JOSKUS LUULIN, ETTÄ...

Minulla on ollut ilo ja onni saada kasvaa puutarhurin tyttärenä. Innostus kasveihin ja puutarhanhoitoon periytyi, mutta tiedot ja taidot eivät tarttuneet samassa määrin. Leikin päivät pitkät ja vietin aikaani isän mukana kasvihuoneella aina silloin kun sattui huvittamaan. Osallistuin kyllä taimien koulimiseen, kukkien myymiseen ja kasvisten sadonkorjuuseen, mutta ei minulla ollut aavistustakaan kokonaisuudesta. Opin laajan repertuaarin kesäkukkien nimiä ja erilaisia vihanneksia, mikä ei siihen aikaan ollut tavanomaista. Mutta pienenä tyttönä minä ajattelin, että isä osaa kaiken ja kaikki kasvavat tuosta noin vain. Nukuin onnellista unta niinä kevätöinä, kun isä kävi monta kertaa yössä huolehtimassa kasvihuoneen lämmittimestä. Ei minulla ollut aavistustakaan kaikesta siitä, mitä taimet vaativat kasvaakseen topakoiksi ja tuottaakseen hyvän sadon.

Monenlaisia hassuja asioita olen luullut. Kirjasin niistä tähän muutamia.

Luulin, etten pidä keltaisesta.

Luulin, etten pidä keltaisesta. Sitten tajusin, että vaaleankeltainen on lempivärini puutarhassa. Miellän sen eri väriksi kuin kirkkaankeltaisen. Eikä kirkkaankeltainenkaan paha ole, kun sitä ei ole liikaa.

Erityisen ihastunut olen valkoisiin kukkiin, joissa on kirkkaankeltainen keskus. Tällainen on esimerkiksi arovuokko. En pahastuisi, vaikka puutarha olisi täynnä arovuokkoja. Saattaa se joskus ollakin. Olen kuullut, että arovuokko olisi aika villi leviämään.

Arovuokko

Kaikkein eniten tämä väriyhdistelmä viehättää silloin kun se yhdistyy pyöreään muotoon, kuten pionin kukassa. Silloin siinä on sopivasti lapsellisuutta, huolettomuutta, iloisuutta, valoa ja keveyttä.

Pioni 'Claire de Lune'

Keväällä kirkas keltainen muistuttaa liikaa voikukista, mutta syksyllä se on ihana. Syksyllä keltaista ei voi olla liikaa. Keltainen kuuluu myös pääsiäiseen, mutta vain pienenä pilkkuna.

Olen myös luullut, etten pidä oranssistakaan, mutta syksyllä suorastaan rakastan sitä. Mitä kirkkaampi sitä parempi.  Syksyhän on ihan oma lukunsa. Viime keväänä rakastuin oransseihin papukaijatulppaaneihin. Eikös persikan tai aprikoosin värinen ole oranssi? Minä tosin miellän vaaleanoranssin eri väriksi kuin kirkkaanoranssin.

Tulppaani 'Apricot Parrot'

Joskus ammoisina aikoina luulin, että tämän alueen taimistoilla myydään vain sellaisia kasveja, jotka menestyvät täällä.  Oi-joi, miten väärässä olinkaan! En tullut silloin ajatelleeksi, että monet talvettavat kasveja kellareissa ja muissa sopivissa paikoissa tai pukevat niille kunnon toppavaatteet puutarhaan. En tiennyt sitäkään, että jotkut raaskivat ostaa kalliitakin kasveja yhdeksi kaudeksi. Minä talvetan viileässä ulkomuratteja ja puksipuita sekä nyt ensimmäistä kertaa pelargoneja.

Pioni 'Jan van Leeuwen'

Kaikki kauneus ei siis olekaan katoavaista.

Luulin, että helppohoitoinen ja hyvin leviävä kasvi on sama kuin suositeltava. En voinut käsittää, että liian hyvin leviävistä kasveista voi oikeasti tulla riesa. Kaikki kauneus ei siis olekaan katoavaista, vaan se voi lisääntyä ja täyttää puoli puutarhaa, vaikka en haluaisikaan.

En tullut ajatelleeksi, kuinka paljon eri kasvilajikkeita maailmassa on. Siksi luulin, että kasveja olisi kohtuullisen helppo löytää. En tiennyt, että on kasveja, joita löytää ainoastaan yhdestä paikasta koko Suomessa ja toisen kasvin toisesta paikasta. Ja joistakin löytää vain kuvan alan lehdistä tai netistä. Eikä niitä käytännössä saa mistään.

Pensashanhikki  'Creme Brulee'

Alussa luulin, että kaalit kasvavat tuosta noin vain, kun istuttaa taimet maahan. Olin nähnyt isäni kasvattavan komeita kaaleja, eri lajeja. Pienen lapsen mieleen vain ei ollut jäänyt, mitä kaikkea isä oli tehnyt niiden eteen. Nehän pitää suojata harsoilla ja mitä kaikkea muuta ne vaativatkaan. Kerran istutin kukkakaaleja ja kasvoivathan ne melkein kukkakaalin näköisiksi, mutta ei niitä syödä voinut.

Olen aina luullut, että ruusunpunainen tarkoittaa kirkkaanpunaista. Monet taimimyymälät saattavat ilmaista kukan värin sanalla "ruusunpunainen. Piti ihan Googlesta katsoa, mitä se oikeasti tarkoittaa. Sehän onkin enemmän vaalean- kuin kirkkaanpunainen.

Onneksi aina voi oppia uutta.

FREDRIKA RUNEBERGIN PUUTARHASSA

Runebergin päivän kunniaksi julkaisen jutun päiväkirjastani vuodelta 2020, jolloin vierailimme Johan Ludvig Runebergin puolison, Fredrikan, kauniissa puutarhassa.

Heinäkuun 31. päivä 

– En ole ikinä käynyt näin tunnelmallisessa puutarhassa, huokailen. Vanhojen jättiläismäisten hedelmäpuiden oksat kaartuvat kuin katoksi koko puutarhan ylle. Omenapuut ovat todella suuria ja niitä on paljon, kullekin pojalle oma nimikkopuunsa. Olemme Fredrika Runebergin puutarhassa Porvoossa. 

Täällä ei ole yhtään kaariporttia, mutta silti tuntuu kuin niitä olisi kaikkialla. 

Puut ja perennat on istutettu pyöreämuotoisiksi saarekkeiksi, joiden välissä kaartuvat sorapolut. Näin ollen puutarhan muodostuu useita pieniä huoneita. Täällä ei ole yhtään kaariporttia, mutta silti tuntuu kuin niitä olisi kaikkialla. Suuret omena-, luumu- ja päärynäpuiden oksat kaartuvat käytävien yllä.

Tällä hetkellä kukkivat harmaamalvikit, harmaakäenkukat, siniset ritarinkannukset, harjaneilikat, piiskut, liljat, ruusut. Ensimmäiset daaliat aloittelevat. Siellä täällä kukkivat kosmoskukat, verenpisarat, revonhännät, tuoksuherneet, samettikukat ja muut yksivuotiset.  Pionit, iirikset ja kielot ovat jo kukkineet. Kielon kerrotaan olleen Johan Ludvigin lempikukka. 

Raparperin kanta on jokin aivan erityinen, yllättävän matala. 

Se on nimetty Fredrikan mukaan.

Vihreyttä tuovat kivikkoalvejuuret, jotka kuuluvat saniaisiin, ja maanpeitekasveina ahomansikat ja kaunokaiset. Puutarhan laidalla on rivi vadelmapuskia. Karviaispensaan oksat notkuvat sadon painosta. Raparperin kanta on jokin aivan erityinen, yllättävän matala. Se on nimetty Fredrikan mukaan. Omenat kypsyvät.

Alaspäin viettävän puutarhan yläosassa on muuri, jonka päällä kasvaa lumiangervo. Jyrkät portaat johtavat ylätasanteelle, jossa kasvaa nurmikko ja suuria kesäkukkaryhmiä. Erityisesti huomioni kiinnittävät suuret sinisarjat sekä korkealle kiipeilevät kärsimyskukat.

Viihtyisin puutarhassa vaikka kuinka kauan, mutta muu perhe haluaa jo talon sisälle ja opastettu kierroskin on juuri alkamassa. Sisällä Runebergin talossa huomaa, että talonemäntä todella piti kauneudesta ja kasveista. En tunnista läheskään kaikkia huonekasveja. Niitä on ikkunalaudoilla eri puolella taloa: pelargoneja, peikonlehtiä ja tuonenkieloja ainakin. Nautin 1860-luvun viehättävästä tunnelmasta, vaikka talo onkin täynnä turisteja.

Läheisessä talossa nautimme Johan Ludvig Runebergin pojan, Walterin, veistämistä patsaista. Taitava opas saa ne heräämään aivan kuin eloon. Kiertelemme vanhaa kaupunkia ja ihastelemme puutaloarkkitehtuuria sekä hulppeita kivitaloja, jotka on koristeltu vaivoja ja rahaa säästämättä. Poikkeamme tuomiokirkossa. Emme voi käsittää kaikkea sitä kauneutta mitä täällä näemme. Kuljemme pitkin joen rantaa. Ihastelemme ranta-aittoja. Valokuvaamme.

Olen juuri sanomaisillani, että tämähän on kuin siirtolapuutarhassa.

Illalla ajelemme vielä vanhan kaupungin mukulakivikatuja. Olen juuri sanomaisillani, että tämähän on kuin siirtolapuutarhassa. Täsmälleen sillä hetkellä Jouko sanoo, että tämähän on kuin siirtolapuutarha, vähän suuremmassa koossa vain. Tällaiseksi sitä tulee kun on 21 vuotta naimisissa.

Olemme ahmineet silmillämme makeaa maahan täydeltä. Nyt tuntuu, että hyvät yöunet ovat tarpeen.

Jään miettimään Fredrikaa ja hänen puutarhaansa. Puutarha on varmasti ollut innostuksen lähde ja keino toteuttaa itseään, mutta se lienee ollut myös paikka käsitellä ikäviä tunteita. Arki miehen naisseikkailuineen ei ollut varmasti helpoimmasta päästä.

Hyvää Runebergin päivää!

RUUSUINEN TIE

Olin sivuuttanut kaikki ruusut vaikeahoitoisina ja vaativina piikkipuskina. Kirjoista saamieni vaikutteiden vuoksi kuitenkin innostuin. Muistan vuosien takaa kuvan valkoisesta ’Iceberg’-ruususta, jonka juurella kasvoi mirrinminttua. Ajattelin, että voisinhan kokeilla yhtä ruusua mirrinminttuineen. Päätöksen vahvisti naapurin juhannusruusun hurmaava tuoksu postilaatikolla käydessä.

Taimet olivat aika mitäänsanomattoman näköisiä retkottajia

ja tietysti piikikkäitä, mutta ostin yhden.

Yksi ruusu riittäisi. Päädyin perinteiseen juhannusruusuun. Taimet olivat aika mitäänsanomattoman näköisiä retkottajia ja tietysti piikikkäitä, mutta ostin yhden. Istutin ruusuni pohjattomaan saaviin. Juurelle istutin mirrinminttua ja jättipoimulehteä. Nimesin alueen suurellisesti Ruusutarhaksi.

Juhannusruusu ’Plena’ valloitti sydämeni runsaalla kukinnallaan jo ensimmäisenä kesänä. Ruusun tie sydämeeni oli avattu. 

Juhannusruusu 'Plena'

Seuraavaksi hankin kaksi ’New Dawn’ –köynnösruusua kaariportille. Ruusut kukkivat väsymättä vielä pienten pakkasten tultua. Olin myyty.

Seuraavana kesänä ne nousivat koiranruusuina

ja kaivoin juurakot ylös.

