KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Heinäkuussa

Heinäkuun 4. päivä

On vuoronvaihdon aika. Pionit väistyvät ja antavat tilaa malvoille, rantatädykkeille, pallo-ohdakkeille, päivänliljoille, kurjenpolville, kärhöille, kärsämöille, syysleimuille…

Perinteisesti näihin aikoihin on vietetty Tässä ei ole mitään järkeä -teemapäivää. Minusta tuntuu, että se on tänä vuonna peruttu. Toivon niin. Pienet muutokset puutarhassa (kuten kurjenkellojen ja akileijojen keskittäminen yhdelle alueelle sekä koivuangervoaidan istuttaminen) ovat tehneet hyvää yleisilmeelle, rikkatilanne on hallinnassa ja kuihtuneet pionipenkit on siistitty.

Heinäkuun 5. päivä

Ripsii vettä. Sadepäivän puuhaksi vien kanoille porkkanaa. Puran Leniltä tulleet tuotteet. Erityisesti ilahduttavat kookkaat pahvilaatikot, joihin tuotteet on pakattu. Niistä on jatkuva pula puutarhassa. Hienoa, että saamme naapurilta myös kasan risuja haketettavaksi. Tästä tulee kivaa!

Kuvauskohteet omassa puutarhassa ovat vähissä. Lähden Joukon kanssa lähiretkelle ihailemaan maalaismaisemia. Kävelemme kauniissa pelto- ja järvimaisemassa. Tuntuu kuin olisimme mökillä. Lampaat määkivät. Kuvaan maitohorsmia ja koiranputkia. Vielä kotona iltapalalla olen täysin mökkitunnelmissa. Loppuhuipennukseksi lämmitämme saunan ja käymme viileässä ammeessa. Ah, miten ihanaa se onkaan! Melkein kuin uimassa kävisi. Ja tämä kaikki ilman mökin omistajan huolia!


Heinäkuun 7. päivä

Etelätuuli puhaltaa lämpimästi, mutta niin voimakkaasti, etten voi päästää kanoja ulos. En itsekään viihdy tuulisessa puutarhassa, joten tuon puutarhan sisälle. Kannan sisälle ämpäreittäin tädykkeitä, pallo-ohdakkeita, tähtiputkia ja kärsämöitä, viimeiset pionit ja vähän vihreää. Tädykkeet ovat ihania, mutta eivät ne minua helpolla päästä. Teen kaksi pientä kimppua ja yhden suuren. Totean taas kerran, että pienet kimput ovat minun juttuni.

Heinäkuun 9. päivä

Leikkaan puutarhan ainokaisen pioninnupun ja teen pikkuisen kimpun Sinellalle. Aiomme käydä hänen kanssaan kävelyllä Tampellan rantaraitilla ja vähän keskustan tuntumassakin.

Rantaraitilla ihailen maitohorsmia, keltaisia tulikukkia ja raunioyrttejä sekä muuta rannan kasvillisuutta. Ne näyttävät ihanan raikkailta. Ovat löytäneet täydelliset paikkansa istutusten seasta.

Siskoni Instagram-päivityksestä inspiroituneena ihmettelen kasvien elinvoimaa betoniviidakossa. Rohtoraunioyrtti ei häpeä paikkaansa roskiksen kainalossa. Tuo sininen kukka näyttää upealta. Viisi pientä keltaista kukkaa koristaa talon reunaa asfaltin näkymättömässä raossa aivan kuin ne olisi suunniteltu siihen. Liikenteenjakajan raosta nousee metrin korkuinen puu. Ihmeellistä; sen on täytynyt kestää talven tuulet ja tuiskut karussa paikassaan.


Heinäkuun 10. päivä

Viimeinenkin kuoppa on kaivettu ja pionit istutettu. Noelilla on vielä intoa kaivaa lisää kuoppia, joten marssin Joukon kanssa lammen taakse. Yhdessä hujauksessa tökimme kepit maahan. Ostoslistaan merkkaan kolme marja-aroniaa, kymmenen pionia ja kymmenen päivänliljaa.

Heinäkuun 12. päivä

Tänään suuntaamme Muuramen ja Viherlandian kautta siskoni luo Toivakkaan. Matkatavaroita en tarvitse montaa, mutta kukkamaljakko on kiva ottaa auton juomatelineeseen. Kimpun tädykkeet kaartuvat juuri kauneimmillaan. Pioni väsähti, mutta isotähtiputket ovat ihania. Äidille vien tuliaisiksi pienen asetelman kermakannussa ja ämpärillisen puutarhan kukkia ja oksia. Hän on todella innoissaan niistä. Hän saa tehdä niistä itse mieleisensä asetelman.

Viherlandiasta poimin kolme juuri täydellisen väristä ’Zen’Spirit Gold’ -keltajapaninangervoa, marja-aroniat Joukolle sekä pari ’Anniversary Rose’ -tähkätädykettä.

