tiistai 6. huhtikuuta 2021

LEIKKAUSPUUHIA

Ensin odotin marraskuuta, jotta pääsisin leikkaamaan tuijat. Nehän pitäisi leikata lepokaudella kahden M:n – marraskuun ja maaliskuun – välissä. Yhden lieriön leikkasinkin, mutta sitten tuli jotakin ja pallotuijat jäivät leikkaamatta. Satoi lunta ja pallotuijat melkein peittyivät paksujen hankien alle. Taas piti odottaa. Mutta nyt (maaliskuun  lopussa, jolloin tätä kirjoitin) hanget olivat sulaneet ja viimeinkin pääsin muotoilemaan tuijat palloiksi. Voi että, miten hyvä mieli siitä tulikaan!

Ensimmäistä kertaa leikkasin, eikä ollut edes vaikeaa. Ensin päiväntasaaja, sitten pohjoisnapa ja pohjoinen pallonpuolisko, viimeisenä eteläinen pallonpuolisko.


Sitten aloin miettiä sitä, mitä mietin joka ikinen vuosi: milloin mahdolliset muut puut ja pensaat leikataan ja miten? Selasin nettiä ja kirjoja, ja poimin itselleni tarpeelliset neuvot tähän.


KATAJAKUJAN PUUTARHAN LEIKKAUSKALENTERI

Kuolleet ja sairaat oksat voi leikata milloin tahansa.

Puun tai pensaan oksastosta saa poistaa kerralla korkeintaan kolmasosan. Jos leikataan enemmän, ollaan vaikeuksissa. Kasvi intoutuu versomaan hillittömästi ja siitä tulee läpitunkematon luuta.

Koriste- ja marjapensaita leikataan harventaen siten, että joitakin vanhimpia oksia katkaistaan aivan maan rajasta.


HELMIKUUSSA: kuuset


Nämä tulee leikata suojasäällä, hyvin varhain kevättalvella.


MAALISKUUSSA: omenapuut


'Punakaneli' istutettu 2020

Tärkeintä leikkaamisessa on muistaa, että väärän oksan leikkaaminen on pienempi paha kuin huono leikkausjälki. Oksakaulus ei saa vahingoittua. Vältä oksien repeämistä ja tasoita tuoreet sahauspinnat veitsellä. Pienten oksien leikkaushaavat paranevat melko nopeasti, mutta suurten oksien leikkaushaavat ovat pitkään oivia kulkuväyliä lahottajasienille. Niinpä leikkaukset on viisasta tehdä hyvissä ajoin, kun oksat ovat vielä pieniä.

Oksat poistetaan runkoa myöten, oksankauluksen kohdalta, tappeja ei jätetä. Terävällä sahalla saadaan tasainen ja sileä leikkauspinta.

Omenapuun hoitoleikkaukset on hyvä tehdä vuosittain, jotta leikkaustarve pysyisi vähäisenä. Leikkaus aloitetaan kuivista, repeilleistä ja toisiaan hankaavista oksista. Seuraavaksi poistetaan latvuksen sisäosiin kasvavia oksia sekä oksia, jotka kasvavat jyrkässä oksakulmassa runkoon nähden. Nämä poistetaan kokonaan tai leikataan lyhyemmäksi ulospäin suuntautuvan oksan edestä. Alimmaisia oksia voi myös tarpeen mukaan poistaa.

Oksat saisivat avautua tasaisesti eri puolille runkoa, ja oksien välisen etäisyyden pitäisi olla vähintään parikymmentä senttiä. Latvaa lyhennetään sen verran, että runko kehittää jatkuvasti sivuoksia. Jyrkästi ylöspäin kasvavat oksat poistetaan. Pystyyn pyrkivät oksan kärjet, niin sanotut kilpalatvat, leikataan selvästi latvaversoa lyhyemmiksi ja alaspäin suuntautuvan silmun yläpuolelta. Silloin niiden kasvu suuntautuu sivulle.

