KUKKA-ASETELMA TALVEKSI

Kukka-asetelman tekeminen talveksi ulko-ovenpieleen on aina yhtä suuri ponnistus. Joka vuosi viivyttelen sen tekemisessä. Joka kerta se tuntuu yhtä vaikealta. Nyt päätin kirjoittaa parhaat vinkkini itselleni muistiin ensi syksyn asetelmaa varten.

Ensimmäisen kerran tein asetelman sinkittyyn seinätelineeseen syksyllä 2022.

Seuraavana vuonna, syksyllä 2023, asetelman väritys oli sini-vihreä-valkoinen.

Palasin vaaleanpunavoittoiseen värimaailmaan syksyllä 2024.

Syksyllä 2025 asetelman värimaailmasta tuli jälleen vaaleanpunavoittoinen. Syyshortensian kukkia oli runsaasti käytettävissä ja olin kerännyt aiemmin kesällä talteen punasävyisiä kärsämöitä.

Tässä näitä kuvia katsoessa olen miettinyt jo ensi vuoden asetelmaa. Ainakin pallo-ohdakkeita, villanukkajäkkärää ja vaaleanpunaisia kärsämöitä kannattaa kerätä hyvissä ajoin kuivumaan. Ehkä vähän keltaista pietaryrttiäkin. Kuivatut harsokukat kannattaa  säästää, jos sellaisia sattuu olemaan.

Olen kokeillut hieman erilaisia muotoja: symmetristä ja epäsymmetristä, ylöspäin kohenevaa ja alaspäin valuvaa, täyteläistä ja vähemmän täyteläistä.

Eniten pidän symmetrisestä muodosta tässä seinätelineessä. Kolmio taitaa olla ensi syksyn juttu.

Jokaisessa asetelmassa pohjana ovat rohtokatajan oksat. Niitä on ihana käsitellä ja ne kestävät näyttävinä koko talven. 

Alaspäin riippuvaa on todella vaikea löytää. Kerran käytin sitruunatimjamia, mutta sen rönsyt ovat melko lyhyitä.

Korkeutta olen saanut valeangervon kukinnoilla sekä iiriksen siemenkodilla.

Täyteläisyyttä olen usein tuonut syyshortensioilla. Tässä asetelmassa täyteläisyyttä tuovat havut sekä valkoinen villanukkajäkkärä. Nukkajäkkärä kannattaa poimia etukäteen ja riiputtaa kuivaksi. Sama koskee kärsämöitä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kuivakukkien varret saattavat nuokahtaa syksyn kosteudessa. Hyvissä ajoin kuivatut pallo-ohdakkeet antavat kauniin sinisen värin. Havut aion muistaa ensi syksynä välivihreinä.

Ruusun kukkapohjukkeet ovat kauniita yksityiskohtia.

Erityisen paljon pidän pionien siemenkodista kukka-asetelman yksityiskohtina.

Nukkapähkämön lehdet rypistyvät kuivuessaan, mutta harmaalla värillään tuovat kuitenkin mukavaa vaihtelua.

Sen tänä syksynä huomasin, että jos asetelmaa tehdessä ei ole tyytyväinen työhön, asetelma ei – kumma kyllä – parane seinälläkään. Kannattaa siis suunnitella ensin mitä tekee. Ja kannattaa pysyä siinä periaatteessa, että jokainen oksa on laitettava nätisti lopulliselle  paikalleen. Silloin asetelmastakin tulee nätti. 

PUUTARHANI JA MINÄ Syyskuussa

Syyskuun 1. päivä

Ihana alku syyskuulle: Liikenneympyrän syysistutukset ovat valmiit! Keväälle jäi vielä muutaman pionin ja jaloritarinkannuksen istuttaminen, mutta niille on kuopat jo valmiina.

Sää on ihmeellinen, lämmin kuin heinäkuussa. Päätän jättää valokuvaamisen iltaan. Ylivalottuisivat kuitenkin.

Pojat ajavat pihaan mukanaan kärryllinen puita. Kasasta pilkistää laho katajan runko. Olen iloinen, että saan sen. Se sopii hyvin kasvihuoneen läheisyyteen.


Syyskuun 2. päivä

Äiti soittaa aamuseitsemältä, milloin tulemme. Kahdeltatoista on aikomus lähteä. Poimin kaksi ämpärillistä päivänliljoja ja pensasmustikan oksia. Toinen on äidille, toinen anopille. Kaupasta saa vähän lisää väriä. Äiti ilahtuu kukkakimpusta, jonka hän saa tehdä aivan itse, vaikka koti on jo täynnä leikkokimppuja. Äiti täytti juuri kahdeksankymmentäviisi vuotta.


Syyskuun 3. päivä

Kiva ajella Seinäjoelle välillä uutta reittiä. Pysähdymme jaloittelemaan Petäjäveden vanhalla kirkolla. Olen lukenut sen olevan Unescon maailmanperintökohde. 1700-luvulta peräisin oleva kirkko houkuttelee paljon ulkomaalaisia turisteja. Kuin varmemmaksi vakuudeksi paikalle saapuu japanilaisia.

