PUUTARHAVUOSI 2025

Poimin ihan omin luvin tämän kivan haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Minna on laittanut tämän haasteen alulle jo monena vuonna, enkä enää pärjää ilman. Kiitos, Minna!

1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?

Sain keväällä sähköpyörätuolin, joten sain kokea puutarhan täysin uudesta näkövinkkelistä. Opin pysähtymään hetkeen ja tarkkailemaan pieniä suuria ihmeitä luonnossa. Usein lähdin ulos vain kuunnellakseni ympäristön ääniä. 

Opin tunnistamaan useita lintujen ääniä. Tähtihetki oli se, kun kirjosieppo istahti sähkärini käsinojalle viereeni ja sain rauhassa katsella sitä silmästä silmään.

Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni tekoälyä puutarhasuunnittelun apuna. Se olikin hauska yhteistyökumppani. Uusi istutusalue sai nimekseen Älypenkki. (yllä olevassa kuvasarjassa vasemmalla)

Hevoskastanjamme kukki ensimmäisen kerran puutarhassamme. (kuvasarjassa keskellä) Vaikka kukkia oli vain muutama, tapahtuma oli hyvin merkityksellinen. Nimittäin hevoskastanjan kukintaa saa odottaa vuosikausia eivätkä kaikki puut edes kuki.

Innostuin betonitöistä ja valoin puutarhan kulkuväylille useita koristeellisia laattoja. (kuvasarjassa oikealla)

Leikkasin tuijat ensi kertaa syksyllä, lokakuun loppupuolella. Olen kärsinyt siitä, että tuijat ruskettuvat heti kevätleikkauksen jälkeen. Olen yhdistänyt ruskettumisen nimenomaan leikkaukseen. Luulenpa, että jatkossakin leikkaan tuijat loka-marraskuun vaihteessa ennen pakkasia. 

Tein Joukon kanssa ensimmäisen lahopuuaitamme.

 

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Olin tehnyt To Do -listan, jota tunnollisesti noudatin. Pidin uudenvuodenlupaukseni kylvää kehäkukkia sekä istuttaa pari pussillista pikkukevätsipuleita joka syksy. 

Omalle tyylilleni uskollisena tein myös uusia ex tempore -puutarhasuunnitelmia. Liikenneympyrän suunnitelma täydentyi valmiiksi aivan yllättäen. (kuvasarjassa oikealla)

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Tänä vuonna olin kasviostosten suhteen aika maltillinen. Kävimme taimistoilla viitisen kertaa ja kerran nettiostoksilla. Ostoslistakin oli tällä kertaa lyhyehkö.

Ostin ennestään tuttuja pioneita: ’Shirley Temple’, ’Karl Rosenfield’, ’Coral Sunset’ (kuvasarjassa vasemmalla) ja ’Do Tell’ (kuvasarjassa keskellä). Hankin myös itselleni ihan uusia lajikkeita: ’Wladyslawa’, ’Petticoat Flounce’ ja ’Neon’. 

Muita perennoja tuli hankittua vain kaksi uutta lajia: päivänlilja ’Barbara Mitchel’ (kuvasarjassa oikealla) ja bellis.

Puita / pensaita on nyt kasvamassa seuraavat: kaksi ’Globosa’-tuijaa, kaksi ’Little Giant’ -pallotuijaa, rungollinen marja-aronia ’Hugin’, koristeomenapuu ’Aamurusko’, omenapuut ’William’s Pride’ ja ’Grenman’ sekä kirsikkapuu ’Fanal’.

Syksyllä hankin tuttuja tulppaanilajikkeita ja muita kevätsipulikukkia sekä uutena 'Pickwick-krookuksia.

Tämän kertaisista hankinnoista suurimman vaikutuksen tekivät aprikoosinväriset ’Barbara Mitchel’ -päivänliljat. Ne olivat olleet ostoslistallani jo kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin niitä ei Viherlassilalla ollut. Nyt tärppäsi. Hyllyssä oli kuusi tainta. Kuudesta taimesta olin haaveillutkin. 

Jakamalla sain vielä lisää tuttuja perennoja: päivänliljoja, syysleimuja, kuunliljoja, sitruunatimjamia ja grönlanninhanhikkia.

4. Menetitkö kasveja?

Harmillisesti menetin vaaleankeltaisen 'Aicha'-ruusun. Vielä viime kesänä se kasvoi elinvoimaisena ja kauniina, mutta keväällä se ei enää noussut. 

'Gårdebo'- kirsikkapuun menetys ei sen sijaan ollut yllätys. Vuosi vuodelta puu oli muuttunut yhä huonokuntoisemmaksi. Nyt oli aika kaataa se. Lahoavan puun ja huonon polun paikalle tuli leveä polku. Nyt Roseletten pionipenkki pääsee oikeuksiinsa.

Luovuimme vihdoin myös huonokuntoisesta monihaaraisesta pajusta. Jo pitkään olin joutunut rajaamaan sen valokuvista pois. Myrsky oli katkaissut siitä yhden ison haaran viime vuonna. Nyt pojat katkaisivat puun tyylikkäästi niin, että yksikään ympärillä olevista perennoista tai puista ei tärveltynyt vähääkään.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Haluan ensimmäisenä mainita, että viime vuonna kirjaamani pitkäaikainen haave kukosta toteutui. Unelma tosin toteutui täysin eri tavalla kuin olin ajatellut. Ensin meille tuli Poppius II Pieni. Valitettavasti jouduimme siitä luopumaan, mutta nyt meillä on kolme uutta kukonpoikaa kasvamassa. Lyydia hautoi viisi munaa, joista kuoriutui kaksi kanaa ja kolme kukkoa.  

