ON HEINÄKUU

Heinäkuussa puutarha on runsaimmillaan. Koko kevät ja alkukesä on aherrettu: kitketty, muokattu, kylvetty,  istutettu, siistitty... Mitä tekee Katajakujan puutarhuri nyt? Kulkeeko mekko liehuen ympäri puutarhaa nautiskellen kukkarunsaudesta? Istuuko sateen ropistessa mukavasti kasvihuoneessa selaillen inspiroivaa lehteä? Makaako selällään nurmikolla katsellen pilviä, jotka hiljalleen liiikkuvat muodostaen mitä ihmeellisimpiä kuvioita ja tarinoita?

Heinäkuu on ihanaa jalokurjenpolvien  aikaa. Niitä ei kai voi koskaan olla liikaa.

Kurkistetaanpa puutarhurin päiväkirjaan. 

Tiistai 2.7.
Olimme juuri tulleet lomamatkalta. Ihan ensin valokuvasin, vaikka puutarha oli kaikkea muuta kuin kuvauskunnossa. Puutarha oli ryöstäytynyt villiksi. Mietin, millä tavalla saisin nopeimmin puutarhan edes jonkinlaiseen kuntoon. Tehtävää oli joka puolella. Kitkemistä tietenkin. Saksimista. Kasvijätteen pois vientiä. Istutushommatkin houkuttelivat.

Ränsistynyt ilme oli pian pois pyyhkäisty.

Otin pensasleikkurin ja huristelin koivuangervoaidan jonkinlaiseen kuosiin. Yleisilme koheni heti. Leikkasin valkoiset kyläkurjenpolvet, lupiinit, ruohosipulit ja hopeatopot. Eivät ehdi siementää. Huh! Varistelin kukkineita pioneja. Ränsistynyt ilme oli pian pois pyyhkäisty. Ohi kulkiessani kitkin pahimpia sieltä täältä. Jo alkoi helpottaa.

Kärhö 'Arabellaa' oli enää turha sitoa tukeen. Se oli jo asettunut isorikon kauniiseen kainaloon.

Sitten otin kottikärryt. Sateen ropistessa keräsin maassa kuivahtaneita rikkoja säkkiin ja minua koko lomamatkan ajan uskollisesti odottaneet raparperin kukkavarret kottikärryihin. Kaksi isoa kärryllistä käsivarren paksuisia varsia. 

Kasvihuonekurkut olivat kovasti kasvaneet. Ohjasin ne tukiin ja nypin varkaat tomaateista. 

Laitoin välillä pyykkiä koneeseen ja sitten olikin aika ottaa sekatöörit.  Saksin koivuangervoaidan hapsottavia alaoksia, puiden villivesoja, kukkineita iiriksiä, tulppaanien törröttäviä varsia…

Vielä en malttanut lopettaa, vaan istuttelin jaloritarinkannuksen ja pari ruusua. Istuttaessani ritarinkannusta oli tietenkin kitkettävä koko penkki ja innostuin siistimään oikeastaan koko Ameriikan. Ihana tunne kun edes joku alue on tip top.

Viimeiset pionit kukkivat. Kuvassa 'Roselette'.

Keskiviikko 3.7.
Lapiomies oli vailla puutarhatöitä, joten järjestin vähän kaivamista. Eihän tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Mittailin kanatarhan edustalle paikat kahdeksalle pionille ja kolmelle jaloritarinkannukselle. Minulle lankesi luonnostaan kitkemistä, kivien kantamista, mustien muovien laittamista ja kaikenlaista pientä siinä sivussa.

Oli ihanaa saada Kuupuutarhan tuoksumatarat esiin vesiheinän alta. Aluksi tuntui, että pitäisi hävittää koko matarapenkki, mutta yhtäkkiä se olikin puhdas. Noo, reunalle täytyy toki tehdä vielä jotain, mutta nyt sentään näkee sen olevan matarapenkki. 

Pikku jutusta sain ison ilon.

Viisi kuoppaa/kumparetta on nyt valmiina. Huomenna jatketaan. Kun Lapiomies lähti sisälle, minä laitoin puksipuulle luujauhoa sekä uutta multaa ja leikkasin sen kartioksi. Pikku jutusta sain ison ilon. 

Panin sadettimet päälle. Jouko on työllä ja vaivalla värkännyt kastelujärjestelmän koko puutarhaan. Sadettimien lähtiessä käyntiin olin niin onnellinen, etten osaa sitä kertoa. Niissä fiiliksissä innostuin repimään kortteita. Oli ihanaa saada sorvarinpensaat siisteiksi. Miten sitä kortetta riittää aina vaan!

Koreakärsämö 'Noblessa' aloittelemassa loistoaan.

Torstai 4.7.
Jatkoin Lapiomiehen kanssa eilistä hommaa, joten kyykkimistä riitti niin, että lopulta jalat lakkasivat tottelemasta. Saimme kuopat valmiiksi: syvä kuoppa, "mausteet" pohjalle, mureaa maata kumpareeksi, päälle kivi merkiksi istutusvalmiista paikasta. 

