PUUTARHANI JA MINÄ Lokakuussa

Lokakuun 1. päivä

Ihanan näyttävä alku lokakuulle: pojat kaatavat huonokuntoisen monirunkoisen pajun, jota olen yrittänyt vältellä valokuvissa jo jonkin aikaa. Olen valitellut heille, että paikka on vähän hankala, kun tässä on niin paljon ympärillä kaikkea tärkeää: toisia puita, pionitukia, aita, perennoja ja sen sellaista.

Kuulen moottorisahan pärinän ja kiiruhdan katselemaan. On hienoa nähdä, kuinka runko kerrallaan katkeaa ja taittuu alaspäin kuin hidastetussa filmissä, kunnes pojat ottavat rungon vastaan ennen kuin oksat ehtivät edes koskettaa purppurapunalatvojen kukkia. Pajusta tulee mahtava määrä oksia keväällä haketettavaksi.


Lokakuun 2. päivä

Niin nautin tästä kauniista syksystä! Tyhjennän ruokakompostorit. Leikkaan rumat perennanvarret. Kitken. Kerään oksat poluilta. Nautin auringonpaisteesta. Nautin siitä tunteesta, että kohta kaikki on tip top.


Lokakuun 4. päivä

Olen lykännyt ja lykännyt hommaa, on ollut niin monenlaista muuta puuhaa. Vaikeaakin se on. Välillä on käynyt mielessä, jättäisinkö koko homman väliin. En tässä nyt sentään niin välinpitämättömäksi aio heittäytyä, harmittaisi vain koko talven. Nyt siis heti aamusta tuumasta toimeen ja asetelman tekoon.

Pärjään rohtokatajan oksien kanssa aiempaa paremmin, kun vihdoin tajuan leikata ohuimman hännän latvasta pois. Leikkauskohta jää piiloon. Materiaalia näyttäisi olevan yllin kyllin, mutta jonnekin ne vain hupenevat. Haen muotoa. Lisään valoa. Täytän aukkoja. Ja koko ajan minulla on tunne, ettei tämä onnistu. Jossain vaiheessa vain lopetan ja vien asetelman ulko-ovenpieleen.


Lokakuun 6. päivä

Tunne epäonnistuneesta asetelmasta kaihertaa mieltäni. Valokuvat vahvistavat asian: asetelma on aivan liian pallomainen. Saadakseni mielenrauhan nostan seinätelineen sisälle. Poistan muutamia ylimääräisiä oksia ja saan kuin saankin asetelmasta kolmiomaisen. Onneksi minun ei tarvitse purkaa koko asetelmaa. Nyt ei koko talvea harmita.


Lokakuun 8. päivä

Tihkuttaa vettä. Yhtäkkiä muistan, että terassin viiruhelvet ja poimulehdet on nostettava katoksen suojaan. Onneksi eivät ehtineet kastua läpimäriksi.

Lokakuun 9. päivä

On kaunis ja lämmin päivä. Jouko vaihtaa kanalaan lampun ja päästää siksi aikaa kanat ulos. Ei ihan niin lämmintä taida olla, että antaisin niiden ulkoilla, mutta nepä eivät maltakaan tulla sisälle. Nauttivat ulkoilusta kuin kesällä konsanaan.

Minäkin nautin. Istutan keltajapaninangervon juurelle kaksikymmentä ’Pickwick’-krookusta. Amerikan syyspenkkiin istutan toiset parikymmentä krookusta ja saman verran idänsinililjoja. Ruska leiskuu.


Lokakuun 10. päivä

Paperikassissa on kaksi kiloa lasihelmiä. – Nyt ei taida olla enää tänne (lasikauppaan) asiaa, sanon Joukolle autoon mennessä. – Uskoo ken tahtoo, Jouko vastaa. Hämeenlinnasta on kiva jatkaa Helsinkiä kohti. Sää on aurinkoinen ja ruska kauneimmillaan.

Annalan huvila puutarhoineen inspiroi. Kirkkaankeltaiset sadetakit terassilla kuivumassa näyttävät hauskoilta. – Voitais tehdä meillekin tällainen risuaita, intoilen Joukolle. Valokuvaan kasvimaan kylttejä sekä savikoristeita. Koskaan ei voi tietää, millaisia ideoita näistä kenties jalostuu.

Itse huvilan eli Villa Annebergin ympärillä on kaunis puutarha tammimetsineen ja syksyinen väriloisto. Yrtit, lehtikaalit ja muut hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä. Puutarhassa on taidokkaasti hyödynnetty maaston korkeuseroja. Kuulemma alhaalla ruutanalammikossa on kasvatettu iilimatoja apteekkarien tarpeisiin – ja tietenkin niitä ruutanoita. Pienen varastorakennuksen kattoon on pitänyt tehdä lovi paksuksi kasvaneelle puulle. Umpijäässä, mutta intoa täynnä jatkamme matkaa.

Helsingin kaupungin talvipuutarha on mennyt kiinni, mutta onneksi ulkoalueilla voi vapaasti vierailla. Ihailen kukkaistutuksia sekä muotoonleikattuja puita, mutta tämä ei tee yhtä suurta vaikutusta kuin Annalan puutarha. Mukava on silti käydä.

Kylmä on ja ramaisee, joten hotellihuone alkaa vetää puoleensa. Olen netistä lukenut, että ostoskeskus Ainoan katolla olisi kattopuutarhoja. Ne olisi hieno nähdä vielä ilta-auringossa, joten suuntaamme kauppakeskuksen syviin tunneleihin. Emme oikein tiedä mihin siellä labyrintissä pitäisi mennä, mutta monen risteyksen ja liukuoven jälkeen pääsemme parkkiin. Katson tarkkaan reitin infopisteelle, josta aiomme kysyä reittiä kattopuutarhoille. Odotellessamme tapaamme sattumalta tuttavapariskunnan. Ymmärtävät hyvin, että ostoskeskus tuntuu sokkelolta. Saamme tietää, että kattopuutarhat ovat ainoastaan asukkaiden käytössä. Ei se mitään, on ollut seikkailua jo yllin kyllin.

Lokakuun 11. päivä

Lauantain ensimmäinen kohde on osittain jo 1500-luvulta peräisin oleva maatila Glims Espoon Bembölessä. Sää on aurinkoinen, mutta kova tuuli tekee ilmasta jäätävän. Hetkittäin tuntuu, että olisimme tulleet Melukylän lasten naapurustoon. Pihapiiri on niin idyllinen.

Saamme hetken lämmitellä autossa ajellessamme Villa Rulluddin huvilamuseolle. Olen helpottunut, kun pihapiiri on suojaisa, vaikka sijaitseekin meren rannassa. Purjeveneiden mastojen kiinnitykset ujeltavat kovassa tuulessa. Museo on suljettu, joten kiertelemme vain pihapiirissä. Ihastelemme erityylisiä huvilarakennuksia. Hämmästelemme valtavan suuria puita.

Kauppatorin rannassa tungeksii väkeä, mutta nyt tunnemme reitin ja ehdimme sopivasti Suomenlinnan lautalle. Vilpas ja Avilla ovat meitä vastassa telakalla. Ajamme Susisaareen katsomaan purjelaivojen ja -veneiden paraatia. Varsinainen Tervasaaren Tynnyri –purjehduskilpailu on peruttu kovan tuulen takia.

Vilpasta oli kovasti houkuteltu mukaan purjehdukselle, mutta hän oli estellyt sanoen vanhempiensa olevan tulossa. Selitys ei mennyt läpi: mekin olisimme kuulemma olleet tervetulleita purjehdukselle. Vilpas oli vielä lisännyt, että äidillä on pyörätuolikin, niin eihän se onnistuisi. Ei olisi kuulemma ollut ensimmäinen pyörätuoli, joka olisi nostettu kyytiin.

– Tuo on se Vera Violetta, jolla olisitte päässeet purjehtimaan, Vilpas sanoo osoittaen kaunista, vanhaa purjealusta. – Etkä edes kysynyt meiltä mitään! Tuolla me nyt purjehtisimme ja nauttisimme elämästä, nauran, eikä kenellekään tarvitse selittää, etten oikeasti olisi jalallani astunut purjelaivaan tällaisella tuulella. 

Tänään on loistava päivä käydä vielä Piperin puistossa Susisaaressa. En muista aiemmin nähneeni puistoa, jossa olisi näin suuret korkeuserot ja vaihteleva maasto. Aivan ihana paikka!


Lokakuun 12. päivä

Aamupalan jälkeen ajamme Tarvaspäähän Akseli Gallen-Kallelan ateljeelinnaa katselemaan. Museo on tähän aikaan suljettu, mutta jo rakennuksen näkeminen ulkoapäin on elämys.