Ihailen järvimaisemia tien molemmin puolin. Tutustumme vanhan Keuruun rautatieasemaan, vanhaintavarainkauppaan, kirkkoon sekä satamaan. Matkalla Virroille hämmästelemme sortunutta tietä. Kokemus on vaikuttava ja olen onnellinen, että meidän reittimme kulkee matalalla, melkein peltojen tasolla. Pysähdymme vanhalla Killinkosken tehtaalla. Kiva, kun on monta välietappia.

Ehdimme sopivasti hoitokodille ruokailun loppuessa. Kukkaämpäri saa runsaasti positiivista huomiota pöydän ääressä istuvilta vanhuksilta. Sinikka on onnellinen tuomistamme kukista ja ryhtyy iloisena sommittelemaan kimppuja. Olemme tehneet kimppuja yhdessä jo useamman kerran, joten Sinikka on saanut kovasti lisää varmuutta kimppujen suunnitteluun. Hän nauttii silmin nähden. – Mistään muualta en tällaisia kukkia voisi saada, hän kiittelee.


Syyskuun 5. päivä

Ihmeellisen lämmin sää innostaa istuttamaan sitruunatimjamia Älypenkkiin sekä runsaasti syysleimuja lammen taakse aukkopaikkoihin.


Syyskuun 6. päivä

Päivän paras uutinen: meitä vastapäätä oleva talon röttelö on myyty pariskunnalle, joka aikoo purkaa tai remontoida sen ja perustaa ympärille kauniin puutarhan. Eihän tällaista tapahdu kuin aikakauslehtien sivuilla!

Helteinen päivä houkuttelee ulos viipyilemään. Puutarhan piti olla jo melkein valmis, mutta miten sattuukaan, että päässä alkaa pyöriä villejä ideoita. Kasvihuoneen ympäristö olisi hyvä viimeistellä. Vähän koivuangervoaitaa tai oikeastaan aika paljonkin. Vähän pioneita. Päivänliljoja.


Syyskuun 8. päivä

Tuntuu kuin olisimme saaneet toisen kesän. Istuttelen syysleimuja kaikessa rauhassa lammen taakse. Alkaa olla jo täyttä. Jouko innostuu tilaamaan soraa. Sorakuormaa odotellessa hän kantaa kiviä polun levennystä varten. Grönlanninhanhikit pitää siirtää tieltä pois. Nyt minulle tulee hoppu. Hanhikkeja nimittäin on kottikärryllinen kukkuroillaan.

Puoli kuormaa hanhikkeja päätyy lammen reunalle. Jouko kampeaa kiviä ja lapioi kivituhkaa hiki päässä. Pyörin onnellisena puutarhassa. Aika ihmeellistä, että Jouko näkee kaiken tuon vaivan minun takiani!


Syyskuun 10. päivä

Ennen Helsinkiä meillä on aikaa käydä vain yhdessä kohteessa. Valitsen Halosenniemen Tuusulassa. Aloitamme kiinnostavimmasta ja suuntaamme ensin puutarhaan. Hiekkatie puutarhaan on niin jyrkkä, että joudun puolivälissä nousemaan pyörätuolista ja köpöttelemään mäen ylös. Korkeuserot ovat muuallakin suuret ja polut muhkuraisia, joten puutarhakierros on kieltämättä rankka. On kuitenkin kiva nähdä tämä puutarha. Itse asuinrakennuskin on mäen päällä. Rakennukseen vie jyrkät portaat, joten tyydymme katselemaan vanhaa hirsitaloa vain ulkoapäin. On hauska löytää vitsikäs yksityiskohta pihapiiristä: pystyyn jätetyn korkean puunrungon päähän veistetty tatti.

Aika vilahtaa yllättävän nopeasti. Muihin kohteisiin emme tänään matkan varrella ehdi. Annalan huvila puutarhoineen saa odottaa toiseen kertaan. Hyvä, jos saamme salaattiannokset sekä muut herkut ostettua Vilpakselle viemisiksi. Kaduttaa, etten kotona ottanut selvää mistä ruuat helpoiten saisi. Jumbossa aika vierähtää.

Nyt suoraa päätä etsimään lautan lähtöpaikkaa Kauppatorin rannasta. – Ei taideta ottaa tätä tavaksi, sanon Joukolle seikkaillessamme liikenneruuhkan vilinässä. Muita Suomenlinnaan autolla menijöitä ei ole, löydämme portin ja ehdimme juuri lähtevään lauttaan.

On tunnelmallista istua Vilpaksen veneessä syömässä ja juttelemassa elämästä telakalla. Purjeveneiden siluetit piirtyvät kauniisti vanhoja rakennuksia vasten iltapäiväauringossa. – Voisimme sittenkin ottaa tavaksi tulla tänne aina silloin tällöin, huokaan.

