REMONTIIKKAA

Sinulle on blogiani lukiessa saattanut tulla mieleen, onko puutarhaintoilijalla lainkaan muuta elämää kuin puutarhanhoito. Useimmilla puutarhahulluilla on, ainakin talvella. Meidänkin piti yhden talven aikana rakentaa talo.

Eräänä maanantaina joulun jälkeen jatkoin tapetointiurakkaani. Harmitti kun ehdin vasta iltakuuden tienoilla rakennukselle. Lähtiessäni sanoin miehelle olevani ehkä pari tuntia. Kuinka ollakaan, innostuin tapetoimaan vähän enemmänkin. Hidastahan se oli kun en ollut ennen vetyttänyt, mutta valmista tuli vuota kerrallaan. Minulla ei ollut eväitä mukana, mutta nälkää en siinä innossani muistanut. Jossakin vaiheessa huomasin unohtaneeni kännykän kotiin. – Ei se mitään, ajattelin, pian saisin seinän valmiiksi. 

Tämä kuva on otettu jonakin toisena päivänä.

Puoli kymmenen jälkeen avain rapisi lukossa ja sisään asteli vihainen mies, rakas aviomieheni. Mies paineli tohkeissaan sisälle ja sanoi, että on kohtuutonta olla näin pitkään täällä. Minua nauratti, mutta mies oli niin vihainen, ettei tullut edes katsomaan uutta hienoa tapettia tervehtimisestä puhumattakaan.

Mies oli ensimmäisen kerran odottanut minua kotiin seitsemältä kun naapurin pihaan tuli auto. Kahdeksalta hän oli uudestaan pettynyt kun auton oven kolahdus kuului taas naapurista. Yhdeksältä hän oli sitten yrittänyt soittaa, mutta harmikseen huomannut kännykkäni jääneen kotiin. Kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän hänen hermonsa olivat pettäneet ja hän oli hypännyt pyörän selkään. Lapset olivat toppuutelleet, että kyllä äiti sieltä tulee, mutta ei auttanut. Mies tiesi, ettei minulla ollut eväitä mukana. Näin kauan ei voi pärjätä syömättä. Jotain on täytynyt sattua. 

Minulla oli perheen ainoa auto, joten mies siis otti pyörän ja lähti polkemaan reilun kolmen kilomerin matkan rakennukselle kauheassa tuulessa. Oli melkein myrsky. Pyörän kumit olivat liian tyhjät, mutta pumppu oli autossamme ja siis työmaalla. Hattu meinasi koko ajan lentää päästä miehen polkiessa niin nopeasti kuin pääsi. Kiirehän siinä oli kun vaimoa ei kuulu eikä näy. Ties miten henkihieverissä raukka siellä työmaalla...

Katuvalojen loputtua näkyi tien kyltti, mutta ei tietä. Oli säkkipimeää. Tie oli kurainen ja kuoppainen ja varsinkin alamäissä kuoppia piti erityisesti varoa. Niin lapset olivat lähtiessä neuvoneet. Taskulamppu välkkyi, mutta näytti sentään jotakin. 

Perille tultua miestä yskitti ja jalat olivat maitohapoilla. Itse asiassa häntä yskitti vielä kotimatkalla, mutta itse tapahtuma nauratti jo häntäkin. Rakkauttahan se vain oli.