Kevätleikkauksessa poistetaan:
  • kuivat, sairaat ja vaurioituneet oksat
  • kulkua haittaavat oksat
  • runko- ja juuriversot
  • toisiaan hankaavat oksat
  • latvuksen sisään kasvavat oksat
  • liian terävässä kulmassa kasvavat oksat ja repeämisalttiit oksat
  • liian tiheässä kasvavat oksat
  • latvaa lyhennetään
  • kilpalatvat leikataan

Pihlaja


Ei tarvitse yleensä leikata, mutta kestää tarvittaessa hyvin leikkausta.


MAALIS-HUHTIKUUSSA: marjapensaat, koristepensaat 

Kun pahimmat pakkaset ovat ohi, on aika ryhtyä siistimään puita ja pensaita. Pensaat leikataan varhain keväällä ennen silmujen avautumista ja kun pensaiden tyvi on paljastunut lumesta. Parhain hetki on yleensä maalis-huhtikuun poutainen päivä. Olisi hyvä, jos poutaisia, kuivattavia päiviä olisi ollut jo muutama ja sään odotettaisiin sellaisena jatkuvankin.


Nuoret marjapensaat

'Mortti' 3 kpl istutettu 2020 kanatarhaan
'Pohjan Jätti' istutettu 2020 Mikalle

Poista heikot ja vaurioituneet versot kokonaan, katkaise loput versot 15–20 sentin korkeudelta, terveen silmun yläpuolelta. Anna taimien kasvaa rauhassa istutuksen jälkeen 3–4 vuotta. Poista ensimmäisten vuosien aikana vain vahingoittuneet ja maata myöten kasvavat oksat. Poista versot niin läheltä maan pintaa kuin mahdollista.


Musta- ja viherherukka


Mustaherukan hoitoleikkaukset aloitetaan, kun istutuksesta on kulunut 4–5 vuotta. Poista pensaasta ensin vaurioituneet ja maanmyötäiset oksat. Harvenna sitten versoja. Vanhat oksat on helppo tunnistaa tummasta väristä ja hilseilevästä kuoresta. Mitä vanhempi oksa, sitä tummempi kaarna. Joskus iäkkäät oksat ovat sammaloituneita. Poista vanhimpia versoja ja harvenna nuorempia versoja siten, että pensaaseen jää noin 25 versoa. Harvenna pensaita mielellään vuosittain, mutta vähintään joka toinen vuosi.


Punaherukka

'Aili' istutettu 2014

Punaherukkapensaiden annetaan kasvaa 6–8 vuotta, ennen kuin hoitoleikkaukset ovat tarpeen. Poista vanhimpien versojen lisäksi osa nuoremmista versoista. Parikymmentä versoa pensaassa on sopiva määrä. Leikkaa puna- ja valkoherukoita parin vuoden välein.


Karviainen


'Houghton' istutettu 2014

Karviaismarjapensaiden leikkaustarve on vähäinen. Poista pensaista muutaman vuoden välein pari kolme vanhinta oksaa. Poista aina tarvittaessa vioittuneet tai kuivuneet oksat.


Marja-aronia


Marja-aroniaa leikataan harvoin. Poista vanhimpia oksia silloin tällöin. Poista heikot ja vahingoittuneet oksat, samoin liiat juurivesat. Jos pensas on ränsistynyt tai liian korkea, typistä oksat 50–80 sentin korkeudelta.


Pensasmustikka


Pensasmustikkaa leikataan varovasti. Istutusleikkausta se ei tarvitse. Leikkaa talven aikana kuivuneet versojen kärjet terveeseen osaan saakka. Poista myös vahingoittuneet ja liian lamoavat oksat säännöllisesti. Jos kasviin ilmaantuu kesän aikana kuihtuvia, tummuvia versoja, poista ne heti, sillä kyseessä on mitä varmimmin pensasta vahingoittava mustikkasyöpä.


Marjasinikuusama


'Anja' ja 'Atut' istutettu 2016

Pensas voi hyvin sellaisenaan muutamia vuosia, mutta noin kolmen vuoden kuluttua voit alkaa leikata sitä kevyesti. Marjasinikuusamat pidetään ilmavina poistamalla keväisin vanhimpia oksia. Mikäli marjojen laatu huononee, on marjasinikuusamaa leikattava enemmänkin.


Koristepensaat, yleisohjeita

Keväisessä hoitoleikkauksessa poistetaan toisiaan hankaavista oksista heikompi sekä liian tiheässä olevat, maahan lamoavat ja muut pensaan kasvutapaan sopimattomat versot. Leikkaus tehdään terveeseen versonosaan saakka ja sopivasti suuntautuvan silmun tai oksahaaran yläpuolelta.

Kun pensas nuorennetaan harventaen, siitä poistetaan vanhimmat, huonosti kukkivat versot maan pintaa myöten. Harvennusleikkaukset voi aloittaa keskimäärin jo 3–5 vuoden kuluttua istutuksesta. Niitä kannattaa jatkaa vuosittain, jotta pensaat pysyvät jatkuvasti hyvännäköisinä ja terveinä.

Varovainen harvennusleikkaus sopii jokseenkin kaikille pensaslajeille. 


Syyshortensia


Syyshortensian oksat nuokkuvat syksyllä kuihtuneiden kukintojen painosta. Kukinnot voi poistaa, jotta niihin kertyvä lumi ei murra oksia. Keväällä pensaasta poistetaan tavalliseen tapaan kuolleet ja vioittuneet verson osat. Tämän jälkeen pensaan voi leikata joko voimakkaasti tai varovasti. Varovainen leikkaus tehdään 1–3 vuoden välein, jolloin poistetaan vain heikoimpia ja vanhimpia versoja. Voimakas leikkaus keväällä tuottaa vähemmän, mutta suurempia kukkia kuin varovainen leikkaus. Pensas leikataan keväällä niin, että kuhunkin edellisenä vuonna kasvaneeseen, noin lyijykynän paksuiseen versoon jää 2–3 silmuparia ja vähintään sormenpaksuisiin versoihin 3–4 silmuparia. Toisin sanoen mitä paksumpi verso, sitä enemmän silmuja jätetään. Heikot oksat poistetaan kokonaan.


Isabellansyreeni


Isabellansyreeni ei kaipaa leikkausta, mutta vanhempia pensaita voidaan nuorentaa harventamalla vanhimpia ja heikoimpia oksia. Syreeneitä leikataan varovasti, sillä kukkasilmut sijaitsevat vanhojen versojen kärjissä. 


Amerikanheisi 'Jenkki'


Pensasta voi leikata muutaman vuoden välein, poistamalla huonokuntoisia versoja, keväällä ennen kasvuunlähtöä.


Kanukat


Valkokirjokanukka
Pensaskanukka 'ByBoughen' NEON BURST® istutettu 2020

Kanukka leikataan poistamalla säännöllisesti vanhimpia oksia, sillä nuorimmat versot ovat kaikkein värikkäimpiä.


Rusovuohenkuusama ’Cool Splash’


Tarvittaessa kuivuneet ja vaurioituneet oksat poistetaan aikaisin keväällä ennen silmujen puhkeamista. Pensaan voi nuorentaa muutaman vuoden välein katkaisemalla kaikki versot kerralla läheltä maanpintaa. 


Pensashanhikit 


'Pink Queen' istutettu 2019
'Lovely Pink' istutettu 2020
'Creme Brule' istutettu 2020

Pensashanhikkia ei tarvitse leikata, mutta harventaminen parantaa pensaan kasvua ja kukintaa. Varhain keväällä vanhoja oksia voi siis poistaa maata myöten. Oksat voidaan leikata alas saakka, jolloin oksatynkää jätetään juureen 10–15 senttiä. Kukat kehittyvät sekä samana kesänä kasvaneisiin että vanhempiin versoihin; runsaimmin kukkivat pari, kolme vuotta vanhat versot. Vanhat yksilöt kestävät myös alasleikkauksen, mutta uusiutuvat aika hitaasti.

Vanhoja hanhikkeja suositellaan leikkaamaan harventamalla. Silloin poistetaan heikot oksat kokonaan. Lisäksi latvaosien runsashaaraisia oksia lyhennetään noin kolmannes pituudestaan. Uudet versot kasvavat leikkauskohdan alapuolelta ja niistä kehittyy voimakkaita ja runsaskukkaisia.


Purppuraheisiangervo 'Diabolo' 


Pensas kestää leikkaamista hyvin ja sen voi nuorentaa, joko kokonaan alasleikkaamalla, tai poistamalla vanhoja ja huonokuntoisia oksia.


