perjantai 2. joulukuuta 2022

ETELÄMERI

Joskus kun kävelen etelänpuoleisella pitkällä terassilla ja lokit kirkuvat, tuntuu kuin astelisin laivan kannella. Näen järven, mutta rantaan on kävelymatka. Terassin kaiteen takana ei siis pärsky vesi, vaan näen melko suuren istutusalueen, joka rajoittuu nurmikkoon.

Reelingin takana välkehtii Meri.

Koska taloa ympäröivät leveät routaeristeet, kasvualusta sillä kohtaa on ohut. Kaiken lisäksi alue on aurinkoinen ja maa viettää nurmikkoa kohti. Se on siis kuiva ja aurinkoinen paikka. Sen nimi voisi olla Sahara tai Aavikko. Valitsen kuitenkin aivan päinvastaisen nimen. Reelingin takana välkehtii Etelämeri tai ainakin toivon niin.

Loistotädyke

Siellä voi olla näkevinään
vaahtopäitä ja pärskeitä.

Meri ei loista sinisenä, kauniin siniset loistotädykkeet ovat vielä istuttamatta. Paremminkin siellä voi olla näkevinään vaahtopäitä ja pärskeitä kun valkoiset ruusuleimut kukkivat ryöppyinä ja isorikot nostavat hennot kukkaterttunsa korkealle. Syyskohokit välkehtivät hieman hopeansävyisine lehtineen. 

Loistotädykkeet kukkivat taustalla imeläkirsikan katveessa.

Isorikolla on herkät kukinnot.

Arovuokot sain luonnolta lahjaksi. Kirjoitin niistä jutun Paras puutarhasuunnitelma ikinä.

Kauempana, aivan kuin rantakalliolla, viheriöi harokataja ’Nana’ kainalossaan harmaalehtinen kissankäpälä.

Aiemmin reunassa oli pitkä rivi pioneja. Kahden pionin alla oli suuri kivi, joten ne kasvoivat pienempinä kuin toiset. Siirsin pionit muualle ja poistin niiden alla kasvaneen sitruunatimjamin, joka olisi mielellään levittäytynyt koko alueelle. Aivan pian koko alue olisi lainehtinut lilahtavana merenä.

Ei välky meri sinisenä, mutta katsotaanpa muutaman vuoden päästä...

Minulla oli haaveena, että penkin reunassa kasvaisi jotakin korkeaa. Viimeksi yritin syysleimuja ja matalia ritarinkannuksia. Eivät ne menesty. Elossa ovat, mutta kitukasvuisia. Siirrän ne pois ja istutan matalaa tilalle. 

Nurmikon reunaan on aikomus istuttaa ihanan sinistä loistotädykettä. Reunaan tulee sinne tänne myös neidonkurjenpolvea. Toivottavasti jo ensi kesänä neidot vilkuttavat meren rannalla.

Neidonkurjenpolvi




14 kommenttia:

  1. Ah, ihana Etelämeri, siellä kasvavat kasvit näyttävät niin kauniilta.

    VastaaPoista
  2. Minulle kelpaisi meri vaahtopäineenkin. Tuollaisenakin se on kaunis. Tosiaan, leimut ja ritarinkannukset vaativat paksun mullan alleen. Myös kaksi tosi paahteista kesää on pitänyt ne janoisina ja sen takia eivät ole päässeet loistoonsa. Vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Kiitos kannustuksesta! Kasvit ovat vielä turhan harvassa, mutta sehän onneksi korjaantuu ajan mittaan. Tuossa nurmikon reunassa multa on paksumpi kuin muualla, mutta jostain syystä ne eivät silti ole viihtyneet. Ehkäpä kuiva kesä tosiaan on yksi syy. Nyt minusta on alkanut näyttää siltä, ettei siihen reunaan korkea sopisikaan. Ehkä katson niille paremman paikan muualta. 😊

      Poista
  3. Upeat arovuokot. Onko pysyneet paikallaan? Monet sanoo näiden leviävän hullun lailla, mutta sinulla riittää neliöitä vaikka vähän rönsyilisivätkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Minulla on ollut arovuokkoja ehkä 6-7 vuotta eivätkä ne siinä ajassa ole ainakaan liikaa levinneet. Voi tietysti olla, että jossakin vaiheessa ne ryöpsähtävät. Tykkään niistä niin paljon, että saavat villiintyäkin minun puolestani.

      Poista
  4. Arovuokosta tykkään minäkin. Jouduin siirtämään sen uudelle alueelle mutta onneksi näyttäisi siltä, että lähti kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että viihtyy uudessa paikassa. 😊 Minun arovuokkoni valitsivat itse itselleen parhaat paikat.

      Poista
  5. Ihanat pärskeet vaikka ilman sinisiä aaltojakin. Vähän kadehdin upeasti kukkivia isorikkojasi. Nähtävästi ne siis sittenkin viihtyvät myös kuivissa oloissa, ainakin muilla kuin minulla. Tai ehkä kivikkorinteen kasvualusta oli liian hiekkainen, sillä takapihalle multavampaan paikkaan siirron jälkeen ovat kasvaneet huomattavasti paremmin ja ensimmäinen kukkikin vihdoin viime kesänä. Jospa ensi vuonna useampi kukkisi minullakin.
    Eipä tule äkkiseltään mieleen kuivassa viihtyvää, korkeampaa sinistä kasvia loistotädykkeen lisäksi. Matalista tuli mieleen heti ikivihreä sinilemmiö sekä rönsyakankaali. Ja lemmikki tietysti olisi juuri sopivan värinen mutta se on kukinnan jälkeen hirmuisen ruma.
    Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Isorikko on reipas kasvi, joten eiköhän se kuki sinullakin jossain vaiheessa ihan kunnolla. Se on siinä mielessä reipas, että kestää hyvin ja pulskistuu mukavasti. Liian villi se ei onneksi kuitenkaan ole, vaan sellainen juuri sopiva. Auringosta tykkää.

      Sinilemmiö onkin minulle aivan uusi tuttavuus. Kuvastoissa olen sitä vilkuillut, mutta en koskaan kokeillut. Kun se kerran on talvivihanta, niin pitäisi ehdottomasti kokeilla. Sitä en koskaan ole tiennyt.

      Lemmikki olisi tosiaan täydellisen värinen, mutta ihan liian villi ja kuten sanoit, niin kukinnan jälkeen ruma. On minulla sitä vähäsen jossakin, mutta kukinnan jälkeen kyllästyn siihen aina täysin. Kyllä kasvit ovat aikamoisia vekkuleita. Jokaisella omat vinkeensä.

      Kiitos samoin, oikein hyvää joulukuuta sinnekin!

      Poista
  6. Olipa kauniisti maalaillen kuvailtu puutarhaa. Merta rakastavana ja hiukan liikaa sisämaahan päin asettuneena eläydyin täysin, liikutuinkin. Ehkä teen meren minäkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta palautteestasi! ♥ ♥ Tällaisen kommentin jälkeen on taas todella ilo kirjoitella. Sekin on kiva kuulla, että jutustani on saanut vähän inspiraatiota. Ehkä jotakin siementä, joka puhkeaa aikanaan aivan oman näköisenään. 😊

      Poista
  7. Arovuokko kukkii todella kauniisti. Valitettavasti se on hyvin agressiivinen leviäjä, mutta paikassa jossa se saa vapaasti levitä, se on ihan paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Villiksihän sitä sanotaan. Mikä lie, mutta minulla se ei ole villiintynyt, vaikka sitä olen vuosia toivonut. Kummallista. 😊

      Poista