Herätessäni sade ropisee. Olen niin kiitollinen siitä. Viime viikot ovat olleet kovin helteisiä ja kuivia. Jouko on sadettanut kaiket illat, mutta ei se ole sama.
Pioni 'Nymphe'
–Tule puutarhaan, Jouko pyytää, katajien luokse on noussut valtavasti joitakin hienoja punaisia kukkia. Mielessäni käväisee kauhukuva jättipalsamikasvustosta tai jostakin minulle tuntemattomasta. – Ei, ei se ole mahdollista, ajattelen. En muista istuttaneeni mitään laajaa punaista kasvustoa.
Päästyämme talon nurkalle, Jouko levittää kätensä. – Nämä tässä, hän sanoo. Minua naurattaa. – Eiväthän nämä peittokurjenpolvet ole kukkineet kuin vasta pari viikkoa, vastaan, mutta tosiaan nyt ne ovat muuttuneet vähän vaaleanpunertaviksi.
Heinäkuun 8. päivä
Katkaisen ruskehtavat märät mytyt pionien latvoista. Ilme raikastuu heti. Puutarhaan laskeutuu rauha. Kääpiövuorimäntyjen vuosikasvaimet olisi pitänyt leikata jo vähän aikaa sitten, mutta leikkaan ne nyt. Toivottavasti ei tapahdu mitään kamalaa.
Iltapäivällä alkaa sataa kaatamalla. Illalla sade lakkaa ja aurinko hymyilee. Tartun iloisena kameraan, mutta voih, sade on piiskannut kukat. Ne retkottavat alakuloisina.
Heinäkuun 9. päivä
Jo alkumetreillä huokailen ihastuksesta. Kamera roikkuu kaulassani, mutta en heti edes muista kuvata. Ihailen vain. Vuohipukin Puutarha on kerrassaan kaunis. – Onko teillä täällä koskaan ollut yhtään rikkaruohoa, kysäisen rouvalta. – Vietiin kahdeksantoista säkillistä naapuriin, hän nauraa. – Huomenna ne tulevat meille takaisin. Lohduttaa vähän.
Kuljemme puiden siimeksessä loivaa rinnettä alaspäin. Tiheän puuston ja pensaston suojissa on huvimaja ja huikaisevan kaunis kukkapenkki. Ihastelen ääneen kukkapenkin värimaailmaa: koko laaja väriskaala sointuu saumattomasti yhteen. Rouvaa naurattaa. – Tein tähän tosi hienon suunnitelman, hän sanoo, penkkiin piti tulla vain sinistä ja valkoista eikä mitään muuta ja tällainen siitä tuli.
Täällä on onnistuttu luomaan upea kokonaisuus pienellä määrällä samoja kasveja. – Periaatteena on ollut: kaikki maailman kasvilajit mulle, rouva hymyilee. – Välillä tuntuu, että tämä on ihan sekava, hän jatkaa. Niin ei kuitenkaan ole. Kolme täydellisesti yhteensopivaa pionia riittää. Ei niitä tarvitse olla massoittain.
Kasvot loistaen mies kertoo pergoloiden ja kasvihuoneen rakentamisesta sekä monista onnellisista sattumista. – Kyllä matkat joskus ihan mukavia ovat, mutta ei täältä kaipaa minnekään, hän sanoo. Sitä en epäile vähääkään.
Tuttu tunne valtaa mieleni jo kotimatkalla: oma puutarha näyttää lähinnä räpellykseltä. Sittenkin se tuntuu niin omalta. – Voisin alkaa tehdä tuollaista puutarhaa, mutta siitä tulisi kuitenkin tällainen kuin nyt, minun näköiseni, pohdin ääneen. Jotakin silti jää mieleen kytemään. Taidan jo syksyllä istuttaa kuunliljoja uudelleen, jotta saisin levennettyä polun.
Heinäkuun 11. päivä
Kanojen huushollin siivous on lattiaa ja pientä viimeistelyä vaille valmis. Oli niin kiva siivota ilman stressiä. Munintapesät hohtavat valkoisina ja uudet heinät odottavat munijoita. Huomenna pitää vielä sutia lattia ja vaihtaa pehkut. Sitten kaikki on tiptop.
Kas, tänään vietetäänkin Tässä ei ole mitään järkeä -teemapäivää. Teemapäivän ajankohta ja sisällöt näyttävät hieman vaihtelevan, mutta ohjelma toistuu suhteellisen samanlaisena vuodesta toiseen. Ensin roikotetaan kameraa kaulassa. Sitten huokaillaan, että peli on menetetty. Hätäpäissään leikataan kukkineet lupiinit ja pionit sekä kitketään keuhkosammalet. Kadehditaan hetken aikaa kaikkia niitä, joiden puutarha on kuosissaan. Syvää toivottomuutta tuntien hipsitään sisälle ja painetaan ovi perässä tiukasti kiinni. Sisällä suunnitellaan matkaa kaukomaille – tai ainakin Raumalle.
Illalla kanalaan mennessä vilkuillaan varovasti sivusilmällä ympärille; Muotopuutarha ei ehkä näytäkään ihan niin pahalta kuin muu puutarha.
Heinäkuun 13. päivä
Minä olen saanut eilisestä teemapäivästä puhtia. Ei tilanne sentään niin toivoton ole. Kiertelen puutarhassa ja panen merkille muutostarpeita. Kuunliljojen kukkavarsien leikkaamisella ja liikojen kurjenkellojen kitkemisellä pääsee jo pitkälle. Valkoiset akileijatkin voi jo leikata. Tummia akileijoja vielä siedän, koska haluan niistä siemeniä. Miksi säästelen tarha-alpia, kun en pidä kirkkaankeltaisesta?
Heinäkuun 15. päivä
Illalla avaamme tiettävästi kulmakuntamme ensimmäisen jalkahoitolan. Pedikyristi on ihan Tampereelta asti. Kohderyhmämme on pieni, joten maanittelun sijaan käytämme upouutta markkinointitaktiikkaa ja poimimme asiakkaat heidän suostumustaan kyselemättä terveyshoitolaan ja suoraan lämpimään jalkakylpyyn. Voin vakuuttaa, että ilman tällaisia toimenpiteitä asiakasvirtamme olisi vähissä.
Floora on helppo tapaus, kuin poimisi puolukan maasta. Saippuavedessä (kissojen vessalaatikossa) se seisoo kuin patsas. Lilli ja Lyydia sen sijaan räpiköivät ja yrittävät nokkia luukkua auki. Himmennetyssä valaistuksessa ja hiljaisuudessa tunnelma rauhoittuu.
Parinkymmenen minuutin liotuksen jälkeen Sinella kietaisee taitavasti kanan kerrallaan pyyhkeen sisään siten, että sen pää ja jalat jäävät näkyviin. Kertakäyttöhanskat käsissään hän öljyää jalat huolellisesti parafiiniöljyn ja Ivermektiinin sekoituksella.
Kukkokin on helppo tapaus. Vähän kaipailee kanojaan, mutta on luottavainen ja rauhallinen. Samaa ei voi sanoa Lumikista ja Minetestä. Minette pelkää niin, että sen kaakatus kuulostaa aivan itkulta. Voi raukkaa! Sydäntäni särkee, mutta ei auta. Jalkapunkki on inhottava vaiva ja kaikkien jalat on varmuuden vuoksi öljyttävä, vaikka vain kukolla on oireita.
Sillä aikaa, kun me puuhailemme kanojen jalkojen parissa kodinhoitohuoneessa, Noeli vie vanhat pehkut pois, pesee lattian ja laittaa uudet kuivikkeet sekä öljyää orret ja kulkureitit.
Kun Sinella on viemässä Viuhtia kanalaan, orrella istuva Lumikki säikähtää ja lehahtaa avoimesta ovesta puutarhaan. Onneksi melkein koko perhe on paikalla ja voimme muodostaa ringin tarhan oven edustalle. Monen vaiheen jälkeen Lumikki kuitenkin päättää tepastella pääovesta sisälle. Onneksi Noeli saa oven auki ilman ylimääräistä hässäkkää. Selvisimme säikähdyksellä, eikä Lumikki lennähtänyt naapuriin asti.
Iltamyöhällä urakka on ohi. Kodinhoitohuoneen lattialle jää kasa märkiä kylpypyyhkeitä. Kahden viikon kuluttua on seuraava show.
Heinäkuun 18. päivä
Häiritsevää, kun silmäni ovat harjaantuneet liian tarkoiksi. Ne huomaavat pensaan alla piileskelevän yksinäisen rikkanenätin, perennan keskelle naamioituneen särmäkuisman ja varjoyrttien suojassa varttuvan valvattivauvan – vaikka en katsokaan ja vaikka yritän olla huomaamatta. Nyt kun puutarha on siistimpi kuin koskaan, olisi ihana kävellä vain rennosti ihaillen näkymiä, mutta ei.