Talvitakki ei riitä alkuunkaan, mutta päätämme käyttää tilaisuuden hyväksi ja tutustua vanhoihin purjealuksiin nyt kun kerran olemme Halkolaiturissa muutenkin Avillaa hakemassa. Sattuu olemaan Perinteinen Purjelaivapäivä. Laivat ovat kauniita, mutta olen umpijäässä enkä pysty kiertelemään alueella kovin kauan. Vasta lähempänä Hämeenlinnaa saa alkaa pienentää auton lämmitintä.


Lokakuun 15. päivä

Haikeaa, mutta samalla huojentavaa. Puiden ruska alkaa olla ohi. Maa leiskuu vielä keltaisen ja punaisen sävyissä. Yhtenä hetkenä päätän olla tekemättä syysasetelmia, toisena päätän ne tehdä. Saa nähdä, miten tässä käy.

Lyydiakin on pian saanut urakkansa päätökseen. Vielä se uskollisesti huolehtii, että lapsukaiset oppivat nokkimaan porkkanaa tikusta, antaa viimeiset eväät jälkikasvun reppuihin. Ei ehkä mene enää kauan, kun saavat pärjätä omin nokkineen.


Lokakuun 17. päivä

Tampereelta palatessamme olen juhlatuulella. Nyt tekee mieli ostamaan callunoita. Tällä kertaa aion tehdä vain pienen, yksinkertaisen asetelman ilman sammalvateja. Kahdeksan callunaa ja yksi skimmia saavat riittää.


Lokakuun 18. päivä 

Ihmeellistä, miten tipuset ovat kesyyntyneet! Ne kokoontuvat eteeni katsomaan, josko minulla olisi jotakin tuomisia niille. Uskaltavat syödä kädestäkin. Elle on kasvanut niin, että sekoitan sen äkkivilkaisulla Lyydiaan. Hetken mielijohteesta Elle saa nimekseen Elmeri, koska se on kukko.

Lokakuun 20. päivä

On kirkas ilma, mutta tarvitsen pipon ja hanskat saadakseni sipulit maahan. Istutan Liikenneympyrään yhdeksänkymmentä tulppaania ja neljäkymmentä sinililjaa. Joutsenpari viipyilee vielä pellolla.

Lokakuun 21. päivä

Kaikki tällaiset päivät pitää viettää ulkona nauttimassa syksystä. Sujautan viimeiset sinililjat Älypenkkiin.

Istutan kausikukat terassille. Leikkaan ruskettuneet perennanvarret. Siistin kuunliljapehkot. Paha jättää lehtiä kevääksi sinililjojen päälle. Ihailen valoa ruskeilla, punaisilla ja keltaisilla lehdillä.


Lokakuun 22. päivä

Viimeistelen eiliset terassin istutukset sammaleella. Kas, sammalta jää vähän yli. Äkkiäkös siitä tekaisee sammalämpärin terassin somistukseksi. Ja samalla vaivalla niitä tekee kolmekin. Laiskuuttani olin päättänyt jättää ne tekemättä, mutta nyt olen tyytyväinen.

Pihalla tuoksuu tuija. Ensimmäistä kertaa leikkaan pallotuijat tähän aikaan vuodesta. Toivon, etteivät ne kovin pahasti ruskettuisi kuten keväisin heti leikkaamisen jälkeen. Työ sujuu nopeasti, ja siistit pallot muistuttavat minua siitä, että keväällä on taas yksi homma vähemmän.


Lokakuun 23. päivä

Makaan sohvalla, kun Jouko tulee kysymään, ovatko aidan tolppien paikat hyvät. Väsymykseni unohtuu. – Laittaisin tolpat vähän leveämmälle ja tiheämmin, kommentoin, voisi tulla tukevampi. Lopulta tolpat laitetaan sinne mihin ne suostuvat menemään kivikkoisessa maassa. Pohja ja reunat katetaan paksulla kerroksella pahvia. Pohjalle ladotaan jyhkeitä runkoja. – Reunoille kannattaa varmaan laittaa noita ranteenvahvuisia puita, niin aidasta tulisi siistimpi, sanon. – Ohuen silpun voisi piilottaa keskelle.

Jouko katkoo oksia vesurilla ja latoo kehikkoon. Näyttää jo kivalta, vaikka tekele on harva ja hakekin puuttuu kokonaan. Lahopuuaita ei saa yhtä varauksetonta hyväksyntää muilta perheenjäseniltä, mutta odottakaapa vain…

Lokakuun 27. päivä

On niin syksyinen iltapäivän hetki kuin vain voi kuvitella. Ruska loistaa vielä niin maassa kuin puissakin. Vähän sumuista, sopivan viileää. Aurinko pilkahtelee. Joutsenet töräyttelevät torviaan.

Kerään risuja aitaan. Nyppään rikan sieltä täältä. Poimin talteen sileitä kiviä. Niille voi olla käyttöä joskus. Siivoskelen. Virittelen tuijille tuet huppuja varten. Verkoista ei tarvitse huolehtia, Jouko on laittanut ne. Alkaa hämärtää. On aika mennä sisäpuuhiin.

Lokakuun 29. päivä

Lähestyvää pyhäinpäivää varten kerään maljakoihin varjoyrttejä. Keräilen pihalta risuja, ja täyttelen niillä lahopuuaitaa.

Suuret pallotuijat ovat selviytyneet leikkauksesta niin hyvin, että päätän parturoida myös pienet pallot. Pieni siistiminen tekee ihmeitä.

Lokakuun 31. päivä

Keräilen käpyjä lahopuuaidan täytteeksi. Puhdistan kastelukannut, ruukut ja työvälineet. Syyspuuhat alkavat käydä vähiin. En vielä malttaisi lopettaa – tai en ainakaan ennen kuin säät muuttuvat sateisiksi tai kylmiksi. Huomenna on jo marraskuu.

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: RAASEPORI - BILLNÄS, FISKARI, MUSTIO JA SNAPPERTUNA

Raaseporissa on paljon nähtävää ihmiselle, joka pitää ruukeista, kartanoista ja muista vanhoista rakennuksista, puutarhoista sekä maaseudun rauhasta. Tammisaaren, joka on siis Raaseporin keskustaajama, olen esitellyt omassa postauksessa. Tässä jutussa esittelen joitakin rukkeja ja mukana on myös huikean ihana puutarhakohde.

Aukioloajat ja muut yksityiskohdat kannattaa tarkistaa netistä.

BILLNÄS

BILLNÄSIN RUUKKI

Billnäsin ruukkikylä on pieni ja viehättävä eikä niin turistien täyttämä kuin Fiskarsin ruukki. Ravintoloista ja kahviloista en tiedä muuta kuin, että kylässä on ainakin yksi kesäravintola.

Billnäsin historia ulottuu lähes 400 vuoden taakse. Menneinä aikoina menestynyt rautaruukki on väistynyt nykyajan teollisuuden tieltä. Nykyään ruukkialue on idyllinen, toimiva kylä. Menneisyys on Billnäsissä edelleen vahvasti läsnä: kylän vanhimmat asuin- ja talousrakennukset ovat peräisin 1700-luvulta ja vanha käsityöläisperinne elää edelleen.

Tukholmalainen Carl Billsten perusti Mustionjoen kosken rannalle Billnäsin rautaruukin vuonna 1641. 1700-luvulla ruukin omistus siirtyi ruotsalaiselle Hisingerin suvulle. Hisingerit pyrkivät parantamaan ruukkityöläisten asemaa ja aloittivat Billnäsissä kansakouluopetuksen ensimmäisten joukossa Suomessa. Ruukkiin perustettiin panimo sekä kasvihuoneita, joissa kasvatettiin ulkomaalaisia kasvilajeja, kuten appelsiineja ja viinirypäleitä.

Hisingerien aikana uudistettiin ja monipuolistettiin myös ruukin tuotantoa. Billnäsiin perustettiin tehdas, joka tuotti erilaisia rautatyökaluja, kuten lapioita, vasaroita ja kirveitä. 1800-luvun lopulla ruukkiin rakennettiin lähes joka vuosi uusi verstas, mm. hienotaepaja, saha ja puusepänverstas, jossa myöhemmin valmistettiin kuuluisia Billnäsin konttorihuonekaluja.

Ruukista tehtiin osakeyhtiö nimeltä Billnäs Bruks Aktiebolag. Tehtaat siirtyivät Fiskarsin omistukseen vuonna 1957. Teollisuustoiminta jatkuu Billnäsissä edelleen ja siellä valmistetaan nykyään Fiskarsin maailmankuuluja oransseja saksia.

