sunnuntai 16. lokakuuta 2022

MUOTOPUUTARHA

Parhaat ratkaisut näyttävät yksinkertaisilta ja helpoilta. Kun katson Muotopuutarhaa talon pohjoispuolella, tuntuu kuin se olisi ollut aina siinä ja sellaisenaan. Mutta oikeasti sen eteen on tehty hirveä työmäärä.


Kun talo alkoi olla muuttokunnossa ja kevät kutkutteli jo rinnassa, tämä alue alkoi poltella mielessä. Jännä, miten alue aivan vaati tulla suunnitelluksi. Haaveilin sisäänkäynnistä, jossa olisi muodollisuutta ja avaruutta: pyöreä kukkapenkki, kaunis pysti, penkki ja sen sellaista. Piha ei kuitenkaan taipunut moiseen. Onneksi.


Tässä olisi vähän perennapenkin ja betonipystien paikkaa valmiina. Kuva on kesältä 2014.

Veivasin kysymystä:
leikattu aita vai rönsyilevä reuna?

Aloin haaveilla, että taloon johtaisi käytävä ja sen molemmin puolin olisi kaksoiskukkapenkki, samanlainen molemmin puolin. Suunnittelin vaikutelmaa portin pylväistä, jonka voisivat luoda pallopäisiksi leikatut pensaat tai betonipystit. Veivasin kysymystä: leikattu aita vai rönsyilevä reuna? Lopulta päädyin matalaan, muotoon leikattuun koivuangervoaitaan. 

Lopullisen inspiraation sain tästä kuvasta. Leikatun aidan sisään tulisi kartio ja pari palloa sekä korkeita perennoja.




Porttimaista vaikutelmaa luomaan hankin suuret betoniruukut. Niiden tarina on jo toisen jutun arvoinen.

Kartioksi aurinkoiseen paikkaan valitsin pilarikatajan ’Suecica’ ja kaksi pallotuijaa ’Globosa’. Niiden ympärille tuli näyttävälehtisiä kuunliljoja, viiruhelpi ja valeangervo. 

Kesän kukkijoiksi valitsin kaikki suosikkini:
 pionit, syysleimut ja iirikset.

Kesän kukkijoiksi valitsin kaikki suosikkini: pionit, syysleimut ja iirikset.  Iiris tuo muotoakin. 

Syysmaksaruoho antaa ilmettä syksyyn ja on myös hyvä täytekasvi väleihin. 

Kevätkukkijoiksi valitsin helmililjat, jotka myöhemmin vaihdoin sinililjoihin. Tulppaanejakin kokeilin, mutta niille löytyy parempia paikkoja muualta. Maanpeitekasviksi valikoitui peittokurjenpolvi.

Leikatun aidan ulkopuolelle istutin kevätkaihonkukkaa, mehitähtiä, ’Baby Doll’ -vuorenkilpeä, grönlanninhanhikkia sekä euroopansorvarinpensasta. Kaareviin osiin ajattelin ruukkuistutuksia kausikukista.

Sitten tuntui, että olin valinnut ne liian harkitsemattomasti.

Aika nopeasti poimin mieluisat kasvit ja sitten tuntui, että olin valinnut ne liian harkitsemattomasti. Tämä on niin tärkeä alue, että sen halusi tehdä kymppiplussan arvoisesti. 

Jälkeenpäin olen huomannut, että valinnat osuivat yllättävän hyvin kohdilleen. Vain yksi pionilajike on täytynyt värin takia vaihtaa ja keijunkukat siirsin toisaalle. En pitänyt helmililjan kukinnan jälkeisestä vaikutelmasta, joten sen vaihdoin. 

Käytävälle mietin monia eri vaihtoehtoja: sora vai laatat, kuvioilla vai ilman.

Käytävälle, laattojen väleihin haaveilin matalaa kasvia, mutta ei siinä mikään viihdy. On liian märkä talvella. Singeli on hyvä.

En osannut ottaa huomioon sitä,
että kaivetut maat pitää saada jonnekin.

Oli helppo suunnitella muotopuutarhaan aidat, kasvit ja muut hienoudet. Toteutus olikin sitten toinen juttu. Olin suunnitellut kaivuujärjestyksen, mutta en osannut ottaa huomioon sitä, että kaivetut maat pitää saada jonnekin. Niitä oli hirveästi ja osa oli kovaa savijankkoa. Ne piti siis kärrätä pois. Ja minähän kärräsin. Kun Jouko täytti toista, minä keräsin kivet ja kuljetin täyden kottikärryn pois. Ei tarvinne selittää, että homma otti voimille. Kärry toisensa jälkeen täyttyi ja tyhjeni.

Alueelle oli tuotu järeimmät kivenlohkareet,
jotta alue kestäisi betoniauton, nosturin ja muitten koneiden painon.

Erityisen vaikeaksi ja hitaaksi kaivuuhomman teki se, että alueelle oli tuotu järeimmät kivenlohkareet, jotta alue kestäisi betoniauton, nosturin ja muitten koneiden painon. Lopulta alue oli kuin tykistökeskityksen jäljiltä, kuten Jouko asian ilmaisi. Kun oli kaivettu ojanteet pensasaitoja varten ja kuopat puille ja pioneille, ei paljoa jäänytkään jäljelle. Katsoin myllinkiä ja ajattelin, että toiselle puolelle pitää vielä tehdä sama homma. Ajattelin, ettei kukaan puutarhasuunnittelija suostuisi suunnittelemaan keltanokille moista, sillä hän tietäisi etukäteen miten valtava homma siinä on. Minä en onneksi tiennyt.


Jalat tuntuivat niin raskailta,
että en olisi millään jaksanut jatkaa.

Tekaisin välillä nakkikeiton ja söimme. Jalat tuntuivat niin raskailta, että en olisi millään jaksanut jatkaa. Kun kaivuuta oli metrin verran jäljellä, haaveilin lepäämään pääsystä. Menisin aikaisin suihkuun ja rentoutumaan.

– Mitäs nyt tehdään, Jouko kysyi, kun toinen puoli oli valmis. Heitin, että ei muuta kuin kaivetaan toinen puoli. – Jos vain jaksat, leukailin itse puolikuolleena. Jouko sanoi, että mikäs siinä. Otettiin mitat ristimittoineen kaikkineen, pantiin linjakepit ja -langat. Taas kaivettiin. Innostuin ja väsymys unohtui, kun ajattelin, että nyt ollaan jo yli puolen välin. Maa oli upeaa. Jankkoa oli yllättävän vähän, kohtuullisen kokoisia kiviä siellä täällä. Uomasta tuli siisti ja työ eteni. Kun bensa loppui, päätimme lopettaa. Lapset olivat jo iltapuuhissa. Ukkonenkin jyrähti sopivasti.

Seuraavana päivänä Jouko ja pojat lähtivät leirille Tervajärvelle. Minä jäin kunnostamaan Muotopuutarhaa. Taisi siinä muotoutua niin tekijä kuin pihakin. Aloitin lapioimalla. Poimin kiviä ja savipaakkuja. Jyrsin ojien ja kuoppien pohjat ja reunat ja sitten ihan koko alueen. Jyrsiminen ei ollut helppoa eikä kevyttä, mutta oli mukava nähdä, miten hienoa multaa kuoppiin lopulta valui. Ajelin kuopasta toiseen ylös ja alas. Alue alkoi mukavasti tasoittua ja työ helpottui koko ajan.

Olin kuin puolukassa ja punttisalilla yhtä aikaa.

Jyrsin poukkoili sinne tänne ja minä sain tehdä töitä voimieni äärirajoilla saadakseni sen pysymään aisoissa. Kiviä oli mahdottomasti. Ne piti tietysti kerätä sitä mukaa pois ja heitellä alueelta. Olin kuin puolukassa ja punttisalilla yhtä aikaa. Välillä jyrsin meni aivan päinvastaiseen suuntaan, minne itse olin sitä ohjaamassa. Alla olevat kivet ja kivikova savi määräsivät kulkusuunnan. Välillä jyrsin oli keikallaan ja kiskoin sitä pystyyn. Välillä se jäi kuopan pohjalle ja jouduin peruuttamaan jyrkkää kuopan reunaa ylös. Hoin mielessäni ”irti – irti”, jotta huomaisin irrottaa käden kaasulta oikealla hetkellä. Välillä nimittäin käsi tuntui automaattisesti puristavan kaasua. Se aivan kuin jäykistyi kahvan ympärille.