Patsaasta olen haaveillut pitkään. Olen ajatellut toivoa sitä mieheltäni syntymäpäivälahjaksi sitten, kun seuraavan kerran täytän pyöreitä vuosia. Olen jemmannut jo pyöreitä kiviä patsaan juurelle laitettaviksi.

Olen haaveillut myös portinpielien tiilipylväistä. Olisikohan ensi kesänä se aika, jolloin tiilet muurattaisiin? 

Kesäkeittiöstä haaveilen silloin tällöin, mutta haaveitahan saa olla. Sillä ei ole mikään kiire, vaikka saattaa minulla olla jo pöytä odottelemassa seiniä ja kattoa. Vähältä piti, ettei tullut jo liesikin odottelemaan.

6. Mikä asia kuluneelta puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2025?

Tämä oli se kesä, jolloin Lyydia hautoi viisi tipua. Juuri mikään ei mennyt niin kuin itse olin suunnitellut tai toivonut, mutta kaikki meni silti hyvin. Lyydia hoiti urakkansa liikuttavan tunnollisesti.

Sain keväällä sähköpyörätuolin ja rampin. Niiden myötä puutarhakin muuttui radikaalisti. Leveät polut avarsivat näkymiä ja soivat minulle mahdollisuuden kulkea taas pitkin ja poikin puutarhaa. On vaikea pukea sanoiksi sitä ilon ja vapauden tunnetta, jota koin pitkästä aikaa. Siitä inspiroituneena halusin tehdä betonilaattoja puutarhaan.

Aniliinit pionit kukkivat runsain määrin ensimmäistä kertaa.

7. Mikä olivat suurimmat saavutuksesi puutarhassa kuluneena vuonna?

Nurmikon yläreunan korjaaminen oli sinänsä pieni asia. (kuvasarjassa vasemmalla) Kuitenkin, kun työ oli odottanut jo vuosikausia, sen saaminen vihdoinkin valmiiksi oli suuri riemu. 

Laattakäytävän uuden ilmeen luominen kesti muutaman päivän, mutta tuntui suurelta saavutukselta. Olin sitä ehtinyt päässäni jo pitkään pyöritellä.

Lammen takana olevan istutusalueen täydennys ja kattaminen oli oikeasti iso työ. (kuvasarjassa oikealla)

Suuriin saavutuksiin voisi lukea myös Älypenkin toteuttamisen (kuvasarjassa vasemmalla) ja sen myötä Ameriikan yleisilmeen selkeyttämisen. 

Liikenneympyrän istuttaminen melkein valmiiksi kuuluu myös suuriin saavutuksiin. En ollut osannut kuvitellakaan, että saisin sen jo tänä vuonna viittä vaille valmiiksi. (kuvasarjassa keskellä)

Jouko teki suuren ja hyvin merkityksellisen työn leventäessään polkuja ympäri puutarhaa. Sen voi siis lukea meidän saavutukseksemme. 

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Keväällä pihaan tulla tupsahti peräkärrytolkulla risuja. Niitä minun ei tarvinnut sinänsä ostaa, mutta tapahtuma oli hyvin tärkeä. Vihdoinkin koitti aika, jolloin ei ollut puutetta hakkeesta. Löysimme myös paikan, josta saimme hakea suuria siistejä pahveja niin paljon kuin halusimme. Ja mehän halusimme, koska kattamista oli paljon.

Kasviostoksista valitsisin parhaimmaksi 'Barbara Mitchel'-päivänliljat. Kauniita aprikoosinvärisiä on yleensä vaikea löytää. Myös koristeomenapuu 'Aamuruskon' hankinta toivottavasti osui nappiin. Siltä se tuntuu ainakin nyt. Puun myötä innostuin istuttamaan koko Liikenneympyrän alueen melkein valmiiksi.

Lasihelmet olivat yksi parhaista ostoksista pitkään aikaan. Olin jo vuosia miettinyt, mitä kivaa voisin huonosti toimivilla käsilläni tehdä. Onnellisten yhteensattumien summana inspiroiduin betonitöistä ja varsinkin niiden koristelemisesta lasihelmillä. Nyt on mukavaa tekemistä niin aivoille kuin käsillekin.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Eipä kai. 

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Nurmitädyke kukki runsaampana ja useammissa paikoissa kuin koskaan aikaisemmin. Olin jo pitkään suunnitellut sen jakamista, mutta yllätyksekseni se oli levinnyt itsekseen juuri sopivasti.

Mesimarja kukki niin kauniina ja runsaana, että minun täytyy ensi keväänä ostaa niitä lisää. Nykyisillä taimilla ei vielä tule marjoja.

Kaunopunahattu pääsi ensimmäistä kertaa todella oikeuksiinsa, kun se kasvaa nyt runsaina ryhminä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Yli puolet elinvoimaisesta suuresta katajasta ruskettui yllättäen. Nyt toinen puoli katajasta on täysin vihreä ja toinen puoli ruskea. Annoin sille mahdollisuuden vielä toipua, mutta huonolta näyttää.

Vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi aluksi elinvoimaiset köynnöskuusama ja ruusuleimu ruskettuivat täysin kuolleen näköisiksi. (Kuvat on otettu ennen ruskettumista.) Epäilen syyksi runsaita sateita. Nimittäin vettä todellakin satoi aivan valtavat määrät. Kun sadekausi loppui, kasvit alkoivat vihertyä uudelleen. Oikeastaan en sanoisi, että petyin näihin kasveihin. Pikemminkin ihailen niiden urheutta selvitä vaikeissa olosuhteissa.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?

En koskaan laske budjettia etukäteen (enkä kyllä jälkikäteenkään), mutta tällä kertaa voin sanoa sen alittuneen, kun en löytänyt kaikkia tarvitsemiani kasveja.  

13. Mitä opit?

Opin kuuntelemaan ja tunnistamaan lintujen ääniä. Alussa lintujen konsertti kuulosti yhdeltä sekamelskalta, mutta pikkuhiljaa opin Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla erottamaan lintujen ääniä. Opin nauttimaan kuuntelemisesta ja jokaisesta uudesta laulusta, jonka tunnistin. Ennen olin harmitellut sitä, että lintujen laulut olivat minulle vaikeita.  Nyt harmi vaihtui tyytyväisyydeksi jokaisesta uudesta melodiasta.

Loppukesällä perhosia näkyi paljon. Opin tunnistamaan neitoperhosen, amiraalin ja nokkosperhosen. Muutos oli siis 200 %, kun aiemmin olin tunnistanut ainoastaan sitruunaperhosen. Aika hyvä saavutus prosenteissa!  

Opin elvyttämään nuupahtaneet leikkoruusut upottamalla ne kokonaan ammeeseen viileään veteen useaksi tunniksi. Muutos oli uskomaton!

Paljon olen näinä vuosina tuonut pioneja sisälle, mutta vasta nyt hoksasin viedä pienen pionikimpun wc:hen. Pienessä tilassa pionin tuoksu pääsee oikeuksiinsa. 

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Kanalan suursiivoukseen kannattaa varata kolme puolikasta poutapäivää silloin kun kukaan haudo.

Ameriikan syyspenkissä kasvavat syysleimut kannattaa latvoa / leikata alas elo-syyskuun vaihteessa, jotta ne kukkisivat mahdollisimman myöhään yhtä aikaa astereiden kanssa.

Isoihin betonitöihin kannattaa varata mahdollisimman viileä päivä siihen aikaan, kun yöt eivät ole liian kylmiä. Paras lämpötila valamiseen on mielellään alle +20, mutta selvästi yli + 5 astetta.

Keltaista pietaryrttiä kannattaa kuivattaa kukka-asetelmaa varten.

Ruukuissa kasvavat viiruhelvet ja poimulehdet kannattaa ottaa ajoissa katokseen, jotta ne talvehtisivat kuivina.

Tuijat kannattaa leikata loka-marraskuun vaihteessa.

15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?

Mielenkiinnolla odotan, miltä puutarha levennettyine polkuineen näyttää keväällä, kun kaikki lähtee kasvuun. Kuinka nopeasti kasvillisuus peittää polkujen reunat niin, että ne näyttävät luonnollisilta? Antavatko sorapolut puutarhalle ryhdikkäämmän ilmeen? Miltä betonilaatat näyttävät lopullisilla paikoillaan? Kasvavatko koivuangervoaidat jo täyteen kokoonsa? Saammeko metsän laidan siistiksi? Löydänkö uusia kuvakulmia? Innolla odotan tulppaaneja, pioneita, päivänliljoja, kaikkea –kunhan olen ensin nukkunut kunnon talviunet.

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Perinteisesti puutarhassamme on vietetty kerran kesässä Tässä ei ole mitään järkeä –teemapäivää. Tänä vuonna teemapäivä oli onneksi peruttu. 

Jossain vaiheessa puutarhan ilme oli kieltämättä aika villi, mutta luotin siihen, että kyllä tämä tästä.

+ Kauden vaikuttavimmat (kukka)penkit

Eteläreunan nuori pioniryhmä tuotti valtavan paljon iloa. Kuvauskohteena se ei ollut paras mahdollinen, mutta menin useita kertoja päivässä sitä varta vasten ihailemaan. 'Miss America'  ei ole suotta saanut nimeään. 'Pink Hawaiian Coral' oli sekin sykähdyttävän kaunis niin väreiltään kuin muodoltaankin.

Sivupolku oli ollut aiemmin vain pahainen syrjäpolku, jota ei ollut tullut varta vasten lähdettyä katselemaan. Erään talvipäivän viihdykkeeksi päätin suunnitella siitä vetovoimaisen kohteen. Seuraavana vuonna tein siihen joitakin pienehköjä muutoksia. Muutokset eivät olleet suuren suuria, mutta ne todella kannattivat. Nyt kuljen Sivupolkua ilokseni joka päivä. 

Polun pään syyskesän ilme oli niin kiva, että siitä tuli otettua paljon valokuvia. 

+ Kauden vaikuttavin valokuvani

Lisäsin tähän loppuun vielä bonuksena valokuvan, joka on tehnyt minuun vaikutuksen. Pionit vain ovat niin ihmeellisen ihania. Tämä kuva päätyi myös tietokoneen näytön taustakuvaksi ensi kesään asti.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Kopioi kysymykset ja vastausvaihtoehdot tai ota pelkät kysymykset ja keksi niihin aivan omat vastauksesi. Minä kyllä vähän sovelsin ja keksin itse myös kysymyksiä. 

Haastan mukaan kaikki ne, joilla on joku puutarhalemmikki. Kaikenlaiset lemmikit huomioidaan kastemadoista alkaen. Suosittelen lämpimästi osallistumaan. 