Ruukintie 8 Billnäs / Pinjainen

FISKARI

FISKARSIN RUUKKI

Fiskars on idyllinen ruukkialue, mutta ainakin meidän käydessämme se oli tukkotäynnä turisteja. Päätimme palata uudelleen jonakin väljempänä ajankohtana, jolloin pysäköiminen ja pyörätuolilla liikkuminen olisi helpompaa.

Fiskarsin rautaruukki perustettiin vuonna 1649, kun hollantilainen Peter Thorwöste sai oikeuden rakentaa Fiskarsinjoen varrelle masuunin ja kankirautavasaran. Vesivoima piti kylän elävänä ja ennen pitkää ruukkiin perustettiin pajoja ja muita verstaita, jotka nykyään on kunnostettu eri alojen taiteilijoiden ateljeiksi ja studioiksi. Kankiraudasta valmistettiin mm. nauloja, lankaa, veitsiä, kuokkia ja raudoitettuja pyöriä. Lisäksi Fiskarsissa valmistettiin valutavaraa, kuten patoja ja paistinpannuja.

Vuosien varrella ruukin omistus on siirtynyt monta kertaa. Johan von Julin kehitti sekä teollista toimintaa että maataloutta ja metsänhoitoa. Julin oli edistyksellinen mies, joka perusti Fiskarsiin mm. Suomen ensimmäisen hienotaepajan ja konepajan. Fiskarsin Ruukki oli edelläkävijöitä myös terveydenhuollon ja koulutuksen saroilla. Nykyään Fiskars Oyj on monialainen kansainvälinen yhtiö.

Saapuessaan Fiskarsiin kävijä ohittaa ensin vanhoja puutaloja: seuraintalo Lukaalin sekä hotelli ja ravintola Fiskars Wärdshusin. Näiden jälkeen edessä aukeaa ruukin raitti. Sitä reunustavat raudan tuotantoon liittyneet rakennukset Makasiini, Vanha Mylly, Kuparipaja ja Hotel The Torby sekä Lasistudio.

Kaikkein korkeimmalle ruukin raitilla yltää kellotornirakennus, jonka huipulla aito Könnin kello on mitannut aikaa jo yli 170 vuotta. Kellotornin vierestä löytyvät kahvilat ja puodit. Työpajoja ja myymälöitä on myös Paja-aukiolla sekä Peltorivin punaisten talojen reunustaman tien päässä.

Suurin osa Fiskarsin putiikeista ja palveluista on kesäkaudella avoinna joka päivä ja syyskaudella pääsääntöisesti ke-su.

Fiskarsin Ruukin matkailuneuvonta: Kasarmi 1852, Fiskarsintie 360 Fiskari

PUULAJIPOLKU

Fiskarsin puulajipolulla (n. 1,8 km) voi tutustua yleisimpiin metsä- ja puistopuulajeihin sekä niiden puuaineksiin. Reitin varrella on 23 eri puulajia sekä mm. tammi, joka on yhtä vanha kuin itse ruukkikin. Polku kulkee niin ruukissa kuin sen ulkopuolellakin ja sen kävelemiseen kannattaa varata aikaa noin tunnin verran. Puulajipolku kulkee pääosin helppokulkuisia hiekkateitä pitkin, mutta n. 300 m pitkä osuus kuljetaan metsikössä. Esitteen puulajipolusta voi ladata Fiskarsin Ruukin kotisivuilta.

Fiskarsintie, Fiskars

MUSTIO

MUSTION RUUKKI

Mustion ruukki perustettiin 1500-luvulla Suomen ensimmäiseksi rautaruukiksi. Ruukki toimi pitkään linnan alaisuudessa, mutta Hjalmar Linder muutti sen 1900-luvun alussa puuhiomoksi. Monet alueen perinteiset okrankeltaiset ja punamultaiset rakennukset ovat peräisin rautaruukin ajoilta.

Tietääkseni itse ruukki ei ole matkailunähtävyys, mutta ruukkialueella on paljon muuta nähtävää. Erityisesti suosittelen tutustumaan Mustion linnaan ja varsinkin sen puutarhaan.

Hållsnäsintie 89 tai 99 Mustio

MUSTION LINNA

Mustion Linna on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista ja sen historia ulottuu yli 200 vuoden taakse. Nykyisin kartano toimii museona ja sen interiööri runsaine maalauksineen, koristeltuine kaakeliuuneineen, kustavilainen kalustus ja alkuperäiset parkettilattiat on restauroitu alkuperäiseen kuntoonsa.

Vierailemisen arvoinen on myös linnan upea englantilaistyylinen puistoalue, jota koristavat erikoiset puulajit ja lummepolku. Puutarha on suunniteltu siten, että näkymät avautuvat pikkuhiljaa kulkijalle ja pitävät jännitystä yllä - mitähän seuraavaksi paljastuu. 

Kartanon rakennutti Magnus Linder II vuosina 1783–1792. Rakennus on Suomen suurin maalliseen käyttöön tarkoitettu puurakennus ja edustaa tyylisuunnaltaan siirtymäkautta rokokoosta uusklassismiin. Sisustus on puolestaan kokonaan kustavilainen. Päärakennuksessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti neljästä eri puulajista tehtyyn patruunan työhuoneen lattiaan. Mielenkiintoinen kohde on myös toisessa kerroksessa sijaitseva vierashuone, ”kuninkaan huone”, jossa kuningas Kustaa III sekä tsaarit Aleksanteri I ja Aleksanteri II ovat levänneet.

Mustion Linnan loiston ajat olivat Hjalmar Linderin aikana 1900-luvun alussa. Hän omisti mm. 64 000 hehtaaria maata ja osti yhden Suomen ensimmäisistä autoista vuonna 1902. Hänen aikanaan linna tunnettiin seurapiirien keskuksena, sillä herra toi vieraikseen muun muassa Jean Sibeliuksen. Hjalmar Linder oli tunnettu myös toimistaan työväen oikeuksien puolustamiseksi: hän piti tarkkaan huolta ruukin työntekijöiden oloista, ja joutui lopulta pakenemaan Suomesta otettuaan terävästi kantaa sisällissodan kauheuksiin.

Päärakennusta ympäröi yksi Suomen suurimmista yksityisistä puistoista. Puisto rakennettiin alun perin barokkityyliin vuonna 1787, mutta Fridolf Linder uudisti puiston 1800-luvun lopulla englantilaistyyliseksi puistoksi tuoden sinne samalla runsaasti ulkomaalaisia puulajeja. Puisto on siksi myös lajistoltaan hyvin monimuotoinen.

Puistoon ja ruukkiin on saatavilla opastettu kävelykierros. Myös omatoiminen kulku alueella on mahdollista, sillä linnan alueelle on vapaa pääsy.

HUVIMAJA

PATSAAT

LUMMEPOLKU  

Hållsnäsintie 91

SNAPPERTUNA

RAASEPORIN LINNA

Raaseporin keskiaikainen linna on yksi Suomen komeimmista linnanraunioista. Se kertoo keskiajasta, jolloin Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Elämänmeno Raaseporin linnassa vaihteli hallintokeskuksen arjesta loisteliaaseen hovielämään.

Raaseporin linna rakennettiin 1370-luvulla veden ympäröimän silokallion päälle läntisen Uudenmaan hallintokeskukseksi ja sen tehtävänä oli valvoa Suomenlahden merenkulkua ja kauppaa. Linna oli myös tärkeä sotilaallinen tukikohta sekä kaupallinen keskus. Linna oli sen verran iso ja mahtava, että puhuttiin jo kilpailusta Tallinnan kanssa. Jopa Ruotsin kuningas asui linnassa hovinsa kanssa jonkin aikaa 1400-luvulla. Oluen tarve hovissa oli sen verran suurta, että linnassa oli oma panimo.

1500-luvulla linnan kulta-aika oli ohi ja koko linnan alue hylättiin kolmeksisadaksi vuodeksi. Nykyisin Raaseporin rauniolinnaa hoitaa ja sen toiminnasta vastaa Metsähallitus.

Voit kuunnella ääniopastuksen linnan historiasta Mobiguide.fi:n kautta.

Raaseporin linnan tie Snappertuna  

SNAPPERTUNAN KYLÄ

Luonnonkaunis lemmenpolku (500 m) johtaa Raaseporin linnanraunioilta Snappertunan keskustassa olevaan Forngårdenin talomuseoon. Lemmenpolku kulkee kauniin luonnon läpi, lammaslaitumen vierestä. Joen yli pääsee pientä siltaa pitkin. Jos jatkat matkaasi tietä pitkin Raaseporinjoen yli, näet kohta Snappertunan kirkon. Kirkko on ristinmuotoinen puukirkko, joka avattiin 1689.

Keskiajalla linnan vieressä oli kylä, jota kutsuttiin nimellä Tuna. Viimeisimpien arkeologisten löytöjen mukaan kylän nimi oli aluksi Snappertuna. Tuna oli vaurasta aluetta ja moni kylän asukas teki töitä linnalla. 