Aina kun illalla hetkeksi suljin silmäni,

näin vesiheinää.

Vaikka vaivoin pääsin kävelemään, lannoitin kameliajasmikkeen kanankakalla, kannoin vielä ylimääräiset tiilet paikalleen ja keräilin kitkuujätteitä. Panin sadettimet päälle. Aina kun illalla hetkeksi suljin silmäni, näin vesiheinää.

Mieheni sisko tuli meille illalla ja oli yötä. Oli ihana jutella kaikessa rauhassa.

Sunnuntai 7.7.
Kävimme Avoimet puutarhat –päivän aikana kahdessa puutarhassa. Jälkimmäinen, Karholanhelmi, oli niin upea, ettei sen jälkeen kaivannut mitään muuta.

Karholanhelmessä oli hyvällä maulla yhdistetty italialaisia vaikutteita suomalaiseen puutarhaan.

Katsellessani tyylikästä ja siistiä puutarhaa

mietin, millaista on palata omaan puutarhaan.

Katsellessani tyylikästä ja siistiä puutarhaa mietin, millaista on palata omaan puutarhaan. Se ei varmasti näyttäisi miltään. Kotona huomasin, että puutarhamme ovatkin niin erilaisia, ettei niitä oikeastaan edes voi verrata. Olin sitten aivan tyytyväinen, vaikka olinkin hyvin vaikuttunut Karholanhelmestä. Sain sieltä ideoita ja näkemystä. Ja ehkä meilläkin miljöö siistiytyy syksyyn mennesssä.

Minusta tällaiset hillityt valkokukkaiset penkit ovat aivan täydellisen ihania – ja silti minä suunnittelen meille aina sellaisia, joissa on valkoisen  lisäksi vaaleanpunaista, aniliinia ja sinistä. Niin siinä aina vain käy. Kuva on otettu  Karholanhelmessä.

Keskiviikko 10.7.
Aamulla panin pyykkikoneen pyörimään ja menin puutarhaan. Lapiomies kaivoi kulkuväylän uoman Kanatarhan edustalle. Hän talikoi muurin edustan ja minä poimin rikat ja juuret. Sitten istutimme muurin viereen peittokurjenpolvea. Kurjenpolvi oli juuri lopettelemassa kukintaansa, joten katkoin kukkavarret ja istutin, vaikka on heinäkuu. Aika pitkä pätkä saatiin valmiiksi. Ja pionit kiittävät kun saavat enemmän tilaa itselleen.

Lapiomiehen pitäessä taukoa istutin Grönlanninhanhikkia. Eiköhän niin elinvoimainen kasvi juurru, vaikka ei olekaan paras aika siihen. Helteitä ei ole tiedossa ja kastelu hoituu sadettimilla.  Istutin myös kosmoskukat ja auringonkukat purkeista maahan.

Mutta eihän näin kauniina iltana

malta pitää näppejään irti puutarhasta – ja rikoista.

Kuudelta ajattelin lopetella. Sauna välkkyi mielessä ja aikainen nukkumaan meno. Päätin vain valokuvata ja käydä syömässä masikoita. Mutta eihän näin kauniina iltana malta pitää näppejään irti puutarhasta – ja rikoista. Niinhän  siinä kävi, että löysin itseni kamera kaulassa, puukengät jalassa nyppimästä rikkoja sieltä täältä. Huomasin kellon olevan yhdeksän kun tulin sisälle.

Kanatarhan edusta on ollut mielipaikkani tänä kesänä.

Ja nyt palaan alussa esittämääni kysymykseen: Mitä tekee Katajakujan puutarhuri nyt?

Kulkeeko mekko liehuen ympäri puutarhaa nautiskellen kukkarunsaudesta?
– Kulkee kyllä ja samalla vähän kitkee, kantaa kiviä, kohentelee katteita, istuttaa ja kitkee taas...

Istuuko sateen ropistessa mukavasti kasvihuoneessa selaillen inspiroivaa lehteä?
– Ei ole vielä malttanut. On satanut niin harvoin.

Makaako selällään nurmikolla katsellen pilviä, jotka hiljalleen liiikkuvat muodostaen mitä ihmeellisimpiä kuvioita ja tarinoita?
– Kyllä vain. Hän seuraa kuinka pilvihevonen ottaa varsan luokseen ja ne laukkaavat yhdessä pois. Hän katselee miten lohikäärme muuttuu sudeksi. Susi kääntää päänsä.  Pian paikalla on suuri lohikäärme. Mitähän nyt tapahtuu?

Ensivilkaisulla pilvet näyttävät pysyvän paikoillaan, mutta pian huomaa pilvien liikkuvan yllättävän nopeasti ja tarinat alkavat elää. Ajantaju katoaa.

Niin ne heinäkuiset päivät seuraavat toinen toistaan. Ja puutarhuri nauttii kesästä. Toivottavasti Sinäkin nautit.