Kiitos, kun olet kulkenut kanssani puutarhamatkaani!

Toivottelen Sinulle Onnellista Puutarhavuotta 2026!

Pauliina

 

PUUTARHANI JA MINÄ Joulukuussa

Joulukuun 3. päivä

Puutarha on talviteloillaan. On aika huuhtoa kukka- ja puutarha-ajatukset hetkeksi kylpylän lämpimiin poreisiin. Aamu on kaunis ja yllättävän värikäs ajaessamme Hämeenlinnaa kohti. Nurmikot viheriöivät, puut muodostavat kauniita siluetteja.

Ennen lounasta on sopivasti aikaa tutustua Hämeenlinnan muutamiin nähtävyyksiin, joissa emme ole aiemmin vierailleet. Kaupunginpuisto eli Parkki on nähtävä, vaikka puut ovat paljaita. 

Puiston loistoajoista ovat vain rippeet jäljellä ja nekin vähät aikoinaan tärvelty nykyaikaisilla rakennuksilla. Silti jää tunne, että täällä voisi käydä kesäaikaan uudestaan.

Ennen hotelliin kirjautumista ehdimme käydä katsomassa vielä palasen historiallista kaupunkia: Eteläkadun mansardikattoiset talot, Piparkakkutalon sekä Tori- ja Kirkkopuiston. 

Puisto on niin pikkiriikkinen, että aluksi sitä on vaikea edes huomata. Paviljongit huokuvat entisajan tunnelmaa.

Odottelen hieman sivummalla, kun Jouko kirjautuu hotelliin. Kuinka ollakaan, katseeni osuu erääseen huomaamattomaan kylttiin. Oho, täällä on talvipuutarha! Se on ehdottomasti nähtävä ennen kuin päivä pimenee. Monimutkaisen hotellirakennuksen keskellä tosiaankin on korkea tila puineen, köynnöksineen ja muine viherkasveineen. Eipä jäänyt tämäkään reissu ilman puutarhoja!

Nyt voin hyvillä mielin pulahtaa altaaseen ja antaa ajatusten valua veden kuplintaan.


Joulukuun 6. päivä

Vien kanoille vihanneksia nokittaviksi. Hyvä, nyt on yläkerta tyhjä ja saan rauhassa siivota sen. No, eipä ole kauan. Koko porukka kiiruhtaa katsomaan, mitä minä yläkerrassa touhuan. Ihanat kanaset ja kukkoset!

Elmeri päättää kiekaista. Voi kukkoraasua, kaikki on opeteltava. Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin naurattaa, kun Elmeri kirkaisee kesken kiekumisen. Kohta Meelik ja Stellakin kiekuvat vuorotellen Elmerin kanssa. Vihdoin saan kuulla sen aivan itse!

Nuoret kattavat itsenäisyyspäivän juhlapöytää. Kruunaan varjoyrttimaljakot jouluruusuilla. Jaksan ihmetellä aina vain, että tähän aikaan vuodesta löytyy puutarhassamme kukkivia. Ja vieläpä noin kauniita!

Joulukuun 23. päivä

Jäiset, juuri poimitut jouluruusun nuput nuokkuvat varjoyrttien seassa maljakoissa. Aurinko paistaa upeasti. Olen valmistautunut ottamaan vastaan vieraita Helsingistä, mutta nyt makaan 38 asteen kuumeessa. Potilaita on talossa kolme muutakin. Onneksi vieraat uskaltautuvat siitä huolimatta kyläilemään. P.S. Eivät onneksi saa tartuntaa.

Lapset kattavat aatonaaton juhlapöydän. Ennen ruokailua he laulavat. Onnen kyynelet virtaavat poskillani. Joulu tuli sittenkin!

Joulukuun 31. päivä

On vuoden viimeinen päivä. Loistavan aurinkoinen. Päivät ovat madelleet. Kuume pitää otteessaan. Tällä kertaa se ei valitettavasti ole puutarhakuumetta.

PUUTARHANI JA MINÄ Marraskuussa

Marraskuun 4. päivä

Olen innoissani, kun olemme varanneet aikaa viettääksemme päivän loman Lahdessa. Monen sateisen ja harmaan päivän jälkeen aamu valkenee kirkkaana ja kauniina. Menomatkalla saan haettua loput puuttuvat lasihelmet.

Lahden kauppahalli ei ole saanut tilaa matkailumarkkinoinnin sivuilla. Onneksi Jouko huomaa sen sattumalta. Kauppahalli on pieni, vain yhden käytävän suuruinen, mutta viihtyisä ja täynnä asiakkaita.

Olen suunnitellut, että lounaan jälkeen menisimme historialliseen museoon, joka sijaitsee hulppeassa kartanossa, kuin linnassa. Olen lukenut, että kartanoa vastapäätä on Vesijärven puisto ja siellä pohjoismaiden suurimmat vesiurut. Alueen täytyy olla upea. On varmasti hienoa käveleskellä kartanon puutarhassa. Täytyyhän sellainen olla, vaikka ei puutarhaa matkailusivuilla erityisesti mainittukaan.

Suuntaamme siis vanhalle linja autoasemalle, jossa toimii viihtyisä ravintola nimeltä Kaarlo Social. Paikka on tyylikäs, palvelu ylenpalttisen ystävällistä, buffetpöytä täyteläinen ja sali täynnä asiakkaita. Välimerellinen ruoka on hyvää, mutta ei yllä minun suosikkilistani kärkeen kuitenkaan.