Nykypäivänä Snappertuna on pieni osa Raaseporin kaupunkia, mutta 1300-luvulla kun linna rakennettiin, Snappertuna toimi kaupallisena keskuksena ja sotilastukikohtana koko Länsi-Uudellemaalle. Siihen aikaan linnan ympärillä lainehti meri. 

FORNGÅRDEN TALOMUSEO (kesäkohde)

Forngårdenin ulkoilmamuseo sijaitsee Snappertunan kirkonkylässä. Museo kertoo saaristolaistilan elämästä 1800-luvun puolivälissä. Forngårdenin museo koostuu päärakennuksesta, kahdesta aitasta, nuottavajasta, käymälästä, ladosta ja sepän pajasta. Kaikki rakennukset on siirretty museoalueelle muualta.

Tunalundintie 85 Snappertuna

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: INKOO

Inkoon ykkösnähtävyys on mielestäni Fagervikin ruukki. Sen takia kannattaa matkustaa Inkooseen vaikkapa varta vasten. Me kävimme katsomassa ruukin, mutta emme tajunneet varata aikaa muuhun. No, ensi kerralla sitten. Varsinaisia puutarhakohteita Inkoosta en tiedä, mutta merellinen ympäristö sekä vanhat rakennukset viehättävät ainakin omaa silmääni.

Aukioloajat ja muut tarkemmat tiedot kannattaa katsoa netistä. 

FAGERVIKIN RUUKKI

Fagervikin ruukki on ainutlaatuinen vierailukohde. Järven tuntumassa sijaitsevat kartano, kirkko, pajat, puisto sekä punaiset mökit luovat mieleenpainuvan 1700-luvun miljöön.

Ruotsalainen Carl Billsten perusti Fagervikin ruukin vuonna 1646. Ei kuitenkaan kulunut kovin montaa vuosikymmentä, kun toiminta oli hiipunut ja ruukki rappeutunut täysin isonvihan seurauksena.

Vuonna 1723 Hisingin veljekset ostivat ruukin. Siitä lähtien Fagervik on ollut saman suvun yhtäjaksoisessa omistuksessa. Jälleenrakentamistyöt etenivät ripeästi. Ruukin toiminta oli saatu kukoistamaan ja Fagervik oli alansa edelläkävijä. Fagervikiin perustettiin ranskalainen puutarha ja englantilainen maisemapuutarha kiinalaisine paviljonkeineen. Suomen ensimmäiset perunat viljeltiin Fagervikissa 1720-luvulla, seppien pikku puutarhoissa. 

Aikojen saatossa olot muuttuivat, ruukkitoiminta vaikeutui ja tarvittiin rakenneuudistuksia. Fagervikissa alettiin kehittää maataloutta. Fagervikin omistajat toivat monia uusia kasvilajeja Suomeen, rakennuttivat orangerian, jossa viljeltiin mm. ananasta, orkideoita ja sitrushedelmiä.

Ruukkitoiminta hiipui yhä ja loppui 257-vuotisen toimintansa jälkeen. Maa- ja metsätaloutta kehitettiin edelleen, ja se onkin nykyään Fagervikin tärkein toiminta-alue. 

Museo ja info sijaitsevat vanhassa tinaamossa kahvilan vieressä. Kesämuseon näyttely koostuu vanhoista kuvista ja esineistä, ja se esittelee vierailijoilleen ruukin ja kartanon melkein 300-vuotisen historian sekä puutarhan ainutlaatuisine rakennuksineen. Museoon on ilmainen sisäänpääsy. 

Museosta sekä kahvilasta voi myös ostaa pienen oppaan ”Fagervik - omatoiminen kiertokävely” ja
kulkea vanhassa ruukkimiljöössä omin päin minä päivänä tahansa.

Liikuthan ympäristöä kunnioittaen ja muita huomioiden. Kartano, mökit ja puutarhat ovat asukkaiden koteja ja osa heidän jokapäiväistä elämää. 

Fagervikin kartanon tie 36 Inkoo

KOTISEUTUMUSEO GAMMELGÅRDEN

Gammelgården on perinteinen kotiseutumuseo punamullattuine mökkeineen. Museo perustettiin vuonna 1936 Inkoon kunnan 600-vuotisjuhlien yhteydessä. Kotiseutumuseossa on yli 20 rakennusta. Nämä menneitä aikoja huokuvat rakennukset sekä kaikki esineet ovat peräisin eri puolilta Inkoota.

Päärakennus on peräisin Ill-nimisestä paikasta Illansbystä. Fagervikin kartanon omistaja Erik Hisinger-Jägerskiöld ja Rafael von Frenckell lahjoittivat sen Gammelgårdenille vuonna 1938. Alun perin päärakennus on rakennettu vuonna 1772. 

Museontie Inkoo

MALMTORPIN TALONPOIKAISMUSEO

Malmtorpin talonpoikaismuseo kertoo asumis- ja työoloista maaseudulla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Museoon kuuluu paikalle siirretty torpparakennus vuodelta 1877, luhti ja liitereitä. Asuinrakennukseen on rakennettu huoneinteriöörejä. Luhdin aittoihin on sisustettu vanha kouluinteriööri, mankeliaitta, vanha sairastupa ja leikkikalunurkkaus. Vaunuliitereissä on erilaisia työkaluja, kärryjä, rekiä, traktoreita ja muita maatalouskoneita. Kokoelmia ja tiloja laajennetaan.

Aukioloajat sopimuksen mukaan puh. (09)221 4422 tai (050)356 6074
Pieni pääsymaksu, opastus sisältyy pääsymaksuun.

Ingarskilantie 37 Inkoo


KESKIAIKAINEN KIVIKIRKKO

Inkoon keskiaikaisen kivikirkon suojeluspyhimys on Pyhä Nikolaus, merimiesten, kalastajien, kauppiaiden, lasten, valheellisesti syytettyjen ja katuvien varkaiden suojeluspyhimys. 

Inkoon kauniin kivikirkon vanhimmat osat ovat peräisin 1200-luvulta. Harmaakivikirkko on rakennettu kolmessa eri vaiheessa. Kirkko rakennettiin käyttäen hyväksi aikaisemmin paikalla olleen, 1200-luvulle ajoitetun, kivikirkon osia ja niitä on näkyvillä vielä tänäkin päivänä.

Tavallisesti kivikirkoissa pääty on yläosastaan tiilenpunainen ja kuvio on valkoinen, Inkoossa väritys on päinvastoin. Itäpäädyn päätykuvio on saksalaisen mallin mukainen. Jos katsoo tarkkaan, huomaa ristin ja koko päädyn kuvion olevan epäsymmetrinen. Tämä johtuu isovihan (1700–1721) jälkeen tehdyistä kunnostustöistä, jolloin uusittiin kirkon katto ja kattotuolit. Katolta purettiin tiiliä, joita käytettiin kirkon korjaukseen isovihan jälkeisen materiaalipulan vuoksi. Epähuomiossa päädyn pohjoissivusta purettiin sitten yksi tai kaksi riviä liikaa.

Sisäänkäynnillä ei ole minkäänlaista eteistä, vaan ulkoa astutaan suoraan kirkkosaliin. Aikaisemmin pääsisäänkäynnin kohdalla on ollut asehuone, mutta se on purettu pois 1800-luvulla.

Aikanaan kirkon kaikki seinäpinnat olivat maalausten peittämiä, mutta onnettomuuksien ja tahallisen hävityksen, sotien sekä lämmityksestä ja kynttilöistä tulleen noen vuoksi seiniä on jouduttu kalkitsemaan. Myös siirtyminen katolisesta kirkosta protestanttiseen poisti kuvien tarpeen, kun tavoitteena oli, että jokainen pystyy itse lukemaan Raamattua. Aiemmin seinämaalausten tehtävä oli kattaa raamatunkertomukset kirkkokansan opittaviksi, koska liturgiat toimitettiin latinaksi.

Kirkon pohjoisseinällä on maalaus, joka on jopa Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen ”Kuolemantanssi, Dance macabre”. Maalaus kuvaa mustan surman etenemistä. Maalauksessa kirkonmiehet ja merkkihenkilöt tanssivat pitkässä rivissä vuorotellen tavallisen kansan kanssa ruskeaksi maalatun, alastoman kuoleman johdattamana. Riippumatta siitä, mitä ihmiset tekevät, jokaisen on muistettava kuolevaisuutensa.

Ola Westmanin puistotie 12 Inkoo

BARÖSUND

Netissä kerrottiin, että Barösund on eläväinen saaristokylä, josta löytyy upeiden merimaisemien lisäksi muun muassa sympaattinen kyläkauppa, ravintola, kahvila ja sauna. Barösundiin pääsee lautalla, joka liikennöi kesäisin tiheästi.

Barösundintie 708 Inkoo

STORÖN KAUPPAMUSEO

Jos haluaa vierailla kohteessa, josta useimmat eivät ole koskaan kuulleetkaan mitään, voi järjestää itselleen matkan Storöhön.

Storön kauppamuseo on 1950-luvun tyyliin sisustettu kauppa sekä varastohuone, jossa on mm. kauppahistoriallinen valokuvanäyttely. Kauppa perustettiin Storön saareen, Inkoon ulkosaaristoon 1930-luvulla, ja se toimi aina vuoteen 1964 saakka. Nykyisin kiinteistö on Rautaruukin omistuksessa. Museosta ja sen toiminnasta vastaa Inkoon kunta.

Osoite: Storö, Inkoon saaristo

Kesäisin järjestetään erikseen ilmoitettuja veneretkiä museolle Inkoon vierassatamasta. Muina aikoina maihinnousu saarelle ei ole sallittu.

Tiedustelut: Inkoon kunta (09) 295 151/ kulttuurisihteeri
Maksulliseen veneretkeen sisältyy kuljetus, opastus ja eväspaketti

Båttaxi/ Venetaksi Tryggve Henriksson, 040 502 6836,

PUOTI KIURUNPESÄ 

Kiurunpesä on sekä idyllinen kivijalkapuoti että pieni nettiputiikki. Puoti on auki keväästä jouluun viikonloppuisin tiettyinä aikoina. Puodissa ei ole lämmitystä, joten pukeuduthan lämpimästi talvisaikaan. Nettiputiikki palvelee ympäri vuoden.

Nettiputiikissa on tarjolla huolella valittuja sisustustuotteita, leluja, naisten- ja lastenvaatteita,
koruja ja paperitavaraa. Inkoon puodilla on lisäksi pieteetillä etsittyjä vanhoja tavaroita.

Ola Westmanin Puistotie 4E Inkoo

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: RAASEPORI - TAMMISAARI

Muistan sen hämmentävän tunteen, kun näin kartalla ensimmäistä kertaa nimen Raasepori. Miten en ollut tiennyt sellaisen olemassaolosta?  Selvisi, että se on kuntaliitosten myötä syntynyt uusi kaupunki: Tammisaari, Karjaa ja Pohja yhdistyivät Raaseporiksi. Tammisaari on Raaseporin keskustaajama. 

Minulla on useita kohteita vielä käymättä, joten valokuvatkin puuttuvat.

Aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä.

TAMMISAAREN VANHA KAUPUNKI

Tammisaaren vanha kaupunki puutaloineen meren rannassa on idyllinen, vaikkakaan ei täysin säilynyt kokonaisuus. Onneksi vanhaa on säilytetty sen verran, että pääsee entisaikojen tunnelmaan. Katujen nimet kertovat satojen vuosien takaisesta elämästä. Täällä kadut ovat olleet sellaisenaan samalla paikalla jo 1500-luvulla. Hatuntekijänkatu, Liinakankurinkatu, Hansikkaantekijänkatu, Nahkurinkatu ja Sepänkatu kertovat, että Tammisaari oli käsityöläisten asuinaluetta. Liinankankurinkatu on esimerkki parhaiten säilyneistä kaduista Suomessa. Iso Kirkkokatu on kaupungin vanhin pääkatu. Sen talot on maalattu pastellisävyin. Sitä levennettiin tuhoisan tulipalon (1821) jälkeen. 

Joulun alla kulkija voi nähdä ruutuikkunoista vilauksen joulukuusesta, vanhasta kaakeliuunista tai peiliovista. Kesällä voi kurkistella suljettujen pihapiirien aitojen yli. Kannattaa huomata omaperäiset korttelien nimet, kuten Salakka, Valaskala, Silli ja Willisika sekä vanhanmalliset katulyhdyt, juorupeilit, taidokkaat pihaportit ja ikkunapuitteiden runsaat koristelut.

Nykyään Tammisaari on idyllinen pikkukaupunki putiikkeineen, kahviloineen ja ravintoloineen. Parhaat ostospaikat löytyvät torin laidalta Kustaa Vaasan kadulta sekä Suomen ensimmäiseltä kävelykadulta, Kuninkaankadulta. 

PORVARISTALO

Porvaristalo on vanha kaupunkitalo, josta on säilynyt alkuperäinen asuintalo ja ulkorakennusrivistö. Keltainen, kaksikerroksinen päärakennus on peräisin 1790-luvulta. Vuonna 1824 valmistuneessa punamullatussa ulkorakennusrivistössä on kellari, renkitupa, leivintupa, ruoka-aitta, puuliiteri, vaunuvaja, talli, navetta ja ulkokäymälä. 

Talo oli alun perin kauppaporvareiden omistuksessa. Vuonna 1857 talon osti kelloseppämestari Anders Johan Blomqvist, joka asui siinä kuolemaansa asti. Blomqvistin tytär Alfhild myi talon sekä jonkin verran irtaimistoa Tammisaaren kaupungille vuonna 1947, ja varovaisen restauroinnin jälkeen rakennus avattiin museokäyttöön vuonna 1949. 

Porvaristalo on avoinna yleisölle joulu- ja kesäkaudella.

Eerikinkatu 19 Tammisaari

KÄVELYRETKI PITKIN LÄNSIVALLIA

Stallörenin puiston vieressä sijaitseva Raippatori on sopiva lähtöpaikka kävelylle pitkin Länsivallia, jolta aukeaa avara merinäkymä Kaupunginselälle. Raippatorilla seisova häpeäpaalu muistuttaa niistä ajoista, jolloin rikoksista rangaistiin julkisesti.

Rantakävelyn alussa ohitetaan vanha sauna eli Gamla Bastun, kookas kolmikerroksinen tiilirakennus, joka rakennettiin 1903 venäläisen seurapiirin kylpyläksi. Rakennus toimi aina 1960-luvun lopulle saakka kaupungin yleisenä saunana.

Rantakävelyn aikana voi ihastella vanhan kaupungin puurakennuksia, venesatamia ja puistoja. Etelälahden vieressä sijaitsee pieni kaunis Vaakahuoneenpuisto, jossa on kaupungin kahden Mannerheim-ristin ritarin, Tor Lindbladin ja lentäjä-ässä Hans Windin muistomerkit. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Skepparträdgårdenin puistossa voi soittaa taiteilija Helene Schjerfbeckin muistoksi pystytettyä kelloa.

Raippatori Tammisaari

VANHA VESITORNI

Jos on hyvät jalat, voi kiivetä 164 askelmaa Kvarnbackenilla sijaitsevan vanhan vesitornin näköalatasanteelle nähdäkseen upeita merellisiä maisemia. Torni rakennettiin vuonna 1930 punatiilestä arkkitehti Ragnar Wessmanin piirustusten mukaan. 

Avaimet saa Raaseporin museosta infopisteeltä, Kustaa Vaasan katu 11 Tammisaari. Tarkista museon aukioloajat. Tarkista myös, että avain on saatavilla, puh. 019 289 2512. 

Mäki on jyrkkä, mutta tie sinne on minusta ihan hyvä. Sen sijaan torni ei sovi liikuntaesteisille.

Tornikatu 14 Tammisaari

DAGMARIN PUISTO

Dagmarin puisto on noin 40 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, jonka Fiskars Oyj Abp on osana Suomen 100-vuotisjuhlaa luovuttanut sadaksi vuodeksi Metsähallituksen hoitoon, suomalaisten ja Suomen luonnon ystävien käyttöön. Tämä myös Källviken-nimellä tunnettu alue on aina ollut suosittu päiväretkikohde paikkakuntalaisten keskuudessa. Puiston keskeinen osa on lähde, joka on saanut nimensä tanskalaissyntyisen prinsessa Dagmarin mukaan.

Puiston polut soveltuvat ainakin osittain pyörätuolilla liikkuville, koska polut ovat leveitä ja hyväkuntoisia. Lähteelle pääsy voi olla haasteellista, sillä polku on varsin jyrkkä ja epätasainen.

Leksvallintie 300 Tammisaari

RAMSHOLMENIN PUISTOMETSÄ

Ramsholmen on helposti lähestyttävä koko perheen virkistysalue, joka on noin 55 hehtaarin kokoinen. Sen eläin- ja kasvikunta on niin monipuolinen, että vastaavaa tuskin löytyy muualta maastamme. Keväällä, kun valkovuokot alkavat kukkia, muuttuu alue isoksi kukkamereksi. 