Hankin vielä toiset kaksi ’New Dawn’ –köynnösruusua. Elämä ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista. Tuli ankara talvi ja uudet ’New Dawn’ –ruusuni paleltuivat. Seuraavana kesänä ne nousivat koiranruusuina ja kaivoin juurakot ylös. Vanhemmatkin köynnösruusuni paleltuivat pahasti, mutta selvisivät. Kun köynnösruusut pääsivät taas kasvun vauhtiin, huomasin olevani myöhässä niiden tukeen sitomisen kanssa. Siinä hommassa päätin olla hankkimatta enää yhtään köynnösruusua. Päätökseni on pitänyt.

’New Dawn’ –köynnösruusun kukka on hyvin hienostunut.

Jouko kysyi olisiko minulla mitään käyttöä ylimääräiselle betonirenkaalle. Toki. Muistin naapurin sanoneen, ettei pensasruusuja kannata istuttaa muuten kuin betonin sisään. Siinä minulle oli hyvä syy istuttaa yksi ruusu lisää. Jouko kaivoi betonirenkaan maahan ja minä istutin siihen tarhakurtturuusu ’Sävelen’.

Tarhakurtturuusu ’Sävel’ on saanut meillä pärjätä hyvin vähällä hoidolla.

Kanat olivat myllänneet koko puutarhan,

mutta tuo ihana ruusu kukki ylväänä.

Ja niinhän siinä kävi, että kun pää oli saatu auki, ruusuja alkoi tulla puutarhaamme yhä enemmän. Muistin nähneeni tällä seudulla eräällä kanojen kasvattajalla ’Schneewittchen’-ruuusun, joka kukki vielä myöhään syksyllä komein jalomuotoisin kukin. Olin vaikuttunut.  Hämmästelin kuinka noin täydellinen ruusu voi menestyä täällä ilman talvisuojausta. Kanat olivat myllänneet koko puutarhan, mutta tuo ihana ruusu kukki ylväänä.

Ostin ’Schneewittchen’ –ruusun, joka on uskollisesti viihtynyt meillä jo monta vuotta. Ruusu on ihmeellinen. Minun alkuaikojen käsityksistä poiketen se ei vaadi juuri mitään. Leikkaan jonkun oksan keväisin ja lannoitan, jos muistan. Aika usein en muista, mutta ruusu kukkii silti.

Tertturuusu ’Schneewittchen’ on floribundaruusu eli teehybridin ja polyanthahybridin risteytys.

Alussa minua häiritsi, kun en saanut mitään tolkkua ruusujen nimistä. Olin kuullut talvenaroista ryhmäruusuista, kestävistä kanadalaisista, tavanomaisista hansaruusuista. Sitten oli loputon lista nimiä, joista en tajunnut tuon taivaallista: pimpinellat, tertturuusut, floribundaruusut, polyanthahybridit, teehybridit, ranskalaiset ja oih, vaikka mitkä.

Pikku hiljaa opin, että on luonnonruusuja, kuten esimerkiksi karoliinanruusu, kurttulehtiruusu, nukkeruusu, orjanruusu, pimpinellaruusu ja punalehtiruusu. Sitten on jalostettuja lajikkeita enkä aio luetella niistä kuin murto-osan. Niitä meinaan on. Blandaruusut, bourbonruusut, hansaruusut, kanadalaiset ruusut, kesädamaskonruusut, kirkonruusut, morsionruusut, neidonruusut, neilikkaruusut, puistoruusut, ranskanruusut, tarhakurtturuusut, tarhapimpinellaruusut…

Ostin Karoliinanruusun Muhokselta, Oulujoen taimistolta itselleni ja Karoliina-kummitytöllemme.

Nyt tiedän, että teehybridit ovat suurikukkaisia, tertturuusut pienikukkaisia ja mini- eli pikkuruusuilla on kaikkein pienimmät kukat. Nämä kaikki ovat niitä talvenarkoja ryhmäruusuja. Pienikukkaisia tertturuusuja ovat polyantharuusuut, polyanthahybridit ja floribundaruusut. Grandiflorat ovat iso- ja pienikukkaisten risteytyksiä ja nimensä mukaisesti melko isokukkaisia.

Sain tietää, että olin tietämättäni hankkinut

sen alun perin haaveilemani ’Icebergin’,

sillä se on  sama kuin ’Schneewittchen’.

Nyt tiedän, että tertturuusu ’Schneewittchen’ on floribundaruusu. No, tuolla tiedolla en pitkälle pötki. Sen sijaan oli hauska kun sain tietää, että olin tietämättäni hankkinut sen alun perin haaveilemani ’Icebergin’, sillä se on  sama kuin ’Schneewittchen’.

Seuraavat ruusut tulivat meille, kun aloin taistella kauneudella naapurista vyöryviä seljoja, villivadelmia, ohdakkeita ja kortteita vastaan. Istutin muurin päätyyn tarhakurtturuusun nimeltä ’Lac Majeau’ ja kanadalaisen ruusun nimeltä ’Morden Blush’.

Tarhakurtturuusu ’Lac Majeau’

Kanadalainen ruusu ’Morden Blush’ tuo mieleeni lapsuuteni satukirjat, joissa oli englantilainen kuvitus.

Samaa tarkoitusta varten aloin istuttaa ruusuja myös muurin päälle. Kasvupaikkana muuri on vaikea: kesällä kuiva ja kuuma, talvella kylmä ja suojaton. Multaakaan ei muurin päälle kovin paksua kerrosta saa. Kokeilin ideaa ensin yhdellä, erityisen kestävällä valkokukkaisella kurttulehtiruusulla. Ruusu menestyi talven yli hyvin ilman mitään suojauksia, joten jatkoin projektia istuttamalla lisää ruusuja.

Rikolliseksi en aio ryhtyä, joten

haikein mielin kiskoin kurtturuusuni ylös.

Elämä ei aina ole ruusuista, vaan välillä polku on ohdakkeinen. Kuulin, että kurttulehtiruusun myynti on kielletty ja myös sen kasvattamisesta tulee kolmen vuoden siirtymäajan kuluttua kiellettyä. Rikolliseksi en aikonut ryhtyä, joten haikein mielin kiskoin kurtturuusuni ylös. Uudeksi valkokukkaiseksi ruusuksi löysin yksinkertaisen Nilsinruusun.

Valkoisen lisäksi istutin muurille aniliininpunaisen Ranskanruusu ’Olkkalan’ ja vaaleanpunaisen morsionruusun nimeltä ’Juhannusmorsian’. Niidenkin pitäisi olla hyvin kestäviä. Jos ne menestyvät, istutan niitä lisää koko muurin pituudelta. Muurin alkuun suunnittelin matalaa Karoliinanruusua.

Kerran meille kävi niin, että iso vesiallas halkesi yläosastaan. Päätin, etten jää sitä suremaan, vaan käännän harmin voitoksi. Ja taas kaivettiin. Muutaman mutkan jälkeen istutin altaaseen kalpeankeltaisen ruusun ’Aicha’.

Edessämme näyttäsi olevan ruusuinen tulevaisuus, vaikka eihän minun pitänyt sellaisia piikkipuskia…

HUONEKASVIHULLUTTELUA

vesiviljely, hydroviljely, puolihydro, semihydro, mullaton viljely

Muutama vuosi sitten sain mieheltäni joululahjaksi kirjan nimeltä Kukkiva koti. Enpä silloin arvannutkaan minkä lumivyöryn kirja saa aikaan. Sen seurauksena tein hiihtolomalla ostosreissun puutarhahullun unelmapaikkaan, vajaan 200 km päähän. Minulla vierähti siellä aikaa lyhyen työpäivän verran.

Lupasin kaikille kuudelle lapsellemme oman kasvin. Esikoinen valitsi kaikista suurimman, jonka suostuin maksamaan. Kaksi pojista valitsi mehikasveja. Yksi poika toivoi köynnöksen. Nuorempi tytöistä olisi halunnut suurin piirtein kaikki. Lopulta hän valitsi sadoista vaihtoehdoista kaksi Saintpauliaa. Nuorimmainen sai palmuvehkan, joka oli nappivalinta.

Palmuvehka

Kärryyn lastattiin myös valefiikus, vuoripalmu, varjomuratti, kääpiököynnösvehka, piilea, kaksi röyhelöreunaista Saintpauliaa, pienehkö siroliuska-aralia ja kirjovehka. Tuloksena oli kaksi kärryllistä kasveja ja ruukkuja sekä säkillinen hydrosoraa.

Kukkamäärää rahdatessa tuntui, että taisi mennä vähän yli. Suorastaan pelkäsin mitä mies sanoisi. Vielä mitä – mies halusi toisen mokoman lisää! 

Kun auto oli kotipihassa tyhjennetty, seurasi melkoinen vilske. Pakkauksia availtiin, ruukkuja etsittiin, soraa pestiin ja mittareita asenneltiin. Hädin tuskin ehdin syömään välipalaa. Kasveille etsittiin sopivia valo-olosuhteita ja suojaruukkuja. Multaa irroteltiin, joitakin juuria pestiinkin, vaikka suurimmaksi osaksi toteutimme puolihydroviljelyn periaatteita, jossa multaa ei pestä tarkasti pois. Multasotkuja siivoiltiin ja seuraavia istutuksia suunniteltiin.

Kun kasvit oli jaettu pitkin taloa, ei olohuoneeseen ja eteiseen jäänyt juuri mitään. Ei se sittenkään tainnut olla liioittelua.

Kasvit aiheuttivat niin suuren villityksen, että niitä piti ostaa seuraavana päivänä lisää. Kuinka ollakaan, minun piti käydä Tampereella. Ajoin kotiin Bauhausin viherosaston kautta. Sielläpä sattuikin olemaan tarjous: osta kolme viherkasvia, saat halvimman ilmaiseksi. Siitäkös innostuin. Ostin palloksi kasvatetun muratin, murattiköynnöksen, traakkipuun, flamingonkukan, kirjavan limoviikunan, muorinkukan, viirivehkan, vaaleankirjavan rönsyliljan ja mansikkakaktuksen. Jouko oli haaveillut puusta, mutta ne olivat aivan liian kalliita.

Palasin kotiin Lidlin kautta. Mitä ihmettä – pienen puun kokoinen pitkälehtiviikuna maksoi vain 17,90! Olihan se ostettava Joukolle. Hän ihastuikin siitä ikihyviksi. Niin saimme näyttävyyttä kotiimme, joka näytti kuin uudelta. Uusi kotihan meillä olikin, mutta nyt se näytti aivan erityiseltä.

Eikä tässä vielä kaikki. Kasveja asetellessamme saimme vielä yhden idean: Lidlistä voisi hakea pikimmiten vielä yhden ison vihreän limoviikunan. Se yhdistäisi valkokirjavan limoviikunan, vuoripalmun ja flamingonkukan yhdeksi kokonaisuudeksi. Parin päivän kuluttua puu oli meillä ja vaikutelma oli juuri halutunlainen.

Tuosta hiihtolomasta ja talvesta on jo aikaa. Sekä lapset että kasvit ovat kasvaneet. Suurin osa kasveista on edelleen entisissä ruukuissaan. Jätin niille reilusti kasvunvaraa. Hyvin ovat vesiviljelyssä laiskan hoitajan hoivissa viihtyneet. Joka kevät mullanvaihdon aikaan olen hyvilläni, että minun ei tarvitse vaihdella mitään.

Minulta on kyselty, mistä vesiviljelytarvikkeita voi hankkia. Nyt voin kertoa ilouutisen, että vesitasomittareita saa Kukka & Kaalin verkkoputiikista. Tervetuloa!

HETKEN MIELIJOHTEISTA SUUNNITELMALLISUUTEEN

Aluksi oli tyhjä puutarha ja suuret suunnitelmat. Tai ei se ihan tyhjä ollut, sillä siellä kasvoi muutamia suuria katajia, enemmän tai vähemmän rakennusaikana kärsineitä lehtipuita sekä pari lämpärettä mustikanvarpuja. Lounaiskulmassa oli pieni puutarhan alku, jonka olin nimennyt Alkukulmaksi.