Kartanoa vastapäätä todellakin on vesiurut, mutta kukaan ei ollut huomannut mainita, että siinä välissä on urheilustadion! Voi, tätä päättäjien järjenjuoksua! Suotta Lahtea ei pidetä urheilukaupunkina; urheilu menee kaiken muun edelle.

Vesiurut ovat komeat, vaikka näin marraskuussa ei musiikkiesityksiä olekaan. Kävelemme hetken Pikku-Vesijärven rantamaisemissa, mutta iltapäivä on jo pitkällä. Aiomme ehtiä vielä Hollolaan ennen auringonlaskua.

Hollolan vanhan kirkon miljöö on viehättävä, vaikka ei täysin nykyajan kosketukselta ole välttynytkään. Keskiajalta peräisin oleva kaunis kirkko on käsittämättömän jyhkeä. Miten noin suuret kiven järkäleet on voitu nostaa noin korkealle sen aikaisilla menetelmillä? Katto on jyrkkä ja korkea. Sinne vievät piiiitkät tikkaat. – Jos noita tikkaita kiipeäisi ylös, niin varmasti jo puolivälissä tuntuisi, että taivas on vastassa, hämmästelen Joukolle.

Haluan nähdä vanhan pappilan pihapiirin sekä entisen kanttorilan. Kanttorin käytössä ollut talo on nykyään taiteilijan ateljee. Ihanaa, että ne ovat säilyneet. Niiden lähettyvillä oleva vanha, pärekattoinen kunnantupa on käytössä ravintolana.

Auringon laskiessa katselemme vielä hautausmaata. Kynttilämeri näyttää varmasti upealta näillä rinteillä. Hautausmaata sanottiin netissä puutarhamaiseksi ja se todellakin pitää paikkansa. – Millainen tämä mahtaakaan olla kesällä, mietiskelen ääneen.

Viimeinen nähtävyytemme on museolentokone Hanssin-Jukka Tuuloksen kauppakeskuksessa. Tähän aikaan näyttely on suljettu, mutta on mukava nähdä tuo ainutlaatuinen kone lentokonehallin suurten ikkunoiden läpi.

Marraskuun 6. päivä

Aamu valkenee kirkkaana ja kauniina. Nyt äkkiä ulos! Teen pikku homman sieltä ja täältä: kuolleet oksat tuija-aidasta, ruskeat syysleimut alas, vähän rikkoja. Tarkistan katteet. Valokuvaan ja nautin.

Marraskuun 7. päivä

Betonilaattojen tuotantolaitos kolahtaa käyntiin viimeisen kerran ennen talvitaukoa. Valan loput neljä laattaa poluille. Mukavaa, kun saan kaikki valmiiksi.

Marraskuun 8. päivä

Märkää on ja harmaata. Kanalassa sen sijaan tunnelma on lämmin ja kotoisa. Pikkuiset tulevat heti vastaan, kun menen ovelle. Ovat tottuneet, että minulla on niille jotakin syötävää. Ne ovat yllättävän kesyjä. Nuorikot näyttävät suloisilta minikanoilta ja -kukoilta. Kukoilla on jo suuret harjat ja komeat pyrstösulat, mutta ainoastaan Elmeri on melkein Lyydian kokoinen. Lyydia tepastelee niiden keskellä pää pystyssä.


Marraskuun 11. päivä

Taitaa olla viimeinen puutarhapäivä; aika harmaa, mutta lämmin. Pian taitaa olla jo pakkasta. On aika tuoda ruohonleikkuurobotit sisälle pestäviksi. Katan tuijan pahvilla. Jouko silppuaa haketta. Vilpas viimeistelee uoman keväällä istutettavalle koivuangervoaidalle.

Nostan terassin perennaruukut seinustalle makaamaan. Leikkaan katajan ruskettuneet tupsut – ne, jotka olisin halunnut leikata jo keväällä, mutta en ehtinyt. Vien loput puutarhatavarat pesuun.

Kello ei ole vielä kolmea, mutta alkaa hämärtää. Ehdin vielä tyhjentää ruokakompostorit. Viimeisten lapiollisten aikaan aurinko tulee yllättäen esiin ja valaisee koko pihapiirin. Aika huikea päätös puutarhakaudelle!


Marraskuun 12. päivä

Ulkona on märkää ja tuulista. Tuulen kohina kuuluu sisälle asti. Minä istun sisällä, piirrän ja laulan. Piirrän kukkia, paaaaljon kukkia, lintuja ja perhosia. Väritän ne kirkkailla väreillä.


Marraskuun 14. päivä

Aurinko tulvii ikkunoista. Ehdin ilahtua, että voisin keksiä ulkona vielä jotakin puutarhapuuhaa tälle päivälle. Yhtäkkiä ilma on sakeana lumihiutaleista. Mikäpä siinä; minä istun ja piirrän.

Piirrän kokonaisen puutarhan täyteen tulppaaneja, ruusuja, päivänliljoja ja kaikkea muutakin ihanaa – ja ne kukkivat kaikki yhtä aikaa. Eikä puutarhassa kasva yhtään rikkaruohoa.

Marraskuun 17. päivä

Lyydiaa ei kerta kaikkiaan voi huijata. Tiedän sen, mutta sitkeästi yritän. Vien Lyydialle ja pikkuväelle kaksi ruokintatikkua täynnä omenaa. Rasiassa on vielä lisää omenanpaloja yläkerrassa kököttäviä rouvia varten. Piilotan muutaman omenanpalan kouraani ja yritän hämätä antamalla rasian omenoineen alakertaan. Lyydia ei anna periksi. Välitasolla (siitä on helppo seurata sekä ala- että yläkerran ruokatilannetta) se odottaa kourassani olevia omenoita niin pitkään, että luovutan. Tunnustan tappioni ja laitan loput omenat ruokakuppiin yläorren alle. Lyydia on maksimoinut hyödyn: nyt se tietää saavansa lapsukaisilleen kaiken.

Kyykin katselemassa alakerran touhuja. Huomioni kiinnittää ennenkuulumaton kotkotus ylätasolta. Elmeri siellä touhottaa omenanpalojen äärellä ja houkuttelee kanoja syömään. En arvannut, että noin nuori kukko alkaa jo huolehtia kanoista.

Kerron tapauksesta Joukolle, joka toteaa kukon jo kiekuneenkin. Ei ole vain huomannut sanoa siitä minulle. Kiekujan täytyy olla Elmeri.


Marraskuun 27. päivä

– Se pieni kukko, jolla on pronssin värinen kaula (Meelik), kiekui tänään kello 7.30, Jouko ilmoittaa. – Sen ääni oli säröilevä, hän jatkaa. Ahaa, tätä vähän epäilinkin. Elmeri on siis se, joka kiekuu sointuvasti. Olen ollut havaitsevinani, että Lyydia taitaa pikkuhiljaa vieroittaa lapsukaisiaan. Nyt saan vahvistuksen siihenkin asiaan: Lyydia ei kutsu tipusiaan syömään, vaan ajaa nokallaan lapsukaiset kauemmaksi saadakseen syödä itse rauhassa. Tipuaika on virallisesti ohi. Pikkuiset ovat täyttäneet juuri neljä kuukautta.

PUUTARHANI JA MINÄ Lokakuussa

Lokakuun 1. päivä

Ihanan näyttävä alku lokakuulle: pojat kaatavat huonokuntoisen monirunkoisen pajun, jota olen yrittänyt vältellä valokuvissa jo jonkin aikaa. Olen valitellut heille, että paikka on vähän hankala, kun tässä on niin paljon ympärillä kaikkea tärkeää: toisia puita, pionitukia, aita, perennoja ja sen sellaista.

Kuulen moottorisahan pärinän ja kiiruhdan katselemaan. On hienoa nähdä, kuinka runko kerrallaan katkeaa ja taittuu alaspäin kuin hidastetussa filmissä, kunnes pojat ottavat rungon vastaan ennen kuin oksat ehtivät edes koskettaa purppurapunalatvojen kukkia. Pajusta tulee mahtava määrä oksia keväällä haketettavaksi.


Lokakuun 2. päivä

Niin nautin tästä kauniista syksystä! Tyhjennän ruokakompostorit. Leikkaan rumat perennanvarret. Kitken. Kerään oksat poluilta. Nautin auringonpaisteesta. Nautin siitä tunteesta, että kohta kaikki on tip top.


Lokakuun 4. päivä

Olen lykännyt ja lykännyt hommaa, on ollut niin monenlaista muuta puuhaa. Vaikeaakin se on. Välillä on käynyt mielessä, jättäisinkö koko homman väliin. En tässä nyt sentään niin välinpitämättömäksi aio heittäytyä, harmittaisi vain koko talven. Nyt siis heti aamusta tuumasta toimeen ja asetelman tekoon.

Pärjään rohtokatajan oksien kanssa aiempaa paremmin, kun vihdoin tajuan leikata ohuimman hännän latvasta pois. Leikkauskohta jää piiloon. Materiaalia näyttäisi olevan yllin kyllin, mutta jonnekin ne vain hupenevat. Haen muotoa. Lisään valoa. Täytän aukkoja. Ja koko ajan minulla on tunne, ettei tämä onnistu. Jossain vaiheessa vain lopetan ja vien asetelman ulko-ovenpieleen.


Lokakuun 6. päivä

Tunne epäonnistuneesta asetelmasta kaihertaa mieltäni. Valokuvat vahvistavat asian: asetelma on aivan liian pallomainen. Saadakseni mielenrauhan nostan seinätelineen sisälle. Poistan muutamia ylimääräisiä oksia ja saan kuin saankin asetelmasta kolmiomaisen. Onneksi minun ei tarvitse purkaa koko asetelmaa. Nyt ei koko talvea harmita.


Lokakuun 8. päivä

Tihkuttaa vettä. Yhtäkkiä muistan, että terassin viiruhelvet ja poimulehdet on nostettava katoksen suojaan. Onneksi eivät ehtineet kastua läpimäriksi.

Lokakuun 9. päivä

On kaunis ja lämmin päivä. Jouko vaihtaa kanalaan lampun ja päästää siksi aikaa kanat ulos. Ei ihan niin lämmintä taida olla, että antaisin niiden ulkoilla, mutta nepä eivät maltakaan tulla sisälle. Nauttivat ulkoilusta kuin kesällä konsanaan.

Minäkin nautin. Istutan keltajapaninangervon juurelle kaksikymmentä ’Pickwick’-krookusta. Amerikan syyspenkkiin istutan toiset parikymmentä krookusta ja saman verran idänsinililjoja. Ruska leiskuu.


Lokakuun 10. päivä

Paperikassissa on kaksi kiloa lasihelmiä. – Nyt ei taida olla enää tänne (lasikauppaan) asiaa, sanon Joukolle autoon mennessä. – Uskoo ken tahtoo, Jouko vastaa. Hämeenlinnasta on kiva jatkaa Helsinkiä kohti. Sää on aurinkoinen ja ruska kauneimmillaan.

Annalan huvila puutarhoineen inspiroi. Kirkkaankeltaiset sadetakit terassilla kuivumassa näyttävät hauskoilta. – Voitais tehdä meillekin tällainen risuaita, intoilen Joukolle. Valokuvaan kasvimaan kylttejä sekä savikoristeita. Koskaan ei voi tietää, millaisia ideoita näistä kenties jalostuu.

Itse huvilan eli Villa Annebergin ympärillä on kaunis puutarha tammimetsineen ja syksyinen väriloisto. Yrtit, lehtikaalit ja muut hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä. Puutarhassa on taidokkaasti hyödynnetty maaston korkeuseroja. Kuulemma alhaalla ruutanalammikossa on kasvatettu iilimatoja apteekkarien tarpeisiin – ja tietenkin niitä ruutanoita. Pienen varastorakennuksen kattoon on pitänyt tehdä lovi paksuksi kasvaneelle puulle. Umpijäässä, mutta intoa täynnä jatkamme matkaa.

Helsingin kaupungin talvipuutarha on mennyt kiinni, mutta onneksi ulkoalueilla voi vapaasti vierailla. Ihailen kukkaistutuksia sekä muotoonleikattuja puita, mutta tämä ei tee yhtä suurta vaikutusta kuin Annalan puutarha. Mukava on silti käydä.

Kylmä on ja ramaisee, joten hotellihuone alkaa vetää puoleensa. Olen netistä lukenut, että ostoskeskus Ainoan katolla olisi kattopuutarhoja. Ne olisi hieno nähdä vielä ilta-auringossa, joten suuntaamme kauppakeskuksen syviin tunneleihin. Emme oikein tiedä mihin siellä labyrintissä pitäisi mennä, mutta monen risteyksen ja liukuoven jälkeen pääsemme parkkiin. Katson tarkkaan reitin infopisteelle, josta aiomme kysyä reittiä kattopuutarhoille. Odotellessamme tapaamme sattumalta tuttavapariskunnan. Ymmärtävät hyvin, että ostoskeskus tuntuu sokkelolta. Saamme tietää, että kattopuutarhat ovat ainoastaan asukkaiden käytössä. Ei se mitään, on ollut seikkailua jo yllin kyllin.

Lokakuun 11. päivä

Lauantain ensimmäinen kohde on osittain jo 1500-luvulta peräisin oleva maatila Glims Espoon Bembölessä. Sää on aurinkoinen, mutta kova tuuli tekee ilmasta jäätävän. Hetkittäin tuntuu, että olisimme tulleet Melukylän lasten naapurustoon. Pihapiiri on niin idyllinen.

Saamme hetken lämmitellä autossa ajellessamme Villa Rulluddin huvilamuseolle. Olen helpottunut, kun pihapiiri on suojaisa, vaikka sijaitseekin meren rannassa. Purjeveneiden mastojen kiinnitykset ujeltavat kovassa tuulessa. Museo on suljettu, joten kiertelemme vain pihapiirissä. Ihastelemme erityylisiä huvilarakennuksia. Hämmästelemme valtavan suuria puita.

Kauppatorin rannassa tungeksii väkeä, mutta nyt tunnemme reitin ja ehdimme sopivasti Suomenlinnan lautalle. Vilpas ja Avilla ovat meitä vastassa telakalla. Ajamme Susisaareen katsomaan purjelaivojen ja -veneiden paraatia. Varsinainen Tervasaaren Tynnyri –purjehduskilpailu on peruttu kovan tuulen takia.

Vilpasta oli kovasti houkuteltu mukaan purjehdukselle, mutta hän oli estellyt sanoen vanhempiensa olevan tulossa. Selitys ei mennyt läpi: mekin olisimme kuulemma olleet tervetulleita purjehdukselle. Vilpas oli vielä lisännyt, että äidillä on pyörätuolikin, niin eihän se onnistuisi. Ei olisi kuulemma ollut ensimmäinen pyörätuoli, joka olisi nostettu kyytiin.

– Tuo on se Vera Violetta, jolla olisitte päässeet purjehtimaan, Vilpas sanoo osoittaen kaunista, vanhaa purjealusta. – Etkä edes kysynyt meiltä mitään! Tuolla me nyt purjehtisimme ja nauttisimme elämästä, nauran, eikä kenellekään tarvitse selittää, etten oikeasti olisi jalallani astunut purjelaivaan tällaisella tuulella. 

Tänään on loistava päivä käydä vielä Piperin puistossa Susisaaressa. En muista aiemmin nähneeni puistoa, jossa olisi näin suuret korkeuserot ja vaihteleva maasto. Aivan ihana paikka!


Lokakuun 12. päivä

Aamupalan jälkeen ajamme Tarvaspäähän Akseli Gallen-Kallelan ateljeelinnaa katselemaan. Museo on tähän aikaan suljettu, mutta jo rakennuksen näkeminen ulkoapäin on elämys.

Talvitakki ei riitä alkuunkaan, mutta päätämme käyttää tilaisuuden hyväksi ja tutustua vanhoihin purjealuksiin nyt kun kerran olemme Halkolaiturissa muutenkin Avillaa hakemassa. Sattuu olemaan Perinteinen Purjelaivapäivä. Laivat ovat kauniita, mutta olen umpijäässä enkä pysty kiertelemään alueella kovin kauan. Vasta lähempänä Hämeenlinnaa saa alkaa pienentää auton lämmitintä.


