tiistai 17. heinäkuuta 2018

MINÄ VS. RIKAT

Korte on kova vastustaja, varsinkin kun se liittoutuu voikukan, ohdakkeiden, villivadelman ja juolavehnän kanssa. Ilman apukeinoja puutarhuri on heikoilla. Olen jopa kuullut tarinan eräästä rouvasta, joka lopetti puutarhanhoidon kortteiden takia. En tiedä, onko tarina tosi, mutta ilman mustaa muovia minullekin olisi voinut käydä yhtä onnettomasti.

En tiedä, onko tarina tosi, mutta
ilman mustaa muovia
minullekin olisi voinut käydä yhtä onnettomasti.

Niin ikävää kuin muovijäte väärässä paikassa onkin, on muovi oikein käytettynä loistava keksintö. On ihanaa kun voi avata muovin kuin lahjapaketin ja sen alta paljastuu puhdas, muheva maa valmiina istutusta varten.

Oli ihanaa valmistella uusi pionipenkki puhtaaseen maahan. Melkein koko tien reuna oli muovin peitossa.

Sitkeimmätkin rikat uuvahtavat
viimeistään kolmessa vuodessa.

Jos aikaa on, muovikatteen avulla kasvualusta puhdistuu rikoista vaivattomasti parissa vuodessa. Kalkki ja muut maanparannusaineet kannattaa laittaa valmiiksi. Musta, valoa läpäisemätön muovi päälle ja kiviä painoksi reunoille. Sitten vain odottamaan, suunnittelemaan istutuksia ja haaveilemaan ajasta, jolloin niitä pääsee toteuttamaan. Ja ainahan on joku toinen nurkka, jota voi odotellessa laitella.

Muovin voi halutessaan peittää hiekalla, joka aikanaan toimii maanparannusaineena. Sitkeimmätkin rikat uuvahtavat viimeistään kolmessa vuodessa.

Kaksikin vuotta on tietysti pitkä aika odotella ja katsella mustia muoveja, joten olen päätynyt kompromissiratkaisuun. Olen istuttanut puita ja pensaita sinne tänne ja kattanut niiden ympärykset sanomalehtikatteella. Loput istuttamattomat alueet olen peittänyt mustalla muovilla.

Kaunistahan musta muovi ei toden totta ole, mutta sen kestää kun tietää mitä on tulossa. Kuva on viime vuodelta.

Sanomalehtikatekin on ihana. Riittävän paksu kerros sanomalehtiä kastellaan ja peitetään hiekalla tai hakkeella. Pitää vain varautua tarvittaessa lisäämään sanomalehtiä, jos rikat ovat sitkeitä. Sanomalehtikate ei nimittäin ole kovin pitkäikäinen, vaikka lehtiä olisi paksustikin.

Mielestäni sanomalehtikate sopii parhaiten pienille alueille perennojen väleihin estämään rikkojen kasvua siksi aikaa kunnes perennat kasvavat suuriksi. Samoin se sopii erittäin hyvin pensaiden ja perennojen juurelle hakkeen alle.

Minä olin niin onnekas, 
että sain lopulta ne kaikki.

Kylän koululla vietettiin sanomalehtiviikkoa ja sitä varten piti tilata 60 lehteä. Kuinka sattuikaan, että tilaaja oli tehnyt pienen näppäilyvirheen ja tilannut 600 lehteä. Minä olin niin onnekas, että sain lopulta ne kaikki.

Sen sijaan muovi sopii taisteluun voimakkaita juuririkkakasveja vastaan tai melko isolle alueelle, sellaiselle alueelle, johon sanomalehdet eivät edes riittäisi. Riittävän paksu muovi hoitaa hommansa luotettavasti ja sitä voi käyttää monta kertaa. Halkaistujen multasäkkien lisäksi olen käyttänyt aumamuovia, jota olen hankkinut rullana. Tärkeintä on, että muovi on sen verran napakkaa, että se kestää eikä päästä valoa läpi.

Katteista en ole luopunut sittenkään kun olen jo ottanut muovin pois
ja istuttanut perennat puhtaaseen maahan.

Katteista en ole luopunut sittenkään kun olen jo ottanut muovin pois ja istuttanut perennat puhtaaseen maahan. Perennojen välit olen kattanut sanomalehdillä ja hiekalla. Ja tietysti olen varautunut kitkemään. Juuririkkakasveja ei onneksi siinä vaiheessa ole, mutta siemeniä lentelee joka tapauksessa.

Koivuangervoaidan vierustalla on maanrakennuskangas ja hake.  Kuunliljojen ympäristö on katettu sanomalehdillä ja hiekalla. Kuunliljat ovat juurtuneet jo vuoden, mutta kestää vielä pari vuotta ennen kuin ne peittävät alueensa eikä katetta enää tarvita.

Täällä pärjätään jo ilman katteita.

Tämän jutun idean sain Nilalta, joka kysyi, missä paikoissa minulla on mustaa muovia. Kiitos, Nila!

10 kommenttia:

  1. Musta, paksu muovi on hyvä rikkaruohon tuhoaja. Eikä kortetta taida muulla saadakaan pois. Itse olen käyttänyt enimmäkseen sanomalehteä, kun ei ole ollut muovia saatavilla. Sanomalehdellä peitetyn alueen päälle voi jo seuraavana kesänä istuttaa silmäniloksi kesäkukkia, kun laittaa kerroksen puhdasta multaa päälle ja kasvien väleihin vaikka ruohosilppua lisäkatteeksi, lannoitteeksi ja kosteudenpitäjäksi. Jos sieltä joku rikkaruoho vielä nousee, sen voi käydä huoletta kaivamassa pois, kun ei ole vielä lopulliset istutukset tehtynä. Tein muuten sellaisen huomion, että katteen teho paranee, kun kaivaa katteen reunat peitettävän alueen reunoille pystyesteeksi. Varsinkin juolavehnä, vuohenputki ja valvatti suikertavat pitkän matkaa juurillaan katteen alle ja myös katteen alle jäävät juuret saavat energiaa peittämättömältä alueelta. Siellä ne sitten mässäilevät ravinteikkaalla maatuvalla mullalla ja odottavat kaikessa rauhassa hetkeä, jolloin puutarhuri luulee päässeensä voitolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä puolestaan on ongelmana se, ettei sanomalehtiä yleensä ole eikä nurmisilppuakaan. En viitsi sanomalehtiä tilata pelkän puutarhan tarpeisiin ;) Nurmisilppu olisi ihanaa, mutta meillä on vain pieni nurmikko ja robotti leikkaa sen takaisin nurmikolle niin, ettei silppua edes näe.

      Tuo kesäkukkaidea on kiva ja sitä voisin jossain kohtaa käyttääkin. Tuo toinenkin idea reunoilta katetulle alueelle pyrkivien rikkojen suhteen on myös hyvä. Varmasti teho paranee kun jaksaa kattaa reunatkin huolellisesti.

      Joo, ikuista taisteluahan se on. On iso etu, jos puutarhuri tykkää kitkemisestä tai ei ainakaan inhoa sitä. Minä en suoranaisesti rakasta sitä puuhaa, mutta meneehän se kun vaihtelee hommia välillä. Ja onneksi on noita apukeinoja. Kiitos sinulle hyvästä kommentistasi ja oikein mukavaa heinäkuun jatkoa!

      Poista
    2. En minäkään niitä tilaa, mutta mainospostia tulee talven aikana ihan kivasti tämän puutarhan tarpeisiin :D Kiitos, sinulle myös oikein mukavaa heinäkuun jatkoa!

      Poista
    3. Ai, minä jo ehdin sieluni silmin nähdä kuinka juot aamukahvia paksun sanomalehden äärellä ja sitten lehti päätyy korkeaan pinoon puutarhan tarpeisiin :D

      Poista
  2. Täällä yksi tarhuri, joka on monesti meinannut heittää hanskat naulaan korteen takia. Minulla ei ole ollut kärsivällisyyttä (eikä silloin perustusvaiheessa kyllä tietoakaan) torjua kortetta muovilla. Olen vain kiltisti kitkenyt vaikka tiedän ettei se mitään auta. Olisinpa silloin tiennyt tuosta muovista kun perustin isot kukkapenkkimme. Jatkossa aion ehdottomasti muovittaa uudet alueet. Sanomalehdet eivät meillä pitele rikkoja kuin vuoden korkeintaan. Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se korte on kyllä ihan mahdoton riesa. Sitä tällä tantereella riittää :( Niin, sanomalehtikate kestää ehkä vuoden, mutta kortteitten nujertamiseen tarvitaan kolme pitkää vuotta... Eihän siihen muuta keinoa ole. Entisessä puutarhassamme en kattanut muovilla ja olin helpottunut kun sain täällä aloittaa ihan alusta, uusin tiedoin.

      Kiitos, oikein mukavaa viikon jatkoa sinnekin!

      Poista
  3. Toimiva ja näppärä keino, mutta kovin on pitkäjänteistä hommaa. Etenkin kun uutta ei niin isoa pihaa alkaa laittamaan ei tosiaankaan ole malttia odotella kolmea vuotta. Mutta onneksi täällä ei ole ollut kortetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnen tyttö kun teillä ei ole kortetta! Jospa minäkin saisin maata muhevammaksi pikkuhiljaa, etteivät ne viihtyisi meillä niin hyvin. Kolme vuotta tosiaan on pitkä aika, mutta ei ole kauheasti ollut vaihtoehtoja. Nyt viimeisimmätkin alueet ovat puhdistuneet, joten syksyllä toivottavasti saan paljon istutettua. Niin odotan sitä :)

      Poista
  4. Hyvät taktiikat on sinulla käytössä rikkojen kanssa. Sanomalehteä olen itsekin käyttänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puutarhamyyrä! Sanomalehdet olisivat monessa kohdassa hyviä, mutta ne ovat aina lopussa. Meillä on niin iso puutarha, että tarvitsisin koko kylän sanomalehdet, että pärjäisin :) Onneksi on muovi. Muuten tulisisn hulluksi rikkojen kanssa.

      Poista