Suunnittelin suurin siveltimen vedoin. Pohjoiseen tulee Muotopuutarha, etelään pieni nurmikko. Itään ja länteen kukkia. Koilliseen Hedelmäpuutarha, kaakkoon Potager. Lounaaseen kaunis sisääntulo ja luoteeseen kesäkeittiö. Tuonne mustikkamaan ympärille happaman maan puutarha ja paahteeseen kivikko…

Oli helppo hankkia kasveja joko

suunnitelmallisesti tai ex tempore:

kaikille löytyisi paikka varmasti.

Oli helppo hankkia kasveja joko suunnitelmallisesti tai ex tempore: kaikille löytyisi paikka varmasti. Monet kasvit olivat minulle outoja. Katsoin, etteivät olisi ihan hulluja leviämään ja olisivat kohtuullisen kestäviä. Oli hauska hankkia pari koekappaletta ja nähdä millaisia niistä tulee. Mennessäni taimistoille, ostoslistani saattoi olla varsin väljä: matala pensas altaan eteen, jotain kuunliljoja astioihin tai mitä uutta on myynnissä.

Välillä autossa oli aika ahdasta.

Alusta asti suunnittelin puut tarkasti. Käytin paljon aikaa meille sopivien hedelmäpuu- ja marjalajikkeiden valintaan. Niiden piti olla terveitä ja kestäviä sekä tietysti maukkaita. Syreenit eivät saaneet tehdä paljon juurivesoja. Myös pionien ostot suunnittelin huolellisesti, sillä pionit ovat kalliita ja ne eivät kauheasti pidä siirtelystä.

Nämä pionit sain kotiin kannettuina.

Puutarhan alkaessa pikkuhiljaa vihertyä, aloin suunnitella pienemmällä pensselillä. Tavoittelin tiettyjä kasveja, mutta vielä oli runsaasti tilaa äkillisille ihastuksille.

Nämä puutarhani Toivot matkustivat meille Porista.

Nykyään ostokseni ovat hyvin suunnitelmallisia. Ex tempore –ostoksia on vähän, sillä enää kaikille ei olisi helppo löytää paikkoja.

Menin suunnitelmallisuudessani niin pitkälle,

että laadin ostoslistan ostopaikkoineen.

Eräänä keväänä menin suunnitelmallisuudessani niin pitkälle, että laadin ostoslistan ostopaikkoineen. Ei nimittäin ole helppoa löytää juuri tiettyjä lajikkeita ja jos niitä etsii summamutikassa, joutuu pettymään monet kerrat. Ostoslistasta kirjoitin täällä.

Nämä löysin Barkholtin taimistolta.

Se vasta hauskaa olikin. Löysin usein ne, mitä olin mennyt hakemaan. Kuitenkin jos ajaa Viherlandiaan asti, ei tietenkään voi ostaa pelkkää yhtä ruusua. Samalla vilkuilin myös muun tarjonnan ja nautin siitä kutkuttavasta tunteesta, löytyisikö hyllystä kenties jokin aarre. Joskus löysinkin sellaisen, joka ei ollut ostoslistallani, mutta olin haaveillut siitä. En toki ajellut satoja kilometrejä yhden ruusun takia, vaan yhdistelin taimistokäynnit muiden reissujen oheen. Voit lukea täältä miten ostoslistani kanssa kävi.

Minne kasvit mahtavakaan minut houkutella ensi keväänä ja kesänä?

Talvella nautin siitä, että voin suunnitella uutta ostoslistaa. Minne kasvit mahtavakaan minut houkutella ensi keväänä ja kesänä?

Tämän jutun innoittajana oli Riiti. Jonakin syksynä, kauan kauan aikaa sitten, blogini arvontaan osallistuessaan hän kirjoitti: ”Kun hankit kasveja puutarhaan, niin suunnitteletko aina hankinnat ensin vai menetkö hetken mielijohteesta?” 

Kiitos kysymyksestä, Riiti! Kysymys oli kiva ja vastausta oli mukavaa miettiä. Tuli samalla muisteltua puutarhan alkuaikoja.

INNOSTUKSEN SIEMENET

Turvepotit ja kaalintaimet puutarhamyymälän alahyllyllä avaavat minulle portit lapsuuteeni. Aivan pian olen kiipeilemässä Kekkilän keltaisten, suurten turvepaalien päällä. Koulin kesäkukkien taimia kasvihuoneessa. Isälläni on suuri kasvihuone, jossa on puiset kaaret ja niiden varassa muovi. Talveksi muovit otetaan pois, mutta nyt on kevät. Kaikkialla on turvekennoja, styrox-laatikoita, taimia. Petunioita, lobelioita, orvokkeja, sinitähtösiä, begonioita… Turpeen tuoksu täyttää koko kasvihuoneen.

Rakas isäni joskus 1970-luvulla.

Kaalin taimet kasvavat paperipoteissa styrox-laatikossa aivan vieri vieressä. Taimet ovat kauniita, virheettömiä. Myöhemmin kesällä isä kuorii meille kyssäkaalia. Se maistuu uskomattoman hyvälle.

Ajatella, että isosisko

saa harventaa

sellaisia pitkiä rivejä!

Vähän kateellisena katson kun kesällä isosisko pääsee harventamaan naapurin sokerijuurikkaita. Hän saa pitkävartisen haran. Minä, pikku tyttö, saan lyhytvartisen ja saan harventaa pienen pätkän omalta maalta. Mutta naapurilla on iso pelto ja pitkät suorat rivit. Ajatella, että isosisko saa harventaa sellaisia pitkiä rivejä! Ottaa mukaan eväät ja kaikki, voipaperiin käärittyjä voileipiä ja mehua ainakin.

Näistä kurkuista ja tomaateista riitti hyvin myytäväksi.

Nypin varkaita tomaattien taimista kuumankosteassa kasvihuoneessa. Isä on opettanut miten varkaan tunnistaa. Minäpä osaan! Joka kerta kun taitan varkaan, lemahtaa voimakas tuoksu. Koko kasvihuone tuoksuu tomaatille, varsinkin pääty, jonne kuljetaan laudoilla peitettyä käytävää pitkin.

