keskiviikko 1. toukokuuta 2024

KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Huhtikuussa

Huhtikuun 7. päivä

Mitä ihmettä? Lyydia, porukan kovanokka, hiippailee oudosti herkkukuppia kohti. Se antaa Flooran maistaa ensin ja menee sitten varovasti yhtä aikaa nokkimaan meloninsiemeniä. Nyt huomaan sen heltassa pisteen. Se on saanut jonkun nokasta.

Pian minulle selviää, kuka se joku on. Minette, ennen niin arka kana, tulee Lyydian kanssa samalle ruokakupille. Jännityksellä seuraan, kuinka Minette nokkii meloninkuoria. Välillä se jähmettyy liikkumattomaksi ja odottaa, mutta jatkaa taas. Ihan ilman nokan koputtamista ei tästäkään tilanteesta selvitä, mutta jotakin jännittävää on tapahtumassa.


Huhtikuun 8. päivä


Joutsenet ja kurjet ovat asettuneet naapureiksemme läheiselle pellolle. Krookukset ovat aukaisseet herkät kukkansa. Hankikylvösten päälle ei löydy enää lunta. Kevät on vihdoin konkretisoitunut.


Huhtikuun 10. päivä

Tuijan tymäkkä tuoksu täyttää pihan pensasleikkurin säksätyksen säestyksellä. Joutsenet ja hanhet lentävät linnunteitään, joita näyttää risteilevän sinne tänne. On alkanut erilainen kevät. Olen saanut uuden pyörätuolin, minulle räätälöidyn. Nättikin se on. Keskityn aistimaan kevättä, mutta ajatukseni lentelevät etelään ja itään kuin linnut. Ihanaa, mutta pystynkö vielä? Jaksanko?

Kerron kanoille, että olen vastannut kukon rouvienhakuilmoitukseen. Vielä ei kannata kuitenkaan riemuita. Voidaan saada rukkaset.

P.S. Kukkoaikeistamme ei tule tällä kertaa mitään. Saan tietää, että kysymäni kukko on liian iso, vaikka onkin kääpiö.


Huhtikuun 11. päivä

Olen niin kauan haaveillut puutarhakierrokselle pääsemisestä, että en välitä, vaikka kylmä viima ottaa ilkeästi korviin. Olen taas unohtanut, että oikeasti huhtikuussa tuulee usein ja navakasti.

Olen lastannut kottikärryihin erilaisia välineitä leikkaamiseen. Urheana suuntaan suurimman ja rumimman sammakon, puutarhamme ainoan omenapuun, luo. Huokaan. Tehtävä näyttää aina yhtä vaikealta. Leikkaan juurivesat ja pari sisäänpäin kasvavaa oksaa. Nyt huomaan, että suurin osa oksista kasvaa sittenkin juuri ihanteellisesti vaakatasossa. Tilanne ei olekaan niin paha kuin alussa luulin. Pienistä (kuten väärinleikatusta kilpalatvasta) ei pidetä.

Koko illaksi suunnittelemani kierros jää lyhyenlännäksi, mutta saanpahan rungonsuojat kerättyä ja vähän roskiakin.


Huhtikuun 12. päivä

Kauden ensimmäinen oman puutarhan leikkokimppu komeilee maljakossa. Sen lajivalikoima on suppea, vain yksi ainoa, mutta ilo kimpusta sitäkin suurempi. Herukkarivi on nyt leikattu!


Huhtikuun 13. päivä

Minulla on rakkaushuolia. Olen etsinyt kanarouville sulhoa koko kevään. Vihdoin kyselyyni vastattiin, mutta Chabona esitelty kukko osoittautui aivan joksikin muuksi. Niin tyypillistä. Näyttää pahasti siltä, että jäämme ilman kukkoa. Yksi on liian pieni, toinen on liian suuri. Kaukanakin ovat, melkein toisella puolella Suomea. Ei kai kanoillekaan rakkaus tule etsien, vaan eläen.

Työnilo, kevät ja linnunlaulu hälventävät huolet. Into, Tarmo ja Toivo touhuavat kanssani puutarhassa. Saan leikattua loput herukat, heisiangervot, hortensiat ja pari sinikuusamaa, vähän perennavarsiakin.
 

Huhtikuun 15. päivä

Mietin, kuinka Nissan Almera kiidättää neljää nuorta miestä kohti Tromssaa, Huippuvuoria, sen jääkarhuja, railoja, myrskyjä ja lumivyöryjä. Pelkään, vaikka ei kannattaisi. Onneksi minulla on hanhikit, jotka pitää siirtää kanatarhan edustalta lammen taakse. Minulla on myös koristepensaita, jotka odottavat leikkaamista. On minulla myös kanojen sulhasasia, joka pitäisi ratkaista.


Huhtikuun 16. päivä

Kun on paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan (kuten jääkarhujen mielenliikkeet, ikijään käyttäytyminen, lumimyrskyjen ja -vyöryjen synty), tuntuu hyvältä, kun edes oman puutarhan kevättyöt etenevät aikataulussa. Leikkasin tänään loput tuijat, köynnöskuusaman ja pensasruusut.


