tiistai 22. huhtikuuta 2025

BETONIASKARTELUJA

Sirkku Kukkia & Haaveita -blogista toivoi minun julkaisevan kuvia betoniaskarteluistani, jotka mainitsin maaliskuun päiväkirjassani. Minäpä innostuin kuvaamaan ja kirjoittamaan. Kirjoitin samalla itselleni muistiin joitakin asioita, jotka minun kannattaa seuraavalla kerralla huomioida.

Koko homma lähti siitä, kun sain päähäni haluta betonisia pääsiäismunia kukka-asetelmaani. Samalla tuli tehtyä vähän muutakin. 

Jouko haki minulle lähimmästä rautakaupasta S30 betonisäkin, joka riitti näihin kaikkiin kuvissa näkyviin/tekstissä mainittuihin betoniesineisiin.

Nostin betonimassaa sormilla kokkareina öljytyn kananmunan kuoren sisään. Tökin massan tasaiseksi lyijykynän tylpällä päällä. Munista tuli kivan sileitä, mutta betonin rouhea luonne jäi silti esiin.

Aloitin kuitenkin valuhommat piirakkavuoalla. Sivelin sen sisäpintaan vaseliinia ja painelin betonimassan tiukasti muottiin. Massan keskelle asensin rautalankaverkon tukevoittamaan työtä.

Ajattelin käyttää tätä eräänlaisena tarjottimena terassilla, mutta sainkin toisen idean. Valoin toisen samanlaisen ja nyt minulla on kaksi alustaa murattiruukuille sisäänkäynnin molemmille puolille. Nämä keräävät vettä, mutta reiät voi porata myöhemmin.

Alusta ulkoroihulle sekä kolmen kynttilän jalat vanhoihin kakkuvuokiin (2 kpl) olivat isoimmat työt, jotka tein. Nämä olivat helppoja tehdä, mutta niihin kului yllättävän paljon betonimassaa. 

Tykkään pitää kynttilöitä koristeina läpi talven terassin pöydillä. Aikaisemmin vuoka oli täynnä hiekkaa. Harmillisesti kuuma steariini valui pitkälle hiekkaan, joka piti vaihtaa aika ajoin. Ajattelin betonin olevan siinä mielessä näppärämpi ratkaisu. Halutessani voin ottaa vuoan muuhun käyttöön, sillä vuoka irtoaa kyllä. Nyt pidän tästä tällaisenaan.

Kuvista puuttuu ulkoroihun alusta. Valoin peflettien pahvilaatikkoa muottina käyttäen alustan, josta tuuli ei saa riepoteltua roihua mukaansa. Pahvilaatikon sisäpuolen sivelin vaseliinilla. Roihun ympärille pyörittelin pahvisuikaleen ja lopuksi vielä kelmun, jotta roihu ei asetu liian tiiviisti koloonsa. 

Heti alussa huomasin, että isojen töiden lisäksi kannattaa samalla kertaa tehdä pieniä. Esimerkiksi kynttilänjalkoihin on helppo käyttää loput massasta, ettei sitä tarvitse heittää hukkaan. 

Kuvan kynttilänjalat olen valanut sinappi- ja hillopurkkeihin. Lasipurkkeihin on helppo valaa ja muotti lähtee kätevästi särkemällä (muovipussin sisällä) pois. Kynttilän kolot tein kynttilänpidikkeillä. Kaikki ne osat, joihin ei halua betonitahroja, kannattaa suojata muovikelmulla.

Kynttilänjalkoja on kiva tehdä, mutta niissä on yksi haasteellinen vaihe: kynttilän kolo kannattaa tehdä todella tarkasti pystysuoraan, ettei kynttilä valuta. Pitkän kynttilän avulla näkee helposti kun kynttilän kolo on suorassa, mutta kuivuessa pitkä kynttilä painaa kolon helposti vinoon. Pieni kynttilän pätkä ei painu niin helposti vinoon, mutta siitä on vaikeampi nähdä milloin kynttilä on täysin suorassa.