Juoksentelen pihalla haukaten paloja kokonaisesta kurkusta. En voi käsittää, ettei isosisko tykkää kurkusta. Hän aikoo opetella tykkäämään. Talon takana kasvaa marjapensaita. Poimin vadelmia ja painan niiden sisälle mustaherukan. Niin ne maistuvat vielä paremmilta, mutta mansikkamaan ohi kulkiessani tulen surulliseksi. Ei ole reilua, että siiliä sanotaan tuhmeliiniksi eikä päästetä mansikkamaalle. En oikein haluaisi muistaa sitä kohtaa laulusta, mutta se vain tulee mieleen. Ihan aina mansikkamaan kohdalla.

Syysiltana isä tuo sisälle pullean, pitkulaisen hedelmän ja sanoo, että se on kalebassi. Kun sitä heiluttaa, kuuluu helinää. Ihmeellistä!

Lepaan rationalisointinäyttelyssä isä esittelee Honda-puutarhajyrsimiä. Tuntuu hienolta. Isä antaa minunkin esitellä. Saan Biolanin mainostarran. Kotona järjestän tuon pullean kanan tarrakokoelmaani Teboilin ja Palveluskoirayhdistyksen tarrojen sekaan. – Yks’ kakkaa, kaks’ kakkaa, toistelen. 

Harmi, ettei minulla enää ole Biolanin tarraa. Yksi Lepaan näyttelystä saatu tarra onneksi on tallessa.

Isosiskoni esittelemässä lasiunelmaa.

Unelmoin lasisesta Florada-kasvihuoneesta, jollaista en ole nähnyt missään aikaisemmin, puutarhanäyttelyssä vain. Siinä on kauniisti kaareutuva katto. – Sitten aikuisena minä ostan tuollaisen, ajattelen.

Minä äidin kanssa kasvimaalla

Näistä siemenistä puutarhainnostukseni on kylvetty.

Näitä mietin vastauksena Versoja Vaahteramäeltä–blogin Riinan kysymykseen joskus kauan aikaa sitten. Kysymys kuului: ”Olisi mukava kuulla, mistä puutarhainnostuksesi on alkanut? Onko se tullut vasta oman puutarhan myötä, vai mistä kipinä syntyi.” Kiitos, Riina, innostavasta kysymyksestä! Siihen oli kiva vastata.

Olen kirjoittanut samasta aiheesta täällä otsikoilla Tarttuuko tämä? ja Mietin syntyjä syviä  sekä Puutarhainnostukseni siemen.

PUUTARHAMYYMÄLÄSSÄ

Suljen silmäni. Oijoi! Siinähän se nyt vihdoin on: puutarhamyymälä. Olen aina halunnut päästä juuri sinne. Tässä puutarhamyymälässä nimittäin myydään puutarhoja. Ryntään innoissani sisään.

Ensimmäisellä osastolla heti sisäänkäynnin vieressä myydään antiikin puutarhoja. Isossa mainoskyltissä lukee "Locus amoenus", miellyttävä paikka. Niin, siihenhän antiikin puutarhoissa pyrittiin. Täältä löytyy rinnepuutarhoja ja terasseja. Kuulen jonkun sanovan, että täällä myytäisiin jopa riippuvia puutarhoja. Niitä en ole huomannut, mutta näen vaikuttavaa arkkitehtuuria ja patsaita, portaita, ramppeja ja pylväikkökäytäviä.

Mikä tuuri, että

tällainen oli vielä jäljellä!

Kaikki näyttää niin suurelta ja kalliilta, että taidan jatkaa seuraavalle osastolle. Mutta hei, täällähän on ale-laari! Laarissa on patsaiden jäljennöksiä. Betonisia patsaita ei ole jäljellä kovin montaa, mutta löydän huikean kauniin naisfiguurin. Mikä tuuri, että tällainen oli vielä jäljellä!

Innoissani jatkan eteenpäin ja jossain kohtaa osasto vaihtaa ilmettään. Italialaiset barokkipuutarhat ovat valtavan suuria ja hienoja; paviljonkeja ja antiikkia mukailevia patsaita, suihkulähteitä, altaita, kanaaleja. Puutarhat ovat salaperäisiä ja lumoavia. Niissä on giardino segreto, salaisia piilopaikkoja ja mystiikkaa.

Osaston toisella puolella näyttää olevan ranskalaisia barokkipuutarhoja. Ne ovat vieläkin suurempia. Leikatut pensaat muodostavat tarkkoja geometrisia kuvioita.

Tänne pitäisi tulla vähintään

pitkässä juhlapuvussa ja kampaajan kautta.

Vilkaisen nolona vaatteitani. Voi kamala, eihän tänne voi tulla farkuissa ja paitapuserossa. Hiuksenikin ovat miten sattuu sutaistu nutturalle. Tänne pitäisi tulla vähintään pitkässä juhlapuvussa ja kampaajan kautta. Tuntuu siltä kuin olisin opiskelijabudjetilla viiden tähden ravintolassa. Kiiruhdan askeleitani ja toivon, ettei myyjä kysy, mitä etsin. Etsin nimittäin lyhintä reittiä ulos.

Juuri kun olen menossa osastolta seuraavalle, huomaan ale-laarit. Löydän laarista pari pientä, matalaksi leikattua aitaa. Otan ne. Ne eivät ole puksipuuta, mutta koivuangervo kelpaa minulle oikein hyvin. Ne sopivat pohjoispihalle, josta tullaan sisään. Tyytyväisenä löydöstäni marssin seuraavalle osastolle.

Koivuangervo on puksipuuta kestävämpi ja siksi sopii meille oikein hyvin.

Seuraavana on englantilaisten puutarhojen osasto. Heti vasemmalla näyttää olevan maisemapuutarhoja. Maalauksellisia, luonnonmukaisia ja avoimia. Romantiikkaa ja ruusutarhoja. Suuret nurmikot kaartuvat pehmeästi.

