ÄIDILLE

Lapsena oli arvokasta saada kokea, miten ihailit isää. Olit onnellinen ja kiitollinen meistä lapsista. Tyytyväisenä ja kiitollisena muistit aina mainita, jos vain vähänkin oli siihen tilaisuus, että sinulla on kaksitoista lasta – siitä huolimatta, että tuolloin isoille perheille naureskeltiin. Kerran kassajonossa sanoit tämän vanhalle koulukaverillesi. – Ooo, minä pyörryn, tuttava huudahti.

Olitte ottaneet meidät lahjoina vastaan ja sen minä todellakin sain kokea. Tuohon aikaan saatettiin epäillä, riittääkö isossa perheessä rakkautta kaikille. Tunsin, että rakkautta riitti silloin yllin kyllin ja riittää edelleenkin.

Sinulla ja isällä oli aina aikaa minulle. Puuhailitte arkisia asioita ja minä sain siinä samalla jutella teidän kanssa. Iltaisin kun koululaiset olivat jo menneet nukkumaan, halusin jäädä sinun ja isän kanssa valvomaan. Ette te koskaan patistaneet minua nukkumaan, vaan sain olla teidän vieressä ja katsella mitä te touhusitte. Usein sinä ompelit ja isä kirjoitti työpöytänsä ääressä. Seisoin vieressä silloinkin kun askartelitte meille lapsille joululahjoiksi Ankkalinna-aiheiset taulut. Narrasitte, että Pelle Peloton tulee jollekin kummilapselle, vaikka se olikin minulle.

Jos minua pelotti omassa sängyssä, sain kömpiä teidän sängyn päätyyn nukkumaan. Sinulle oli tärkeää, ettei vauvojen tarvinnut itkeä. Vauvoja hyssyteltiin ja kannettiin. Unikoulusta ei tiedetty eikä välitettykään tietää. Sinulle oli tärkeää, että vauva sai hoitoa silloin kun sitä tarvitsi.

Keitit makaronivelliä, makkarakeittoa, ruskeaa kastiketta ja perunoita. Paistoit silakkalaatikkoa ja mitä kaikkea tuona aikana ylipäätään tehtiin. Mutta helmipuuroa halusit keittää silloin kun minä olin rippileirillä, sillä minä en pitänyt helmipuurosta.

Voi sitä iloa kun äiti oli leiponut lihapiirakoita, karjalanpiirakoita tai munkkeja. Niitä sai syödä niin paljon kuin halusi. Kun meille tuli vieraita, teit valmiiksi voileipiä. Kauniit voileivät saivat loppusilauksen juustoraasteella ja persiljalla.

Paistoit mämminkin itse. Leivoit usein ja meillä tuoksui tuore pulla. Järjestit mielelläsi suuria, monipäiväisiä juhlia ja asettelit ruoat kauniisti tarjolle. En käsitä, miten jaksoit tehdä sen kaiken.

Saimme askarrella, leipoa ja ommella niin paljon kuin halusimme. Et koskaan toppuutellut meitä, vaan askartelu-, leipomis- ja ompelutarvikkeita riitti aina. Luotit minuun ja koinkin, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvin vapaata aikaa. Meillä ei ollut kotiintuloaikoja eikä muitakaan tiukkoja sääntöjä. Koin, että tuo kaikki perustui luottamukseen ja luottamuksen arvoinen halusin ollakin. 

Jos sattui jokin vahinko, lohdutit sanomalla, että kaatuu sitä valtamerilaivojakin. Toinen usein käyttämistäsi lauseista oli, että asioilla on taipumus järjestyä. Se on varsin totta. – Ei se mitään kun sen itse tietää, sinulla oli tapana sanoa. Opin, ettei ihmisten pahoista puheista tarvitse välittää. 

Nuorena juttelin mielelläni asioitani sinulle. Olit aina juonessa mukana. Kun kerroin olevani ihastunut johonkin poikaan, kannustit minua. Sanoit, että poika vaikutti oikein sopivalta minulle ja toivoit asiasta tulevan jotakin. Kun sitten myöhemmin kerroin, ettei siitä tullutkaan mitään, olit silloinkin täysillä mukana. Sanoit, että tarkemmin ajatellen tuo poika ei olisikaan ollut ollenkaan sopiva minulle. 

Teillä oli 39-vuotishääpäivä ja olin luvannut tulla silloin kotiin käymään. Soitin sinulle ja sanoin, että tulen kyllä kotiin, mutta minulle olisi ollut tulossa yksi mies vieraaksi juuri silloin. Sanoit topakasti, että et voi tulla kotiin, otat vain vieraasi vastaan. Niinhän siinä sitten kävi, että tulimme vähän myöhemmin Joukon kanssa yhdessä. 

Nuorena aikuisena minulla oli vuohia. Kun yksi vuohistani sairastui ja kuoli, itkin sitä sinulle. Minua vähän nolotti kun itkin vuohta ja samaan aikaan joltakin tuttavalta oli kuollut läheinen ihminen. Sanoit, että itke vain, se on sinun surusi. Viisaasti sanottu.

Olet aina muistanut vanhuksia, sairaita ja yksinäisiä. Olet soittanut, käynyt tapaamassa, lähettänyt kortteja ja tehnyt pieniä yllätyksiä. Olet ottanut ventovieraatkin nopeasti ystäviksesi.

Erityisen arvokkaana näen, että halusit isän kanssa hoitaa omat vanhempasi loppuun asti. Nyt on arvokasta kun huolehdit isästä, jonka muisti on alkanut heikentyä. Toivottavasti saatte isän kanssa vielä monia onnellisia vuosia yhdessä. 

Luonnollisella ja arvostavalla suhtautumisellanne kehitysvammaiseen sinä ja isä opetitte sellaisia arvoja, jotka haluaisin välittää omille lapsillenikin.

Lapset ja lastenlapset ovat edelleen hyvin lähellä sydäntäsi. Tiedän, että hyvin usein sinä ja isä muistatte lastenlapsianne ja kaipaatte heitä. Mekin muistamme teitä.

Tärkeintä oli, että sinä ja isä opetitte uskomisen asioita ja annoitte anteeksi – ja olette valmiit yhä edelleenkin aina antamaan anteeksi.

Sydämelliset onnittelut ja Taivaan Isän runsasta siunausta,

rakas äiti, täyttäessäsi tänään 80 vuotta!

Pauliina