Illalla avaamme tiettävästi kulmakuntamme ensimmäisen jalkahoitolan. Pedikyristi on ihan Tampereelta asti. Kohderyhmämme on pieni, joten maanittelun sijaan käytämme upouutta markkinointitaktiikkaa ja poimimme asiakkaat heidän suostumustaan kyselemättä terveyshoitolaan ja suoraan lämpimään jalkakylpyyn. Voin vakuuttaa, että ilman tällaisia toimenpiteitä asiakasvirtamme olisi vähissä.
Floora on helppo tapaus, kuin poimisi puolukan maasta. Saippuavedessä (kissojen vessalaatikossa) se seisoo kuin patsas. Lilli ja Lyydia sen sijaan räpiköivät ja yrittävät nokkia luukkua auki. Himmennetyssä valaistuksessa ja hiljaisuudessa tunnelma rauhoittuu.
Parinkymmenen minuutin liotuksen jälkeen Sinella kietaisee taitavasti kanan kerrallaan pyyhkeen sisään siten, että sen pää ja jalat jäävät näkyviin. Kertakäyttöhanskat käsissään hän öljyää jalat huolellisesti parafiiniöljyn ja Ivermektiinin sekoituksella.
Kukkokin on helppo tapaus. Vähän kaipailee kanojaan, mutta on luottavainen ja rauhallinen. Samaa ei voi sanoa Lumikista ja Minetestä. Minette pelkää niin, että sen kaakatus kuulostaa aivan itkulta. Voi raukkaa! Sydäntäni särkee, mutta ei auta. Jalkapunkki on inhottava vaiva ja kaikkien jalat on varmuuden vuoksi öljyttävä, vaikka vain kukolla on oireita.
Sillä aikaa, kun me puuhailemme kanojen jalkojen parissa kodinhoitohuoneessa, Noeli vie vanhat pehkut pois, pesee lattian ja laittaa uudet kuivikkeet sekä öljyää orret ja kulkureitit.
Kun Sinella on viemässä Viuhtia kanalaan, orrella istuva Lumikki säikähtää ja lehahtaa avoimesta ovesta puutarhaan. Onneksi melkein koko perhe on paikalla ja voimme muodostaa ringin tarhan oven edustalle. Monen vaiheen jälkeen Lumikki kuitenkin päättää tepastella pääovesta sisälle. Onneksi Noeli saa oven auki ilman ylimääräistä hässäkkää. Selvisimme säikähdyksellä, eikä Lumikki lennähtänyt naapuriin asti.
Iltamyöhällä urakka on ohi. Kodinhoitohuoneen lattialle jää kasa märkiä kylpypyyhkeitä. Kahden viikon kuluttua on seuraava show.
Heinäkuun 18. päivä
Häiritsevää, kun silmäni ovat harjaantuneet liian tarkoiksi. Ne huomaavat pensaan alla piileskelevän yksinäisen rikkanenätin, perennan keskelle naamioituneen särmäkuisman ja varjoyrttien suojassa varttuvan valvattivauvan – vaikka en katsokaan ja vaikka yritän olla huomaamatta. Nyt kun puutarha on siistimpi kuin koskaan, olisi ihana kävellä vain rennosti ihaillen näkymiä, mutta ei.
Kanat saavat pitkiksi venähtäneitä orvokkeja, jotka menevätkin kuin kuumille kiville.
Heinäkuun 20. päivä
Minulla on ollut stressaava päivä. Kipaisen kaatosateessa kanalaan. Matkaa ei ole kovin montaa askelta, mutta pian olen kuin toisessa maailmassa. Kanalassa on tunnelmaa. Parvi tungeksii minua vastaan odottaen herkkuja. Kaura ei riitä, jyviä ovat muutenkin jo kuvut kukkuroillaan. Aukaisen vitamiinituubin. Toinen mustista ehtii nokkaisemaan tahmean herkkupalleron sormestani. Voi, miten liikuttavaa! Se on ollut aikaisemmin hyvin arka ja nyt se uskalsi napata herkun ensimmäisenä.
Heinäkuun 21. päivä
Kanat ovat hassuja. Vien niille vesiheinää ja lopuksi täytän kulhon rehulla. Heittelen rehua vähän maahan, mistä kanat innostuvat suunnattomasti. Ne kaakattavat niin riemullisina, että minua naurattaa. Astia on täynnä samaa rehua ja ne saisivat syödä sitä mielin määrin, mutta maasta nokkiminen on paljon hauskempaa.
Heinäkuun 25. päivä
Aamun viileydessä kanalaan mennessäni tulee tunne, että kesä ei ehkä sittenkään jatku loputtomiin. Nyt ollaan jo syysleimuissa.
Heinäkuun 26. päivä
Ruokavirastolta on tullut sähköpostia. Sydämeni hypähtää säikähdyksestä. Lintuinfluenssan leviämisen vuoksi siipikarjalle on tullut ulkonapitokielto, joka koskee myös kotikanaloita. Luen tiedotteen moneen kertaan. Niin siinä sanotaan, että kanat on pidettävä nyt sisällä tälläkin alueella. Voi ei!
Jossakin kohtaa on pieni maininta, että poikkeusmahdollisuudet on lueteltu päätöksessä. Etsin päätöksen ja siellä todellakin sanotaan, että meidän ulkotarhamme on juuri oikeanlainen, parempikin kuin vaaditaan. Huokaisen helpotuksesta.
Heinäkuun 27. päivä
Vietän kesäistä aamupäivää kanatarhassa keräillen kikkareita ja höyheniä. Lapiomies kärrää hiekkaa. On tarhan suursiivouksen aika. Tämä on niin idyllistä. Toiset piileskelevät pensaiden alla, mutta ihana Lilli hyörii mukanani. Se on reipas ja seurallinen.
Kun homma on valmis, toisetkin tulevat uteliaina hyväksymään työn. Minua naurattaa, kun Viuhti tohkeissaan kutsuu kanoja paikalle. Kukko on löytänyt yhden kauranjyvän. Floora nokkaisee sen kohteliaisuudesta, vaikka tuskin on kauraa vailla. Sitähän on aina tarjolla mielin määrin.
Hieno nimi teemapäivälle. Minullakin tulee aina ajoittain noita samoja teemapäiviä, en vain ole nimennyt niitä. Tai ehkä minulla on ollut sellainen: kaikki menee nyt asvaltille-teemapäiviä. Joskus sitä vaan oma puutarha turhauttaa ihan hurjasti.
VastaaPoistaJa joskus pitää voida luopua jostain kasvista. Se onkin joskus hankalaa. Nyt haluaisin vähän vaihtaa joitain liljoja pois. Tätä ennen olen luopunut vain yhdestä liljasta (oli livenä jotain muuta kuin kuvissa) ja sekään ei onnistunut. Sillä jokin sivusipuli jäi ja taas sama lilja kukkii. Se pitääkin ehkä kaivaa pois ja antaa jollekin.
Kyllä minua nauratti tuo sinun Kaikki menee nyt asvaltille-teemapäiväsi. Niin lohduttavaa. ♥ Meidän puutarhaintoilijoiden on niin helppo samaistua juuri näihin moniin asioihin, kuten tuohon kasveista luopumisen vaikeuteenkin. Minäkin olen aikonut luopua joistakin liljoista, tosin eri syystä kuin sinä. Liljakukot ovat tehneet turhan paljon tuhoja, enkä jaksa taistella niiden kanssa. Ei silti viitsisi luopuakaan niistä, kun ne kukkivat vielä.
PoistaTeillä on ollut kaunis ja puuhakas heinäkuu. Kesä ei todellakaan jatku loputtomiin, mutta vielä sitä on vähintään kolmasosa jäljellä.
VastaaPoistaKiitos! Totta tosiaan, kolmasosa taitaa olla jäljellä. Enkä minä helteiden perään jää itkemään. Itse asiassa elokuu on monesti ollut yksi parhaista kesäkuukausista. Toivottavasti nytkin olisi niin.
PoistaHianoja näkymiä. Kyllä tunteet ja miätteet vaihteloo omasta puutarhasta lairasta laitahan. Kanojen kans on vaan monellaasta puuhaa.
VastaaPoistaKiitos! Niin se varmaankin on melkein kaikilla, jotka puutarhaa harrastavat. Ja pian ne murheet taas unohtuvat.
PoistaOnneksi nuo kylpypuuhat kanojen kanssa ovat aika harvinaisia. Ei ole tarvinnut kylvettää koko aikana aikaisemmin. Onneksi. Ihania ovat ja tuovat kesään oman kivan lisänsä.