Ota kolme, maksa kaksi!

Huomaan värikkään mainoslapun: Ota kolme, maksa kaksi! Laarissa on erilaisia maisemia. Onneksi laari on vielä kukkuroillaan. Valitsen kumpuilevan peltomaiseman. Se muistuttaa minua lapsuudesta. Toiseksi valitsen järvimaiseman. Se muistuttaa minua nuoruudesta Keski-Suomen järvien äärellä. Kolmanneksi valitsen metsämaiseman. Sekin muistuttaa Keski-Suomesta, jossa sukuni juuret ovat. Olen onnellinen, että valikoimaa oli vielä näin hyvin jäljellä. Ovat tainneet aivan äsken panna ne tarjoukseen.

Rakastan tuota kumpuilevaa peltomaisemaa puutarhan taustalla.

Puutarhoissa on renessanssityylisiä pieniä huviloita ja olkikattoisia maalaismajoja, antiikin temppeleiden jäljitelmiä, goottityylisiä raunioita, siltoja ja muuta kuvankaunista maalaismaisemaan sopivaa arkkitehtuuria. Useimmissa niistä on lampi tai pieni järvi, jossa on laituri tai silta. Lampien lähistöillä on roomalais- tai kiinalaistyylisiä paviljonkeja.

Kaunista, mutta liian loisteliasta

meidän kylälle ja kukkarolle.

Kiinnitän huomioni yhteen loisteliaaseen taloon, jonka ympärillä on puutarha. Talon takana ovat muodolliset ja symmetriset puutarhat. Koristeina on kasveista muotoiltuja muureja, suihkulähteitä sekä aitoja, joita koristavat patsaat. Kaunista, mutta liian loisteliasta meidän kylälle ja kukkarolle.

Kierrellessäni eri puolilla osastoa olen mykistynyt. Täällä on niin kaunista. Poimin kärryyn pienen palan laadukasta, juuri tuota äsken mainitsemaani pehmeästi kaartuvaa nurmikkoa. Sitä en tarvitse paljon, mutta pieni alue antaa juuri sopivan avoimen vaikutelman.

Pieni kaarevareunainen nurmikko aurinkoisella paikalla riittää hyvin.

En voi vastustaa suihkulähteitä. Valitsen saman tien kaksi: yhden pyöreän ja toisen vapaamuotoisemman vesiaiheen. Ai niin, pakkohan minun on ostaa vielä kolmaskin vesiaihe sille naisfiguurille, jonka valitsin antiikin puutarhojen ale-laarista. Innostuinkohan jo vähän liikaa?

Täältä löytyy myös mannereurooppalaisia – ranskalaisia ja saksalaisia – puutarhoja. Nämä eivät ole niin luonnonmukaisia kuin äsken kuvailemani. Niissä on geometrisiä osia ja muotopuutarhoja, luolia ja rauniojäljitelmiä.

En ole raunioromantiikan ystävä,

mutta rakastan antiikkitiilien rouhevuutta.

Ah, mikä tunnelma! En ole raunioromantiikan ystävä, mutta rakastan antiikkitiilien rouhevuutta. Täytyypä katsella, löytyisikö tältä osastolta muurikasvihuonetta. Sellainen kelpaisi kyllä. Samoin metalliportti ja tiilimuurit portin pielissä. Ostan nyt ainakin kasan kauniin punertavia vanhoja tiiliä. Eiköhän niistä jotakin saada aikaan.

Oikealla puolella näkyy cottage garden –puutarhoja. Mielenkiintoista. Olen nuorena ollut au pairina Lontoon maaseudulla ja olen varma, että täältä löytyy kaikkea kivaa.

Täällä kaikki on niin runsasta, mutta silti puutarhat ovat avoimia ja aurinkoisia. Pastellinsävyisiä kukkia pursuilee kaikkialla. Akileijoja, malvoja, kelloja, tähtiputkia, kärsämöitä, tädykkeitä, marunoita, tuoksuherneitä, salkoruusuja, sormustinkukkia, daalioita, gladioluksia, köynnösruusuja ja –kuusamia, koristeheiniä ja luonnonkasveja…

Pioni 'Angel Cheek'

Tunnelma on rennon hienostunut.

Silmä erottaa myös hyötykasveja kaiken kukkarunsauden keskellä. Kaikki on tarkkaan harkittua, mutta silti tunnelma on rennon hienostunut. On tuossa vieressä myös värikkäitä perennoja, mutta minä en meinaa saada silmiäni näistä vaaleista, hempeistä sävyistä. Kanat ja ankat täydentävät maalaismökin idyllin. 

Ah, miten ihanaa! Valitsen myynnissä olevista kanaparvista yhden sopivan kokoisen ja sille tarhan. Täytän ostoskärryni ruusuilla, pioneilla, kurjenpolvilla, iiriksillä, unikoilla, mirrinmintuilla, jaloritarinkannuksilla, kosmoskukilla, ruiskaunokeilla…

Kukon kiekuminen ja kanojen kaakatus tekevät maalaisidyllin.

Tunnen itseni huutomerkiksi.

Pää pyörryksissä maalaisidyllin kauneudesta, tuoksuista ja runsaudesta jatkan japanilaisten puutarhojen osastolle. Kukkia pursuilevine ostoskärryineni tunnen itseni huutomerkiksi tällä hillityn tyylikkäällä osastolla, jossa kaikki fengshuin viisi elementtiä sekä jin ja jang ovat kohdallaan.

Puutarhat ovat kuin taideteoksia – kallioisia, sammaleisten kivien verhoamia. Astinkiviä sammalmatolla. Epäsymmetrisesti aseteltuja kiviä. Sorapintoja. Jossakin kasvaa käppyräisiä puita. Kauempana siintää vesi.

Niissä puutarhoissa, joissa ei ole vettä, näkyy vettä ja saaria symboloivia kiviä tai hiekkaa. Kivilyhtyjä. Teehuoneita. Paviljonkeja. Jossakin näkyy karppilampi. Kaikki kasvillisuus on hillittyä: ikivihreitä puita, mahonioita, bambuja, saniaisia, atsaleoja, japaninvaahteroita, kirsikkapuita, kuunliljoja.

Tungen täpötäyteen kärryyni marjakuusia, tuijia, katajia ja kuunliljoja. Tilaan sammaloituneita kiviä kokonaisen kuorman.

Jalat kipeinä jatkan seuraavalle osastolle, jossa myydään vanhoja suomalaisia puutarhoja: luostaripuutarhoja, kartanopuutarhoja, pappiloiden puutarhoja, apteekkipuutarhoja. Pihapiirit ovat avaria ja kauniita. Niissä on hedelmäpuita, yrttitarha mauste- ja lääkekasveille sekä kaalitarha keittiökasveille. Jossakin näkyy humalatarha.

Hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä

ja niiden viljely on tehokasta.

Ryytimaat ja kaalitarhat ovat säännöllisen geometrisia. Hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä ja niiden viljely on tehokasta. Kun tarkemmin katselen, huomaan monen puutarhan olevan neliö tai suorakulmio, joka on jaettu neljään osaan eli kortteliin: hedelmäpuita kasvava puutarha, kyökkiryytimaa, lääkekortteli ja kukkaskortteli.

Ystävällinen myyjä kysyy, voiko hän jotenkin palvella, mutta vastaan katselevani vain.

Jotkut puutarhat ovat melko vaatimattomia. Koristekasveja on aika vähän. Linnapuutarhat ovat toki komeita ja luostaripuutarhatkin. Monissa kartanopuutarhoissa on valtavan suuria jalopuita ja laajoja nurmialueita. Sellaisen kartanopuiston haluaisin, mutta eihän se tietenkään meille mahtuisi. Haluaisin talon eteen myös sellaisen ympyränmuotoisen istutusalueen, joita kartanopuutarhoissa on, mutta sellainenkin on meidän pihaamme liian iso.

Muutamiin puutarhoihin johtaa ylväs puukuja. Jotkut niistä on istutettu jalopuista, jotkut ovat koivukujia. Sellaisen kun saisi…

Lopulta poimin hyllystä muutamia hyötykasveja: lipstikan, ruohosipulin, sitruunamelissan, parsoja, herukkapensaita ja hedelmäpuita. Olen jo menossa eteenpäin kun huomaan vielä pioni ’Sarah Bernhardtin’ ja nostan pari sellaista kärryyni. Koivukujat jäävät hyllylle.

Kevään ensimmäinen parsa kurottautuu aurinkoa kohti.

Huh-huh! Nyt alan jo tosissani haaveilla pehmeästä nojatuolista ja virkistävästä smoothiesta. Tai edes auton penkistä, jossa voisin lepuuttaa väsyneitä jalkojani. Olisi pitänyt älytä laittaa kunnon kävelykengät jalkaan.

Juuri ennen kassoja myydään moderneja puutarhoja. Ne ovat selkeitä ja pelkistettyjä. Niissä on vahvoja linjoja ja graafisia elementtejä. Väreinä näkyy paljon harmaata, mustaa ja valkoista. Materiaalit ovat usein betonia ja puuta sekä sileäpintaista kiveä. Näen minimalistisia, kulmikkaita tai säännöllisen pyöreitä suihkulähteitä. Abstrakteja veistoksia. Suuria pihalaattoja.

Kasvivalinnat ovat harkittuja: tuijia ja muita pylväsmäisiä havuja, jossain näkyy myös kartio tai pallo, muutamia kirkkaanvärisiä perennoja, mehitähtiä, heiniä. Nurmikkoa näkyy hyvin vähän. Nurmikon sijaan on laajoja oleskelualueita, jotka on päällystetty puulla, soralla tai jopa asfaltilla.

Puutarhoissa on suoria käytäviä ja symmetriaa. Geometrisyys toistuu kaikessa. Hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä viljelylaatikoissa. Kaikkialla on siistiä ja huoliteltua.

Rentoutumispaikat ovat keskeisesti esillä.

Pihan oleskelupaikan ikkunat ja ovet ovat koko seinän korkuiset. Terasseilla näkyy vähäeleisiä puutarhakalusteita. Rentoutumispaikat ovat keskeisesti esillä.

Nämä puutarhat ovat minulle liian pelkistettyjä. Ihailen kuitenkin niiden siistiä ilmettä. Maaseudulle omaan puutarhaani toivon runsaampaa tyyliä, mutta uusin tekniikka minulle toki kelpaa. Valitsen hyllystä robottiruohonleikkurin.

Robottiruohonleikkuri on ihan paras!

Nyt vihdoin kassalle. Maksan ostokseni. Kassa toivottaa iloisesti hyvää päivän jatkoa. Sitä samaa toivotan hänellekin ja lähden laahustamaan kohti ulko-ovea.

Käytävällä on muutamia kojuja. Huomaan heti kirjoista tutun Rea Peltolan ja suuntaan sinne. Realla on tarjolla innostusta, rentoa otetta puutarhanhoitoon ja valtavasti tietoa. Ostan niitä kaikkia suurpakkaukset.

Toisella kojulla näkyy olevan Gisela Keilin suunnittelemia puutarhan osia ja tykötarvikkeita. Nappaan potager-setin sekä ison pussillisen tietoa luonnonmukaisesta puutarhasta. Kiitän ja raahaudun vihdoin autoon.

Aikamoinen ostosreissu! Kotona rojahdan nojatuolille juomaan smoothien. Smoothieta nauttiessa mietiskelen. Enköhän näistä aineksista saa kursittua kokoon yhden sopivan kokoisen puutarhan. Oman näköisen.

Inspiraation tähän juttuun sain, kun Valkoista salviaa -blogin Heidi kysyi joskus kauan aikaa sitten syksyn arvontaan osallistuessaan: ”Onko sinulla esikuvia puutarhailun suhteen? Tyylisuuntia, joita ihailet?” Kiitos, Heidi, erittäin kiinnostavasta kysymyksestä! Aihe innosti mielenkiintoiseen keskusteluun miehenikin kanssa.