KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Tammikuussa

Tammikuun 1. päivä

Toivottelen kanoille hyvää uutta vuotta. Ehdotan, että ne voisivat tehdä uudenvuodenlupauksen. Sellaisen, että söisivät riitelemättä samalta vadilta. Ehdotukseni saa laimean vastaanoton. Jään kuitenkin siihen käsitykseen, että lupaavat harkita. Toiveikkaana katselen, kuinka Lilli ja Lyydia syövät yhdessä samasta puurokupista.

Minette ja Lumikki pöyhivät pehkua ja nokkivat hyviä. Minette lähestyy puurokulhoa, mutta kana ajetaan kipakasti loitommas. Se siitä uudenvuodenlupauksesta. Kymmenen minuuttia kesti.


Tammikuun 6. päivä

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Pakkanen on lauhtumassa, nyt –21 astetta. Tarvon hangessa talon ympäri. Vielä ei ole kottikärrykeli – onneksi. Saavat kasvit talvehtia turvallisesti lumipeitteen alla. Minä nukun talviunta. Näen unta viime kesästä, kukista ja puutarhapuuhista. Nyt loppiaisena tuntuu vielä ihan vähän joululta.


Tammikuun 9. päivä

Huomaan Facebookista, että joku haluaa lahjoittaa Viherpiha-lehden viime vuoden vuosikerran eikä kukaan ole lehtiä vielä varannut. Poikkean hakemassa ne lähistöltä. Etupihasta huomaan, että ei näitä lehtiä ole turhaan tähän taloon tilattu. Lumen peittämä puutarha on komea kuin mikä.

Ihanaa uppoutua pimeänä talvi-iltana värikylläisiin puutarhatunnelmiin!


Tammikuun 12. päivä

Pysähdyn puutarhalehden lukemisessa. Jalokuunlilja ’Empress Wu’ on pantava ylös. Koskaan ei tiedä milloin tulee tarve toista metriä korkealle kuunliljalle. Taitan lehden auki siltä kohtaa ja siirryn toiseen numeroon.

Kannen teksti ilmoittaa, että jonkun harrastajan pihassa on yli kaksisataa erilaista pionia. Oi-joi! Rauhoittelen Joukoa, etten aio pyrkiä samaan. ’Lady Anna’ näyttää kuvassa erittäin viehkeältä. – Onkohan se todellisuudessa yhtä hienostunut, aprikoin. ’Auguste Dessert’ olisi ilmeisen sopiva aniliini ja vieläpä puolikerrottu. Siirrän lehden muistiinpanoja odottavien pinkkaan.

Menen lehtipino kainalossani tietokoneen ääreen tutkimaan uusia löytöjä. Upeita, kauhtuneenvärisiä Itoh-pioneita minun ei tarvitsekaan merkitä muistiin. Kuudenkympin kappalehinta kertoo, että minä pärjään ilman niitä. Merkitsen muistiin muun muassa päivänliljalajikkeita. Tuleekohan meille matka Leivonmäelle ensi kesänä?


Tammikuun 16. päivä

Talviunet karisevat silmistäni lueskellessani puutarhalehtiä. Nyt unelmieni lajikelista pitenee reippaammin kuin päivä. Haaveet puolestaan poikivat ostoslistan, jonka myötä saan ruveta suunnittelemaan reissuja. Ja sitten on vielä To Do -lista. Ihanaa!

Tulee niin keväinen olo, kun auringon paistaessa nautimme lipstikkakeittoa.



Tammikuun 18. päivä

Jännittää. Olen järjestänyt itselleni arpajaiset. Olen valinnut puutarhasta kaksikymmentäneljä kohdetta, joista voisi tulla uusia suosikkejani, kunhan vain paneutuisin täysillä suunnitteluun ja toteutukseen. Jokaisessa kohteessa on omat haasteensa. Yksi alue on liian iso ja sekava, toinen liian ahdas, jollakin alueella on käynyt kato ja jollekin alueelle ei vain ole ideaa. Perhe saa toimia kännykän kautta onnettarena.

Nyt kilahtaa ensimmäinen viesti. Se on kutsu saunailtaan. Onneksi seuraava viesti tulee Avillalta. – Jaahas, numero 18, totean ja katson laatimaani listaa. – Hmm, Sivupolku, aika paha, mutisen. Paikka on niin mitäänsanomaton, nimensä mukaisestikin sivussa ja syrjässä, että tulen varmasti pitämään tästä haasteesta. Päätän tehdä alueesta niin kauniin, että haluan kulkea länsilaidalle aina nimenomaan juuri tätä Sivupolkua pitkin. Kunpa tästä tulisikin yhtä kuvauksellinen kuin hieman pohjoisempana olevasta Avaruuden näkymästä. Päätän ryhtyä suunnitelmiin heti. Asiassa vain on yksi ”mutta” – alue on juuri niin ankea ja tylsä, että en ole ottanut siitä juurikaan valokuvia. Siis oikein sopivaa haasteainesta.

Jouko ehdottaa seuraaviksi numeroiksi nelosta ja seiskaa. Nelonen tarkoittaa Etelämerta, jota olen epätoivoisesti, mutta melko heikolla menestyksellä yrittänyt täyttää kasveilla. Paha tämäkin. Matala kasvualusta paahteisessa rinteessä ei ole helpoin mahdollinen. Tavoitteeni alueen suhteen eivät ole olleet korkealla, mutta nyt tyyli muuttuu. Penkistä pitää saada eteläpihan vetovoimaisin kuvauskohde. Ei sen enempää eikä vähempää.

Kolmanneksi haasteeksi osuu Hääpukupenkki, siis se pionipenkki, josta piti tulla valkoinen. Haasteena on se, että penkki on nyt jo tavallaan kaunis, mutta siitä pitäisi tehdä jotain spesiaalia.


Tammikuun 29. päivä

Makaan reporankana sohvalla. Kurkku on kipeä ja väsyttää ankarasti, mutta minun tekisi mieli puutarhaan. Onneksi saan apuvoimia havujen huputtamiseen. Helpottaa vähän.


Tammikuun 30. päivä

Putiikissa poiketessani vilkaisen kanalan ikkunasta. Lilli ja Lyydia kurkistelevat munintapesistä niin hauskasti, että minua alkaa naurattaa. Kevät on tullut. Eilen kylvin purkkeihinsa mitättömän pienet leikkokärsämön ja sormustinkukan siemenet sekä kippuraiset kehäkukat. Tänään lähtee kevään ensimmäinen siementilaus.