Tutustumme telakkaan, joka on aivan oma maailmansa täällä Suomenlinnan reunalla. Kieltämättä sotkuinen ja karu, mutta täynnä historiaa ja tarinoita. Ennen auringonlaskua ehdimme ajella ristiin rastiin Susisaarta ihmettelemässä linnoitusta. Vilpas opastaa takapenkiltä, että voisimme ajaa tuon talon läpi. Tosiaankin pitkän talon läpi kulkee tie, mutta en uskaltaisi yrittää läpi, ellen näkisi pakettiauton tulevan siitä meitä vastaan. En ole tiennytkään Suomenlinnan olevan näin valtavan suuri ja hämmästyttävä kokonaisuus, vaikka onhan se Unescon maailmanperintökohde.

Kello on puoli kaksi ennen kuin olemme hakeneet Avillan lentokentältä ja ajelleet kotiin.


Syyskuun 11. päivä

Merkkipäivä: poikaset täyttävät tänään seitsemän viikkoa ja ovat virallisesti nuorikoita. On aika siirtyä tipurehusta isompien murkinoihin.


Syyskuun 12. päivä

Olohuoneen pöytä täyttyy lasihelmistä, sabluunamuoveista, pahvilaatikoista… Sommittelen kuviot. Leikkaan muotteja. Valmista ei vielä tule, mutta ei tarvitsekaan.

Jouko huhkii polun kimpussa. Raahaa hiki päässä valtavia kiviä ja painavia sorakuormia. Rakkaudesta.


Syyskuun 15. päivä

Kanalan porukka on ollut sisällä koko päivän. Olen vienyt niille herkkuja sadepäivän puuhaksi. Illalla käyn vielä katsomassa, että kaikki on hyvin. Aion nostaa vanhan puurokulhon pesuun, mutta Poppius ei pidä siitä. Kukko nokkaisee minua kädestä. En välitä siitä, vaan nostan kulhon. Silloin Poppius hyppää minua vasten. Sen kynnet vetävät pitkän verinaarmun käsivarteeni. Nyt tiedän, että on aika luopua kukosta.

Sydäntä riipaisee ajatella, niitä onnellisia hetkiä, jolloin olemme yhdessä hoitaneet tipuja rintarinnan. Muistan, miten tohkeissaan kukko on kutsunut kanojaan pesään munimaan tai hautomaan. Uskollisesti se on pitänyt huolen rouvistaan ja tipuista. Joka kerta se on odottanut, olisiko minulla kenties herkkuja rouville ja tipusille. Riemu on ollut suuri jokaisesta jyvästä, jonka se on saanut tarjoilla katraalleen.

Kaikella on aikansa. Sinella lupaa tulla huomenna ja auttaa Joukoa kukon lopettamisessa. Nyt ratkaisu tuntuu oikealta. Itkettää.


Syyskuun 16. päivä

Itken ikävääni. Poppius sai lähteä rauhallisesti ilman, että se ehti tajuta mitään. Vien Joukon kanssa haudalle kimpun syysleimuista ja päivänliljoista. Sytytän kynttilän.

Ei tähän totu koskaan. Onneksi ensimmäisen kanalassa käynnin jälkeen alkaa vähän helpottaa. Kanalassa on aina niin tyhjää, kun joku on lähtenyt.


Syyskuun 19. päivä

Olen valmistellut sabluunat, muotit ja muut tarvikkeet. Jouko on ostanut sementtisäkit. Päivä on juuri niin kaunis kuin vain syyskuussa voi olla. Oikein sopiva valutyötä varten. Aloitan vaikeimmasta, perhosesta. Siivet saavat muotonsa helposti, mutta painan vartalon metallipaloja liikaa ja kohta huomaan niiden vajonneen kokonaan betoniin. Voi ei! Äkkiä kaikki osat vesiämpäriin. Jouko tasoittaa pinnan uudelleen ja otan esiin uuden mallin. Asettelen saniaisen kiehkurat pinnalle. Kevätkaihonkukka. Pieni auringonkukka. Ruskapuu. –Tehdään vielä samaan syssyyn kesäinen hedelmäpuu. Nyt vasta muistan, että syödäkin pitäisi. Ruokailun jälkeen teen vielä uudella onnella perhosen sekä lumisateen.

Syyskuun 21. päivä

Vien kanoille herkkujen herkkua: omia viinirypäleitä. Nuorikot näyttävät jo minikanoilta. Äkkivilkaisulla Lyydia sulautuu joukkoon. Silti Lyydia syöttää lapsukaisiaan kuin pikkutipuja. Ojentaa rypäleen kerrallaan pienten nokkien eteen. Nopein saa makupalan.

Meelika, Celeste, Stella ja Lyydia-emo

Meelika vaikuttaa siltä, että se jää meidän kukoksemme. Taidan vaihtaa sen nimen maskuliiniseksi. Kysäisen tekoälyltä, mitä Meelik tarkoittaa. Virossa se voi kuulemma olla etunimi tai sukunimi. Meel tarkoittaa mieltä/tunnetta, joten sen johdannainen voisi olla tunteikas, luonteikas tai persoonallinen. Okei, sehän sopii. Tekoäly antaa minulle vielä bonuksena idean, kuinka voisin kertoa tarinan Meelikistä. Voisin kuulemma sanoa: "Hän syntyi Meelikana, mutta kasvoi Meelikiksi – eikä ole katsonut taakseen siitä asti." Repeän nauruun.

Syyskuun 22. päivä

On oikeastaan syysmyrsky. Istutukset saavat jäädä. Katkon vain kuihtuneet pionien varret. Tällaistakin ilmaa tarvitaan; koti alkoikin olla jo aikamoisessa kunnossa.


Syyskuun 24. päivä

Ensin vitkuttelen. Odotan kylmiä ilmoja. Eihän niitä nyt näin lämpimällä ilmalla voi istuttaa. Oikeastaan odottelen ihmettä, että kevään sipulikukkatilaus tulla tupsahtaisi eteeni ja minä vain painaisin Siirry kassalle –nappia.

Tänään ilma on selvästi kylmempi kuin aiemmin tässä kuussa. Ihmettä ei tapahdu, joten ryhdyn selaamaan sipulikukkavalikoimia pitkin hampain. Ei ole mikään uutinen, että suosikkitulppaanini ovat loppuneet. Tietysti ne ovat, mutta en vain uskonut niin käyvän. Sen olen sentään oppinut, etten poukkoile kaupasta toiseen, vaan teen listan. Lopulta näen listalta, että kaupasta B saan eniten toivomiani sipuleita. En kaikkea, mutta tärkeimmät. Saan pidettyä uudenvuodenlupaukseni ja saan istutettua tänäkin vuonna muutaman pussillisen pikkusipulikukkia.

On kiusallinen tunne nähdä, että lähimmän myymälän valikoimat ovat vähissä (1–2 kpl) ja tajuta, että ne vähät on myyty minä hetkenä hyvänsä. Onneksi verkkokaupan valikoimat ovat suuremmat. Tilaan 40 kpl ’Van Eijk’– ja 40 kpl ’Pink Impression’ –tulppaaneita, 80 kpl sinisiä idänsinililjoja sekä 40 kpl ’Pickwick’-krookuksia. Huokaisen helpotuksesta.


Syyskuun 25. päivä

Ihana, kirpakka syyspäivä. Saan laitettua viimeiset katteet tältä syksyltä ja kitkettyäkin. Jouko on ahkeroinut polkuja. Kuljen kuin uudessa puutarhassa.


Syyskuun 27. päivä

Tänään on upea, aurinkoinen ja lämmin päivä. Nuorikot nauttivat hiekkakylvyistä auringossa. Jouko leventää polkuja. Kärrää kiviä ja soraa. Minä pyörin puutarhassa valokuvaamassa ja ihmettelemässä tätä kaikkea. Syön välipalaksi jäätelöä. Ihan kuin kesällä.


Syyskuun 30. päivä 

Viime yönä on ollut pakkasta. Onneksi nostin muratit ja puksipuun terassille harson alle. Jouko sulki vesihanat. Tuntuu hyvältä päästää pikkuhiljaa irti puutarhapuuhista. Kaikella on aikansa. Metsän reuna nyt on mitä on, mutta keväällä päästään istuttamaan siihenkin koivuangervoaita. Vilpas kaivaa uomaa kovaa vauhtia.

PUUTARHANI JA MINÄ Elokuussa

Elokuun 1. päivä

On 26-vuotishääpäivämme. Syön autossa pistaasijäätelöä aamupalaksi ajellessamme Vaasaa kohti. Sää on helteinen jo heti aamusta asti, mutta onneksi autossa on viileää.

Ensimmäinen kohteemme on goottilaistyylinen kauppahalli. Rakennus on upea niin sisältä kuin ulkoakin, mutta pettymykseksemme halli on suurimmaksi osaksi tyhjä. Hallin perällä on kourallinen tunnelmallisia puoteja. Eläkkeelle jääneeltä kalakauppiaalta kuulemme, että vuokrasopimuksen ehdot ovat niin kovat, ettei tulijoita löydy. Surullista.

Nyt päämääränämme on Strömsö Västervikissä. Sitä ennen kuitenkin poikkeamme muutamassa pienvenesatamassa ihailemassa merimaisemaa. Räätälinsaari on niistä ensimmäinen. Saareen asti emme tällä kertaa kävele, ehkä joskus toiste.

Haluan nähdä Salmipuiston meren äärellä, jossa kauniin merinäköalan lisäksi on punamullattuja rantamakasiineja. Istuskelemme puiston penkillä syömässä Joukon aamulla paistamaa pizzaa. Puun varjossa on sopivan viileää, mutta auringossa on tukalaa, vaikka merenrannassa olemmekin.

Variskariin olisi kiva palata myöhemmin. Nyt emme jää luontopolulle kävelemään, sillä haluan ehtiä Strömsöhön. Strömsön huvila pihapiireineen on inspiroiva. Itsellekin tulee halu väkertää jotakin yhtä tunnelmallista. Raudoitusverkkojen avulla toteutettu kivimuuri inspiroi Joukoa. Minä ihailen siistiä kasvimaata kohopenkissä, vanhoista tiilistä rakennettua huvimajaa ja modernia kasvihuonetta, jossa ei kasva mitään. Se on ennemminkin tunnelmallinen kuvauspaikka.