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös ruukun alunen. Tein lisäksi ruukkutassuja silikonisiin muffinivuokiin. Ne olivat helppoja tehdä ja niihin sai käytettyä sopivasti betonimassan rippeet. Sitä paitsi ruukkutassuja tarvitaan aina.

Olin säästänyt tällaisen suloisen maalipurkin, joka nyt päätyi kynttilänjalaksi. Täytin purkin betonimassalla ja laitoin kynttilän tarkasti suoraan.

Suunnittelin tekeväni pääsiäispöytään kananmunista kynttilänjalkoja. Ajattelin, että olisi aika hienoa, jos jokaisella ruokailijalla olisi oma pieni kynttilä. Tein koekappaleen. Kananmunien kuoriin valaminen on kuitenkin sen verran hidasta, että jätin varsinaisen toteutuksen ensi vuoteen.

Kahdeksan puuttuu vielä + pari ylimääräistä vieraita varten.

Haaveilin joulukuusenpalloista, joihin voisin valaa häkkyrään ripustettavat betonipallot. Löysin kuin löysinkin huhtikuussa kirpputorilta sopivan kokoiset ja malliset pallot.

Sahasin alkuperäisen ripustimen pois ja työnsin betonimassan reiästä sisään. Tökin massan huolellisesti lyijykynän tylpällä päällä, jotta sain uurteet näkymään selkeästi. Väänsin vahvasta rautalangasta ripustimen. Rautalangan päät taitoin väkäsiksi, ettei ripustin pääse missään tilanteessa luiskahtamaan ulos.

Uurteet näyttävät minusta tosi kauniilta ja betonin rouheus tuo elävyyttä.

Betonin valaminen oli niin mukavaa puuhaa, että tein vielä valut vanhoihin jäädykemuotteihin. Ajattelin niiden sopivan hyvin terassille sommitelmiin kukkaistutusten kanssa. Metallinen muotti ei lähtenyt irti huolimatta siitä, että olin sivellyt siihen huolellisesti vaseliinia. Ruokaöljy olisi voinut toimia paremmin. Nyt muotti pääsee terassille koristeeksi. Eipähän tuuli vie. 

Lasinen muotti irtosi ehjänä. Siitä tuli minusta kaunis sellaisenaan. Tulee mieleen lapsuuden ihanat hiekkaleikit.

Terassillamme tuulee usein ja maljakot kaatuilevat helposti. Siksi valoin pullolle (maljakolle) telineet kahteen erikokoiseen maitotölkkiin. Pullot jäivät kiinni molempiin, vaikka olin käärinyt ne kelmuun ja vieläpä öljynnytkin. Ilmeisesti pohja oli millin tai pari leveämpi yläosaa. Rikoin pullon isommasta maitotölkistä, josta sain sopivan kokoisen telineen. 

Tähän saa laitettua vähän erikokoisia pulloja.

Seuraavaksi kokeilin valaa pullon pidikkeen metalliseen astiaan. Valaminen oli melko vaikeaa, koska en halunnut siihen paksuja seinämiä. Lyijykynää apuna käyttäen sain paineltua betonimassan riittävän tiiviisti astiaan. Sormet eivät olisi reunoille mahtuneet. 

Maljakon pidikkeelle kävi hassusti. Vaseliinin sivelystä huolimatta betoni jämähti astiaan kiinni. Onneksi olin siihen varautunutkin. Pääasia on, ettei tuuli kaada kukkamaljakkoa.

Seuraavaksi aion valaa sisäänkäynnillä olevien laattojen välit, jotta pääsen sähköpyörätuolilla ajelemaan laattojen yli eivätkä pienet pyöreät singelikivet kulkeudu kenkien mukana laattojen päälle, kuten nykyään usein käy.


Tein tähän vielä listan, jotta myöhemmin muistan mitä kaikkea betoniaskartelussa kannattaa ottaa huomioon.


