tiistai 27. joulukuuta 2016

REMONTIIKKAA

Sinulle on blogiani lukiessa saattanut tulla mieleen, onko puutarhaintoilijalla lainkaan muuta elämää kuin puutarhanhoito. Useimmilla puutarhahulluilla on, ainakin talvella. Meidänkin piti yhden talven aikana rakentaa talo.

Eräänä maanantaina joulun jälkeen jatkoin tapetointiurakkaani. Harmitti kun ehdin vasta iltakuuden tienoilla rakennukselle. Lähtiessäni sanoin miehelle olevani ehkä pari tuntia. Kuinka ollakaan, innostuin tapetoimaan vähän enemmänkin. Hidastahan se oli kun en ollut ennen vetyttänyt, mutta valmista tuli vuota kerrallaan. Minulla ei ollut eväitä mukana, mutta nälkää en siinä innossani muistanut. Jossakin vaiheessa huomasin unohtaneeni kännykän kotiin. – Ei se mitään, ajattelin, pian saisin seinän valmiiksi. 

Tämä kuva on otettu jonakin toisena päivänä.

Puoli kymmenen jälkeen avain rapisi lukossa ja sisään asteli vihainen mies, rakas aviomieheni. Mies paineli tohkeissaan sisälle ja sanoi, että on kohtuutonta olla näin pitkään täällä. Minua nauratti, mutta mies oli niin vihainen, ettei tullut edes katsomaan uutta hienoa tapettia tervehtimisestä puhumattakaan.

Mies oli ensimmäisen kerran odottanut minua kotiin seitsemältä kun naapurin pihaan tuli auto. Kahdeksalta hän oli uudestaan pettynyt kun auton oven kolahdus kuului taas naapurista. Yhdeksältä hän oli sitten yrittänyt soittaa, mutta harmikseen huomannut kännykkäni jääneen kotiin. Kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän hänen hermonsa olivat pettäneet ja hän oli hypännyt pyörän selkään. Lapset olivat toppuutelleet, että kyllä äiti sieltä tulee, mutta ei auttanut. Mies tiesi, ettei minulla ollut eväitä mukana. Näin kauan ei voi pärjätä syömättä. Jotain on täytynyt sattua. 

Minulla oli perheen ainoa auto, joten mies siis otti pyörän ja lähti polkemaan reilun kolmen kilomerin matkan rakennukselle kauheassa tuulessa. Oli melkein myrsky. Pyörän kumit olivat liian tyhjät, mutta pumppu oli autossamme ja siis työmaalla. Hattu meinasi koko ajan lentää päästä miehen polkiessa niin nopeasti kuin pääsi. Kiirehän siinä oli kun vaimoa ei kuulu eikä näy. Ties miten henkihieverissä raukka siellä työmaalla...

Katuvalojen loputtua näkyi tien kyltti, mutta ei tietä. Oli säkkipimeää. Tie oli kurainen ja kuoppainen ja varsinkin alamäissä kuoppia piti erityisesti varoa. Niin lapset olivat lähtiessä neuvoneet. Taskulamppu välkkyi, mutta näytti sentään jotakin. 

Perille tultua miestä yskitti ja jalat olivat maitohapoilla. Itse asiassa häntä yskitti vielä kotimatkalla, mutta itse tapahtuma nauratti jo häntäkin. Rakkauttahan se vain oli.

20 kommenttia:

  1. Ihana postaus!
    Juuri niin, huolihan hänellä oli. Mitäpä sitä ei rakkauden vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo, mukavasta palautteesta! Tuleehan sitä huoli, jos vaimo on yli kolme tuntia syömättä ;) Mitä lie tapahtunut! Niinpä. Rakkauden vuoksi menee vaikka läpi harmaan kiven - tai sysipimeän ja myrskyisän tien.

      Poista
  2. Voi toista, tietysti siinä tulee huoli! Itsekin olisin painellut katsomaan tilannetta.. Mutta hienot ovat tapetit :) Voimia remonttiin! Täällä on remppa kesken jo ehkä kolmatta vuotta.. Yläkerta eli asuintilat ovat valmiina ja niiden valmistumisen jälkeen hieman hanskat tippuivat. Alakerran (sauna ja toinen kylppäri, takkahuone, kodinhoitohuone ym tekniset tilat) kasvojenkohotus on siis vieläkin kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin saatan pirauttaa vain kuullakseni kaiken olevan hyvin ja huoli herää, ellen saa yhteyttä. Nukkumaan en osaa mennä ennen kuin ovi kolahtaa.

      Kiva, että tykkäät tapeteista. Enää ne eivät ole noin hienot kuin kuvassa, sillä tapetoinnista on aikaa kolme vuotta ja niihin on tullut elämisen jälkiä. Kerroin vain tuon vanhan tarinan siksi kun se tuli mieleeni tässä vuoden vaihtuessa. Jutulle on siis ehditty nauraa yhdessä useampikin kerta :D.

      Meillä on enää autotalli kesken, mutta tsemppiä siihenkin tarvitaan. Voimia teille remonttiin! Niinhän se usein käy, että into vähän hiipuu jossain vaiheessa. Jospa se innostus jostain ilmaantuu :)

      Poista
  3. Miehet paketoivat rakkauden näyttämään huolilta ja murheilta. Sinä osaat lukea miestäsi. Teillä on aitoa arjen rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen rakkautta tosiaankin :) En edes kaipaa ruusukimppuja, oodia ikkunan alla tai muuta ylevää. Nämä ovat ihan parhaita rakkaudenosoituksia. Tällekin tapaukselle on saatu nauraa jo kolme vuotta :)

      Poista
  4. Kun jotakin tekee suurella innolla, unohtuu ajankulu, ja ei aina tahdo muistaa, että rakkaat voivat olla huolissaan. Tuttua meilläkin. Ja onneksi huoli vaihtuu huojentuneeksi iloksi kun kaikki onkin hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri niin. En edes huomannut, että aika kului lentämällä eikä minulla ollut puhelinta. Lapset eivät olleet lainkaan huolissaan, mutta eihän se auta silloin kun tulee ikävä. Soitan joskus itsekin perään ja voi onnetonta, jos puhelimesta kuuluu: "Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä." Sellaista se rakkaus on :) Kiva kuulla, että tämä on tuttua teilläkin.

      Poista
  5. Rakentaminen/remontoiminen on aivan oivalista sijaistoimintaa talvea viettävälle puutarhurille.

    Ensi kerralla se puhelin mukaan, niin säilyy hellasopu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tuosta tapahtumasta on jo kolme vuotta, mutta oli pakko kertoa kun se naurattaa meitä molempia vieläkin. Joo, puhelin on kyllä hyvä varsinkin silloin kun lataustakin riittää. Ei vaan tullut mieleen kun innoissani lähdin uutta hommaa tekemään. Nämä ovat niitä ihania muistoja, joita haluan muistella vielä vanhainkodissakin ;)

      Poista
  6. Herttainen tarina ja ihan oikeasta elämästä! Näitä hetkiä on hauska muistella, vaikka tapahtumahetkellä olisi ollut kuinka tuikeat tunnelmat. Onhan tuo herkkää tajuta, että on toiselle niin tärkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko, mukavasta kommentistasi! Joo, kotimatkalla nauratti jo miestäkin. Niinhän se on, että tällaiset tilanteet osoittavat enemmän rakkautta kuin suurinkaan kukkakimppu ;)

      Poista
  7. Eipä ihme, että miehesi huolestui ja pelkäsi sinulle sattuneen jotakin työmaalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jälkeenpäin tällaiset tapahtumat osaa ottaa jo huumorin kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vasta jälkeenpäin tajusin aiheuttaneeni miehelleni huolta. Tapetoin vain niin innoissani, etten lainkaan huomannut pieniä arjen realiteetteja :) Olin ilahtunut kun mies tuli työmaalle ja ihmettelin miksi hän ei ollut lainkaan kiinnostunut uudesta hienosta tapetista... Joo, nauroimme makeasti jo kotimatkalla :D

      Poista
  8. Rakkautta on toisistaan huolehtiminen. Tapetointi on mukavaa. Tulee oikein nättiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nettimartta! Niinpä, arjessahan se rakkaus punnitaan. Sitä vaan ei aina muista, miten toinen kaipaa, kun itse innostuu jostakin kuten nyt tässä tapauksessa tapetoinnista. Aika monesti olen unohtunut puutarhaan, mutta sieltä miehen on näppärä tulla hakemaan ;)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi, ytimekkäästä kommentistasi :) Kyllä tälle jutulle onkin naurettu monet kerrat.

      Poista
  10. Ah, miten ihana talviajan puutarhatoimien korvauskertomus! Teidän isäntä selkeästi rakastaa puutarhuriaan kun tekee paitsi pionitukia, huolehtii myös verensokerin säilymisestä tasaisena :)

    Blogipostauksen aiheesta huolimatta haastan sinut kertomaan puutarhavuodesta 2016 kahdellatoista kuvalla. Käy jättämässä linkki postaukseesi omaani, niin lisään sen mukaan haasteen vastaanottaneiden listaan.

    Hyvää puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/kaksitoista-kuvaa-menneesta-vuodesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sini, ihanasta palautteesta taas kerran!

      Mielelläni otin haasteen vastaan. Kiitos siitäkin! Olen aina niin iloinen kun joku muistaa minua.

      Kiitos samoin onnellista puutarhavuotta sinulle!

      Poista