Nähdessäni alueen hiljalleen edistyvän sain voimia jatkaa, vaikka olin aivan poikki. Puoli viideltä sitten tuli stoppi. Jyrsimestä napsahti jalka poikki. Oli pakko lopettaa ja vasta silloin tajusin miten väsyksissä olin. Aioin mennä istuttamaan ruusuleimuja, mutta ei siitä mitään tullut. Nautin Sinellan tekemistä tuulihatuista. Olin aivan pökkyrässä.

Savimaa alkoi sateiden jälkeen tulla
aina vain sakeammaksi puuroksi,
jossa oli hidasta ja raskasta edetä.

Seuraavana arkipäivänä jatkoin jyrsimistä. Voi että, miten sitä riitti. Kaksi ja puoli päivää jyrsin vielä ja savimaa alkoi sateiden jälkeen tulla aina vain sakeammaksi puuroksi, jossa oli hidasta ja raskasta edetä. Välillä jyrsintä ei saanut liikkumaan lainkaan, vaikka kuinka väänsin. Piti peruuttaa ja jatkaa toisesta kohdasta. Välillä työ tuntui toivottomalta, välillä olin intoa täynnä. Työ eteni, mutta sitä oli uskomattoman paljon.

Seuraavana päivänä aloin istuttaa havuja. Pettymyksekseni huomasin sijoittaneeni paikat puoli metriä väärään paikkaan. Ei auttanut muu kuin pyytää Joukoa kaivamaan uudet kuopat. Onneksi maa oli jo paljon pehmeämpää kuin aiemmin eikä maata tarvinnut kärrätä pois. Iltapäivällä pääsin vihdoin istuttamaan. Ensin kataja, sitten tarkasti sijoitellen tuija ja toinenkin.


Olin istuttanut kolme ensimmäistä puuta vääriin kohtiin.

Menin istuttamaan toisen puolen havuja. Vedin linjalangat ja mittasin. Silloin huomasin, että olin istuttanut kolme ensimmäistä puuta vääriin kohtiin. Olin mitannut puolivälin väärältä kepiltä! Kyllähän se vähän tökki.

Puiden (uudelleen)istutuksen jälkeen oli kulkuväylän laatoituksen vuoro. Olin suunnitellut kulkuväylän betonilaatoista, joita Jouko oli tehnyt ylijäämäbetonista. Väleihin laitettiin rivi tiiliä.

Väliaikaiseksi sen tarkoitin, mutta sittemmin olen alkanut pitää siitä yhä enemmän, enkä enää näe tarvetta vaihtaa sitä toiseen.

Huhtikuussa 2015 istutin kahdeksankymmentä koivuangervon aitatainta. Aidasta tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Siitä innostuneena istutin kuusi vuotta myöhemmin vielä toisen koivuangervoaidan Liikenneympyrään, mutta siitä kerron myöhemmin lisää.

2021

Uusia suunnitelmia minulla ei Muotopuutarhan suhteen ole. Pidän siitä juuri tällaisenaan. Vaivat ovat unohtuneet eikä Muotopuutarhan hoidossa työtä juurikaan ole, paitsi leikkaaminen. Ja sekin on kivaa puuhaa.

tiistai 11. lokakuuta 2022

GRÖNLANTI

Grönlannin istutusalueen nimeä ei tarvinnut kaukaa hakea. Ytimekäs nimi tulee tietenkin grönlanninhanhikeista, joita alueella pääosin kasvaa. Alue sattuu vielä sopivasti olemaan pohjoisin istutusalue puutarhassamme.

Grönlanti on pitkänomainen, kapea alue autotallin terassin ja Muotopuutarhan välissä. Alueen toisessa päässä, Betonipystin vieressä, on mehikasvien alue.  

Jouduin tekemään koko mehikasvien puoleisen päädyn uusiksi tänä kesänä, sillä kortteet olivat päättäneet valloittaa koko alueen. Ei auttanut muu kuin vaihtaa koko kasvualusta ja istuttaa mehitähdet juurimaton päälle. Myöhemmin sain vinkin Sammal pois -lannoitteesta, jolla kortteet saa kuriin. Kokeilin. Reunoilla se toimii oikein hyvin, mutta en tiedä olisiko se toiminut mehikasvien tiiviissä väleissä. Tuskinpa.

Alueen välissä on polku ja polun varrelle olen istuttanut viiruhelpiä sekä ’Rozanne’ -kurjenpolvia. 