Alue, johon puistossa liikkuva ensin saapuu on luonnoltaan erittäin monimuotoinen Hagen. Seuraavana saavutaan Ramsholmeniin, josta löytyvät alueen hienoimmat jalot lehtipuut ja myös kevätkukinta on siellä upein. Puut ovat korkeita (jopa yli 35 m) ja pensaikot paikoittain erittäin tiheitä. Högholmen on alueista luonnonmukaisin ja sen myötä myös vaikeakulkuisin. 

Puistometsäalueen osat erottavat toisistaan kapeat jokiuomat, joita ylittävät kävelysillat. Puistometsäalue on saanut luonnonsuojelualueen aseman ja se kuuluu Natura 2000 –verkostoon. 

Alueella saa poimia sieniä, marjoja ja valkovuokkoja, mutta muita kasveja ei saa poimia tai vahingoittaa. Lemmikkien tulee olla kytkettyjä. Tulenteko, telttailu ja leiriytyminen on kielletty. 

Ramsholmenin puistometsäalue on otettu kaupunkilaisten virkistyskäyttöön jo 1870-luvulla ja alueelle onkin rakennettu erilaisia puistorakennuksia, joissa on järjestetty juhlia. Hagenin alueella sijaitsevat huvilat Villa Snäcksund ja Villa Ormnäs ovat peräisin 1800-luvulta. Villa Snäcksund on kunnostettu taiteilija-asunnoksi.

Auton voi pysäköidä esimerkiksi Snäcksundintien varrella sijaitsevalle parkkipaikalle tai Ormnäsintielle leirintäalueen läheisyyteen. Alueen monet polut soveltuvat pyöräilyyn sekä liikkumiseen lastenrattaiden ja pyörätuolin kanssa. 

Snäcksundintie Tammisaari

GULLÖN KARTANO

Gullön kartanolla on pitkä historia. 1300-1400 -luvuilla se kuului lähellä Tallinnaa sijaitsevaan Padisin luostariin. Vuonna 1562 Ruotsin kuningas Erik XIV antoi Gullön ns. frälssilahjana Raaseporin linnan voudille, josta tuli myöhemmin Suomen käskynhaltija. Tilasta tehtiin ratsutila, joka asetti sotilaita armeijan käyttöön. Myöhemmin kartano on toiminut maa- ja metsätaloustilana. 

Nykyisin Gullön kartano toimii monipuolisena maatilamatkailuyrityksenä. Kartanon lähimetsään on tehty kukkalaakso: puolen kilometrin pituinen kävelyreitti, jonka varrelle on istutettu lähes 30 000 narsissia. Kävelyreitin varrelle kauneimpiin paikkoihin on sijoitettu penkkejä, joissa voi pitää taukoa ja ihailla narsissien kukintaa. Kukkalaaksossa on parikymmentä erilaista narsissilajiketta. 

Leveä polku, joka kulkee Kukkalaakson läpi vuorella kahvilan yläpuolella, on noin 500 metriä pitkä. Lastenvaunujen kanssa on mahdollista kulkea polulla, kunhan huomioi, että reitti sisältää sekä nousuja että laskuja. Polun varrella on penkkejä ja kuvauspaikkoja.

Gullö Gård sijaitsee Tammisaaren keskustasta noin 14 kilometrin päässä. Kukkalaakso on auki  vajaan parin viikon ajan. Kahvila on auki kukinnan aikaan.

Gullöntie 293 Raasepori

ÖUDDENIN ARBORETUM

Puulajipuistossa Fåfängön saarella lähellä Skåldötä on lähes 500 erilaista puuta ja pensasta. Vaahteroita on yli 50 eri lajia. Osa puista on verraten harvinaisia. Alueella on myös talon sisäpiha, jossa on monia patsaita, keväällä runsaasti sipulikasveja ja näsiä, myöhemmin omena-, luumu- ja kirsikkapuita. Kesäkuussa kukkii satakunta rhodoa.

Alueella on myös satupolku, jonka varrella on viitisenkymmentä patsasta, sokeiden puutarha, liikuntarajoitteisille rakennettu luontopolku ja suihkulähde.

Käänny ennen ylämäkeä oikealle, Fåfängöuddenin tielle. Kyltti Sagostigen – Satupolku osoittaa suunnan. Vähän edempänä on pieni lampi, ilmoitustaulu ja kaksi aurinkopaneelia. Ilmoitustaulussa on sininen postilaatikko, jossa on vieraskirja ja karttoja alueesta. Voit lainata kartan ja palauttaa sen lopuksi. Täällä on pysäköintitilaa ja vähän alempana on lisää pysäköintipaikkoja.

Verkkosivulla (arboretum.fi) on kartta arboretumista eri alueineen. Verkkosivulla on myös luettelo kasveista alueittain sekä aakkosellinen luettelo kaikista kasveista.

Osa alueista (mm. piha) on avoinna tiettyinä ajankohtina ja osa (alueet hirviaidan ulkopuolella sekä satupolku ja näkövammaisten puutarha) ilman aikarajoituksia.

Kaikki käynnit ovat maksuttomia.

Fåfängöntie 216 Tammisaari
+358 41 5077258
Timo.Saijala​@kolumbus.fi

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: KEURUU, PETÄJÄVESI JA PIHLAJAVESI

Ihmeellistä, että keskeltä "ei mitään" voi löytyä jopa maailman mittaluokassa historiallisesti arvokkaaksi katsottu kohde. Tällainen on esimerkiksi Petäjäveden vanha kirkko, jota tullaan katsomaan ympäri maailmaa. Ajatella, että meillä on tällaisia merkittäviä kohteita näin lähellä. Ei tarvitse lentää ulkomaille. Riittää, kun ajelee vaikkapa Jyväskylästä Seinäjoelle ja varaa tarpeeksi aikaa pysähdyksiin matkan varrella. Samalla reissulla voi pysähtyä vaikkapa Keuruulla.

 

KEURUU
VANHA KEURUU

Keuruu on aika tavallinen suomalainen paikkakunta, jossa kaunis vanha puuarkkitehtuuri on saanut väistyä nykyaikaisen tylsän laatikkorakentamisen tieltä. Kaunis puukirkko on haluttu uudistaa vähän "hienommaksi" ja samalla on menetetty paljon arvokasta alkuperäistä. Onneksi Keuruulla on havahduttu myös siihen, että kaikesta huolimatta vanhaa kannattaa pitää esillä ja sitä kannattaa vaalia. Tästä on osoituksena muun muassa Vanhan Keuruun kulttuurireitti. Infotauluun on koottu historiallisesti arvokkaita rakennuksia junaradan molemmin puolin. Kuvassa oleva taulu sijaitsee muistaakseni vanhalla rautatieasemalla.

Historiallisesti arvokkaita kohteita tuon mainitun rautatieaseman lisäksi ovat muun muassa Keuruun vanha kirkko, pappila, Keuruun museo ja kotiseutumuseo, Punnosen talo, siipirataslaiva Elias Lönnrot sekä Veteraanipuisto.

KEURUUN VANHA ASEMA

Keuruun nähtävyys on Suomen kauneimmaksi asemaksi kutsuttu Keuruun vanha asema. Kannattaa pyörähtää katsomassa tämä kaunis vanha rakennus ja sen miljöö, jos sattuu Keuruulla olemaan.

Jyväskyläntie 1 Keuruu


ANTIIKKIRENKI

Keuruun vanhalla asemalla toimii nykyisin vanhojen tavaroiden liike, jossa myydään oikeasti vanhoja tavaroita. Paikkaa pitää ystävällinen mies, joka mielellään puhuu omasta uskostaan ja elämästään. Kannattaa käydä, jos etsit esimerkiksi vanhaa hyytelömuottia tai edullista posliinista keittokulhoa. Jos olet allerginen uskonnolliselle käännytystyölle, ei ehkä kannata mennä.  

Jyväskyläntie 1 Keuruu

PETÄJÄVESI
PETÄJÄVEDEN VANHA KIRKKO

Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin pohjoismaisen puuarkkitehtuurin merkkiteoksena Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1994. Kirkko edustaa pohjoismaista, luterilaista kirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamistaidon pitkää perinnettä.

Kirkko rakennettiin vuosina 1763-1765. Kirkon suunnitteli Jaakko Klemetinpoika Leppänen, jonka pojanpoika Eerik Jaakonpoika Leppänen suunnitteli kirkon kellotapulin vuonna 1821. 

Erämaakirkkona toiminut kirkko jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella, kun pitäjään valmistui uusi kirkko. 1920-luvulta alkaen kirkkoa on kunnostettu määrätietoisesti Museoviraston valvonnassa.

Petäjäveden vanhalle kirkolle on perustettu myös säätiö, jonka tarkoituksena on kirkon ja sen ympäristön säilyttäminen, kunnostaminen, hoitaminen ja suojeleminen. 

Kirkko on auki kesäkaudella. Kirkkoon on pääsymaksu.

