Meillä on toivottavasti ensi kesänä rippijuhlat. Avilla pitää ruoanlaitosta ja leipomisesta, joten teemaksi valikoitui kukkaisa ruoka. Sain idean, että tekisin tarjoilupöytään korkean kukka-asetelman kaksikerroksiselle tarjoiluvadille.
Ideaa piti päästä heti testaamaan. Ensimmäisten pakkasöiden ja kunnon lumisateen jälkeen leikkasin näpit jäässä puutarhan viimeiset kukat ja sylillisen vihreää: pienen ämpärillisen valkoisia ruusuja, viimeiset kehäkukat, muutaman syysvuokon, kukkineita keijunkukan varsia, ohotanmarunaa, syysmaksaruohoa, jättipoimulehteä, rusovuohenkuusamaa, myskimalvaa ja peittopajua. Ruokakaupasta ostin vähän lisää vihreää ja väriä: viinirypäleitä, lehtikaalia, parsakaalia, viikunan ja punasipuleita. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni ostin myös nipun persikanvärisiä neilikoita.
Rautalankahäkkyrän käyttö onkin
paljon vaivattomampaa ja helpompaa.
Tein asetelmat kahvikuppeihin.
Siinä tehdessäni suunnittelin varsinaista rippijuhlien asetelmaa. Siitä tulee värikkäämpi ja tyttömäisempi. Kirjoitin muistiin tarvikkeiden määrät ja ideat, ettei juhlan alla tarvitse niitä pähkäillä. Sen kun tekee vaan. Aikaa siihen nimittäin menee ihan älyttömästi.
Kirjoitin ohjeen tänne, jotta löytäisin sen helpoiten. Juhlan ajankohta ei ole vielä selvillä, joten toimin sitten sen mukaan mitä puutarhasta sattuu löytymään.
Korkean asetelman kanssa
melko matalat kynttilät sopivat parhaiten.
Syksyisten värien tilalle kesän värejä.
RIPPIJUHLAN KUKKA-ASETELMA
Kasvimateriaali:
– jotakin kuivuutta kestävää täytteeksi sopivaa esim. syysmaksaruohon nuppuja, jos ei muuta niin ainakin korkeaa sammalta
– 5-6 köynnöksen pitkää versoa, esim. murattia, viiniköynnöstä, villiviiniä tai jasmiinia
Hedelmät ja vihannekset:
– 4 rasiaa vihreitä viinirypäleitä (Tein kolmesta pakkauksesta, mutta saisi niitä enemmänkin olla. Kun juhlaan tulee värikkäämpi asetelma, käytä vain vihreitä rypäleitä. Tummat viinirypäleet vievät huomion vaaleanpunaisilta kukilta.)
– 1 pussillinen pieniä limettejä
– 1 pussillinen lehtikaalia
Muut tarvikkeet:
– ylävadille kaksi kahvikuppia eteen ja yksi muki taakse
– alavadille 3 jälkiruokakulhoa
– rautalankahäkkyrät
– 2 isoa muovituppiloa
– nauhaa viinirypäleterttujen sitomiseen
– sekatöörit
– puukko
– sakset
– vesikannu
– vati roskia varten
– tyhjä maljakko kukkia varten
Tee valmistelutyöt jo kaksi päivää ennen juhlaa:
– Hae kukat puutarhasta / kaupasta.
– Puhdista oksat ja lajittele ämpäreihin ja maljakoihin.
– Ota kaikki tarvikkeet esille.
– Pese ja ripusta viinirypäletertut roikkumaan reunan yli. Monta terttua voi asetella enemmän tai vähemmän laidan yli.
– Lohko kukkakaali ja parsakaali sopiviksi paloiksi: isoja ja pienehköjä.
– Leikkaa osa lehtikaaleista niin, että niihin tulee ikään kuin varsi. Jätä komeimmat lehtikaalit ehjiksi.
– Tee asetelmista yhtenäiset, mutta kuitenkin erilaiset.
– Täytä välit viinirypäleillä ja limeteillä. Tilkitse kolot vaikkapa sammaleella.
– Asettele huipulle jotakin kevyttä, esim. parsaa, joka tuo korkeutta.
Nosta juhlan jälkeen kukka- ja parsakaalit sekä lehtikaalit jääkaappiin, niin ne voi laittaa ruuaksi.
– 1 nippu persikanvärisiä neilikoita
– vähintään 10 kpl vaaleanpunaisia ruusuja, mieluiten vanhahtavan vaaleanpunaisia
– vähintään 10 kpl vaaleankeltaisia tai kellanvalkoisia ruusuja, voi olla pieniäkin
– vähintään 10 kpl vaaleanpunaisia ruusuja, mieluiten vanhahtavan vaaleanpunaisia
– vähintään 10 kpl vaaleankeltaisia tai kellanvalkoisia ruusuja, voi olla pieniäkin
– unikoita tai muita taipuvia kukkia
– jos on pionien kukinta-aika, voi käyttää niitä ja vähentää ruusujen määrää
– vähän kirkkaansinistä, esim. ruiskaunokkia, vuorikaunokkia, pieni nippu ostolaventelia olisi aivan ihana
– jotakin vaaleankeltaista omasta puutarhasta, esim. kulleroita
– jos on pionien kukinta-aika, voi käyttää niitä ja vähentää ruusujen määrää
– jos orkidea kukkii, sitäkin voisi käyttää fokuspisteessä
– jotakin vaaleankeltaista omasta puutarhasta, esim. kulleroita
– kauden kukkia, esim. jouluruusu, arovuokko, kielo, isokonnantatar, koreakärsämö, kurjenkello, isotähtiputki
– vähän hopeaa, esim. ohotanmarunaa, nukkapähkämön lehtiä– vähän jotain harsomaista, jos sattuu olemaan (varjorikon tai keijunkukan kukkia?)
