KOTTIKÄRRYILLÄ PUUTARHAN YMPÄRI Kesäkuussa

Kesäkuun 1. päivä

Ajatus jysähtää päähäni kuin ukkospilvi: tämä ei ole mitään hetkellistä, vaan Poppius on vakavasti sairas. Ihana Poppius-raukka! Sen harja on sinertänyt jo jonkin aikaa, mutta nyt myös kukon käytös on muuttunut. Se ei enää kutsu kanoja syömään. Syö onneksi itse hyvällä ruokahalulla, mutta ei tarjoile rouville. En ole kuullut sen kiekuvan muutamaan päivään. En voi uskoa tätä todeksi. Poppius on ollut meillä vasta kolme ja puoli viikkoa, ja nyt on jo luopumisen tuskan aika.

Kesäkuun 2. päivä

Olen suunnitellut jälkiruuaksi mansikkaraparperirahkan, mutta juuri silloin, kun pitäisi hakea raparperit, sataa kaatamalla. Päätän tehdä mansikkarahkan ja raparperihillokkeen erikseen sitten, kun sade lakkaa. Raparperit kukkivat komeimmillaan, mutta ei haittaa. Käytän ohuita varsia. Hillokkeesta tulee tosi hyvää.

Kesäkuun 3. päivä

Tänään leikataan oikein urakalla. Jouko parturoi koivuangervoaidat, minä leikkaan vuorenkilvet ja talvella kuolleet ruusunoksat sekä ruskettuneet havut. Ei ollut suosiollinen talvi sen enempää havuille kuin ruusuillekaan.

–Poppius kiekaisi, Jouko huikkaa ovenraosta ja kiirehtii jatkamaan hommaansa. Hän tietää, miten iloiseksi hän tuolla lauseella minut saa. Minä säntään kanalaan ja tosiaan: kukko kiekuu. Se on ollut aamulla apea eikä innostunut nokkimaan herkkuja. Nyt se kiirehtii reippaasti tarhaan, kun vien apiloita ja omenaa. Vaikuttaa siltä, että se jopa vähän kutsuu kanoja. Ei se vielä tarjoile rouvilleen, mutta syö sentään itse hyvällä ruokahalulla.


Kesäkuun 5. päivä

On surullista käydä kanalassa ja nähdä Poppiuksen kunnon yhä huononevan. Se ajaa Flooran pontevasti pois herkkujen ääreltä, vaikka se vasta äskettäin on pitänyt siitä ja kaikista muistakin rouvistaan esimerkillisen hyvää huolta. Illalla näen sen istuvan alaorrella väärinpäin. Sydäntäni särkee, kun Poppius katselee minua jutellessani sille. En haluaisi luopua siitä näin pian. Juuri kun se on rohkaistunut niin paljon, että tulee pyytämään lisää herkkuja, kun entiset ovat loppuneet.


Kesäkuun 6. päivä

Käyn kanalassa itkemässä. Poppius on väsynyt. Se katsoo kauniisti, kun juttelen sille. Hyvästelen.

Kesäkuun 7. päivä

Juhlafiilis tulee pikkuhiljaa kotia ja puutarhaa laittelemalla. Iirikset ja jalolupiinit pitävät huolen puutarhan väriloistosta. Osa pioneista kukkii jo. Jännittää, pullistuvatko nuput niin, että vieraat voisivat kerätä kimput kotiin viemisiksi.

On vaikeaa yhtä aikaa valmistella iloisia juhlia ja seurata Poppiuksen sairastamista. Onneksi Poppius on vähän virkeämpi kuin eilen, joten itsekin olen paremmalla mielellä.

Kesäkuun 8. päivä

Olen varautunut konfirmaatiotilaisuuteen paksulla nipulla nenäliinoja. Tällä kertaa pääsen vähemmillä kyynelillä kuin yleensä, sillä istumme niin takana, että en näe rakasta poikaani kuin vilaukselta muutamia kertoja. Siellä hän kuitenkin on, ja häntä ajatellessani sydämeni on pakahtua kiitollisuudesta ja onnesta.

Reissun jälkeen tekisi mieli oikaista sohvalle hetkeksi, mutta aikaa ei ole hukattavaksi. Vaikka olen suunnitellut hyvin yksinkertaiset asetelmat – vaaleansinisiä iiriksiä, niiden kapeita lehtiä sekä morsiusharsoa lasipulloihin – onnistun käyttämään puuhaan useita tunteja. Asettelen lasipullot eri puolille taloa ja saan välittömästi myönteistä palautetta vessaan asettelemistani kukista ja muistakin.

Poppius on aiempaa virkeämpi. Innoissaan se syö omenaa kädestä. Omena onkin sen herkkua. Seesaminsiemenetkin maistuvat. Voisikohan se sittenkin parantua? Näyttäisi siltä, että saamme juhlia iloisissa merkeissä.


Kesäkuun 9. päivä

Aamu on ollut tuulinen ja sateinen, mutta nyt aurinko näyttäytyy ja tuulikin tyyntyy. Laitan liinat terassin pöydille ja teen vielä pieniä viimeistelyjä ennen juhlavieraiden tuloa.

Yhtäkkiä alkaa tuulla rajusti. On vaikea nähdä ikkunasta ulos, kun sade piiskaa lasia. Rajuilma tuntuu pyrkivän sisälle asti. Pian ilma taas selkenee ja huomaamme pajun ison, paksun haaran rysähtäneen maahan. Onneksi se on kaatunut tien sivuun, eikä haittaa vieraiden tuloa. Harmi vain, että se on kaatuessaan repäissyt amerikanpihlajasta oksan. Terassilla pöytäliinat ovat litimärkiä.

Talo täyttyy vieraista ja iloisesta puheensorinasta. Vieraat viihtyvät, tilaa ja ruokaa riittää ja pionit ovat auenneet juuri sopivasti niin, että kaikki halukkaat saavat poimia kimpun mukaansa. Illalla uni ei tahdo tulla.

Kesäkuun 10. päivä

Avillalla on asiaa Tampereelle ja Sinella kutsuu meidät kylään, parvekeviljelyksiään katsomaan ja Tampellan rantaraitille kävelemään, joten vietämme päivän kaupungissa. Päivä on tuulinen, kylmä ja vähän sateinenkin, mutta juuri silloin kun vietämme aikaamme Tallipihalla ja Finlaysonin palatsissa, on aika hyvä sää. 

Ihailen runsaita kukka-asetelmia ja viehättävää miljöötä.

Iltapäivällä kotona katkeavat sähköt koko illaksi. Olemme kiitollisia, että sähköt eivät katkenneet eilen tai toissapäivänä.


Kesäkuun 11. päivä

Sää suosii tänään enemmän sisä- kuin ulkotöitä. On tosi kylmää ja tuulista, sadettakin saadaan. Saan silti istutettua pikkujasmikkeen sekä kaksi keijuangervoa Etelärinteeseen.

Ihmeellistä, että pionit aukovat nuppujaan tässä hyytävässä kylmyydessä! Kun aurinko näyttäytyy, pitää juosta kuvaamaan. Muuten ei ehdi ennen seuraavaa sadekuuroa.


Kesäkuun 12. päivä

Liikuttavaa – olen menossa kanalaan tarjotakseni Poppiukselle omenaraastetta, mutta Noeli onkin jo syöttämässä porkkanaa. En tiennyt, että olemme käyneet vuorotellen syöttämässä kukkoa. Noeli keksii tarjota myös juustoraastetta, joka käykin oikein hyvin kaupaksi. Nopea saa olla, että herkut päätyvät oikeaan osoitteeseen eikä neljän kanarouvan nokkiin. Huolettomat rouvat hyörivät ja pyörivät innokkaina ympärillä.

Kesäkuun 13. päivä

Ahkera syöttäminen on tehnyt Poppiukselle hyvää ja se näyttää huomattavasti pirteämmältä kuin eilen. Keitetty kananmuna virkistää lisää. – Jos Poppius paranee, siitä tulee tosi kesy, Noeli sanoo. Se on oppinut luottamaan meihin. Voi, kunpa se paranisikin, mutta en oikein jaksa uskoa. Käyn vähän väliä kanalassa syöttämässä ja tarkistamassa, että Poppiuksen on hyvä olla.

Vettä tulee kaatamalla. Pionit taipuvat sateessa. Illalla sade lakkaa ja aurinko paistaa. Miljoonat sadepisarat kimmeltävät lehdillä kuin timantit. Kerään suuret, hurmaavasti tuoksuvat pionikimput maljakkoon. Koti täyttyy kauneudesta, kun rippijuhlakukatkin loistavat vielä.


Kesäkuun 14. päivä

Puutarha on hengästyttävän kaunis. Kaikki kukat tuntuvat kukkivan yhtä aikaa: ruusut, iirikset, jalolupiinit, pionit, kullerot, unikot, koivuangervot, grönlanninhanhikit, isorikot… Käki kukkuu loputonta kertosäettään. Saan tästä kaikesta voimaa surun keskellä Poppiuksen hoitamiseen.

Kesäkuun 15. päivä

Ihanaa, Poppius näyttää virkeältä! Se katselee kiinnostuneena mitä minulla on sille. Annan sille kaikki herkut mitä vain keksin: tuoreita mehukkaita mansikoita, auringonkukansiemeniä, keitettyä kananmunaa, vesiheinää, mehevää porkkanaraastetta nyponsopan kanssa… Kaikki kelpaa.

