sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

YKSIPYÖRÄISELLÄ PUUTARHAN YMPÄRI

Torstaina, huhtikuun 15. päivänä kirjoitin päiväkirjaani:

Tänään olin matkalla yksipyöräisellä puutarhan ympäri. Kottikärryissä mukana kulkivat pensasleikkuri, käsväsky tykötarvikkeineen (ruusuhanskat, sekatöörit ja kitkemisvälineet), isot pensassakset, ämpäri ja kantovaate sekä suuri kestomuovikassi piikkisiä oksia varten. Vain vaihtovaatteet ja eväskori puuttuivat. 

Vaihtovaatteita olisi tarvittu, sillä oli tyypillinen kevätsää: välillä aurinkoista ja kuumaa, välillä tuulista ja viileää. Eikä minulla olisi ollut mitään sitä vastaan, että mukana olisi ollut eväskori täynnä herkkuja ja viltti, jonka päälle istahtaa niitä syömään. Siinä perennanvarsien leikkaamisen, kitkemisen ja mansikkamaan siistimisen välissä olisin aivan hyvin voinut nauttia jonkun ihanan salaatin tai täytettyjä voileipiä kermaisen kaakaon kanssa ja jälkiruoaksi vaikkapa sitruuna-mango-juustokakkua, noin niin kuin esimerkiksi. Valikoima sushejakin olisi kelvannut. Mutta tämä ei ollut all inclusive -matka. Halvimman mahdollisen omatoimimatkan otin.

Ihanat ’Jeanne d’ Arc’ -krookukset ovat levinneet.  

Monen kohdalla saatoin huokaista,
että ne ovat vielä elossa!

Kaikki yksitoista viime syksynä istuttamaani ’Frozen Planet’ -kevätkurjenmiekkaa ovat tallella.

Matka oli mielenkiintoinen ja antoisa. Ihastelin jo jonkin aikaa kukkineita kevätkukkia – jouluruusuja, krookuksia, kevättähtiä ja kevätkurjenmiekkoja – sekä uusia, maasta työntyviä versonpäitä. Monen kohdalla saatoin huokaista, että ne ovat vielä elossa! Kevätesikot ja kevätkaihonkukka ovat nupuillaan. Raparperit, syysmaksaruohot, pionit, tulppaanit, kylmänkukat ja monet muut ovat hyvällä alulla.

Kärpäset paistattelevat päivää
talon seinällä.

Pionit pilkistävät jo.

Jouluruusut kukkivat runsaammin kuin ikinä.

Peltokanankaalit ja heinätupsut saivat lähtöpassit. Pensasruusun oksa sieltä täältä päätyi kassiin. Rikkaämpäri täyttyi. Into ja Tarmo olivat vauhdissa ja Onni hymyili. Linnut lauloivat ja kärpäset paistattelevat päivää talon seinällä. Mikäpä minulla siinä patikoidessa!

Meillä kevättähdet ovat valuneet rinnettä alaspäin. 

Reissussa rähjääntyy ja nyt pitää oikaista vähän selkää – ja samalla suunnitella uusia seikkailuja.

22 kommenttia:

  1. Ihana otsikko! <3 Minulla tuli mieleen tietenkin ensimmäisenä sellainen yksipyöräinen, jossa pedalit.

    TUollaisia tsekkausreissuja minäkin olen tehnyt pihaan ja juurikin katsellut onko se hengissä, joko näkyy piipanoita. Mutta ei vielä. Kolme krookusta vasta on löytynyt. Kuuropiilo jatkuu meidän huudeilla vielä pitkään!

    Kevään iloa Sinulle ihanaan puutarhaasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, enhän minä sellaisella yksipyöräisellä pysyisi pystyssä sekuntiakaan. 😊

      Joo, täällä on jo kovasti kevättä ja melkein kesä. Ei vain meinaa uskoa, että ei tämä tällaisena pysy oikeaan kesään asti. Tällaiset säät olisivat aivan täydelliset minulle: auringonpaistetta, mutta ei hellettä. Linnun laulua ja odotusta…

      Ihanaa kevättä myös sinne teille! ♥ (19.4.)