– paljon jättipoimulehden kukkia (osa menee hukkaan)
– iso ämpärillinen vihreää: pienilehtisiä oksia esim. pensasangervoa, vähän pienilehtisiä ‘Cool Splash’ -rusovuohenkuusaman oksia, muutama pikkutalvion verso, akileijan lehtiä, erisävyisiä vihreitä
– parsan lehtiä tai vastaavaa huipulle
– 5-6 köynnöksen pitkää versoa, esim. murattia, viiniköynnöstä, villiviiniä tai jasmiinia
Kiinanjasmiini on varmaan liian hento roikkumaan koko tarjoiluvadin yli, mutta sitä voisi käyttää kupeista reunan yli ryöppyämään.
Hedelmät ja vihannekset:
– 4 rasiaa vihreitä viinirypäleitä (Tein kolmesta pakkauksesta, mutta saisi niitä enemmänkin olla. Kun juhlaan tulee värikkäämpi asetelma, käytä vain vihreitä rypäleitä. Tummat viinirypäleet vievät huomion vaaleanpunaisilta kukilta.)
– 1 pussillinen pieniä limettejä
– 1 pussillinen lehtikaalia
Muut tarvikkeet:
– tarjoiluvati
– ylävadille kaksi kahvikuppia eteen ja yksi muki taakse
– alavadille 3 jälkiruokakulhoa
– rautalankahäkkyrät
– 2 isoa muovituppiloa
– nauhaa viinirypäleterttujen sitomiseen
– sekatöörit
– puukko
– sakset
– vesikannu
– vati roskia varten
– tyhjä maljakko kukkia varten
– pyörivä alusta
Muista!
Muista!
Osta neilikat ajoissa, jotta ne ehtivät aueta. Jos neilikat ovat aivan nupuillaan, ne voivat olla aukeamassa huoneenlämmössä 2- 3 päivää. Tiukat nuput eivät aukea vielä siinäkään ajassa. Ruusut aukeavat paljon nopeammin. Pidä ruusut jääkaapissa.
Kaikkein tiukimmat neilikan nuput eivät jaksa aueta.
– Hae kukat puutarhasta / kaupasta.
– Puhdista oksat ja lajittele ämpäreihin ja maljakoihin.
– Ota kaikki tarvikkeet esille.
– Pese ja ripusta viinirypäletertut roikkumaan reunan yli. Monta terttua voi asetella enemmän tai vähemmän laidan yli.
Hyvin viinirypäletertut pysyvät, vaikka roikkuvat melkein kokonaan laidan ulkopuolella.
– Leikkaa osa lehtikaaleista niin, että niihin tulee ikään kuin varsi. Jätä komeimmat lehtikaalit ehjiksi.
Tee nämä juhlaa edeltävänä päivänä. Aloita aikaisin aamulla, sillä työ on uskomattoman hidasta. Ja muutakin hommaa saattaa olla...
– Kuppien asetelmat voivat olla yhdeltä suunnalta katsottavia, koska takaosa jää kuitenkin keskelle.
– Muista asetella kukat viistoon. Sillä tavalla ne näyttävät kauniimmilta. Myös taipuvat, hieman roikkuvat kukat näyttävät kauniilta. Kukat saisivat ryöpytä vadin reunojen yli.
– Tee yhdestä ylätason asetelmasta (edestä katsoen vasen yläkulma) selvästi korkeampi muita: parsaa tai vastaavaa. Muista fokuspiste vasemmalle ylös.
– Tee yhdestä ylätason asetelmasta (edestä katsoen oikea kulma) fokuspiste näyttävällä kukalla. Muista, että fokuspisteet muodostavat epäsäännöllisen kolmion.
– Asettele lehtikaalit siten, että ne tulevat reilusti ulos vadilta. Laita kukka- tai parsakaali painoksi niiden päälle.
– Tee alatason kulhoista melko matalia. Muista alatason fokuspiste edestä katsoen oikealle alas: suuri tai muuten näyttävä kukka ja alaspäin taipuvia kukkavarsia.
– Tee yhdestä ylätason asetelmasta (edestä katsoen vasen yläkulma) selvästi korkeampi muita: parsaa tai vastaavaa. Muista fokuspiste vasemmalle ylös.
– Tee yhdestä ylätason asetelmasta (edestä katsoen oikea kulma) fokuspiste näyttävällä kukalla. Muista, että fokuspisteet muodostavat epäsäännöllisen kolmion.
– Asettele lehtikaalit siten, että ne tulevat reilusti ulos vadilta. Laita kukka- tai parsakaali painoksi niiden päälle.
Reilusti vain yli laidan.
– Täytä välit viinirypäleillä ja limeteillä. Tilkitse kolot vaikkapa sammaleella.
Tilkitsin koloja syysmaksaruoholla.
– Viimeistele asetelma köynnöksillä molemmin puolin. Asettele muutama verso muovituppiloon ja kätke tuppilot asetelman keskelle. Muratti on oikein sopiva, kestää hyvin eikä taivu liian rennosti.
Nyt olisi kukat ja kynttilät pöydässä valmiina. Juhlavalmisteluista ei enää paljon puutukaan. Itse rippikoulu ja vähän muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti