torstai 31. elokuuta 2017

KATSEITA KERÄÄVÄ POIKAMIES

Puutarhassani asustaa komea nuori mies. Hän käyttää vihreitä, leveälahkeisia housuja ja tummanruskeaa hattua. Muistan nähneeni samanlaisen pyöreämuotoisen lierihatun Pekka Puupäällä. Pekan hattua koristaa yksi kukka, mutta tämän komistuksen hatussa on toisinaan keltainen kukkanauha.


Tiedän hänen nimensä – Rudbeckia occidentalis ’Green Wizzard’, loisto- tai mustapäivänhatuksikin häntä kutsutaan – mutta muuten tunnen häntä melko vähän. Hän karttaa julkisuutta. Netistä en löytänyt juuri mitään tietoa hänen nimellään, joitakin huhupuheita vain.

Sen tiedän, että tämä Vihreä Velho mielellään paistattelee päivää auringossa. Kukoistaa erityisesti elo-lokakuussa. Huhutaan, että hänen pituutensa olisi 60 tai 125 cm. Näyttää siltä, että puutarhani yksilö jää varmaan jonnekin tuohon 60 ja 125 cm väliin. Pitkiä serkkuja hänellä kyllä on, jopa parimetrisiä. Olen nähnyt heitä Porissa, Taimimoision puutarhassa.  


En oikein päässyt selvyyteen millaisesta paikasta hän pitää, mutta ajattelin tarjota hänelle läpäisevän, tavallisen puutarhamaan. Sellaisesta paikastahan moni haaveilee. Hänen sukulaisensa - ne kukkahattutädit, päivänhatut – pitävät tuoreesta maasta, mutta mistäpä tuota lopulta tietää mistä kukin tykkää.

Nuorukainen asuu puutarhassamme nyt kolmatta kesää. Oli tosi reipas jo heti alusta asti. Kasvoi nopeasti ryhdikkääksi. Arvelin hänen kasvavan suureksi ja komeaksi, mutta täytyy sanoa, että vähän lyhyenpuoleinen hän on. Hyvännäköinen toki. Ei kaikkien tarvitse olla pitkiä ja raamikkaita.

Loistopäivänhattu 'Green Wizzard' ylhäisessä yksinäisyydessään uudessa penkissä.

Myöhemmin hän alkoi vähän retkahdella. Ei, ei nyt mitenkään pahasti, mutta kuitenkin. Huomasin hänen kaipaavan seuraa – muutakin kuin joka paikkaan tunkevien peltokortteiden seuraa. Maahumalan seura on toki ok, mutta ei hänestä tarpeen tullen tukea ole. En oikein tiedä mitä tekisin. Tuntuu, etten tunne häntä vielä riittävän hyvin, jotta voisin olla avuksi.

Alun perin tapasin hänet Porissa, Paratiisin taimitarhalla. Tapasin siellä myös pörröistä, vaaleanpunaista mohairvillapaitaa käyttävän syysmaksaruohon nimeltä ’Brillant’. Istutin heidät naapuruksiksi puutarhaani. Ajattelin, että heistä tulisi komea pari. Harvoinpa tuollaiset toisten, hyvää tarkoittavien ulkopuolisten yritykset onnistuvat. Niinhän tässäkin kävi, että 'Brillant' otti ja kuoli heti seuraavana talvena. Loistopäivänhattu jäi yksin.

Poikamiehenä näyttää elelevän. En ole viitsinyt perheen perustamisaikeista kysellä. Kaikella on aikansa. Eikä siinä mitään – ei kaikkien tarvitse perustaa perhettä ja saada lapsia. Hänellä on tärkeä paikkansa puutarhassani juuri sellaisena kuin hän on. Jos perhettä aikanaan tulee, niin kaikin mokomin.

Eletään ja katsotaan mitä vastaan tulee. Elämä on yllätyksiä täynnä.

Luin, että päivänhatut ovat hyviä, kestäviä leikkokukkia. Ne sopivat myös kuivakukiksi. Olen varma, että tämä hattupää olisi kukkakimpussa kuin piste i:n päällä.


Rudbeckia occidentalis ’Green Wizzard’

KUKAT: tummanruskeita, kukkii elo-lokakuussa 

KORKEUS: 60 -150 cm (tietolähteestä riippuen)

KASVUPAIKKA: aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka


HOITO: helppohoitoinen


Lämpimästi tervetuloa lukijaksi, Jaana Pihapiian tontilla -blogista! Toivottavasti viihdyt. Kaunista syksyä kaikille!

17 kommenttia:

  1. Mustapäivänhattu on kiva, erikoinen ja vähän tunnettu jättiperenna. Minulla se kasvoi vuosia sitten myös kukkapenkissä, mutta muistaakseni luovuin siitä vapaehtoisesti. Nyt sen tilalla kasvaa syyspäivänhattu Rudbeckia laciniata. Sekin kasvaa pitkäksi, noin 1,5 metriseksi ja kukkii todella näyttävästi keltaisin suurin kukin. Laitan blogiini jossain vaiheessa kuvia, jos se vain ehtii kukkia ennen kylmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun päivänhattuni tuskin kasvaa jättiperennaksi, sillä purkissa korkeudeksi oli mainittu tuo 60 cm, joka sen korkeus nyt kutakuinkin onkin. En tiedä miksi joissakin on mainittu 150 cm, vaikka lajikenimi on sama :-O Tuo lajike taitaa olla sen verran harvinainen, että tiedot ovat vähän niin ja näin ;)

      Toivotaan, että syksy jatkuu suotuisana, jotta päivänhattusi ehtii kukkaan!

      Poista
  2. On se komea!! Päivänhattu kuin pihan komein poikamies! :)
    Lempeitä syyskuun tuulia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea ja persoonallinen :)

      Kiitos samoin oikein hyvää syksyä sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo, oli sen verran erikoinen kukka, että olisi jäänyt vaivaamaan, jos en olisi ostanut. Ajattelin, että se voisi tuoda vähän särmää hempeyden keskelle :)

      Poista
  4. Kukkahattutätien joukko täälläkin pitää kutsujaan, mutta ei ole näkynyt tuollaisia komeita poikamiehiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, niitä komeita poikamiehiä ei joka oksalla kasva ;) Minullakin on kukkahattutätejä, mutta ovat kaunopunahattuja. Juhlat näyttävät olevan heilläkin.

      Poista
  5. Hmm... tuollaista mulla ei vielä olekaan. Pitääpä vähän googlailla ja tuumia. Syksyn kukkijoita ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo päivänhattu tarvitsisi mielestäni jonkun hyvän naapurin tai pari, jotta se pääsisi oikeuksiinsa. Mietin tässä juuri, että valkoisten syysleimujen pilveä vasten tumma kukinto voisi olla aika kiva. Syksyn kukkijoita ei ole liikaa eikä varsinkaan tällaisia persoonallisuuksia ;)

      Poista
  6. Erikoisen näkönen, mie kuivasin vuosia sitten punahattujen keskiön kun terälehet olivat syksyllä puonneet. Kauniita olivat kuivakukkina! Mukavasti kirjotat poikamiehestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla, mukavasta palautteesta!

      Punahatuista tuli kuivattuina varmaan ihan kivoja pompuloita :) Voin kuvitella niiden antaneen terää kokonaisuuteen.

      Jokainen kukka on varmaan omalla tavallaan kaunis oikeassa ympäristössä. Niin tämäkin poikamies ;)

      Poista
  7. Minulla kasvoi edellisessä pihassa tätä poikamiestä. Vähän se oli pettymys, kun pampuloita oli niin vähän. Katoamaankin se meni ihan itsekseen, joten ei kestänyt kovaa pakkasta. Vieressä kasvoi kultahelokkia, ja jotenkin pidin niiden syksyisestä yhdistelmästä, vaikka ei se niin kovin näyttävä ollut. Ehkä vaatimattomuus (ja helokin ruskaväri) toi kunniaa? Pienen matkan päässä oli myös sinisävyinen kärhö, joka oli pehmeä ja runsas. Ai niin, ja vielä oli ne kauniit siperiankurjenmiekan lehdetkin, jotka taipuivat tuomaan lisää muotoja.

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista