SATAVIISIKYMMENTÄ LUSIKKAA

Tällä kimpulla mies saa puutarhahöperön vaimon niin onnelliseksi, että vaimo antaa vaikka kuun taivaalta, jos mies hoksaa sitä pyytää.

Minulla on huono muisti. Se tekee ihmisen onnelliseksi. Ei esimerkiksi muista kaikkia talven aikana menehtyneitä kasveja tai edellisen kesän takapakkeja.

Usein silti haaveilen, että muistaisin paremmin. Voi, kunpa muistaisin mitä mummoni puutarhassa kasvoi! Olisi myös kiva muistaa ne lajit ja lajikkeet, joita omassa puutarhassani nyt kasvaa.

Minun on turvauduttava muistiinpanoihin, tiedostoihin ja nimikyltteihin. Tarvitsen nimikylttejä, jotta minun ei tarvitse juosta tietokoneen ääreen tarkistamaan mikä uusista pioneistani on nupuillaan tai missä on se oikean värinen syysleimu keväällä siirrettäväksi. Ja nimethän ovat tärkeitä, totta kai. On hauskaa tietää minkä nimistä porukkaa puutarhassani asuu.

Löysin kirpputorilta sataviisikymmentä lusikkaa. Niillä saan nimettyä jo melkein puolet kasveistani. 

Mieheni lupasi lyödä lusikoiden pesät lecalla litteiksi. Saan kirjoitettua niihin nimet maalitussilla. Sellainen nimikyltti kestää tuulet ja tuiskut.

Lusikat ovat yllättävän tukevia. Ne eivät ihan heppoisesta lyönnistä tule miksikään. Tarvitaan voimaa ja sitkeyttä. En jätä hyödyntämättä tilaisuutta tehdä aviomies onnelliseksi: mies tulee onnelliseksi kun saa tehdä tällaisen palveluksen vaimolleen.

Olen tasa-arvon kannattaja – ihan oikeasti. Minusta tässä tasa-arvo toteutuu juuri ihanteellisella tavalla: molemmat tulevat onnellisiksi. Mies saa näyttää voimaansa ja taitoansa ja minä saan hienot kylttien pohjat valmiina eteen. En pistä pahakseni!

Kirjoitin nimen maalitussilla, jonka kärki on 1.0 mm.

Sinkkuna piikkailin betonilattioita auki, hoidin hevoseni, vuoheni, kissani ja koirani, ripustin seinään tauluni ja niin edelleen. Täytyy tunnustaa, että tunsin itseni jotenkin vaivautuneeksi kun mies suurieleisesti avasi oven minulle. Ajattelin, että osaan avata oven itsekin. 

Nyt nautin kun mies suurieleisesti avaa minulle oven. Miksi en nauttisi kun mies hykertelee onnesta saadessaan tehdä palveluksen Prinsessalleen. 

Olen oppinut pyytämään miehen apua. Ihan sen takia, että se lisää molempien onnellisuutta. Kahdeksantoista avioliittovuoden aikana olen oppinut, että nainen haluaa naulakon seinään siksi, että lasten vaatteet on helppo ripustaa siihen. Mies poraa naulakon seinään siksi, että vaimo tulee siitä onnelliseksi.

Avain avio-onneen on hyvin simppeli: anna miehen tehdä vaimo onnelliseksi.

Olen kuullut aika monta tarinaa siitä, ettei mies osallistu kotitöihin. Mies ei vaan yksinkertaisesti näe, että viimeistä puhdasta lautasta viedään. Niin se vain on. Mies kyllä siivoaa koko tiskipöydän, kunhan vain vaimo hoksaa pyytää. Kun vaimo sitten hymyilee kiitokseksi, halaa tai suikkaa suukon, mies kysyy mitä muuta hän voisi tehdä Prinsessansa hyväksi. Tässä vaiheessa ei kannata lähteä miettimään pitääkö vaimon kiittää siitä, että mies tekee perheen yhteisiä töitä. Totta kai voi kiittää. Se ei mitään maksa ja molemmat tulevat onnellisiksi.

Nimikylttien työohjeen löydät täältä.

Tervetuloa, Maatiaiskanasen elämää, blogini lukijoiden suurenmoiseen joukkoon! Toivottavasti viihdyt.