– Täällä on tällainen vapaa kasvatus, siskoni esittelee mökkipuutarhaansa. Puutarha on villi, vapaa ja kaunis. Pörriäisetkin pitävät siitä. Siskoni lupaa meille maa-artisokkia. Kaivetaan ne vasta huomenna. Pihapiirin lintulajisto on hämmästyttävä: ainakin 80 eri lajia on bongattu. Ilta on tosi kiva hyttysistä huolimatta. Grillissä paistuu kanaa ja kasvisvartaita, palvelu pelaa, järvi on peilityyni, ilma on lämmin, kaikkialla on rauhallista ja hiljaista.


Heinäkuun 13. päivä

Mökkirannassa aamu on ihmeellisen tyyni ja kaunis. Aamupalalla teemme toimintasuunnitelman. Käynti Tommolan tilalla kannattaa hoitaa ensin alta pois. Sitten paistetaan lettuja Rutalahden rannassa ja käydään mikroretkellä. Eräopassiskoni on luvannut suunnitella meille pienen retken lähiluontoon.

Sää suosii meitä koko matkan ajan. Saamme valita perennat kauniissa auringonpaisteessa. Kymmenen päivänliljaa lammen taakse ja viisi hevoskastanjan katveeseen, ostoslistan mukaan yksi ’Coral Reef’ -unikko, valeangervo ja ’Hewitt’s Double’ -ängelmä. Heräteostoksena vielä rantatädyke ’Pink Shades’. Olen nyt hullaantunut kaikkiin tädykkeisiin. Tämä taitaa olla kahdeksas tädykelajike meillä. Näytemaalla jättiängelmä ’Elin’ sekä etelänruusuruoho jäävät mieleen kaihertamaan. Kunpa keksisin niille paikat. Niin, ja vaaleankeltaiselle kirahvinkukalle.

Maukkaiden lettukestien jälkeen siskoni johdattelee meidät metsäautotietä pitkin korkealle paikalle, josta pääsemme hämmästelemään niin sanottua pirunpeltoa. Tuo jääkauden muovaama kivimuodostelma on kuin valtava jähmettynyt joki metsärinteiden välissä. Ihmeellisintä on, että kivien väleissä ei kasva oikeastaan mitään. On mykistävää ajatella, kuinka syvä kiviä täynnä olevan rotkon täytyy olla, ettei se vuosien saatossa ole täyttynyt humuksella. Vai miksi juuri mikään ei kasva siellä?

Kiitollisina saamastamme vieraanvaraisuudesta ja maa-artisokista lähdemme kotia kohti. Mäkinen, metsäinen tie tuntuu eksoottiselta. Kotimatkalla meidän täytyy vielä poiketa ruokakaupassa. Ostoskeskuksen hälinässä kupla puhkeaa; nyt oikein korostuu se, että olemme saaneet viettää pari päivää ihanassa luonnonrauhassa ja hiljaisuudessa.


Heinäkuun 15. päivä

Olen viime päivinä harkinnut kivijalkaputiikista luopumista. Verkkokauppa on ok, sillä paketit voi kääriä juuri niin hitaasti ja kömpelösti kuin haluaa. Sen sijaan asiakkaiden palveleminen putiikissa on kiusallista, kun kaikki pitää tehdä hankalasti avustajan kanssa. Varsinkin maksupäätteiden kanssa temppuileminen aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Jospa vain luovuttaisin.

Saan ystävällisen viestin asiakkaalta. Nuoripari haluaa tulla käymään putiikissa. Sehän sopii. Mielelläni palvelen. Valitaan mittareita, soraa ja lannoitetta, jutellaan niitä näitä. Olen varoittanut etukäteen, että palvelu on kömpelöä. Ei kuulemma haittaa, oli kiva ajella tänne maaseudulle eikä ole kiirettä. Maksupääte hidastelee, mutta toimii kuitenkin. Huh! Sataa vettä, mutta he ovat varustautuneet sateenvarjoin. – Haluatteko vilkaista puutarhaa, kysyn, on kyllä aika märkää. Sade ei kuulemma haittaa ja niin lähdemme katselemaan puutarhaa. Rupattelemme kasveista, puutarhasta, puutarhaelämästä. Hyvästellessä halaamme. Heidän lähdettyään huomaan, että reilu puolitoista tuntia on kulunut hujauksessa. Koko loppuillan Joukosta ja minusta tuntuu, että ystävät ovat käyneet kylässä. Ei, en sittenkään luovuta vielä.


Heinäkuun 22. päivä

Sadekausi vaihtui äkillisesti hirmuiseen helteeseen. Joukolle tulee kiire pihatöihin, minä puolestani viihdyn ilmalämpöpumpun viileässä ilmavirrassa. Päivä ei kuitenkaan valu hukkaan. Saan istutettua valeangervon ja tähkätädykkeet tärveltyneen sokeritoppakuusen paikalle. Rantatädyke ’Pink Shades’ saa alkaa maalata elämäntarinaansa Tabula rasaan.