Pensasangervot (Spiraea)


Kuninkaanangervo 'Kruunu' istutettu 2013
Keijuangervo ´Little Princess´ istutettu 2020
Valkoruusuangervo 'Albiflora' istutettu 2020

Jokavuotista leikkaustarvetta ei ole, sillä pensaat ovat pitkäikäisiä. Angervo leikataan harventamalla huonoimpia oksia muutaman vuoden välein. Spiraea-ryhmän kukinnot muodostuvat saman vuoden versojen kärkiin. Näin ne voidaan leikata alas keväällä kukinnan kärsimättä. 

Alasleikkaus 4–5 vuoden välein uudistaa kasvustoja hyvin. Kovin paljon pidempää leikkausväliä ei kannata pitää, sillä kukinnan runsaus ja kukintojen koko taantuvat pensaan ikääntyessä.

Eri pensasangervot kestävät lumen painoa eri tavoin. Esimerkiksi koivuangervo kestää lumen painoa, samoin matala keijuangervo. Ruusuangervolla versot usein katkeavat kinosten kasaantuessa. Jos pensas on keväällä aivan risuna, voi versot huoletta katkaista kymmensenttisiksi.


Japaninangervot


Keltajapaninangervo istutettu 2019
Gold Spiraea japonica ‘Yan’ Double Play® istutettu 2020

Useimmat lajit sietävät vuosittain toistuvan leikkauksen, mutta yleensä leikkaus 3–5 vuoden välein riittää.


Koivuangervo


Koivuangervo ’Island’ istutettu 2015


Leikkausten tiheys riippuu lajista. Koivu- ja keijuangervo voidaan periaatteessa leikata alas vaikkapa joka kevät menettämättä kertaakaan kukintaa. Runsaasti juuriversoja muodostavat pensaat kestävät alasleikkauksen 3–5 vuoden välein, jos ne näyttävät sitä kaipaavan.


Alasleikkaus, yleisohjeet

Pensaan voi nuorentaa voimakkaasti alasleikkauksen avulla. Se tehdään aina varhain keväällä ennen silmujen avautumista. Alasleikkaus sopii runsaasti vesoville lajeille sekä piikkisille pensaille, joita on vaikea harventaa. Sen sijaan yksirunkoisia, usein toiseen lajiin vartettuja pensaita ei leikata alas koskaan.

Jokainen verso katkaistaan pensaan koosta riippuen 10–30 sentin korkeudelta maan pinnasta. Muutamat pensaat kasvattavat alasleikkauksen jälkeen niin paljon uusia versoja, että niitä täytyy harventaa kesällä.

Pääsääntöisesti alasleikkausta ei kannata tehdä kovin tiheään tahtiin, sillä se on raju toimenpide. Useimpia pensaita ei tarvitsekaan leikata alas 15–20 vuoteen istutuksesta.


Ruusut muurilla


Ruusu ’Nils’
Karoliinanruusu
Morsionruusu 'Juhannusmorsian'
Ranskanruusu 'Olkkala'

Keväällä vanhat oksat poistetaan maata myöten. Kestää varhain keväällä tehdyn alasleikkauksen. Jos ruusu kasvattaa runsaasti juurivesoja, se yleensä kestää alasleikkauksen ja uudistuu nopeasti. Alasleikkaus vaatii elinvoimaisen pensaan. Leikkaa kaikki versot 10–20 sentin mittaisiksi tapeiksi. Sopiva aika on keväällä ennen lehtien puhkeamista. Alasleikkausta kestävät pensaat voit aina myös harventaa.


Köynnösruusu ’New Dawn’


Köynnösruusuista poistetaan aikaisin keväällä kuolleet, heikot ja vahingoittuneet versot. Täysikokoisista, noin 3–5-vuotiaista ruusuista poistetaan lisäksi vanhoja versoja.

Kevätleikkauksessa köynnösruusuista leikataan siis heikot versot kokonaan ja vahvat versot leikataan 6-10 silmun yläpuolelta. Jos köynnösruusu on jäänyt säännöllisesti leikkaamatta, se nuorennetaan varhain keväällä. Vanhimmat haarat poistetaan kokonaan, ja nuoremmat versot lyhennetään 40–50 sentin mittaisiksi haaroittumisen edistämiseksi.