Huhtikuun 17. päivä

Tänään pääsen jo ruohotupsuihin ja peltokanankaaleihin. Kerään säkkikangashuput. Pojat sen sijaan ovat matkustaneet koko päivän ja ovat taas pisteessä A. Ahkiot myöhästyivät lennolta ja pojat lennätettiin takaisin Tromssaan viettämään kahden päivän hotellilomaa lentoyhtiön piikkiin. Voin siis rauhassa keskittyä pari päivää ruohotupsujen ajattelemiseen enkä poikiani vaanivien jääkarhujen pelkäämiseen.


Huhtikuun 18. päivä

Jo viime kesänä haaveilin polkujen leventämisestä ja tasaamisesta. Nyt pääsen haavettani toteuttamaan. Kivi kerrallaan. Olen sen tosiasian edessä, että todennäköisesti en kävele enää kauan. Polkuja pitää siis päästä kulkemaan pyörätuolilla. Ai, että miltä tuntuu? Oikeastaan ei miltään, tähän ajatukseen on ehtinyt jo tottua.


Huhtikuun 19. päivä

Teen puutarhan ostoslistaa. Saan viestin: ”Istutaan koneessa. Nyt mennään.” Alan itkeä ikävästä, vaikka olenkin onnellinen heidän puolestaan. Iiristä nimeltä ’Vanity’ ei näytä saavan mistään, mutta löydän sen tilalle kauniin aprikoosinvärisen lajikkeen. ’Constant Wattez’ –kurjenmiekka löytyy kolmesta paikasta.

Ase on vuokrattu, vielä viimeiset ruokaostokset. Kuvassa Longyearbyen näyttää aurinkoiselta ja kauniilta. Iloisena jatkan pikkujasmikkeen, keltajapaninangervon ja koristekastikan etsimistä.

Iloni kestää tasan siihen asti, kunnes kilahtaa paikalliselta saatu viesti. Tuuli on yltynyt kovaksi. Monet yhtiöt ovat peruneet retkiä huomiselta. Eivät kuulemma liiku kelkat eivätkä koirat. Enää eivät päivänliljojen värivalikoimat kiinnosta. Keskityn pelkäämään: aikovatko pojat silti lähteä vaeltamaan tänään? Kyllä aikovat. Ovat tottuneet koviin oloihin. Toivottelen Taivaan Isän siunausta matkalle.


Huhtikuun 20. päivä


Puutarha on peittynyt paksuun lumikerrokseen ja lisää tulee. On hyvää aikaa viimeistellä puutarhan ostoslista – ja seurata GPS:n pistettä.


Huhtikuun 23. päivä

Nyt laulattaa: ”Lunta tulvillaan on raikas talvisää… Talven valkohiutaleet nyt kilvan leijailee…” Lunta on tupruttanut kolme päivää. Krookukset ovat uppeluksissa. Autossamme on kesärenkaat, joten turha haaveilla orvokkiostoksille lähtemisestä. Onneksi Huippuvuorilla aurinko paistaa ja elämä hymyilee.


Huhtikuun 24. päivä


Keskiyöllä pojat ovat päässeet määränpäähänsä ja huiputtaneet vuoren. Huipulla nettiyhteys toimii ja iloisten terveisten lisäksi he lähettävät hulppean hienoja kuvia. WhatsAppissa on ilo ylimmillään. Kun minä, unikeko, aamulla herään, yhdyn riemuun. Puutarha on edelleen valkoisena ja haaveilemani puutarhareissu peruuntuu tältäkin päivältä.


Huhtikuun 26. päivä

Suomen viides vuodenaika, takatalvi, on vihdoin vaihtumassa kevääksi. Aamulla sataa räntää, mutta se ei estä meitä lähtemästä ostamaan orvokkeja. Ensimmäisessä puutarhamyymälässä asetellaan pensaita esille. Perennat odottelevat vielä rullakoissaan lämpimämpiä kelejä. Etsimääni myskimalvaa en löydä, mutta onpahan hyvä syy tulla toisenkin kerran. Ilma on jäätävä eikä tungosta ole. Mieleisiäni pikku orvokkeja en löydä, mutta kohtuullisen korkeita köynnöstukia on esillä. Toivon kahta tukea äitienpäivälahjaksi.

Naapurikaupassa vanha pariskunta saapuu orvokkien kohdalle. – Orvokit ostetaan sitten sieltä erityisestä kaupasta, rouva sanoo painokkaasti. – Jaaha, aivan niin, mies vastaa. – Ei, siihen kestää liian kauan, en malta odottaa niin pitkään, mies jatkaa – ja kipaisee päättäväisen rouvansa perään. En kehtaa kysyä ja minua jää vaivaamaan, ovatko erityisen kaupan orvokit kenties pulskempia kuin maakunnan muut orvokit vai onko valikoima poikkeuksellisen laaja. Kotimaisia ne varmasti ovat, mutta onko puutarhuri erityisen ystävällinen ja orvokit vielä kauniimmin esillä? Minäkin haluaisin sinne. Pyydän kuitenkin Joukoa valitsemaan tusinan vaaleansinisiä ja toisen mokoman valkoisia orvokkeja. Jospa löytäisin vielä sen erityisen kaupan, niin voisin ostaa puuttuvat vaaleankeltaiset.