Vielä olisi yksi kohde jäljellä, Hietalahden puisto. Puistonäkymää hallitsee hienostohuvila, joka on valitettavasti tyhjillään. Puisto aution huvilan ympärillä on sen sijaan upea – siis siltä osin kuin ehdimme siihen tutustua ennen rankkasadetta. Vaatteet kastuvat sopivasti ja olo viilenee. Lähdemme ajelemaan Seinäjoelle päin. Anoppi odottelee meitä jo. Matkalla salamoi ja ukkonen jyrisee.

Kukkia on vielä jäljellä yhteen kimppuun. Sen teemme hoitajien iloksi. Päivänliljat ovat auenneet, joten eiliset kimput näyttävät aivan uudenlaisilta. Sinikka on iloinen. Silmät luppasevat kiinni, mutta hän ei malta nukkua. Houkuttelen häntä nukkumaan hetken ja vakuutan istuvamme tässä vieressä koko sen ajan. – Ehdin nukkumaan myöhemminkin, hän nauraa. On ihanaa nähdä nauravainen vanhus, ja riipaisevaa ajatella, kuinka pitkältä aika tuntuukaan vieraita tai apua odotellessa.


Elokuun 2. päivä

En ole nähnyt tipuja pariin päivään ja kylläpä ne ovatkin tänä aikana kasvaneet! Kaikki osaavat hypätä jo puulaatikon päälle ja viihtyvät siellä keskenään. Iltapäivällä huomaan niiden oppineen lennähtämään ikkunalaudalle. Oh-hoh! Koko päivänä en huomaa niiden nukkuvan päiväunia emon siipien suojissa. Ne tarkenevat auringon läikässä muutenkin.

Iltakuuden maissa Lyydia on johdattanut tiput pesään nukkumaan, mutta pienet eivät vielä malta rauhoittua. Vielä puoli seitsemän jälkeen ne touhuavat, kanniskelevat puruja ja tutkivat paikkoja emon läheisyydessä. Ihanat lapsukaiset!


Elokuun 3. päivä

Herään ennen seitsemää, sillä olemme lähdössä viemään Vilpasta Kustaviin. Hän aikoo purjehtia Suomenlinnaan / Halkosaareen, Ainan uuteen kotisatamaan.

Sillä aikaa, kun Vilpas on ostamassa merikarttoja, me tutustumme Ett Hem –museoon. Opastus alkaa tuomiokirkon kellon lyödessä kerran. Se on kuulemma varttikello, joka ilmoittaa kellon olevan 11.15. Opastus tekee kierroksesta mielenkiintoisen. Näemme englantilaisesta katalogista tilatut nahkaiset nojatuolit, simpukoista tehdyt kukat, hiuksista ommellut taulut, riikintaalerit ja monet muut kiinnostavat yksityiskohdat. Pöydällä on perennakirja. Ihmettelen sen kannen kuvassa olevaa väriä. Kuva on kuulemma maalattu erikseen.

Kustavin venesatamassa ihailen poikani onnellista olemusta hänen vastaanottaessaan uuden purjeveneensä. – Luotatko, että pärjään, hän kysyy. Köysiä ja purjeita on valtavat määrät, enkä ymmärrä niistä mitään, mutta minun täytyy vain luottaa. Luotan kyllä, mutta pyydän kuitenkin laittamaan väliaikatietoja WhatsAppilla.

Tavastilan kotiseutumuseo Mynämäellä on ehtinyt mennä jo kiinni, mutta onneksi sen puutarhaan voi tutustua milloin vain. Entisen kansakoulun miljöö punamullattuine rakennuksineen, vanhoine omenapuineen ja kukkaistutuksineen on viehättävä. Olen iloinen, että tulimme tänne, vaikka pyörätuolilla kulkeminen onkin hieman vaivalloista.

Pysähdymme vielä Liedon Nautelankoskella. Koski ja sen ympäristö vanhoine rakennuksineen on pysähtymisen arvoinen. Tyytyväisinä onnistuneesta matkasta ajelemme Punkalaitumen kauniiden peltomaisemien halki kotiin.

Kotona puutarhassa tuoksuvat syysleimut. Kurjet huutavat. Ne lentävät matalalta ohitseni. Katselen niiden lentoa vaikuttuneena. Vasta myöhemmin tajuan, että minulla olisi ollut kamera sylissäni. Kerrankin olisin saanut kuvan niin läheltä ja vieläpä poikkeuksellisen upeaa taustaa vasten.


Elokuun 5. päivä

Tänään on tipujen tärkeä päivä: ne oppivat menemään suureen maailmaan, ulkotarhaan. Lyydia on jo pitkään houkutellut niitä ulos, mutta tiput ovat uskaltautuneet vain ikkunalaudalle asti. Harppaus on tipuille iso ja jännittävä, mutta lopulta riemu on suuri. Voi sitä piipitystä ja kotkotusta, kun heittelen maahan kaurahiutaleita! Minun tehtävänäni on seurata mahdollisen sateen alkamista ja huolehtia, että kaikki tiput pääsevät sisälle.

