PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Marraskuussa

Marraskuun 2. päivä

Eilisen, marraskuun ensimmäisen päivän harmaus ja ankeus ovat tipotiessään. Aurinko paistaa hurmaavasti. Kiirehdin ulos. Tällaista tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Kaikkialla rapsahtelee: jäätyneet lehdet putoilevat hangelle. Tuntuu oudolta, kun vihreälehtisten kirsikkapuiden yllä on kerros lunta. Toivottavasti lumet sulavat vielä, jotta saan leikattua loput perennanvarret.

Marraskuun 15. päivä

Kaipaan puutarha-aikaa. Valoisaa, lämmintä, vihreää ja kukkaisaa. En tiedä, mikä minuun on mennyt, kun en saa talviunen päästä kiinni. Voisin unohtaa koko puutarhan ja nukkua sikeästi kevääseen asti niin kuin kasvitkin uinuvat lumen alla.

Menemme syömään Vapriikin ravintola Valssiin. Rakennuksen edessä on ryhmä tuijia, aivan tavallisia. Kokonaisuuden kruunaa kaunis joulukoriste. Sydämeni sykähtää; tulee puutarhaolo.

Ravintolasta ajamme Pyynikinlinnaan. Komea talo on täynnä upeita taideteoksia. Minä kurkin ikkunoista, miltä puutarhassa mahtaa näyttää. Mietin, pitäisiköhän tänne tulla uudestaan kesällä.

Marraskuun 17. päivä

Voi, millaiseen jamaan olenkaan itseni saattanut! Monen neliömetrin kokoinen viiniköynnös on kauhea syttyrä. Tiedän: se olisi pitänyt leikata moneen kertaan. Kaduttaa, etten ole aiemmin tullut kunnolla perehtyneeksi sen leikkaamiseen. Syvää katumusta tuntien yritän ottaa selvää loputtomista pää- ja sivuhaaroista sekä silmuista, jotka kaikki näyttävät yhtä elottomilta.

Minun pitäisi keskittyä leikkaamiseen eikä harmittelemiseen. Käsiä paleltaa. Tulen välillä sisälle ja opiskelen lisää. Helpottaa, kun jossakin sanotaan, että vanhat pääversot voidaan katkaista ja niiden tilalle kasvaa uusia. Huh, tilanne ei siis ole toivoton. Huojentuneena lyhennän loput versot ja päätän, että enää en laiminlyö viiniköynnöksiäni.


Marraskuun 18. päivä

Viuhtin sairastuttua Floora oppi syömään jyviä pikku kattilasta. Tarjosin Viuhtille kauraa astiasta, että se varmasti saisi tarpeeksi ruokaa ja Floora sai siitä oman osuutensa. Tomera Floora löytää jyvät pehkuiltakin, joten tänään aion lopettaa moisen höpsöttelyn.

Heitän jyviä pehkuille, ja Floora kiirehtii nokkimaan. Se huomaa pienen kattilan kädessäni. Hypähtää vakiopaikalleen eteeni, katsoo tiukasti pientä kattilaa ja äännähtää. – Haluatko sinä jyviä kattilasta, lepertelen ja asettelen astian tukevasti omalle paikalleen maahan. Flora alkaa innoissaan valikoida jyviä. Parhaimmat jyvät ovat aina pohjimmaisina.

Marraskuun 22. päivä

Äkkiä kengät jalkaan ja takki päälle. Juoksen kesähamosessani paljain säärin puutarhaan kuvaamaan. Ei ole aikaa hukattavaksi, minulla lienee muutama minuutti aikaa. Matalalta paistava aurinko valaisee hetkeksi etelä- ja länsipihan. Puutarha näyttää rähjäiseltä, sillä puihin ja pensaisiin on jäänyt ruskeat käpristyneet lehdet. Joutsenet lentävät torviaan töräytellen puutarhan yli. Tikka koputtaa puuta. Tuntuu mukavalta, niin puutarhalta.

Marraskuun 30. päivä

Puutarhan valkoinen peitto kohoaa yhä muhkeammaksi. Onneksi ehdin leikata varjoyrtin versoja maljakoihin ennen kuin ne peittyivät lumeen. Vihreät versot tuovat ihanan puutarhafiiliksen.

Lainaan kirjastosta muutamia kirjoja, puutarha-aiheisia tietenkin. Rea Peltola on suosikkini. Hän saa maan kunnostuksenkin kuulostamaan houkuttelevalta. Näin hän kirjoittaa: ”Maa käännetään lapiolla ja talikolla ja jokaikinen juurenpala ja juolavehnän rönsy poimitaan pois. Tämä on kovaa työtä, lihakset kehittyvät ja kunto kasvaa kohisten kilpaa kevättuulen kanssa. Hiki kohoaa otsalle ja kämmeniin ilmaantuu rakkoja. Työrupeaman jälkeen polvet tärisevät ja iltaisin tuntuu siltä kuin olisi joutunut mankeliin; joka lihasta jomottaa. Mutta puhdistettu maa-ala kasvaa hyvää vauhtia, ja vähitellen työ tuntuu yhä kevyemmältä. Runsaat tauot, hyvä seura ja ylenpalttiset eväät tekevät maan kunnostuksesta nautittavaa puuhaa.”