Heinäkuun 23. päivä

Päivä on aurinkoinen ja kuuma, mutta tuulenvire helpottaa oloa. Ihan hyvä päivä istuttamiseen.

Eteläreunalla joudun vastakkain kiven kanssa. Heti maan pinnan alla järkäle täyttää koko sen alueen, johon olin ajatellut istuttaa keltajapaninangervot. Minun ei tarvitse kahta sekuntia miettiä, kumpi tässä luovuttaa. Se olen minä. Onneksi uusi suunnitelma on melkein parempi kuin alkuperäinen. Kaksi puskaa pääsee marja-aronian helmaan, kolmas Sivupolun varteen purppuraheisiangervon kainaloon. Limenvärinen pensas on tosi nätti tummanpunaista lehdistöä vasten.

Illalla tummia pilviä kerääntyy taivaalle. Pilvet ovat valokuvauksellinen kauniita, mutta niitä on mahdotonta vangita pikseleiksi. Taivas hämärtyy ja sitten ropsahtaa kunnon sade. Ilma viilenee.

Sateen jälkeen ulkona tuntuu kuin menisi kylpyhuoneeseen suihkun jälkeen. Puutarha tuoksuu voimakkaasti. Ihmeellistä! Tämän kun saisi taltioitua pieneen purkkiin talven varalle.


Heinäkuun 24. päivä

Jouko kiertää puutarhaa ämpäri kädessään. Hän on lähdössä äitiään katsomaan hoitokotiin. Olen ehdottanut hänelle, että veisi anopille puutarhasta materiaalia ja tekisi yhdessä hänen kanssaan niistä kimppuja. Jos anoppi ei jaksaisi itse asetella kukkia, hän voisi osallistua ideoimalla tai vain katselemalla. Ämpäri täyttyy vihreän, punaisen ja valkoisen eri sävyistä. – Tästähän riittäisi koko hoitokodin mummoille, Jouko sanoo. Kokemuksesta tiedän, että materiaalia ei ole ollenkaan liikaa kolmeen maljakkoon.

Illalla saan puhelun. Anoppi soittaa iloisena. Häntä aivan naurattaa, niin onnellinen hän on kukista. Joukokin on onnellinen. Tyytyväinen olen minäkin, kun Jouko otti haasteen vastaan ja onnistui siinä.

Heinäkuun 25. päivä

Tänään on ihana päivä: Asla tulee ensimmäiselle kotilomalle armeijasta, Jouko palaa Seinäjoelta ja minä saan kaksi pallotuijaa maahan. Nyt Sivupolun kolmen pallotuijan ryhmä on valmis. En ollut suunnitellut sitä tähän saumaan, mutta siinä se nyt on.

Iltapäivällä taivas tummuu. Salamat välähtelevät. Ukkonen jyrähtää niin lähellä, että säpsähdän. Sataa kuin saavista kaataen. Kesä todellakin näkyy, kuuluu ja tuntuu. Tämän tunteen kun muistaisin vielä talvellakin!

Heinäkuun 29. päivä

Viimeisetkin päivänliljat ovat nyt maassa. Valmiiksi saamisen riemua kuitenkin himmentää pettymyksen karvas sivumaku. Olin haaveillut persikkaisen pinkistä ryhmästä lammen taakse, mutta näiden päivänliljojen punainen onkin ennemmin lilaan taittuva viininpunainen. Lajikkeiden värit kyllä mätsäävät täydellisesti yhteen, mutta se on laiha lohtu. Kun netissä tarkkaan valitsemiani lajikkeita ei Tommolassa ollut, vaihdoin ne toisiin myyjän kuvailun perusteella. Näytemaalla päivänliljat olivat vasta nupuillaan eikä valokuviakaan ollut. Klassinen moka, ei voi mitään. Onneksi kukkaryhmiä katsotaan etäältä, niin ehkä vahinko ei ole kovin suuri.


Heinäkuun 30. päivä

Pensasmustikat ovat suuria ja sinisiä. Marjoja on valtavasti. Maistelen niitä suoraan pensaista. Mustikoiden maku on mieto, mutta en meinaa malttaa lopettaa.

Anoppi soittaa Joukolle, että pitäisi tulla äkkiä tänne (200 km päähän): kukat alkavat kuihtua (siis ne, jotka Jouko vei puutarhastamme ja asetteli äitinsä kanssa maljakoihin). Minua liikuttaa, miten paljon hän on nauttinut kukista. Illemmalla soitamme hänelle ja lupaamme tuoda lisää kukkia vähän myöhemmin. Vaikka hän on väsynyt ja hyvin huonossa kunnossa, hän nauraa ääneen. Niin heleää naurua harvoin enää kuuleekaan.


Heinäkuun 31. päivä

Ehdin kiertää puutarhassa valokuvaamassa ennen kuin alkaa sataa. On valoisa päivä ja kesäsade tuntuu ihanalta. Vien kanoille porkkanaa. Viipyilen matkalla ja nautin sateesta.