Kukko nokkii ahneesti auringonkukansiemeniä. Se katsoo minua tarkkaavaisesti kirkkailla silmillään. Sen harja on punainen ja kaartuu nätisti pystyssä. Harja ei enää ole tuhkanharmaa silmän päällä lerpottava surkimus niin kuin eilen. Jotakin on tapahtumassa. Alan varovasti uskoa ihmeeseen.


Kesäkuun 16. päivä

Iloisena menen kanalaan Poppiusta tervehtimään. Minulla on mukanani raejuustoa, josta se varmasti on innoissaan. Jälkiruuaksi olen varannut mansikkaa. Aion samalla laittaa kylpylaatikon oikein hyvään kuntoon. Poppius varmasti nauttii päästessään kylpyyn.

Vastassani onkin hiljainen kukko. Poppius kuuntelee, kun juttelen sille. Ruuat jäävät syömättä. Silittelen ja hyvästelen.

Pitkin päivää käyn tarkistamassa, olisiko Poppius virkistynyt. Neljä Hulda Huoletonta hyppii ympärillä. Ihmettelevät varmaan mitä minä suren – Poppiushan on siinä, ja herkkuja virtaa ovista ja ikkunoista. Pyydän Avillaa soittamaan minulle Ilmari Hannikaisen Mirrin hautajaiset. Tuo haikea pianokappale saa kyyneleeni juoksemaan puroina.

Illalla Poppius on poissa. Jouko tulee kanssani hautaamaan sen. Ilta on lämmin ja kesäisen kaunis. Käki kukkuu ja linnut laulavat, kun sommittelemme juhannusruusuista kimpun. En kyynelten läpi näe tuota rakasta kukkoani, kun vien sen haudalle pitkin polkua, jota reunustavat kauniisti kaartuvat saniaiset. Laskemme Poppiuksen kuoppaan ja asettelemme ruusukimpun silkkipaperin päälle. Pienen kukon elämä oli lyhyt, mutta hyvin merkityksellinen. Tänä lyhyenä aikana se ehti tuottaa valtavasti iloa ja onnea.


Kesäkuun 18. päivä

– Miten tää leikataan, Jouko kysyy kädessään pitkä pionin kukkavarsi. – Tää oli taipunut polulle, niin otin tän talteen, hän selittää.

Olen onnellinen, että hänestä on tullut pioni-ihminen. Aviopuolisot tosiaankin alkavat muistuttaa toisiaan. Joukoa ei tarvinnut kahta kertaa käskeä pioniostoksille, kun hän oli menossa asioille Pirkkalaan. Pyysin ottamaan kuvat lajikevalikoimasta ja valitsin sitten niistä lammen taakse kuusi vaaleanpunaista ’Sarah Bernhardtia’ ja kolme hybridipioni ’Cythereaa’. Saadaan lammen takaosan pioniryhmä valmiiksi.

Joukon vallille kaksi vuotta sitten istutetut pionit kukkivat runsaina: aniliinia, vaaleanpunaista ja valkoista. Jouko nimesi tuon ryhmän puutarhan kauneimmaksi kukkapenkiksi. Kieltämättä värivalikoima on osunut nappiin, mutta minusta musta muovi ryhmän edessä laskee kukkaryhmän kauneutta. – Mikä kukkapenkki muka on kauniimpi, hän inttää. – Ei kait sitten mikään. Olipa onni, että puutarhan kaunein kukkapenkki sattui juuri ”sinun maillesi”, nauran.

Mietin, miten muka pioneista voisi saada tarpeekseen. Tiedän kyllä, että voi, mutta nyt pionien kukkiessa tuntuu, ettei malta kotoa lähteä mihinkään. Olen kiitollinen puutarhamme pionien lajikerunsaudesta. Uusia lajikkeita puhkeaa kukkaan koko ajan. Olen antanut kimppuja ystäville, haalinut niitä sisälle ja silti kukkia riittää yllin kyllin ulkonakin. Oi-joi, tätä ihanaa kukkien ja tuoksujen aikaa! Se lohduttaa minua Poppiuksen menetyksen surussa.


Kesäkuun 19. päivä

Kesän suurisuuntaisin projekti, 21 pionin istutus lammen taakse, alkaa olla voiton puolella – ainakin, jos ei kattamista lasketa. Eikä sitä nyt lasketakaan, kun on krooninen puute pahvista. Itse asiassa 76 % on valmiina, mutta ei hätää; uusia projekteja pukkaa. Alueen reunalle on tulossa vielä marja-aroniaa ja kirsikkapuiden väliin angervopensaita. Hups, yhtäkkiä onkin kymmenkunta kuoppaa lisää kaivettavana.

