sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Helmi-, maalis- ja huhtikuussa

Tämä ei ole varsinainen yhteistyöpostaus, mutta sisältää puutarhakuvien ohella kuvia putiikistani sekä linkin. 


Helmikuun 8. päivä

Puutarhassa on märkää ja harmaata. Oikeastaan en edes huomaa pilvistä päivää. Minä järjestelen ja siivoan putiikkia. Kannan sieltä sisälle työkaluni, siemenpussini, ruukkuni ja muut omat tavarani. Niitä eri puolille huushollia ripotellessani mietin aikaa, jolloin haaveilin puutarhavarastosta. Hymähdellen muistelen, kuinka asettelin unelmieni varaston hyllyille lannoitepussit ja kaiken muun tarpeellisen kauniisiin purkkeihin ja koreihin. Ripustin verhot ja taulut. Raahasin sisään rottinkituolin ja nautin. Istuskelin ja nautin varaston puutarhamaisista tuoksuista ja tunnelmasta.

Nyt olen palannut lähtöruutuun. Minulla ei ole enää puutarhavarastoa. Se on muuttunut putiikiksi

Puutarhatyökalut ja sen sellaiset ovat komerossa, yläkerrassa, eteisessä, osa terassilla ja missä lie.  Istun samalla rottinkituolilla ja nautin. Putiikissa leijuvat kukkaisat ja hedelmäiset tuoksut sekoittuen metsäisiin ja itämaisiin aromeihin. Nyt on hyvä näin. Vain muutos on pysyvää.


Helmikuun 9. päivä

Putiikin siivous jatkuu. Pensasleikkuri ja trimmeri muuttavat meille. Toinen saa kodin vaatekomerosta ja toinen ulkovaatenaulakosta. Hyvä on tässä iässä järjestää itselleen muistiharjoituksia. Keväällä saa tosissaan käyttää aivonystyröitään, jotta muistaa mihin on kätkenyt puutarhan työvälineet ja kaiken muun tarvittavan.


Helmikuun 15. päivä

Kulkiessani putiikin ja kodin väliä nautin lintujen laulusta. Tuo kevättalven harvinainen herkku saa tunteet tulvahtamaan. Sydämeni täyttyy lapsuusajan muistoista ja tunnelmista, joille ei löydy sanoja. Niin mielelläni pujahtaisin tunnelmaan sisälle kuin lämpimään syliin ja jäisin sinne pitkäksi aikaa.

Kuitenkin jo muutaman askeleen päässä, putiikin ovella, olen täysin nykyhetkessä. Innoissani alan järjestellä puutarhalapioita, pikkutalikoita ja möyhentimiä naulakkoon. Ah, miten kauniilta ja houkuttelevilta ne näyttävät!


Maaliskuun 23. päivä


Apua, nurmikolla näkyy jo suuria vihreitä laikkuja enkä minä ole vielä ehtinyt odottaa kevättä! Intoilin keväästä jo tammikuussa, mutta se innostus meni ohi. Kevättä pitäisi saada odottaa pitkään ja hartaasti, ihan väsyksiin asti. En minä osaa odottaa nopeasti.

Maaliskuu on ollut sateinen, loskainen ja välillä liukaskin. Puutarhaa enemmän minua ovat innostaneet puutarha-aiheiset peltikyltit ja muut ihanat taulut, joita sain putiikin valikoimiin.

Pääsiäisen juhlapöydän ja kukka-asetelmien ideointi on vielä pahasti vaiheessa. Olen odottanut pääsiäistä jouluaatosta asti, mutta nyt kun se on kulman takana, se tuntuu olevan aivan liian lähellä. Auttaisikohan, jos menisin sohvalle makaamaan ja keskittyisin ainoastaan odottamiseen? Tai jos kylväisin rairuohot ja katselisin, kuinka ne itävät? Aion kokeilla, ainakin tuota ensimmäistä.


Maaliskuun 26. päivä

Niin turhasta murehdin! Juuri olin huolissani siitä, että kevät tulee liian nopeasti. Seuraavana päivänä satoi 20 cm lunta ja sitä seuraavana vielä lisää. Ei tullut kevät. On hanget korkeat nietokset…

Aurinko paistaa, hanget hohtavat, linnut visertävät. Tänään olisi hyvä alkaa odottaa kevättä, mutta nautin nyt ensin tästä talvesta.

Huhtikuun 9. päivä

Vien kanoille tomaattia. Samalla kerron hyviä uutisia: ihan pian, ehkä jo huomenna, pääsette hetkeksi ulos. Kunhan on riittävän lämmintä, etteivät varpaat palellu. Saan riemullisen vastaanoton. Kanalasta lähtiessäni huomaan krookukset. Hätkähdän. Taisin viime syksynä istuttaa ne tuohon kolmioon.