Tarvikkeet:

S 30 betonia

ämpäri, vettä ja työkalu sekä maski ja kertakäyttöhanskat betonimassan sekoittamista varten

vaseliinia ja/tai ruokaöljyä & öljyastia

metalliverkkoa ja työkalu sen leikkaamiseen

muovikelmua ja maalarinteippiä muottien suojaamiseen

muotteja

useat kertakäyttöhanskat 

vettä

lyijykynä, mahd. kiviä painoksi, kynttilöitä, pulloja, rautalankaa tms. työstä riippuen


Muista:

Tee esivalmistelutyöt jo mielellään edellisenä päivänä. Muottien valmisteluun kuluu yllättävän paljon aikaa.

Suojaa työskentelytaso ja lattia.

Valmistele muotit: varaa mahd. kynttilät ja muut tykötarpeet, suunnittele kuivatus (tukeminen?), leikkaa tukiverkko, tyhjennä kananmunat tms. sekä suojaa ne osat, jotka eivät saa päästä kosketukseen betonin kanssa.

Tee betonimassa sen vahvuiseksi, että siitä voi kädessä muotoilla pallon. Pallon tulee kuitenkin hajota, kun kättä kevyesti heiluttelee. Tällainen massa on helppo nostella muottiin, mutta saadakseen sileän pinnan maassa on paineltava tai tökittävä huolellisesti tiiviiksi. Mitä enemmän massaa tökkii / painelee sitä löysemmäksi se muuttuu.

18 kommenttia:

  1. Betonitöiden tekeminen on kivaa puuhaa. Nuo pääsiäismunat ja joulukuusen koristeista tehdyt ovat upeita, joskin varmasti aikaavieviä tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Itse olin palloihin kaikkein eniten tyytyväinen. Kirpputorilla oli myynnissä joulukuusenpalloja tähän aikaan vain yhdellä pöydällä. Onneksi ne sattuivat olemaan kauniin muotoisia. :) Yllättäen pienet työt olivat suuritöisiä.

      Poista
  2. Petoonityät on hianoja ja niiton mukava teherä. Ja non lähes ikuusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Ja taas tänään sain hyvän syyn valaa lisää koristeita: ne toimivat samalla hyvinä painoina, kun tarvitsee painoja esimerkiksi harsojen kulmiin pakkasyön uhatessa. :)

      Poista
  3. Munista ja palloista tykkään eniten, olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Pallot ovat minunkin lempparini. Näissä on se hyvä puoli, että riittää kun löytää kauniit muotit. Loppu hoituukin sitten itsestään.

      Poista
  4. Kivoja, kekseliäitä betonitöitä. Niitä on mukava tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Tämä olikin hauskempaa kuin olin arvannutkaan. Vielä on muotteja odottamassa. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Monenlaista tuli kokeiltua, kun alkoi kaikkialla nähdä muotteja. :)

      Poista
  6. Kivoja ideoita ja hyviä käytännön vinkkejä muillekin betonitöiden tekemistä harkitseville. Nyt eivät maljakot ja kynttilät kaatuile, vaikka miten kova tuuli puhaltaisi. Halkaisitko kananmunan kuoret puolikkaiksi ja yhdistit betonilla täytetyt puolikkaat keskenään vai oliko kuoreen tehty täyttöaukko pelkästään toiseen päähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteestasi!

      Tein munankuoren toiseen päähän sen kokoisen reiän, että sain siitä työnnettyä betonit kokkareina sisään. Reikä oli siis jonkin verran lyijykynän halkaisijaa suurempi.

      Poista
  7. Ihana postaus, josta tuli kyllä taas into kokeilla betonitöitä. Niitä löytyy minultakin tunnistesanalla #betoniaskartelu.
    Tykästyin palloihin; ne olivat kyllä kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että sait intoa jutustani. ♥ Kävin jo silloin kurkkimassa sinun betonitöitäsi ennen kuin aloitin omani. :) Pallot ovat minunkin lemppareitani. Yritän keksiä, mihin vielä voisin niitä tarvita. :)

      Poista