Lokakuun 15. päivä

Haikeaa, mutta samalla huojentavaa. Puiden ruska alkaa olla ohi. Maa leiskuu vielä keltaisen ja punaisen sävyissä. Yhtenä hetkenä päätän olla tekemättä syysasetelmia, toisena päätän ne tehdä. Saa nähdä, miten tässä käy.

Lyydiakin on pian saanut urakkansa päätökseen. Vielä se uskollisesti huolehtii, että lapsukaiset oppivat nokkimaan porkkanaa tikusta, antaa viimeiset eväät jälkikasvun reppuihin. Ei ehkä mene enää kauan, kun saavat pärjätä omin nokkineen.


Lokakuun 17. päivä

Tampereelta palatessamme olen juhlatuulella. Nyt tekee mieli ostamaan callunoita. Tällä kertaa aion tehdä vain pienen, yksinkertaisen asetelman ilman sammalvateja. Kahdeksan callunaa ja yksi skimmia saavat riittää.


Lokakuun 18. päivä 

Ihmeellistä, miten tipuset ovat kesyyntyneet! Ne kokoontuvat eteeni katsomaan, josko minulla olisi jotakin tuomisia niille. Uskaltavat syödä kädestäkin. Elle on kasvanut niin, että sekoitan sen äkkivilkaisulla Lyydiaan. Hetken mielijohteesta Elle saa nimekseen Elmeri, koska se on kukko.

Lokakuun 20. päivä

On kirkas ilma, mutta tarvitsen pipon ja hanskat saadakseni sipulit maahan. Istutan Liikenneympyrään yhdeksänkymmentä tulppaania ja neljäkymmentä sinililjaa. Joutsenpari viipyilee vielä pellolla.

Lokakuun 21. päivä

Kaikki tällaiset päivät pitää viettää ulkona nauttimassa syksystä. Sujautan viimeiset sinililjat Älypenkkiin.

Istutan kausikukat terassille. Leikkaan ruskettuneet perennanvarret. Siistin kuunliljapehkot. Paha jättää lehtiä kevääksi sinililjojen päälle. Ihailen valoa ruskeilla, punaisilla ja keltaisilla lehdillä.


Lokakuun 22. päivä

Viimeistelen eiliset terassin istutukset sammaleella. Kas, sammalta jää vähän yli. Äkkiäkös siitä tekaisee sammalämpärin terassin somistukseksi. Ja samalla vaivalla niitä tekee kolmekin. Laiskuuttani olin päättänyt jättää ne tekemättä, mutta nyt olen tyytyväinen.

Pihalla tuoksuu tuija. Ensimmäistä kertaa leikkaan pallotuijat tähän aikaan vuodesta. Toivon, etteivät ne kovin pahasti ruskettuisi kuten keväisin heti leikkaamisen jälkeen. Työ sujuu nopeasti, ja siistit pallot muistuttavat minua siitä, että keväällä on taas yksi homma vähemmän.


Lokakuun 23. päivä

Makaan sohvalla, kun Jouko tulee kysymään, ovatko aidan tolppien paikat hyvät. Väsymykseni unohtuu. – Laittaisin tolpat vähän leveämmälle ja tiheämmin, kommentoin, voisi tulla tukevampi. Lopulta tolpat laitetaan sinne mihin ne suostuvat menemään kivikkoisessa maassa. Pohja ja reunat katetaan paksulla kerroksella pahvia. Pohjalle ladotaan jyhkeitä runkoja. – Reunoille kannattaa varmaan laittaa noita ranteenvahvuisia puita, niin aidasta tulisi siistimpi, sanon. – Ohuen silpun voisi piilottaa keskelle.

Jouko katkoo oksia vesurilla ja latoo kehikkoon. Näyttää jo kivalta, vaikka tekele on harva ja hakekin puuttuu kokonaan. Lahopuuaita ei saa yhtä varauksetonta hyväksyntää muilta perheenjäseniltä, mutta odottakaapa vain…

Lokakuun 27. päivä

On niin syksyinen iltapäivän hetki kuin vain voi kuvitella. Ruska loistaa vielä niin maassa kuin puissakin. Vähän sumuista, sopivan viileää. Aurinko pilkahtelee. Joutsenet töräyttelevät torviaan.

Kerään risuja aitaan. Nyppään rikan sieltä täältä. Poimin talteen sileitä kiviä. Niille voi olla käyttöä joskus. Siivoskelen. Virittelen tuijille tuet huppuja varten. Verkoista ei tarvitse huolehtia, Jouko on laittanut ne. Alkaa hämärtää. On aika mennä sisäpuuhiin.

Lokakuun 29. päivä

Lähestyvää pyhäinpäivää varten kerään maljakoihin varjoyrttejä. Keräilen pihalta risuja, ja täyttelen niillä lahopuuaitaa.

Suuret pallotuijat ovat selviytyneet leikkauksesta niin hyvin, että päätän parturoida myös pienet pallot. Pieni siistiminen tekee ihmeitä.

Lokakuun 31. päivä

Keräilen käpyjä lahopuuaidan täytteeksi. Puhdistan kastelukannut, ruukut ja työvälineet. Syyspuuhat alkavat käydä vähiin. En vielä malttaisi lopettaa – tai en ainakaan ennen kuin säät muuttuvat sateisiksi tai kylmiksi. Huomenna on jo marraskuu.