin olen irrottanut muotit. Betonityöt ovat onnistuneet loistavasti paitsi yksi pieni, jonka kynttilän kolo on vinossa. Se pääsee ruukuntassuksi. Jouko ihastelee valmiita töitäni ja heittää ajatuksen betonipatsaista puutarhaan. Asiaa sen enempää miettimättä vastaan, ettei se ole mahdollista. Patsaalle olisi kyllä tarvetta, mutta muotteja ei ole myytävänä.

Olohuone on kaikkea muuta kuin siisti, mutta viihtyisä se on. Pöytä pursuilee betonivalumuotteja tykötarpeineen ja kuivumassa olevia töitä. Ruokailupöytä on raivattu ompelutarvikkeille. Kukkakimppujen tekotarvikkeet odottelevat sohvapöydällä uusia pajunoksia.

Aikainen lintu nappaa madon – tai sitten ei. Olisin halunnut ostaa orvokkeja, mutta ei niitä meillä päin myydä maaliskuussa. Toisaalta onkin hyvä, että saan vanhoja projekteja loppuun ennen uusia. Kiirettä pitää, sillä uusia ideoita pulppuilee vinhaa vauhtia. Ruokakaupassa valitsen sinappipurkin muodon perusteella.

Kun kerran tarvitsen patsaan puutarhaan, niin tarkemmin ajateltuna voisin tehdä muotin itse. Huipun muotti minulla olisi jo valmiina. Lehtiö käteen ja suunnittelemaan. Haen ämpäreitä, ruukkuja, palloja, suppiloita. Kokoan torneja ja mietin teknistä toteutusta.

Illalla surautan siksakit pääsiäispöydän lautasliinoihin ja ideoin niihin somisteita pajunkissoista.


Maaliskuun 29. päivä

Kuuntelen linnunlaulua ja moottorisahan pärinää. Pelastan muutaman harmaan haapapöllin sekä kauniita valkoisia koivunrankoja. Ei voi tietää, milloin saan idean värkätä niistä jotakin. Jotakin idean poikasta jo onkin.

Uutta projektia pukkaa: saan viestin, että nyt olisi hyvä aika hakea kukko uuteen kotiin. Keksin, että jospa pojat hakisivat kukon huomisaamuna paluumatkallaan Helsingistä. Suunnitelma sopii kaikille osapuolille. Jännittävää!


Maaliskuun 30. päivä

Saan lyhyen, mutta paljon puhuvan viestin: ”Kukko kotimatkalla.” Vastaan peukulla. En tiedä miten päin olisin. Olen odottanut kukkoa lähes vuoden. Vielä 1 h 44 min. odotusta. Laitan juustoraasteen valmiiksi rasiaan, sillä aion herkuilla voittaa kukon luottamuksen puolelleni.

Vihdoin Vilpas nostaa pahvilaatikon kukkoineen kanalan lattialle. Kukko on juuri niin suloinen kuin kuvan perusteella ajattelinkin. Se saa kierrätetyn nimen: Poppius II Pieni. Kirkkain silmin se pälyilee ympärilleen. Kerää rohkeutta ja lopulta hypähtää pois laatikosta. Kanat katselevat rivissä uutta tulokasta. Floorakin nousee hautomasta tsekkaamaan tilanteen. Kukkoa jännittää. Se löyhyttelee siipiään rauhoitellakseen itseään ja tulee Aslan suojaan. Rauhallisena se istuu jopa Aslan sylissä. Kanoja uusi sulho ei vähempää voisi kiinnostaa. Muina rouvina ne jatkavat touhujaan.

Aurinko paistaa ihanasti tarhaan ja sää on lämmin, joten päästän kanat ensimmäistä kertaa ulos. Kukko saa rauhassa tutustua paikkoihin. Niin kuvittelen, mutta kukko kököttää minun jaloissani. Se nokkii herkkuja pehkuilta. Nousen lähteäkseni käymään sisällä. Kukko huomaa sen ja kiirehtii minun jalkoihini taas. En uskalla avata ovea, ettei kukko karkaisi ulos. Kanat ovat ulkoilusta tohkeissaan, mutta jonkin ajan kuluttua palaavat sisälle nokat savessa. Monta kertaa teen lähtöä sisälle ennen kuin onnistun.

Pikkuhiljaa Poppius tottuu liikuskelemaan lattialla. Orrelle meno sen sijaan jännittää. Lopulta löydän kukon yläorrelta. Hienoa! Elämä on taas mallillaan.


Maaliskuun 31. päivä

Kanalassa tuntuu olevan kauhea kalabaliikki koko päivän. Joku on kuullut jo kukon kiekaisun, mutta minä olen onnistunut kuulemaan vain kanojen närkästynyttä kaakatusta. Eivät vanhat oman arvonsa tuntevat rouvat ole oikein mielissään nuoresta kukonklopista. Tummine silmineen, pitkine säärineen ja mustine pussihousuineen Poppius on kyllä komea kuin mikä, mutta ei rassukka osaa vielä passata ja palvella rouvia. Ymmärrän niin kanoja kuin kukkoakin varsin hyvin.

Olisin minäkin halunnut vähän vanhemman kukon. Poppius on syntynyt 26.12.2024 eli se on nyt vasta reilun kolmen kuukauden ikäinen. Itse asiassa halusin toisen rotuisenkin, chabon. Ei ollut valinnanvaraa, pieniä kääpiökukkoja on tarjolla äärimmäisen vähän. Pitkään epäröin, mutta luotin, että asia menee niin kuin sen pitää mennä. Onneksi Poppius on ihana. Ja ikäpulmakin korjaantuu ennen pitkää.

Voi voi, Poppius-raukkaa! Se on aivan ruikulilla. Joudun pistämään koko porukan kaurakuurille. Sillä se paranee. Ei ole helppoa meillä kellään.