Tarhakurtturuusut

Tarhakurtturuusu ’Lac Majeau’

Tarhakurtturuusu 'Ritausma’

Tarhakurtturuusu ’Sävel’

Tarvitsee jokavuotista leikkausta, ettei tule liian tiheä. Vanhimpia ja huonosti kukkivia oksia poistetaan vuosittain leikkaamalla ne 10 cm korkeudelta. Kurtturuusut voi myös leikata alas muutaman vuoden välein.

Kukinnan uusiutumisen jouduttamiseksi kuihtuneet kukat tulisi poistaa niin pian kuin mahdollista. Leikkaus tehdään, vaikka yhdessä tertussa olisi vielä joku avautumaton nuppu. Pelkkä kuihtuneiden kukkaperien poisnyppiminen ei riitä. Kukinnon lisäksi versosta poistetaan yksi ainakin 5-lehdykkäinen täysikokoinen lehti. 


Katajat


Yleensä ei ole leikkaustarvetta. Kuivuneet oksat poistetaan. Liian leveäksi kasvavia katajia voidaan leikata tarvittaessa. Niitä leikataan vuosittain tai joka toinen vuosi sopivasta oksankulmasta. Silloin poistetaan vain uloimpia oksan haaroja. Leikkaamisen jälkeen ei tulisi näkyä, että kasvia olisi leikattu. Kannattaa leikata sellaisesta paikasta että leikkauskohtaa peittämään jää lehtevä oksan osa. Katajat leikataan keväällä.


Perennan varret

Perennojen varsien leikkaamisesta olen kirjoittanut täällä.


TOUKOKUUSSA:

Tertturuusu ’Schneewittchen’ eli 'Iceberg'


Ryhmäruusujen leikkausajankohta on yöpakkasten mentyä, mutta ennen silmujen kasvuun lähtöä. Jos ruusuja leikataan liian aikaisin, yöpakkaset saattavat vahingoittaa uusia kylmänarkoja versoja. Paleltuneet, kuivuneet ja heikot oksat poistetaan kokonaan. Vahvoja oksia jätetään 3-5 kpl ja kukin niistä katkaistaan 3-5 terveen silmun yläpuolelta 10-15 cm mittaisiksi noin 1 cm terveen silmun yläpuolelta. Terve silmu on punertava tai vihreä. Isokukkaisille jaloruusuille jätetään 20–25 cm pituiset versot. Versojen sivuhaarat voi lyhentää kahden silmun mittaisiksi.

Kesällä poistetaan mahdolliset villiversot kokonaan, eli ne leikataan niin syvältä kuin mahdollista. Villiversot tunnistaa paksusta, usein eri värisestä, kukattomasta ja runsaspiikkisestä varresta. Villiversojen lehdet ovat yleensä vaaleammat ja pienemmät kuin varsinaisen ruusun.


ALKUKESÄLLÄ: syysleimut


Alkukesällä voi latvoa perennoja, esimerkiksi syysleimuja. Tällöin kukinta siirtyy hiukan myöhemmäksi ja kasveista tulee suurempia ja matalampia.


KUKINNAN JÄLKEEN:

Juhannusruusu ’Plena’


Mikäli haluaa juhannusruusua leikata, on se tehtävä heti kukinnan jälkeen. Tällöin pensas ehtii kasvattaa uusia versoja, jotka kukkivat seuraavana keväänä.

Ryhmän ruusuja leikataan mahdollisimman vähän. Kuolleet ja vaurioituneet oksat poistetaan tietenkin heti lumen sulettua. Muu kevätleikkaus ei ole tarpeen. Leikkaamalla ruusuja keväällä menetetään ehkä koko sen kesän kukinta. Jos pensasta on tarpeen madaltaa, muuten muotoilla tai poistaa liian pitkiä vuosiversoja, on työ parasta tehdä kesä-heinäkuun vaihteessa tai heti kukinnan päätyttyä. Pensas ehtii silloin kesän aikana kasvattaa uusia versoja, jotka kukkivat seuraavana kesänä eikä kukintarytmi häiriinny leikkaamisesta.


Kanadalainen ruusu ’Morden Blush’

Puistoruusu 'Aicha'


Kukinnan uusiutumisen jouduttamiseksi kuihtuneet kukat tulisi poistaa niin pian kuin mahdollista. Leikkaus tehdään, vaikka yhdessä tertussa olisi vielä joku avautumaton nuppu. Kuihtunut nuppu poistetaan sivuverson tyveä myöten.


HEINÄ-ELOKUUSSA: kirsikat, luumut, koivut, vaahterat ja hevoskastanjat 


Kirsikka ja luumu


Leikkaa mahdollisimman vähän ja varhain, kun oksat vielä pieniä.


Vaahtera


Leikataan mahdollisimman vähän.


Päärynä


Päärynäpuuta leikataan samalla periaatteella kuin omenapuuta. Päärynäpuu on kuitenkin omenapuuta paljon voimakaskasvuisempi, jolloin leikkaamisen kanssa kannattaa olla varovainen. Mitä voimakkaammin leikkaa, sitä enemmän puu kasvaa ja sitä vähemmän satoa se antaa. Päärynäpuu tulee myös hyvin korkeaksi. Jos pihalla on tilaa, kannattaa sen antaa kasvaakin, koska puu on luonnollisessa muodossaan hyvin kaunis.

Pääasiassa kannattaa poistaa suoraan latvan sisään tai liian jyrkässä oksakulmassa kasvavat versot. Jos puussa on jokin muihin oksiin verrattuna ylipitkä oksa, sitä voi lyhentää joko oksahaaran tai ulospäin kasvavan silmun kohdalla. Jos oksia kasvaa hyvin tiheässä, lähellä toisiaan, niiden seasta kannattaa harventaa pois heikoimmat. Myös toinen kahdesta hankaavasta oksasta on hyvä poistaa tai lyhentää. 

Eläviä oksia on hyvä poistaa keskellä kesää, heinäkuun puolivälin jälkeen, tai keväällä ennen kuin lehdet puhkeavat. Pidä leikkaushaavat mahdollisimman pieninä, sormenpään kokoisina, niin ne umpeutuvat nopeasti.


Perennan varret


Tavanomaiset perennat voi leikata milloin tahansa kunhan ne ovat muuttuneet keltaisiksi ja alkaneet lakastua. Esimerkiksi pionit, syysleimut, ritarinkannukset, tarhaiiso…

Kukkineet versot voit poistaa heti, kun kukat ovat kuihtuneet – ellei sitten halua kerätä siemeniä. Esimerkiksi tädykkeet, lupiinit, kyläkurjenpolvet…

Lajit, joilla on isot putkilomaiset varret, leikataan vasta keväällä. Ne saattavat muuten kerätä vettä, joka jäätyy taimen tyvellä. Onttovartiset perennat voi leikata pitkiksi tapeiksi ja taittaa maata vasten, ettei vesi pääse kasvin sisään. Esimerkiksi jaloritarinkannukset, tattaret, nauhukset, putkilot…

Tiheä ja lehtevä perennakasvusto kannattaa leikata syksyllä. Se helpottaa talvehtimista. Paksu jätekerros voi jarruttaa uutta kasvuun lähtöä keväällä. Esimerkiksi poimulehdet...

Arimmat kasvit kannattaa leikata vasta keväällä tai ainakin suojata esimerkiksi havuilla, lehtikerroksella tai muulla katteella. On myös arkoja kasveja (en tarkalleen tiedä mitä), jotka pitää leikata syksyllä. Ne pitää joka tapauksessa suojata – jos on talvisuojausihminen. Parsa ainakin kuuluu näihin leikattaviin, vaikka ei kovin arka olekaan.

Kauniit perennat voi jättää talventörröttäjiksi. Esimerkiksi kaunopunahatut, syysmaksaruohot, päivänliljat, iirikset, heinät…


MYÖHÄÄN SYKSYLLÄ, ELOKUUSSA JA MARRASKUUSSA: viiniköynnös


1. syksy: kahteen versoon jätetään 2-4 silmua, muut versot poistetaan kokonaan.

2. syksy: neljään versoon jätetään 6-7 silmua, muut versot poistetaan kokonaan. Tavoitteena on voimakkaat pääoksat, jotka ohjataan kasvamaan tasaisesti omiin suuntiinsa.

3. kesä: Uudet sivuversot typistetään 1-2 lehden yläpuolelta ja kaikki uudet rungosta lähtevät versot poistetaan (uudet pehmeät versot voidaan leikata kesällä, niistä ei tule nestevuotoa). Samalla uudet versot tuetaan pystyyn tukinarulla.

Elokuun alussa kaikkien versojen latvoista leikataan 10-15 cm pois. Tämä edistää köynnöksen valmistautumista talveen.

3. syksy: Neljään pääoksaan jätetään uudesta kasvusta 6-7 silmua, muihin versoihin jätetään 2 silmua. Hedelmää kantaneisiin oksiin jätetään vain yksi silmu.

22 kommenttia:

  1. Hyvä listaus. Viiniköynnöksen olen leikannut vasta keväisin, näkee mitä versoja talvi on vaurioittanut ja mitä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä leikkaan aina uskollisesti ohjeiden mukaan. En uskalla viiniköynnöstäkään leikata keväällä, koska olen nähnyt vain sellaisia ohjeita, jossa se kehotetaan leikkaamaan myöhään syksyllä. Mutta vaikealta se leikkaaminen joka tapauksessa tuntuu. 😊

      Poista
  2. Hyvää tietoa leikkaamisesta! Odottelen että lumikinokset sulaa että pääsen leikkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä ei kinoksia enää ole, mutta ei tuonne räntäsateeseen viitsi mennä. Eikä se kuulemma olisi hyväksikään leikkausjälkien paranemisen kannalta.

      Poista
  3. Jänis oli syönyt hevoskastanjasta kaikki sivuoksat. Väärä leikkausajankohta siis😬 Saa nähdä miten sen käy.

    VastaaPoista
  4. Siistityt pallotuijat näyttävät mukavilta leikatun koivuangervoaidan vieressä.
    Hyvä listaus eri kasvien leikkaamisesta. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä tarvitsen tällaisia listoja, kun en millään opi muistamaan, mitä milloinkin leikataan ja millä tavalla. Ihanaa kevään jatkoa sinullekin! Toivottavasti säät lämpenevät ja kaunistuvat. 😊

      Poista
    2. Kiitos Pauliina, niin minäkin tarvitsen listaa joka kevät 😊.

      Poista
    3. Kiva kuulla, etten ole ainoa huonomuistinen. 😉

      Poista
  5. Täältä on hyvä käydä tarkistamassa milloinkas mikin pitikään leikata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tällaisen täsmäohjeen, ettei joka kevät tarvitse miettiä samoja asioita. Olen niin huonomuistinen. 😊

      Poista
  6. Näppärä listaus! Meillä on ollut niin nuoria puita ja pensaita (edellisen asukkaan herukoita lukuunottamatta), ettei ole juuri tarvinnut miettiä mitään leikkausajankohtia tai tarkempia ohjeita. Voi olla, että tänä vuonna pitää jo katsoa vanhimmista pensaista, joko niissä on muutakin leikkuutarvetta kuin talven aikana vaurioituneiden tai kuolleiden oksien poisto. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi! Saat olla onnellinen, jos muuta leikkaustarvetta ei ole ja eläimet eivät ole ehtineet ennen sinua. 😊 Oikein hyvää viikonloppua Sinulle!

      Poista
  7. Noissapa onkin urakkaa. Hyvä tietopaketti.

    VastaaPoista
  8. Tämä oli hyvä kooste. Laitanpa talteen. Kiitos!

    VastaaPoista
  9. Hyvin oli tietoa. Meillä on aikamoista karsimista tulossa eteen meidän pihassa kun sen aika koittaa, aiomme vaihtolavan hommata niin saa kaiken roskan sitten kerralla kasaan ja kuljetus helpompaa. Pitää vielä miettiä kuinka sen käytännössä hoitaa muuten, jos on niin että sillä tosiaan on väliä koska leikkaukset tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jutusta oli iloa ja hyötyä. Niin, aikamoinen kasa oksia kertyy, kun leikkauspuuhiin ryhtyy. Itse laitan ne saman tien hakkeeksi ja mukavasti sitä haketta sitten tuleekin katteeksi käytettäväksi.

      Poista