Kierrän valokuvaamassa kuin orava tammenterhoja keräämässä talven varalle. Muistikortti pursuilee jo, mutta otan vielä yhden ja vielä…

Kesäkuun 20. päivä

Tänään on aika laittaa puutarhaa juhannuskuntoon. Parsat saavat kompostinsa. Raparperin kukkavarret katkaistaan. Kanoille löytyy vesiheinää. Karkailleet akileijat ja viiruhelvet saavat lähtöpassit. Orvokit leikataan. Kauheassa tuulessa kitketään ja siistitään. Huusholli siivotaan, jos jaksetaan ja aikaa jää.


Kesäkuun 21. päivä

Täksi päiväksi olen varannut maailman mukavinta puuhaa: kukka-asetelmien tekoa. Turvaudun takuuvarmaan tekniikkaan ja asettelen kukat lasipulloihin. Mikään ei voi mennä pieleen, kun käytettävissä on mielin määrin pioneja. Niiden lisäksi käytän ensi kertaa ’Yellow Tail’ -iiriksiä. Oi, miten ihania ne ovatkaan! Jättipoimulehti ja isorikko ovat varmoja seuralaisia. Muutama iiriksen lehti täydentää kokonaisuuden. Lopputulos on ihana. Mietin aikaa, jolloin vasta haaveilin pioneista maljakossa. Haave tuntui niin kaukaiselta. Nyt osaan arvostaa tätä kaikkea ihanuutta.

Juhannusaaton vakio-ohjelmistoa ovat kääpiövuorimäntyjen vuosikasvujen leikkaaminen. Illalla Jouko paistaa muurinpohjalettuja.


Kesäkuun 22. päivä

Ajatus laineiden liplatuksesta rantakivillä houkuttelee minut juhannusajelulle Sastamalaan Sinellan ja Joukon kanssa. Matkan varrella poikkeamme Kiskokabinetilla katsomassa junanvaunua, jossa Mannerheim on tavannut Hitlerin. Upeat puitteet tapaamiselle! Jäätelö torikellon nurkalla tuo ihanan kesäfiiliksen. Tuttavallinen naakka seurustelee kanssamme jäätelön toivossa. Oi, miten suloinen se on!

Tyrvään pappilan puutarha on kaunis kesäasussaan. Jasmikkeet tuoksuvat, pionit kukkivat, kaikkialla on siistiä ja tyylikästä. Mielipaikkani, valkoinen penkki veden äärellä, sattuu olemaan vapaa. Onneksi olemme varanneet herkulliset eväät – sandwichit ja vesimelonia – mukaan. Laineet liplattavat, aurinko paistaa, hääparia valokuvataan. Niin kesäistä! Sinella kulkee paljain varpain tuuhealla nurmikolla ja nauttii pionien tuoksuista. Minä ja Jouko ihastelemme ja ihmettelemme rakennuksen mahtavuutta ja sitä ympäröivää puutarhaa.


Kesäkuun 23. päivä

Yritän hiipiä kanatarhaan salaa, mutta Flooraa ei hämätä. Heti, kun haka kolahtaa, se juoksee ovelle kuin tuulispää. Ettei vain jää ilman herkkuja. Minua naurattaa.


Kesäkuun 24. päivä

Koti on täynnä kukkia, mutta en voi vastustaa pioneja. Sopivasti nupuillaan olevia kukkia löytyy vielä. Avillakin innostuu tekemään kimpun (yläkuvassa). Aluksi hän huokailee, kun kukat eivät meinaa pysyä kohdillaan. Lopputulos on kuitenkin täydellinen. Ihana!

Minä teen omani rautalankamyttyrätekniikalla. Asettelen jokaisen oksan Kiana Underwoodin opein: kun jokaisen oksan asettelee harkiten niin, että se näyttää kauniilta, niin lopputulos on hyvä. Aukot täydennetään, mutta mitään ei tarvitse enää korjailla. Minäkin olen tyytyväinen omaani.

Kesäkuun 25. päivä

Eilisestä innostuneena jatkan leikkokukkien parissa. Nyt minua inspiroivat erityisesti isotähtiputket ja valeangervot. Kokeilen ensimmäistä kertaa maljakon suulle teipattavaa ristikkoa.

Innostus vaihtuu luomisen tuskaan. Pikkuisen toilettikimpun ’Lac Majeau’ –ruususta saan valmiiksi, mutta epätoivoisen pionikimpun viimeistely jää huomiseen.


Kesäkuun 26. päivä

Olen unohtanut eilisen tuskan ja ryhdyn taas asettelemaan kukkia. Minulla on visio kauniisti asettuvasta epäsymmetrisestä kukkarunsaudesta, mutta kukat eivät suostu siihen. Valittelen lopputulosta Joukolle. – Jos tuo ei näytä kauniilta, on katsojan silmässä vika, Jouko lohduttaa.