Tie on sula. Kävelen kesäkengillä paljain säärin. Mikä tunne! Töyhtöhyypät kurvailevat pellon yläpuolella. Kuuntelen niiden siipien suhinaa ja kirkumista. Kevättä. 

Huhtikuun 12. päivä

Tuija tuoksuu. Linnun laulu kuuluu pensasleikkurin säksätyksen välistä. Metsäkyyhky huhuilee. Aurinko kuumottaa selkää. Tuntuu ihanalta, kun sain keväästä kiinni heti alkuunsa. 

Läntiset pallotuijat on jo leikattu.
 

Huhtikuun 14. päivä

Hiukseni ovat kuin harakanpesä. Olen leikannut pensaita kovassa tuulessa. Ei paras mahdollinen sää, mutta onpahan homma hyvällä alulla. Kevät etenee niin vauhdikkaasti, että yhtään ei voi vitkutella. Heti aloitin, kun puutarhaan pääsi lumien puolesta kävelemään. Nyt köynnöskuusama aukoo jo silmujaan.


Huhtikuun 16. päivä

Asla huomaa minut kanalan nurkalla. – Pyöriikö sukat jaloissa, kun puutarhakausi on alkanut, Asla kysyy. – No, tottakai, naurahdan.  Uudet puutarhasuunnitelmat surisevat päässäni kuin kimalaiset krookusten ja jouluruusujen kukissa.


Huhtikuun 17. päivä

Tuijan omaleimainen tuoksu täyttää pihan. Jouko on siistinyt kauriiden kaluamat tuijat. Nyt ne törröttävät paikoillansa kuin pureskellut puuvärikynät. Minä puolestani leikkaan omenapuun, loput koristepensaat ja perennojen varret. Suunnittelen uutta leikattavaa Potageriin ja vanhalle mansikkamaalle.

 

Huhtikuun 18. päivä

Oura ilmoittaa lämpötilani kohonneen. Lienee puutarhakuumetta. Tekee mieli ulos, vaikka väsyttääkin.

Vietän ruusuista päivää. Leikkaan kaikki tarhakurtturuusut. Varsinkin muurin päällä leikkaaminen on hankalaa. Mielessä käväisee, että tajuaisinkohan olla hankkimatta lisää ruusuja. Lopputuloksena on kuusi ruusunvesaa juurtumassa purkeissa.

Kanat nauttivat keväästä. Eivät vielä iltaseitsemältäkään malta mennä sisälle, niin että saisin luukun kiinni. Seisovat ikkunalaudalla ja seilaavat edestakaisin.

 

Huhtikuun 19. päivä

Kompostorit tyhjennetty. Iloa himmentää tosin se, että samalla tuli särjettyä yhden hiiriperheen onni.

 

Huhtikuun 27. päivä

Pysäköidessämme autoa puutarhamyymälän edustalla olevaan ruutuun ehdin aistia urbaania kevätvilinää. Ilmassa on innostusta ja tekemisen meininkiä.  Aasialaistaustainen nainen tulee kassalta harsopaketti kädessään. Liekö hänellä mielessään pak choin kasvatus? Vanhan papan paperikassista pilkistävät räikeänaniliinit pelargonit. Hän suojannee ne tottuneesti pakkasöitä varten. Keski-ikäinen rouva on lastannut kärryihin isoja säkkejä. Haketta varmaan moderniin puutarhaansa. Toinen rouva kävelee autollensa thermoruukku kainalossa katse tiiviisti ostoskuitissa. Hänen puutarhansa ei ole moderni, vaan siellä räiskyvät värit ja monet tyylit kukoistavat iloisesti sikin sokin.

Minun mielessäni ovat ’Holmstrup’-tuijat, pionit, Teresanruusu sekä luujauho. Jouko pelkää, että löydän jotakin. Auto on täynnä, sillä olemme jo kolmannessa puutarhamyymälässä. Minun mielestäni auto vain näyttää täydeltä. Sinne on lastattu kolmekymmentäkolme koivuangervoa, kolme rinneangervoa, marja-aronia, harokataja, kolme sinisinä ja vaaleanpunaisena kukkivaa sammalleimua, kolme vaaleanpunaista ’Prinzessin Victoria Louise’ -idänunikkoa sekä orvokkeja. Lohdutan häntä, että emme ole ensimmäistä kertaa taimiostoksilla.

Orvokit ja aronia mahtuvat takakonttiin, luujauhot apukuskin jalkatilaan. Muuta emme löytäneet, sillä kaikki taimet eivät olleet vielä tulleet. Olen juhlatuulella.


Huhtikuun 28. päivä

Aamu on pilvinen ja kolea, mutta koivuangervot kutsuvat. Mikäpä niitä on istutellessa: maa on mureaa, linnut laulavat ja lopulta aurinko paistaa. Yhdeksän pensasta ensimmäisessä Potagerin lohkossa hivelee mieltä.