Sadetta ei sittenkään tule. Iltapäivällä huomaan, että tiput ovat osanneet takaisin ikkunalaudalle. Aika ihmeellistä, sillä eiväthän ne ole vasta kuin puolentoista viikon ikäisiä.

Pidän uudenvuodenlupaukseni ja keitän riisiä Knattenin tapaan. Samalla kerään kehäkukan terälehtiä kuivattavaksikin.


Elokuun 6. päivä

On niin tuulinen ja kylmä päivä, etten voi päästää kanoja ulos. Tipuille voisi tulla kylmä. Tuntuu vähän syksyltä. Koulutkin alkoivat tänään.

Pyydän Joukoa kastelemaan uusimmat puut sekä muut istutukset, ja niin hän tekeekin. Illalla voi tulla vettä. Kun painan pääni tyynyyn, sade kohisee ikkunan takana.


Elokuun 7. päivä

Tänään on hyvä päivä; koko kesän istutusta odottaneet ’Globosat’ pääsevät maahan. Tiput ovat juuri kahden viikon ikäisiä. Yksi pikkuinen pinkaisee emon perässä välitasolle. Sataa ja paistaa vuorotellen.


Elokuun 8. päivä

Heittelen ulos kaurahiutaleita. Lyydia kutsuu tipuja nasaalisella hanhenäänellä ja Poppiuksen kotkotus nousee falsettiin. Näin tapahtuu joka päivä, mutta aina se jaksaa naurattaa. Tipuset sinkoilevat sinne tänne kuin ammukset. Pian kaikki rauhoittuvat, kuuluu vain tasainen piipitys.

Ilta on sateinen ja siksi yllätyn nähdessäni koko kanalan porukan ulkona. Houkuttelen ne seesaminsiemenillä sisälle, etteivät pienet paleltuisi märässä maassa. Kun puolen tunnin päästä menen uudestaan katsomaan joko olisivat käyneet yöunille, Lyydia makaa ikkunalaudalla katsellen ulos. Sen höyhenten seasta pilkistää viisi pikkuista päätä.

Yllätykset eivät lopu tähän. Menen sulkemaan luukun ja näen pesän olevan tyhjä. Lyydia on keksinyt johdattaa tiput lempipesäänsä, yläkerran yksiöön!


Elokuun 9. päivä

On ihanaa olla innostunut. Olen pyöritellyt mielessäni ideaa koristeellisista betonilaatoista. Kukkien terälehdet on helppo tehdä mistä vain vanhoista lautasista, mutta vihreä varsi on haasteellisempi. Lopulta keksin tehdä varren lasihelmistä. Kokeilen ideaa olohuoneen matolle sileiden kivien avulla. Toimii.

Sopivan kokoisia lasihelmiä ei olekaan niin vain saatavana. Hämeenlinnassa niitä olisi. Ei muuta kuin suunnittelemaan matkaa Hämeenlinnaan. Ja kun kerran reissuun lähdetään, olisi kiva jatkaa Järvenpäähän Ainolaan. Varsinkin Aino Sibeliuksen puutarha kiehtoo.

Illansuun puutarhakierroksella katselen ympärilleni sillä silmällä, että minne muualle voisin betonilaattoja valaa. Niin että pitäisikö lasihelmiä ostaa vähän enemmänkin…


Elokuun 10. päivä

Mittailen betonilaattojen koot ja teen voimapaperista kaavat. Kuviot lähtevät rönsyilemään. Kaksi laattaa riittäköön alkuun, mutta uudet laattaideat ovat jo oraalla.

Tipuset kasvavat hirmuista vauhtia. Niiden värit muuttuvat niin nopeasti, että minun täytyy käydä nimet huolellisesti läpi joka päivä. Muuten en kohta tunnista niitä.

Käyn iltakahdeksan jälkeen katsomassa kanoja. Suloisinta ikinä on nähdä emon alta pilkistävät viidet nappisilmät. Eivät lapsukaiset malta mennä nukkumaan.


Elokuun 11. päivä

Tällaisten säiden en soisi loppuvan. Aurinko paistaa, tuulenvire vilvoittaa sopivasti. Haarapääskyt ovat kokoontuneet pihaamme muuttomatkaansa varten. Kaikkialla on vielä vihreää ja kaunista. Kanat ovat viihtyneet koko päivän ulkona. Minun piti tarjoilla aamupuurokin ulos, kun eivät malttaneet jäädä sisälle syömään.

Satun tarhaan sellaiseen aikaan, kun tiput ovat päiväunilla – tai ainakin niiden pitäisi olla. Siellä ne touhuavat Lyydian alla niin, että koko kanaemo heiluu. Yksi puhdistaa höyheniään. Toinen kömpii ulos ja sisään. Jotkut kurkkivat. Yksi yrittää nukkua puoliksi ulkona. Yhtäkkiä Lyydia nousee kävelemään. Päivälevon aika on ohi.

Oikeastaan on ihan hyvä, kun puutarhakausi alkaa kaartua loppua kohti. Mielessäni pyörivät jo monet sadepäivien puuhat. Sitä ennen täytyy käydä kirpputorilla.


Elokuun 13. päivä

Perheonnen kupla on puhjennut. Lyydia ajaa vanhat kanat kipakasti pois, jos ne sattuvat menemään liian lähelle tipuja. Sellaista kanalan elämä oikeasti on. Pari viikkoa elettiinkin kuin sadussa.


Elokuun 14. päivä

Tätä aamua olen odottanut kuin lapset joulupukkia. Olen lasikaupassa Hämeenlinnassa ja edessäni on lasihelmiä kaikissa väreissä. Ihastun erityisesti helmiäisenhohtoisiin väreihin. Valitsen kirjaimiin turkoosia, köynnöksiin erilaisia vihreitä, kukkiin kirkkaita värejä. Minulla on sellainen tunne, että tämä käynti ei jää viimeiseksi.

Sibeliusten pitkäaikaisessa kodissa, Ainolassa, Järvenpäässä on juuri alkamassa opastettu kierros. Opas kertoo mukaansatempaavasti Jeanin ja Ainon elämästä. Minua tietenkin kiinnostaa erityisesti Ainon puutarha. Hänen hyötypuutarhansa on ollut aivan uskomattoman suuri. En voi käsittää, miten hänen aikansa ja voimansa ovat riittäneet sellaisen perustamiseen ja hoitoon. Kukkapuutarhakin on todella kaunis. Varsinkin kaartuvat polut kukkapenkkien väleissä viehättävät minua.

Ennen kotimatkaa poikkeamme vielä Vanhankylänniemessä ihailemassa vanhaa kartanoaluetta Tuusulanjärven rannalla. Monta kohdetta jää suurten korkeuserojen vuoksi näkemättä, mutta näinkin on ihan hyvä.

Kotiin on kiva tulla ja ruveta järjestelemään uusia lasihelmiä jännittäen riittävätkö helmet. Kokonaisuus näyttää yllättävän hyvältä. Miten lie betoniin valettuna?


Elokuun 15. päivä

Tiput ovat eilisen päivän aikana kasvaneet niin, että minun täytyy huolellisesti miettiä, kuka kukin on. Lyydia ja tiput rientävät innoissaan ulos jo aikaisin aamulla, vaikka on vielä viileää. Pikkuiset ovat alkaneet leikkiä keskenään entistä enemmän; nyt näen tipujen hyppivän toisiaan vasten. Koko päivän ne viihtyvät ulkona.

Minä päästän naivistisen puoleni valloilleen ja suunnittelen yhä uusia betonilaattoja. Jospa syyskuussa pääsisin lasikauppaan uudelleen. Onneksi Joukokin pitää näistä värikkäistä lasihelmistä. – Olisipa hauska tietää, mihin kaikkiin paikkoihin betonilaattoja vielä tuleekaan, hän sanoo. Ja minähän kerron. Joukon mielestä ideani koristella sorapolkuja pienehköillä laatoilla on hyvä.


Elokuun 17. päivä

Istun sohvalla edessäni monta keskeneräistä betonilaattasuunnitelmaa. Jouko tulee ihastelemaan työtäni. Ihanaa, että hän arvostaa puuhiani. Olen onnellinen siitä koko loppupäivän.


Elokuun 18. päivä

Projektini etenee harppauksen, sillä saan kaivettua ”kynnysmatoille” kuopat ja kitkettyä niiden ympäristöt. Parasta on edetäkin, sillä uutta suunnitelmaa pukkaa. Mahdollinen ylimääräinen laastihan pitää saada käytettyä jonnekin. Hmmm… Jos kasvihuoneen eteen tekisi polun parista, kolmesta laatasta ja maalaisi ne räsymatoiksi… Noo, pelkät jämälaastithan eivät siihen riitä, mutta se onkin ihan toinen juttu.

Tänään huomaan, etteivät tiput ole enää vauvoja. Teen tuoreen puuron ja Lyydia kotkottaa tipuja paikalle, mutta lapsukaiset eivät ole kuulevinaan mitään. Mamman ei auta muu kuin mennä kullanmurujensa luo ikkunalaudalle.


Elokuun 19. päivä

Tuumasta toimeen: Jouko kantaa kivet pois, minä tasaan pohjan ja reunat. Polusta näyttää tulevan vino, mutta Jouko rientää apuun linjalankojen kanssa. Ostoslistalle kirjataan reunalautoja, rautatankoja ja betonisäkkejä.

Leikkaan väripapereista suikaleita ja sommittelen niistä maton mallin. Näyttää kivalta, varsinkin kun kuvittelee väreistä oikeat sävyt. Toivottavasti sellaisia myös myydään. Harmi, ettei syksyllä kannata maalata. Onneksi kosteus ei haittaa betonin valamista.

