ILOA EÄMÄSSÄ

Tämä ei ole varsinainen yhteistyöpostaus, mutta sisältää linkin putiikkiini.

Tunnen myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan. Se herättää auttamishalun, ja teenkin sen, minkä suinkin vain pystyn. Toisinaan tunnen surua. Tiedostan kuitenkin sen, että murehtimalla en voi heitä auttaa. Jos voisin, niin itkisin aamusta iltaan. Siksi vaalin iloa elämässäni. Se on tärkeää niin itselle kuin lapsillenikin ja muille läheisilleni.

Rakastan näitä tulppaaneja, jotka kaartuvat kauniisti. Tilavassa maljakossa tulppaanit pääsevät oikeuksiinsa.

Äitini sanoi silloin viisaasti, että itke vain, se on sinun surusi.

Annan tilaa myös omille murheilleni, vaikka ne ovatkin pienempiä kuin ukrainalaisten murheet. Yli kaksikymmentä vuotta sitten maailmalla oli jokin kriisi ja minulta kuoli silloin vuohi. Itkin vuohen kuolemaa ja sanoin äidilleni, että minua nolottaa itkeä vuohen takia, kuin toisilta on mennyt omaisia ja koti. Äitini sanoi silloin viisaasti, että itke vain, se on sinun surusi. Nyt minä suren kissaa. Onneli on ollut jo pari viikkoa poissa kotoa. Se on aiemmin tehnyt vain muutaman päivän reissuja. Pelottaa, että sille on sattunut jotakin.

Aurinko saa aikaan ihmeitä.

Vaalin myös toivoa ja suunnittelen tulevaa. Poimin Positiivareiden sähköpostista seuraavan jutun: ”Kuuluisa ranskalainen marsalkka Lyautey pyysi puutarhuriaan istuttamaan puun. Puutarhuri huomautti, että kyseinen puulaji kasvaa äärimmäisen hitaasti eikä saavuttaisi kypsää ikäänsä sataan vuoteen. Marsalkka vastasi: ’Siinä tapauksessa meillä ei ole aikaa hukattavaksi. Istuta se jo tänään iltapäivällä.’ - John F. Kennedy”

Se on sen näköinen, että ei se meistä ole kiinnostunut, sattui vaan olemaan asiaa tänne päin.

Vaalin kauneutta. Asettelen kukkia. Järjestelen hyllyjä ja laatikoita. Nautin aurinkoisesta maaliskuun päivästä. Valokuvaan. Nautin Reetasta, joka seuraa Joukoa ja minua puutarhaan. Se tulee portille sen näköisenä, kuin sillä olisi juuri sattunut olemaan asiaa samaan suuntaan kuin meillä. Eihän se meidän takia. Kun käännymme portilta takaisin, Reettakin tulee. Se tutkii ympäristöä jonkin matkan päässä meistä ja siirtyy meidän perässämme taas eteenpäin. Se on sen näköinen, että ei se meistä ole kiinnostunut, sattui vaan olemaan asiaa tänne päin. Kun tulemme kotiin, Reettakin on saanut asiansa ulkona hoidettua. Ihana kissa!