TÄYTTÄ ELÄMÄÄ

Puutarhan kevätkiireiden keskellä mietin tulevia rippijuhlia ja ajattelin, että minulla on yllin kyllin puuhaa.

Ensinnäkin juhlavaatteiden hankkiminen. Kahdensadan euron polyesteriklänninki ei houkuttele ja muista materiaaleista valmistettuja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.  Ei ole ihan vaivatonta löytää mieluisaa juhlakolttua. Poikien kauluspaidat sentään ovat helppo juttu. Tyttöjen puvut ovat onneksi jo valmiina.

Talon siivoaminen. On oma operaationsa saattaa koti edes jonkinlaiseen siivoon sen jälkeen kun on viikkotolkulla touhunnut pelkästään puutarhassa ja koti on toiminut  lähinnä huoltoasemana - tosin ilman palvelevaa henkilökuntaa tai ainakin vajaamiehityksellä.

Leipomiset ja muu tarjoilupuoli ovat tietenkin ihan oma juttunsa ihmiselle, joka ei koskaan leivo mitään.

Kukka-asetelmien teko. Ihanaa hommaa tiedossa, mutta aikamoiset paineet. Jos tärvelen ensimmäisen version, niin mistä loihdin uutta kukkamateriaalia tilalle? Riittävätkö arvioimani kukat? Kestävätkö ne asetelmassa juhliin asti tuoreina ja raikkaina? Uskallanko ylipäätään tehdä elämäni ensimmäisen kukka-asetelman juuri lapseni rippijuhliin, hänen tärkeään päiväänsä?

Näistä aineksista ajattelin värkätä muutaman asetelman.

Lahja ja kirje rippilapselle. Lahja on nopeasti päätetty. Kirjettä sen sijaan on harkittava huolellisesti, sillä lapsihan voi lukea sitä vielä vuosikymmentenkin päästä. Haluan lahjoittaa lapselleni viisaita sanoja, tärkeämpiä asioita kuin mikään konkreettinen lahja. Mistä löydän ne rakkaimmat sanat, ystävälliset, lämpimät, viisaat, rohkaisevat sanat?

Puutarhan laittaminen jokseenkin siedettävään kuntoon. Tiedän, ettei puutarhaa voi saada valmiiksi ennen juhlia, mutta kun ripeästi tekee, niin paljon voi saada aikaan. Jos nyt vaikka Hedelmäpuutarhan alueen istutukset, koulimiset ja suorakylvöt, Sateenvarjojalavan katveen istutukset, terassien kukkaistutukset ja katteiden siistimiset. Nuo nyt tulivat ensimmäisinä mieleen. Ja tietysti rikkoja pitää torjua ihan joka välissä ja koko ajan, etteivät saisi yliotetta.

Vähän vihreää pitkälle terassille.

P.S. Ruohosipulit pysyivät virkeinä, vaikka jaoin ne kukkivina. Ne aukaisivat nuppunsa juuri sopivasti juhliin.

Ja sitten tietysti nämä jokapäiväiset velvollisuudet. Työhommat, pyykit, ruuat, siistiminen, juoksevat asiat, jotain muutakin kai. Ainahan sitä kahdeksan hengen perheessä puuhaa riittää.

Niin. Kuvittelin, että tuossahan sitä hommaa riittäisi seuraavan kahden viikon ajaksi. En tiennyt, että tulossa olisi vielä kuusi vatsatautia ja oma flunssa, kaksi isoa leikkausta (koiran hammasremontti ja lapsen vaativa korvaleikkaus), yksi korvalääkärikäynti, osallistuminen talkoisiin, yksi tärkeä tapaaminen Tampereella ja silmälasien hankinta kahdelle.

Hyvä, että en tiennyt. Olisin saattanut stressaantua.

Tässä sitä nyt sitten maanantai-iltana istutaan ja ihmetellään.

Lapsen korvaleikkaus onnistui paremmin kuin osasimme odottaa. Rosella on kaunis, valkoinen hammasrivistö. Oma flunssanikin loppui monen viikon sairastamisen jälkeen. Vatsataudit paranivat ajoissa niin, ettei ollut pelkoa tarttumisesta. Muutkin hommat hoidettiin tavalla tai toisella.

Lauantaina matkustimme konfirmaatioon. Kirkossa itkin onnen kyyneleitä ja ajattelin sitä valtavan suurta rakkauden määrää mikä kirkkoon oli tiivistynyt nuorten ja heidän läheistensä kokoonnuttua yhteen. Ihailin komeaa, onnellisesti hymyilevää poikaani valkoisessa paidassa ja mustassa kravatissa. Sain halata häntä pitkästä aikaa (viikko rippileirillä ON pitkä aika) ja ihmetellä ajan kulumista elämässä. Nuorten suloisesti esittämä rippilaulu soi vieläkin mielessäni.

Eilen juhlittiin aamusta iltaan. Talo oli täynnä vieraita - siivottukin :). Tunnelma oli lämmin ja mukava, mieliinpainuva. Sääkin oli suosiollinen. Tarjoiluista kiiteltiin ja jopa ruokaohjeita kyseltiin. Uusi mekkonikin sai kehuja ;). Kukka-asetelmat kestivät ja erähenkinen poikani piti kattauksen metsä-teemasta. Mainitsi lukeneensa kirjeeni jokaisen sanan ja asetteli kaikki saamansa kortit huoneensa pöydälle esille. Ja sokerina puutarhablogipostauksen pohjalla: yhtään voikukkaa ei pilkistänyt kukkapenkeistä!

Ensi kesänä toivottavasti juhlitaan taas. Kolmas lapsemme pääsee silloin ripille.


Ulla Kinnunen, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi! Toivon, että saat tästä iloa. Ihanaa puutarhakesää kaikille lukijoilleni!