18 kommenttia:

  1. Voin niin aistia innostuksesi tästä maagisesta vuodenajasta😍 Ihanaa toukokuuta sinulle ja perheellesi🌱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, kevät on tosiaan erikoista aikaa. Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta keväässä on silti jotakin erityistä. Helteitä vieroksuvana ihmisenä nautin erityisesti viileydestä ja siitä, kun kaikki on vasta alussa. Kaikki tuntuu olevan mahdollista. 😊

      Samoin oikein hyvää kevättä sinnekin teille kaikille Saimia unohtamatta! ♥

      Poista
  2. Tiedän tuon ’juhlatuulen’, on ihanaa tehdä kivoja löytöjä ja kuvitella ne jo mielessään puutarhaan kukoistavina ja kauniina. Taitaa tulla lisää koivuangervoaitaa, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlatuulen syvimmän olemuksen tässä tapauksessa voi tietää ainoastaan toinen puutarhaharrastaja. 😊

      Itse asiassa ei tule lisää aitaa. Yritän täyttää lohkot pensailla. Sitten aion leikata ne muotoon. Katsotaan, kehtaanko niitä joskus vielä esitellä blogissa.

      Poista
  3. Kevät on ihanaa aikaa, varsinki ku aurinko paistaa. Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit. 😊 Ja siihen vielä linnunlaulu päälle. Kyllä kelpaa ulkoilla puutarhassa. 😊 Kiitos samoin!

      Poista
  4. Mitä kevätriemua! Niin tuttua meille kaikille. Olin eilen itse ihan täpinöissäni kun kerrankin sattui kaunis sää, melkein lumeton puutarha ja vielä vapaapäiväkin samalle kertaa. Tänäänkin olisi ollut aamupäivä aikaa puuhailla mutta satoi vettä ja räntää. No, ehkä ensi viikonloppuna taas sää suosii.
    Tuo taimistoreissukertomus nauratti. Ei ole ensimmäinen kerta, kun auto "vain näyttää täydeltä". Pienellä järjestelyllä kasvi jos toinenkin sopii sekaan, vaikka muu perhe olisi mitä mieltä tahansa. Jos ei muuten, niin sitten viimeinen purkki vaikka sylissä :D
    Aurinkoista ja ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin kiva, kun sitä kevätriemua on havaittavissa siellä ja täällä huolimatta tämänhetkisestä kylmästä ja koleasta sekä sateisesta säästä. Kieltämättä tänään kirveli mieltä, kun en päässyt istutushommiin. Ei siitä olisi tullut mitään kovassa sateessa ja tuulessa. Mutta ehkä huomenna sitten tai seuraavana päivänä… 😊 Jospa ensi viikonloppu olisi jo kaunis ja lämmin.

      😊 Tuolla samalla kaavalla meidän taimistoreissut yleensä menee. 😊 Jouko huokailee, ettei autoon mahdu. Harmittelee, ettei ottanut peräkärryä mukaan ja minä haalin lisää kasveja. Mieleenpainuvin kerta oli silloin, kun paluumatkalla ruokakaupassa käydessä piti miettiä, voidaanko ostaa sokeria. Mahtuisiko se vielä autoon?

      Kiitos samoin, toivotaan kaunista ja puuhakasta toukokuuta meille kaikille!

      Poista
  5. Autoon kuin autoon mahtuu ihmeesti tavaraa, kun on kasveista kyse;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Syliin mahtuu vaikka kuinka monta kasvia ja jalkatilaan paljon lisää. Matalat kasvit penkkien alle… 😊

      Poista
  6. Ihana tuo lause: En osaa odottaa nopeasti.
    Ja tuo teidän taimistoreissut. Autoon oli hyvin pakattu tavaraa. Ei ollut turha reissu. Sinulla varmaan riittää nyt istutettavaa. Aloinkin nyt miettiä, että mitä kaikkea voisi mahduttaa suksiboksiin. Sinne voisi mahduttaa puun tai pari. Tai kasan matalahkoja perennoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! En kyllä osaa nauttiakaan nopeasti. 😊 Päätin nauttia joka ikisestä huhtikuun hetkestä, mutta yhtäkkiä olikin toukokuu.

      Joo, nyt on mukavasti istuttavaa. Sitä ennen ei passaa mennä puutarhakaupoille. 😊 Suksiboksi voisikin olla tosi kätevä, jos sellainen olisi. 😊

      Poista
  7. Olemme olleet monta kertaa tyytyväisiä että meillä on tilava varkku auto ,Siihen mahtuu kummasti tavaraa ja taimia jopa pikku puita kun takapenkit laskee alas .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. 😊 Sitäpaitsi kun ne tarpeet voivat tulla aivan yhtäkkiä, että pitää saada muutama puu kyytiin… 😊

      Poista