Vanhankirkontie 9 Petäjävesi

PIHLAJAVEDEN ERÄMAAKIRKKO 

Lainasin netistä poimintoja erämaakirkon esittelystä. 

Erämaatie vie kirkolle. Näky on komea, kun jykevän kivimuurin ja hautausmaan ympäröimä erämaakirkko ilmestyy näkyviin synkän kuusimetsän keskeltä. Kellotapulin sipulin lisäksi muita koristeluja kirkossa ei juuri olekaan.

Kirkon rakensivat pihlajaveteläiset omin luvin ja talkoovoimin vuonna 1780, kun valtiovallalta ei oltu saatu lupaa omaan kirkkorakennukseen. Keuruun kirkkoon oli turhan pitkä ja työläs matka erämaiden keskeltä.

Yksi kirvesmiehistä putosi kirkon katolta ja kuoli. Mies haudattiin putoamispaikalle pääoven eteen, portin oikealle puolelle. Hautakummun voi vieläkin erottaa käytävän reunalla.

Sisältä kirkko on koskettavan karu. Portin vieressä on vaivaisukko ja vanhat jalkapuut. Sivueteisessä on kirkon hautausmaalta kerättyjä vanhoja puuristejä. Moni haudatuista kuoli nälkään ja punatautiin.

Kirkon sivulaivan seinällä on tummuneita hahmoja kuin kirkkokansan varjoja. Yhden selityksen mukaan ne ovat piirtyneet kirkon seinään kirkkokansan nokisista ja märistä vaatteista. Kun kansa saapui kirkkoon pitkienkin matkojen takaa, heidän lämmittelyään varten kirkon eteen on saatettu talvisin tehdä nuotio. Kun kaikki kirkkovieraat eivät mahtuneet istumaan, osa seisoi ja nojaili seinään varjot jättäen.

Kirkko oli pihlajaveteläisten käytössä vajaat sata vuotta, kunnes Pihlajavedelle valmistui vuonna 1871 uusi kirkko. Sen rakentamiseen saatiin ihan lupakin. Uuteen kirkkoon haettiin lautoja vanhasta kirkosta, mistä on muistona vaaleampia lautoja, joilla erämaakirkkoa entisöitiin 1920-luvulla.

Nykyisin perille pääsee pitkin Erämaakirkon tietä. Pihlajaveden erämaakirkko on avoinna kesäisin.

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: UUSIMAA - KIRKKONUMMI

Olen käynyt Kirkkonummella vain kerran ja silloinkin asian päältä: haimme kukon. Varasimme sen verran reilusti aikaa, että ehdimme tutustua Hvitträskiin. Valitettavasti paikka oli juuri tuolloin remontissa, mutta puutarha oli aika uskomaton. Olisi mukava vierailla siellä myös myöhemmin kesällä. Samalla voisi käydä parissa muussakin paikassa. 

Aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä.

HVITTRÄSK

Arkkitehtikolmikko Gesellius, Lindgren ja Saarinen ihastuivat Vitträsk-järven maisemiin ja käsittääkseni rakensivat kukin sinne oman kansallisromanttisen ateljeekotinsa vuonna 1903. Saarisen koti on nykyisin museona ja museon piha-alueella sijaitsee kesäkahvila. Tarjolla olevat tuotteet liittyvät läheisesti Hvitträskin historiaan, sillä inspiraatiota valikoimaan on haettu Eliel Saarisen vaimon, Lojan, resepteistä. Reseptejä on löydetty Hvitträskin arkistoista. Tarjolla on muun muassa Lojan kuuluisaa mustikkapiirakkaa.

Yleisöopastuksia järjestetään päivittäin. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan. Hvitträskiin on mahdollista tutustua myös itsenäisesti opastusten ulkopuolella.

Hvitträsk on upea paikka hyväjalkaisille, mutta liikuntarajoitteisille vaikeasti tutustuttava. Pyörätuolilla on melko vaikea liikkua. Korkeuserot ovat todella suuret ja kiviportaita on runsaasti. Lisäksi käytävien sora on hyvin pehmeää. Joskus kuitenkin jonkin verran pääsee kävelemään, puutarhassa on ihana kierrellä. Lehdettömänä aikana puutarhan korkeuserot pääsevät oikeuksiinsa.

Hvitträskintie 166 Luoma (Kirkkonummi)

Hvitträskissä on ilmainen paikoitusalue.

 

EERIKINPOLKU

Eerikinpolun tavoitteena on tehdä Eerikinkartanon arvokasta kulttuuriympäristöä ja alueen historiaa tutuksi. Polku kulkee Haapajärven kulttuurimaisemassa, joka on arvioitu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Esittelytekstistä ymmärsin, että polku kulkee järvi-, pelto- ja metsämaisemissa.

Eerikinpolun reitti on merkitty polun varteen numeroiduilla tolpilla. Lue lisää ja lataa kartta sekä opasteet netistä. Polku alkaa suola-aitan kulmalta, jossa on tietoa reitistä sekä polun reittikartta.

Eerikinkartano on Kirkkonummen vanhin rakennus ja se on Kirkkonummen kunnan omistuksessa. Eerikinkartanon alkuperäinen nimi on ollut Koski tai Koskis. Omistajia ovat olleet mm. Garbbe-suku ja von Wahlbergit. Vuosien 1924-1955 kartanossa toimi ruotsinkielinen maanviljelyskoulu. Nykyään päärakennuksessa on ollut vuokralla oleva asunto ja suurinta osaa tilasta on vuokrattu kokous- ja juhlatilana.

Polun alkumatka kulkee rakennusten viereltä kohti pellon reunaa. Polku päättyy tyhjillään olevan Navalan kartanon takapihalle. Navalan kartanon tilalla on pitkä historia. Ensimmäinen kartanon omistajista on ollut Mårten Grabbe vuodelta 1594. Omistajia ovat olleet nyös Silverbölegit ja Tandefeltit. 1700-luvun lopussa omistajat vaihtuivat tiuhaan, kunnes Navalan Olutpanimo osti tilan ja rakennutti nykyisen kartanorakennuksen vuonna 1869. Vuonna 1895 valtioneuvos ja ylilääkäri Ferninand von Wahlberg osti kartanon ja yhdisti sen osaksi Haapajärven vastapuolella olevaan Kosken kartanoon, jonka nimesi Eerikinkartanoksi poikansa Erikin mukaan. Hän oli ajatellut Erikistä kartanoiden jatkajaa, mutta Erikin kuoltua hän ei halunnut jättää kartanoita esikoispojalleen Williamille, vaan lahjoitti omistusoikeudet Kirkkonummen kunnalle.

Eerikinkartanontie 150 Kirkkonummi

P-paikka Eerikinkartanon pihapiirissä.

RAGVALDSIN MUSEOALUE

Ragvaldsin museoalue on perinteinen maatila vanhan Kuninkaantien reitin varrella. Tilan 12 rakennusta ovat alkuperäisillä paikoillaan maantien molemmin puolin. Viimeinen yksityinen omistaja oli Bertil Malmström (1900–1982). Hänen kuoltuaan tilakeskuksen alueesta muodostettiin museo. Museo on Kirkkonummen kunnan ylläpitämä.

Päärakennuksessa voi tutustua siihen, miten Bertil Malmström asui; kamarissa, tuvassa ja salissa on alkuperäinen kalustus. Päärakennuksen vieressä olevassa renkituvassa ja ulkoalueilla järjestetään tapahtumia.

Museoalueen opetuskasvitarhassa on yli 50 kasvilajia. Alueella pyritään suosimaan perinteiseen maanviljelykseen liittyviä viljely- ja hyötykasveja.

Museo on auki kesäkuukausina.

Överbyntie 140 Kirkkonummi

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: UUSIMAA - ESPOO

Maalaistyttönä en nauti suurkaupunkien vilinästä, mutta joskus voi tietysti lomailla pääkaupunkiseudullakin. Puutarhaihmisenä valitsin tietysti kohteita, jossa luonto on jotenkin läsnä. Pidän vanhoista rakennuksista ja erityisesti niiden hoidetuista pihapiireistä, joten sellaiset ovat käyntilistallani ykkösenä. Seudun suurista puutarhamyymälöistä saattaa löytää täydennystä omaan puutarhaansa. Välien kulkuun ja esimerkiksi eväiden ostamiseen vierähtää yllättävän paljon aikaa. Ruokapaikat kannattaa katsoa netistä etukäteen. 

Aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä.

TARVASPÄÄ

Akseli Gallen-Kallelan ateljeelinna oli mukava nähdä pihapiiristä käsin. Olimme liikkeellä lokakuun lopussa ja museo oli jo suljettu.