Alueen toisessa päässä kasvaa ruusu, joka tosin ei näy kuvassa.

Aurinkoisen autotallin terassin eteen, routaeristeen päälle, ohueen kasvualustaan oli hieman vaikea keksiä sopivia kasveja. Istutin grönlanninhanhikkia, joka alkoi hyvin menestyä siinä. Nopeasti se täytti alueensa ja vähän enemmänkin. Sitä on riittänyt jaettavaksikin.

En osannut päättää, pidänkö siitä vai en.

Mietin pitkään hanhikille kaveria. Alueen toiseen reunaan, syvään kasvualustaan, istutin ’Schneewittchen’ -ruusun ja sen juurelle vähän mirrinminttua. Luonto hoiti loput puolestani. Eräänä keväänä maasta nousivat akileijat, jotka olivat kylväytyneet entisestä puutarhastamme salamatkustajana tulleesta akilejasta. Tuo hyvin tummasävyinen lehtoakileija ’Black Barlow’ piileskeli pitkään koivuangervoaidassa. En osannut päättää, pidänkö siitä vai en, joten joskus säästin sen ja joskus leikkasin sen poikki.

Nyt tiedän, että todellakin pidän tuosta itsepäisestä akileijasta. Olen myös hyvin kiitollinen: en olisi itse osannut suunnitella tuollaista istutusta. Saan olla kiitollinen monesta muustakin asiasta, esimerkiksi siitä, että tämä alue ylipäätään on olemassa. Laitan tähän katkelman muistiinpanoistani vuodelta 2014.

”Olin koko kesän laittanut pihaa kuntoon. Autotallin (joka tässä vaiheessa tarkoitti ainoastaan perustuksia) ympäristö jäi viimeiseen vaiheeseen. Otin erään syksyisen maanantaipäivän tavoitteeksi ajaa täytemaat autotallin edustalle.

Kun kiviä nostaa, vääntää,
kantaa ja heittelee koko päivän,
tuntee tehneensä.

Asia olisi ollut yksinkertainen, jos olisin voinut Avantilla vain hakea kauhallisen kerrallaan ja käydä kippaamassa sen. Niin helpostihan se ei mene. Maa oli täynnä kiviä, isoja ja painavia. Kivet piti nostaa yksitellen ja viedä joko polun tekoa varten etupihalle tai tontin rajalle. Lukematon määrä kiviä tuntui selässä. Kun kiviä nostaa, vääntää, kantaa ja heittelee koko päivän, tuntee tehneensä. Lannan ja hiekan kuskaaminen sentään kävi helposti.


Neljän aikoihin virta oli vähissä. Lapiomies tuli oma-aloitteisesti lapioimaan ja tasaamaan, joten mentävä minunkin oli. Se tarkoitti lisää kiviä ja kivistystä selässä. Avantilla ajokaan ei ole lepoa, sillä kyyti on melkoista röykkyytystä ja vähän väliä pitää hypätä kyydistä ja nostaa kiviä.

Toivoin totisesti, että alkaisi sataa.

Toivoin totisesti, että alkaisi sataa. Pääsisin suihkuun ja vähän lepäämään. Siinä vaiheessa aloimme kuitenkin saada todella näkyvää aikaan. Autotallin terassi hahmottui, piha sai muotoa ja siistiytyikin vähän. Sitten alkoi toivomani sade enkä malttanutkaan mennä sisälle. Vaatteet märkinä ajoin lisää soraa, maata, hiekkaa, lantaa, kiviä. Apulaiseni lapioi ja tasoitti. Minä poimin kiviä. Piha siistiytyi ja minä nautin.”

Vihdoinkin pihapiiri alkaisi siistiytyä
– sen jälkeen, kun se ensin perusteellisesti sotketaan!

Seuraavana vuonna ei tällä alueella tapahtunut mitään. Vuonna 2016 Jouko innostui rakentamaan autotallia. Olimme siitä hyvin innoissamme. Vihdoinkin pihapiiri alkaisi siistiytyä – sen jälkeen, kun se ensin perusteellisesti sotketaan! Koko alue muuttui lautavarastoksi, jotka oli peitetty tietysti silmiä särkevän rumilla muoveilla ja pressuilla. Vasta seuraavan vuoden syksyllä autotallin terassikin oli valmis, ja pääsin toteuttamaan istutussuunnitelmiani. 

Grönlanninhanhikki ’NUUK’ on toiminut isona alueena oikein hyvin. Se pitää aika kivasti puolensa rikkoja vastaan.

Söpösti se levittäytyy kivien ja laattojen väleihin.

Se kukkii valkoisena mattona ja saa upean syysvärin.

Hanhikin kukintaa kesäkuun lopulla

Mitään uusia suunnitelmia minulla ei tälle alueelle ole. Tänä syksynä istutin polkujen väliseen kolmioon pieniä kevätsipulikukkia. Toivottavasti niistä tulee pitkäaikainen ilo.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

ETELÄRINNE

Tonttimme itäreunaa rajaava kivimuuri päättyy pieneen, luonnolliseen kosteikkoon. Muurin edessä on muutama ruusu. Etelärinteessä on myös vanha, ränsistynyt mansikkamaa, josta jo mainitsinkin Potagerin esittelyn yhteydessä. Alue on muutosten edessä ja sen työnimenä on tällä hetkellä Etelärinne.

Kaikki alkoi osmankäämeistä.

Osmankäämit kasvoivat juuri sopivasti muurin päädyssä tien reunan ojassa. Vähän matkan päässä kasvoi vielä komea saniainen. Olin onnellinen, että nyt minulla olisi yksi paikka kosteikon kasveille.

Kuopat on kaivettu aidan tolppia varten.

Niin kuin kaikki muutkin puutarhamme kolkat, aloitin tämänkin työstämisen ihan nollasta. Aitaa tehtäessä siirsimme joitakin kiviä ja yksi järkäle sattui tippumaan pahimmoikseen ojaan – ja juuri osmankäämien päälle. Siinä menivät kauniit osmankäämit siltä vuodelta. Kivi jäi vähän ikävään paikkaan, mutta Avant oli liian kevyt sitä nostamaan syvältä ojasta. Onneksi osmankäämit eivät siitä suuttuneet. Seuraavana kesänä ne kasvoivat miehen korkuisina. Kaikki kesät eivät kuitenkaan ole olleet yhtä suotuisia. Kuivina kesinä kosteikko pääsee kuivahtamaan ja osmankäämit jäävät pieniksi.


Muurin pääty oli kovin hankala työstettävä: ojan takana kivikkoinen ja rikkaruohojen täyttämä alue, johon oli hyvin vaikea päästä millään vehkeellä. Päätin kattaa alueen ja sillä tavalla päästä alkuun. 


Myöhemmin istutin kolme tarhakurtturuusua – kaksi ’Lac Majeau’ ja yhden ’Morden Blush’. Mielessäni oli, että kaunis kukkaryhmä peittäisi näkyvyyttä naapuriin ja ruusu olisi tarpeeksi voimakas estämään villivadelmien pääsyn meille.

Kosteikkoon istutin ’Yellow Tail’ -iiriksiä ja tien puolelle jättipoimulehteä.

Länsipuolella alue rajoittuu pikkuportille johtavaan polkuun. Sen läheisyydessä on kataja, jonka juurella muutamia kaukasiantörmäkukkia, nukkapähkämöitä ja myskisalviaa.

Tällaista oli alkuaikoina.

Ne toisivat maltillista korkeutta ja räväkkää syysväriä.

Esittelin alueen muutossuunnitelman jo Potagerin kohdalla. Kirjoitin: ”Mansikkamaan tilalle etelärinteeseen aion jossain vaiheessa istuttaa pensaita: suuria ryhmiä erivärisiä matalia lajikkeita. Marja-aronioita voisi olla muutama. Ne toisivat maltillista korkeutta ja räväkkää syysväriä. Niiden lisäksi ainakin matalia ruusuja ja pensasangervoja. Keltakoivuangervon limenvihreät lehdet toisivat vaihtelua kesällä. Ruskan aikaan olisi erityisen hienoa, jos olisi esimerkiksi ruusuangervoa (valkoista ja punaista) sekä keiju- ja koivuangervoa.”

Jotain tällaista...

Voi-voi, miten minä unohdinkaan pionit! Jos on näin herkullinen alue täytettävänä, niin eihän pioneja voi jättää pois. Yksinkertaiset olisivat parhaita siinä mielessä, että ne kuihtuvat kauniisti eikä niitten kuihtuvia kukkia tarvitse siksi poistaa. Sitä paitsi pidän yksinkertaisten pionien muodosta todella paljon.

Nyt on koko talon itäpuolen puutarha esitelty.  Seuraavaksi esittelen talon pohjoispuolen puutarhaa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2022

POTAGER

Potager on ollut minun murheenkryynini. Aina olen toiveikkaana istuttanut tai kylvänyt jotakin. Lupaavan alun jälkeen kaikki on mennyt enemmän tai vähemmän myttyyn.

Potagerista piti tulla kasvimaan ja kukkatarhan yhdistelmä, niin kuin potagerit yleensä ovat. Istutin monivuotisia hyötykasveja ja niiden kanssa olen pärjännyt hyvin. Sen sijaan yksivuotisten hyötykasvien kasvattaminen on kariutunut helteisiin. 

Alun perin keskellä Potageria oli pyöreä suihkulähde. Sen ympärillä oli neljä lohkoa, joihin suunnittelin viljelykierron.

Katsotaanpa ensin, mitä kaikkea Potagerissa kasvaa tai on kasvanut.

Minun kasvimaaltani löytyy pääasiassa monivuotisia kasveja – hyötykasveja ja kukkia. Olen haaveillut kasvattavani porkkanoita, herneitä, kesäkurpitsoja, punajuuria ja kaikkea muutakin ihanaa. Keväällä on vain kovin vaikea löytää aikaa kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä. Samaan aikaan pitäisi kylvää, kitkeä, jakaa ja vaikka mitä. Syyskylvöt helpottaisivat kevään kiireitä. En vain saa itseäni enää syksyllä kylvöhommiin.

Punajuuri 'Cylindra' kasvaa näppärän pitkulaksi. Kasvatin sitä jonakin kesänä.

Totesin, ettei näin aurinkoinen kasvimaa ole minua varten.

Joskus olen kylvänyt porkkanoita, herneitä, punajuuria ja jopa quinoaa työllä ja vaivalla, mutta helteiden tultua kasvimaan kitkeminen on jäänyt hunningolle. En jaksa kyykkiä kitkemässä porkkanarivejä auringon porottaessa niskaan. Aamuisin kukonlaulun aikaan ja iltamyöhällä voisin kitkeä, mutta silloin on paljon muitakin alueita kitkettävänä. Totesin, ettei näin aurinkoinen kasvimaa ole minua varten.

Onneksi on paljon monivuotisia hyötykasveja, joiden eteen ei tarvitse nähdä juuri mitään vaivaa.

Potagerin eteläreunalla kasvaa rivi parsaa. Riittää kun sitä lannoittaa ja leikkaa varret syksyisin.

Parsarivin takana etelärinteessä on mansikkamaa. Iso mansikkamaa on työläs. Se on saanut vielä olla. Länsireunalla on herukka-aidanne: mustia, vihreitä ja vaaleanpunaisia. Ne eivät paljoa mitään vaadi – oksien leikkauksen ja vähän lannoitusta. Pohjoispuolella on rivi pensasmustikoita. Nekin kasvavat aivan itsekseen, kunhan virittelee verkon talveksi. Idässä Potageria suojaa kivimuuri. Sitä vasten kasvaa viiniköynnös, ihana 'Somerset Seedless'. Yritän opetella sen leikkaamista.

Potagerin laidoilla on kasvanut pellavaa ja kalpeankeltaisia kehäkukkia. Pidän niistä valtavan paljon.

Minulla on myös kolme raparperia, karviaispensas, lipstikka, sitruunamelissaa, ruohosipulia, ilmasipulia ja kiinansipulia. Uusin hankintani on köynnöspinaatti. Sille pitäisi loihtia jostakin korkea köynnöstuki. 

Lipstikkaa täytyy vähän vahtia, vaikka olenkin istuttanut sen juurimaton sisään. Sitruunamelissakin on yllättävän voimakaskasvuinen. Se kasvattaa niin vahvat juuret, että niiden kaivamiseen vaaditaan miesvoimaa. Lisäksi se siementää aika reippaasti, muttei onneksi kovin kauas.