Tämän päivän suureksi saavutukseksi voin lukea myös kahden kuunliljan istuttamisen Liikenneympyrään. Kärsivällisesti ovat koko kesän odottaneet.

Surullista, että joudun luopumaan Poppiuksesta. Se on tosi suloinen meitä kotiväkeä kohtaan, mutta vieraita kohtaan se on vähän arvaamaton. Kunpa se ymmärtäisi, ettei sen tarvitse niin kovasti puolustaa perhettään. Olen toiveikas, että sille löytyisi toinen koti.

Elokuun 20. päivä

Kitken lammen reunan rikkoja. Alkaa sataa. Vihdoinkin on sopiva aika putiikin suursiivoukseen! Epäkäytännöllinen tila on ollut koko kesän murheenkryyni. Nyt tavarat löytävät paikkansa tuosta noin vain. Uurastan monta tuntia ja vielä vähän hommaa jääkin, mutta lopputulos on jo nyt uskomaton. Toivon huomiseksikin sadepäivää, jotta malttaisin siivota sen loppuun.


Elokuun 21. päivä

Aamu on viileä, mutta kanat haluavat ulos. – Uuuuuu, Poppius huutaa, kun heittelen kauranjyviä tarhaan. Minua naurattaa.

Betonihommiin en vielä pääse, mutta olen iloinen saadessani jaettua taas kaksi kuunliljaa Liikenneympyrään. Kitkeä en paljon ehdi, mutta vähästäkin tulee hyvä mieli.

Elokuun 22. päivä

Taiteen tekeminen on kovaa työtä. Minä teen hiki hatussa kuvion ladontamallia pahville. Jouko tekee laudoista kehikot ja raudoittaa kuopat.

– Mitä ihmettä, ehdin ajatella ennen kuin tajuan, että Lyydia on tipuineen orrella. Ensi vilkaisulla orsilla näyttikin olevan kumman täyttä. Lyydian siivet eivät meinaa riittää kaikkien tipujen ylle. Niin ne pikkupalleroiset kasvavat. Vauva-aika alkaa olla auttamattomasti ohi.

 

Elokuun 25. päivä

Väkerrän sabluunat betonivalua varten. Ne toimivat paremmin kuin osasin odottaa. Jouko puolestaan ottaa esiin betonimyllyn ja valaa pohjat.

Ihanaa, kun sataa! Pääsen viimeistelemään putiikin suursiivouksen. Olen tosi innoissani sen kauniista, selkeästä ja käytännöllisestä ilmeestä.


Elokuun 26. päivä

Ensimmäisenä aamulla mielessä on, joko tänään pääsisin valamaan betonilaatat. Asia on alkanut stressata. Sataakohan? Tuleeko betonimassasta sopivan paksua? Ehdinkö saada lasihelmet paikoilleen ennen kuin betoni kovettuu? Jääkö sabluunoista rumat jäljet? Onkohan seuraava yö liian kylmä? Miten lasihelmet toimivat betoniin valettuina?

Sää on suosiollinen. Betonimassa on juuri sopivan paksuista ja se riittää täsmälleen. Saan laitettua lasihelmet sabluunoiden avulla vaivattomasti ja ne näyttävät juuri niin hyviltä kuin olin toivonutkin. Sabluunoista jää jäljet, mutta pieni rosoisuus sallittakoon. Saan valmiiksi molemmat kynnysmatot. Olen helpottunut.

Illalla varaudun sadepäiviin ja käyn ostamassa posliinimaalaustarvikkeita.


Elokuun 28. päivä

Sää on aurinkoinen ja jopa melko kuuma. Innostun siirtämään Liikenneympyrän peittokurjenpolvia ’Grenmanin’ helmoihin. Merkkaan tikuilla paikat neljälle päivänliljalle. Näin ihana päivä saa miettimään vähän muitakin istutuksia.

Jouko siirtää mustaherukkapensaat Eteläreunalta lammen taakse. Ihailen paljaita aukkoja rinteessä. Vihdoinkin virheeni on korjattu. Vedän juhlallisesti viivan To Do -listalle.

Lyydia yrittää kärsivällisesti opettaa jälkikasvuaan orrelle nukkumaan. En tiedä kuinka kauan se istuu orrella yksin. Lopulta kuitenkin huomaan sen menneen tipujensa luo pesään.


Elokuun 29. päivä

Kyynel pyrkii silmäkulmaan kiitollisuudesta ja ilosta katsellessani puutarhaamme. Säät ovat suosineet. Niin moni unelmani on toteutunut. Olen saanut paljon sellaistakin, josta en ole osannut edes haaveilla. Uusin kiitollisuudenaiheeni on Liikenneympyrä, jonka istutukset ovat vähää vaille valmiit. Tänään sain istutettua sinne viisi suurta päivänliljaa.


Elokuun 31. päivä

Ihan pian on syyskuu. Tuntuu, että olen nauttinut herkuista koko kevään ja kesän. Nyt on vielä jälkiruoka jäljellä.