Taiteilija toteutti 48-vuotiaana nuoruuden unelmansa ja rakennutti itselleen pienen linnan. Tarvaspää on Gallen-Kallelan entinen työtila ja koti, jossa nykyisin pidetään vaihtelevia näyttelyitä. Tarvaspää ei ole kotimuseo, mutta näyttelyiden myötä pääsee kurkistamaan taiteilijan elämään. Pihapiiriin kuuluu ateljeelinnan lisäksi aikanaan Gallen-Kallelan perheen asuttama Linuddin huvila sekä rannan savusauna. Museoalue rakennuksineen on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Taiteilija oli jo luonnostellut tulevaa työtilaansa arkkitehti Eliel Saarisen kanssa.  Haave sai tuulta alleen, kun vaimon suvun omistaman Albergan kartanon maista lohkaistiin Linuddin niemi rakennusta varten.  Nimi Linudd – Pellavaniemi – juontui kartanon väen tavasta liottaa pellavia lahden rannassa. Perhe muutti niemellä sijainneeseen kartanon kesähuvilaan, Villa Linuddiin, joka kunnostettiin talviasuttavaksi. Ateljeelinna valmistui vuonna 1913.

Jo parin vuoden kuluttua Gallen-Kallelat joutuivat väliaikaisesti muuttamaan pakoon ensimmäisen maailmansodan levottomuuksia. Sotavuosina Tarvaspää joutui ryöstelyn kohteeksi ja toisinaan taistelutantereeksikin.

Reilun kymmenen vuoden kuluttua rakentamisesta linna muutettiin asumiskäyttöön sopivaksi. Siihen vedettiin muun muassa sähkö- ja vesijohdot, rakennettiin uudenaikainen kylpyhuone ja lämmitysjärjestelmä uusittiin. Etsaushuoneen paikalle rakennettiin keittiö.

Akseli työskenteli enimmäkseen tornissa, jossa vallitsi täydellinen työrauha. Koleassa tornissa hän piti yllään munkinkaapua. Tornia ruvettiinkin kutsumaan munkinkammioksi.

Vuonna 1931 Akseli kuoli keuhkokuumeeseen. Mary-vaimo ja Kirsti-tytär jäivät Tarvaspäähän asumaan. 1930-luvulla Tarvaspäässä asuivat myös poika, Jorma, Pirkko-vaimonsa kanssa.

Toisen maailmansodan puhjettua asukkaat joutuivat jälleen väistymään Tarvaspäästä. Armeijan Tiedusteluosasto käytti ajoittain ateljeelinnaa tukikohtanaan. Sodan loputtua rakennus oli tyhjillään yli kymmenen vuotta. Tarvaspää näyttäytyi alueen lapsille kummituslinnana.

Vuonna 1958 ateljeelinna ja Linuddin huvila siirtyivät Akseli Gallen-Kallelan Museosäätiön omistukseen. Ateljeelinna muutettiin mukailemaan vuoden 1913 asua. Museon perustaminen Tarvaspäähän olikin ollut Akseli Gallen-Kallelan toiveena jo linnan suunnitteluvaiheesta lähtien.

Ateljeelinna koostuu keskiaikaisen suomalaisen kivikirkon arkkitehtuurista vaikutteita saaneesta ateljeesta, eurooppalaisen linna-arkkitehtuurin tyylisestä tornista ja renessanssin palatsiarkkitehtuuria mukailevasta galleriasta. Tornin reunalta kurkistaa lohikäärmeen pää, joka syöksee vettä. Sen esikuvat ovat keskiaikaisissa katedraaleissa. Veistoksen voi nähdä Tarvaspään ohi kulkevalta tieltä.

Tarvaspään nimi juontuu läheisestä Tarvon saaresta. Tarvas tarkoittaa hirveä, härkää tai muuta sarvekasta uroseläintä. Tarvoin on myös erään kalastusvälineen nimi. Tarvaspään nimesi Akseli Gallen-Kallelan ystävä, suomen kielen professori E. N. Setälä.

Tarvaspäätä ja Linuddin huvilaa ympäröi puutarha, jonka historiaan mahtuu monia kerroksia. Kukkaympyrä on ollut samalla paikalla jo 1860-luvulla. Gallen-Kalleloiden aikaan piha palveli myös hyötypuutarhana ja hedelmätarhana. 

Gallen-Kallelan tie 27 Espoo

 
MARKETANPUISTO

Marketanpuisto on laaja piha- ja puistorakentamisen näyttelypuisto. Puisto on avoinna vuoden ympäri päivittäin klo 8-21. Puistoon on vapaa pääsy.

Pehtorinkuja 3 Espoo

 
GLIMS TALOMUSEO

Oli mukava viettää tuulista lokakuun päivää Glimsin talomuseon viehättävässä pihapiirissä. Museo ei tosin ollut avoinna tuolloin.

Talomuseo Glims on vanha maatila Karvasmäen kylässä Bembölessä, Espoossa. Alueella on yksitoista rakennusta, jotka ovat alkuperäisillä paikoillaan. Vanhimmat niistä ovat peräisin 1700-luvulta.

Glimsin tilan vaiheita tunnetaan 1500-luvulle saakka. Talo on toiminut mm. Uudenmaan jalkaväkirykmentin majurin vapaatilana sekä nimismiehen virkatalona. Kestikievaria Glimsissä on pidetty moneen otteeseen, viimeisen kerran 1800-luvun lopussa. Silloin isäntäväkenä oli herrastuomari Johan Fredrik Lönnberg ja hänen vaimonsa Aurora. Glims oli toimiva maatila vielä 1900-luvun alussa. Museoksi Glims muutettiin vuonna 1958.

Museolla toimii kahvila.

Glimsintie 1 Espoo

 
HUVILAMUSEO VILLA RULLUDD

Espoon kaupunginmuseon Huvilamuseo Villa Rulludd esittelee omalta osaltaan Uudenmaan rannikon varhaista huvila-arkkitehtuuria. Kesäiseen huvilatunnelmaan emme lokakuun kylmänä ja tuulisena päivänä ihan päässeet, museokin oli kiinni. Oli kuitenkin mukava käydä ajelemassa täällä, kun kerran olimme Espoossa viikonloppua viettämässä. Matka tänne meren rannalle tosin oli aika karu. Laatikkomainen, tiivis kerrostaloarkkitehtuuri ei herättänyt ihastusta. Rannan tuntumassakaan matkan varren näkymät eivät olleet hääppöiset. Täällä huvila-alueen pihapiirissä sen sijaan oli kaunista ja rauhallista. 

Lainasin netistä palasen huviloiden historiaa: "Huvilan rakennutti tunnettu valtiopäivä-, liike-, pappis- ja koulumies Alfred Kihlman vuonna 1873. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Alfredin poika, prokuraattori Lorenzo Kihlman teetti Talvihuvilaksi kutsutun huvilan viereen oman kesänviettopaikkansa. Rulluddenin huvilat liitettiin kuistilla yhdeksi kokonaisuudeksi vuonna 1908. Muutosten jälkeen Rulluddenin huvilakokonaisuus edusti neljän selkeästi erilaisen kauden arkkitehtuuria. Villa Rulludd oli kulttuurivaikuttajana tunnetun Kihlmanin perheen kesänviettopaikka kuuden sukupolven ajan aina vuoteen 1980, jolloin se siirtyi Espoon kaupungin omistukseen."

Huvilamuseon tilat ovat talon yläkerrassa ja alakerrassa toimii juhlapalvelu. 

Rullaniementie 15 Espoo


MUHEVAINEN

Muhevaisella kannattaa käydä koittamassa onneaan, varsinkin jos tarvitsee vähän erilaisia puutarhakasveja. Ei täältäkään ihan kaikkea löydä, mutta aika monipuoliset valikoimat Muhevaisella on. Puutarhamyymälä sijaitsee aika karussa paikassa korkeiden kerrostalojen ja tieliikenteen hälyn keskellä, joten fiilistelypaikka tämä ei maalaistytölle sinänsä ole. Eniten täällä ilahduttaa se, kun löytää jotakin mitä on etsinyt.

Henttaankaari 9 Espoo

ROSAVILLA 

Jos etsit mukavaa ruokapaikkaa Espoosta tai Kirkkonummen läheltä, voin suositella Espoon Golfseuran ravintola Rosavillaa rauhallisessa ympäristössä, etäällä kaupungin hälinästä. 

Nautin edullisen buffetlounaan. Hintatasoon nähden buffet oli mielestäni ihan hyvä, vaikka ei toki kaikista tasokkain tai monipuolisin ollutkaan. Golf-henkinen sisustus oli viihtyisä ja tila rauhallinen. 

Ravintola palvelee kaikkia, ei siis tarvitse olla golfseuran jäsen. Ravintola on auki vain kesäaikana.

Mynttiläntie 1 Espoo