      Poista
  2. Mahtavan kuuloinen reissu! Tuollaisia reissuja ei kaikille riitäkään! Kottikärryjen lisäksi tai sijaan kanniskelen välillä ämpäriä, jossa kulkee monenlaista välinettä. Eväiden kanssa on tosiaan yleensä heikompaa. Tai myöhemmin kesällä voi sitten napsia matkan varrella jotakin ehkä suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan parasta korona-ajan matkailua. 😊 Aika usein minäkin kuljen jalkapatikassa ämpärit molemmissa käsissä. Ne ovat yleensä rikkoja varten. Eväiden kanssa tosiaan on vähän niin ja näin, kun ei malta paneutua ostoslistan tekoon ja syömiseen, kun puutarhassa menee kaikki vapaa aika. 😊

      Poista
  3. Olen vältellyt matkaa ruusujen pariin, en tykkää yhtään niiden leikkaamisesta piikkien takia. Ensi viikolla jos on viileämpää, niin sitten teen kun voi pukea paksusti päälle. Selkä ilmoitti täälläkin, että hommia on tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. 😊 Nyt toiveesi taisi toteutua ja säät kylmenivät. 😊 Minulla on enää pari ruusua leikkaamatta. Huh!

      Poista
  4. Ihana reissu ja voi kuinka sieltä maasta jo nousee kukkia:) meillä päon ei näy vie mitään.

    VastaaPoista
  5. Oi, tämä oli ihana kierros sillä yksipyöräisellä, millä minäkin varsin usein liikun. Kuvasi olivat kevättunnelmaa täynnä!

    VastaaPoista
  6. Into, Tarmo ja Onni ovat parhaat puutarha-apulaiset 😊

    VastaaPoista
  7. Ihana reissu, eikä tarvinnu yksin olla, ku koko kolomikko oli mukana :) Kovasti teit jo kevääsiä havaantoja. Mun Froosenin piipot vasta pikkuusen pilikottaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että Into juoksee edellä, Tarmo seuraa perässä ja Onni hiipii jossain vaiheessa paikalle yllättäen. Nyt sinullakin näyttää kukkivan jo vaikka mitä ihanaa. 😊

      Poista
  8. Mietin, millaisella yksipyöräisellä olit liikkeellä. Tuttu vekotin minullekin. Herkulliset eväät olisivat olleet mainio lisä tuolle retkelle, vaan olisitko malttanut pysähtyä niitä nauttimaan. Puutarhahommat tapaavat viedä tekijänsä mukanaan niin tehokkaasti, että ruokatauot unohtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puutarhaintoilija toisen puutarhaintoilijan tuntee. 😊 Sehän on juuri niin, että herkullisetkin eväät voisivat jäädä syömättä, kun innoissaan kitkee ja touhuaa.

      Poista
  9. Ensimmäisenä tuli minullekin mieleen se toinen yksipyöräinen :D Kottikärryt ovat meillä vielä talvilevolla, niin en muistanut niitä ollenkaan. Onneksi sentään sukset ja lumikengät on jo jätetty kesälomalle. Ihanasti siellä jo kukkii ja kasvit alkavat heräillä talviuniltaan. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian kai kottikärryt saavat kyytiä teidänkin pihalla. 😊 On se vaan niin mahtavaa, kun on saanut vaihtaa talvisaappaat kesäkenkiin ja kaivaa puutarhavälineet esiin. Eikä tällainen räntäsadekaan haittaa. Sehän kuuluu kevääseen. Toivottavasti kuitenkin pian saamme taas aurinkoa. Oikein hyvää kevättä teillekin!

      Poista
  10. Minullakin on se halvin mahdollinen omatoimimatka suurimmalta osin. Ne kalliimmat hankinnat tehdään usein oman tontin ulkopuolella, ellei netin kautta täyty ostoskori. Kottikärryt ovat meilläkin olleet jo liikkeellä. Se on selvästi minulle sopivampi kulkupeli kuin se perinteinen yksipyöräinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostaa. 😊 Ne ovatkin sitten jo melkein kuin ulkomaanmatkoja, kun taimitarhalle pääsee. 😉 Sinnehän ne rahat hupenevat. Toivottavasti säät pian lämpenevät, niin pääsemme paremmin taas jatkamaan näitä niin ihania omatoimimatkoja puutarhassa.

      Poista
  11. Nyt näitä omatoimimatkoja riittää, ja vauhti on kovin verkkainen:) Välillä minäkin kuljen yksipyöräisen kanssa, välillä patikoin;)
    Sinun puutarhaystäväsi ovat heränneet talviuniltaan, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, usein matka puutarhan ympäri kestää koko päivän. 😊 Niinhän ne puutarha-apulaiseni palasivat yhtä innokkaina kuin aina ennenkin keväällä. On taas niin mukava puuhailla yhdessä. 😊

      Poista