Illemmalla Niila säikäyttää minut viestillään: ”Mielenkiintoinen tapaaminen oli vartiovuorossa viime yönä. Makoilin maassa, kun valkoturkki käveli noin 4 m etäisyydelle. Ase ei käyny mielessäkään, vaan keskityin kuvaamiseen. Aivan mahtava tilanne. (iloinen hymiö)” Minä tietysti luulin, että oli kyseessä jääkarhu, rannikon tuntumassa kun nyt ovat. Napakettu ei käynyt mielessäkään. Hauska Niila, ihana oma itsensä!


Huhtikuun 27. päivä

Menen kanalaan tavallista aikaisemmin. Floora juoksee tapansa mukaan vastaani kynnykselle. Lyydia hautoo alapesässä, mutta toinen mustista kanoista makaa oudosti yläpesässä. Näen heti, että se on kuollut. Purskahdan itkuun. Otan kanan syliini. En tiedä, kumpi se on, Minette vai Lumikki. Silittelen. Pidän kanaa sylissäni niin kauan, kunnes käteni väsyvät. Lasken kanan koriin odottamaan hautaamista.


Toinen mustista kanoista tulee hyvin arasti syömään kädestäni. Se on siis Lumikki. Nyt tiedän, että eilen vielä niin pirteä Minette on poissa.

Poimin muutaman jouluruusun kukan. Ne ovat juuri nyt kauneimmillaan. Varjoyrtin verson kanssa niistä tulee kaunis kimppu Mineten muistolle. Linnut sirkuttavat, kun Jouko lapioi haudan umpeen. Nyt rauhallinen kierros puutarhassa tekee hyvää mielelle.

Rakkaan siskonsa menettänyt Lumikki löytää paikan orrelta Flooran viekusta.


Huhtikuun 29. päivä


Vihdoin saan avata luukun kanatarhaan. Lyydia johdattaa toiset ulos. Lumikkia jännittää, mutta ei sekään pitkäksi aikaa jää sisälle kutsumaan toisia. Se lyöttäytyy Flooran seuraan ja seuraa sitä kuin hai laivaa. Oi, tuota elämän iloa, kun ne kuopsuttavat! Olen yhtä aikaa iloinen ja surullinen. Tuntuu niin haikealta, etteivät Viuhti ja Minette ole jakamassa tätä iloa kanssamme.


Huhtikuun 30. päivä

Iloisena kitken ja siistin puutarhaa. Nissan Almeran nokka on käännetty kohti Vesilahtea. Illalla saamme kuulla kaikki ne jännittävät seikkailut, joita ei meille viesteillä kerrottu. 


Hyvää vappua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Tarinointiasi on niin kiva lukea, vaikka iloisten asioiden lomassa on myös surullisempia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa saada tällaista palautetta. Kiitos! ♥ Kuluneeseen kuukauteen tuntui mahtuvan erityisen paljon asioita. Onneksi useimmiten on vähän tasaisempaa.

      Poista
  2. Olipa tapahtumarikas huhtikuu. Onneksi Huippuvuorilla meni retket hyvin ja meidänkin Huippuvuorten sää on jo vaihtunut takaisin kevääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :) Toivottavasti tämä kuukausi ei ole ihan yhtä jännittävä.

      Poista
  3. Very informative journal.
    I love that chickens have names!
    It's also impressive that from where you say spring has come, it's snowing again and it's winter again.
    But in the end the signs of spring will bring her.
    Your photos are very beautiful!
    Have a good month!

    VastaaPoista
  4. Onpa siellä ollut jännittävää seurata omien lasten seikkailuja. Huoli on aina omanlaisensa.
    Olet ollut todella ahkera ja varmasti joutunut tekemään henkistä hyväksymistä, että kävely ei ehkä kohta onnistu. Onneksi voit tehdä omaan puutarhaan esteettömämpiä reittejä.

    VastaaPoista
  5. Oli se aikamoinen huhtikuu, laidasta laitaan säätäkin. Toivottavasti löydät sulhon ja voi miten surullista oli kanasi kuoleminen. Voiko kana kuolla tuosta vaan, vaan tuliko ikä vastaan? Ei ole kokemusta niistä...
    Kaunista toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Siellä on ollut huhtikuu täynnä toinen toistaan jännittävämpiä tapahtumia, iloa ja suruakin. Ehkä myös hitusen turhautumista lupaavasti alkaneen kevään jatkoksi pöllähtäneestä takatalvesta. Viides vuodenaika... :D Iloista toukokuuta!

    VastaaPoista