Parin lohkon reunalla kasvaa ruohosipulia. Olen pulassa sen kanssa, koska ruohosipuli siementää aivan mahdottomasti. Ruohosipuli vaatii enemmän hoitoa kuin moni muu monivuotinen kasvi. Se ei pidä puoliaan rikkaruohoja vastaan, joten kasvusto pitää istuttaa uudelleen melko usein. Ja tosiaan ne kukat pitäisi muistaa leikata ajoissa.


Luovuttuani yksivuotisten hyötykasvien kylvämisestä, satsasin kukkiin. Puolet lohkoista kasvoikin loistavasti. Toisella puolella kasvoivat loistavasti ainoastaan ohdakkeet. En tiedä, mitä oli tapahtunut. Kaiken kaikkiaan maa on ollut vaikea rikkakasvien suhteen.

Jos joskus vielä kasvatan porkkanoita, herneitä ja sen sellaisia, teen sen kasvilavoissa puhtaassa mullassa toisessa paikassa. Kukatkin kasvavat paremmin laareissa. Potagerin lohkoja varten minulla on uusi suunnitelma.

Päätös oli vaikea, mutta
nyt olen innoissani uudesta suunnitelmastani.

Olen luopunut vesialtaasta. Se oli tehty allasmuovia käyttäen, ja joka talvi siihen tuli reikiä. Kyllästyin, ja täytin kuopan mullalla. Päätös oli vaikea, mutta nyt olen innoissani uudesta suunnitelmastani. Haluan säilyttää Potagerin rakenteen tiilipolkuineen. Tiilien rakosiin olen istuttanut grönlanninhanhikkia. Se tykkää sellaisista paikoista. Porkkanoiden sijaan istutan leikattavia pensaita. Keskiympyrään haaveilen saavani katseenvangitsijan. Ja ehkä kasvatan vähän niitä kukkiakin.

Mansikkamaan tilalle etelärinteeseen aion jossain vaiheessa istuttaa pensaita: suuria ryhmiä erivärisiä matalia lajikkeita. Marja-aronioita voisi olla muutama. Ne toisivat maltillista korkeutta ja räväkkää syysväriä. Niiden lisäksi ainakin matalia ruusuja ja pensasangervoja. Keltakoivuangervon limenvihreät lehdet toisivat vaihtelua kesällä. Ruskan aikaan olisi erityisen hienoa, jos olisi esimerkiksi ruusuangervoa (valkoista ja punaista) sekä keiju- ja koivuangervoa. 


Tämän jutun inspiroijana oli Erika, joka kirjoitti jonakin syksynä arvontaan osallistuessaan: ”Mitä kaikkea löytyy kasvimaaltasi?” Kiitos, Erika, hyvästä aihe-ehdotuksesta! Samalla jatkoin Katajakujan puutarhan esittelyä. 

maanantai 3. lokakuuta 2022

ROSELETTEN PENKKI

Roseletten penkki on sellaisessa paikassa imeläkirsikkapuun takana, että sinne täytyy erikseen kurkistaa. Alue on saanut nimensä ’Roselette’ -pionista.

’Jan van Leeuwen’ ja ’Roselette’

Alue koostuu isosta pionipenkistä, jonka keskellä on valkoisia tiikerililjoja. Väreinä alueella ovat valkoinen, kirkkaankeltainen ja aniliininpunainen. 

Valkoisen ’Jan van Leeuwenin’ kirkkaankeltainen keskusta rimmaa hienosti taustalla olevien syyspäivänliljojen kanssa. Se oli puhdas sattuma, mutta ihastuttava sellainen.

Kukinta alkaa hillitysti ja hienostuneesti ’Claire de Lunen’ aloittaessa ensimmäisenä. Sitä seuraavat ’Jan van Leeuwen’, hempeän vaaleanpunainen ’Do Tell’ ja aniliininpunainen ’Roselette’. ’Roselettena’ hankkimieni pionien pitäisi olla yksinkertaisia, mutta osa niistä on täysin röyhelöisiä palloja. Mitä lie mysteerilajiketta.

’Claire de Lune’

Koska ’Claire de Lune’ kuihtuu hyvin näkymättömästi, penkin ilme säilyy siistinä niin kauan kuin toiset pionit kukkivat komeimmillaan.



Pian kuitenkin kaikki menee hurlumhei. Tiikerililjat kasvavat pituutta ja kenottavat miten sattuvat. Aniliinit pionit haalistuvat ja röyhelöpallot saavat ruskeita sävyjä. Terälehdet repsottavat. Kaiken sekasotkun keskellä ’Jan van Leeuwenit’ pitävät kiinni tyylistä.

Kirsikkapuun alla on tunnelmaa.

'Do Tell'

Viimeiset nuppuiset pionit pääsevät maljakkoon ja leikkaan rähjääntyneet kukat pois. Penkin ilme siistiytyy ja vähän ajan kuluttua tiikerililjat saavat vuoron loistaa. Yksinoikeudella.

Tiikerililja ’White Twinkle’

Penkin taustalla on alun perin kasvanut korkeita jaloritarinkannuksia, mutta ne ovat taantuneet ja lopulta hävinneet. En ole jaksanut katsella niiden kuihtuneita kukkavarsia niin kauan, että ne olisivat siementäneet. 

Tämä kuva on vuodelta 2019. Jaloritarinkannukset olivat todellakin ihastuttavia.

Maanpeitekasviksi istutin valkoisen pikkutalvion. Myöhemmin sinne on levinnyt myös ahomansikka. Ahomansikka saa mielellään jatkaa leviämistään, sillä se pitää pikkutalviota paremmin rikkakasveja poissa. Alueen reunalla kasvaa myös muutamia päivänliljoja ja syysleimuja, mutta ne ovat vielä kovin pieniä.

Luulenpa, että minun puolestani
tämä alue saa jatkaa elämäänsä tällaisenaan.

Luulenpa, että minun puolestani tämä alue saa jatkaa elämäänsä tällaisenaan, elleivät liljakukot keksi ikäviä yllätyksiä. Jos niin kävisi, en rupea kukkojen kanssa taistelemaan. Onneksi liljat kasvavat pionien keskellä, eivätkä pienet tuhot välttämättä haittaa. Kevätkukkiin en viitsi satsata, koska ne eivät juuri näy täältä. Syysväriäkin riittää ympärillä. 


Ainoa uudistus, mistä haaveilen, on rikkojen kitkeminen.

Mysteeripioni

lauantai 1. lokakuuta 2022

KUIVAKUKAT ASETELMIIN JA KIMPPUIHIN

Kasvien kuivaaminen on hauskaa puuhaa. Niistä saa loistavaa materiaalia talven yli kestäviin asetelmiin esimerkiksi ulko-ovenpieleen katoksen suojaan.

Osa luettelossa mainituista kasvimateriaaleista on sellaisia, että ne voi asetella suoraan kukka-asetelmaan ja jättää kuivumaan siihen. Tällöin niiden asettelu on vaivatonta eivätkä ne varise helposti. Osa materiaaleista on parasta riiputtaa kuivaksi ja laittaa vasta sitten asetelmaan.

Kukkien riiputtaminen ylösalaisin on helpoin tapa kuivata kasveja. Sido kukat yhteen pieniksi kimpuiksi. Poista sidontakohdan alapuolelle jäävät lehdet. Aseta kimput roikkumaan väljästi ylösalaisin. Kasvien kuivumisaika vaihtelee viikosta kuukauteen.

Mikään ei estä kokeilemasta erilaisia kasveja kuivattaviksi, mutta tähän listaan olen koonnut mahdollisimman helppoja ja varmoja vaihtoehtoja.


Kauniisti kuivuvaa kasvimateriaalia:

LEHTIÄ, OKSIA JA SAMMALTA


Havut, rohtokataja, tuija 
Erityisen ihastunut olen rohtokatajaan. Sen oksat ovat pehmeät, samoin kuin tuijankin (kuvassa).

Eukalyptus
 
Nukkapähkämö
Nukkapähkämön lehdet hieman kurtistuvat kuivuessaan, mutta säilyttävät kuitenkin oman, pehmeän luonteensa.

Ohotanmaruna
Ohotanmarunan hopeanharmaista lehdistä saa kaunista materiaalia vielä myöhään syksyllä. Voit laittaa ne asetelmiin tuoreina tai kuivattuina.

Euroopansorvarinpensas
Euroopansorvarinpensaalla (kuvassa) on pienehköt lehdet, jotka täydentävät asetelmaa kauniisti. Kuivuessaan ne hieman punertuvat.

Sitruunatimjami
Sitruunatimjamin pienillä lehdillä saa asetelmiin kivaa tekstuuria, vaikka ne saavatkin pääosin ruskean värin kuivuessaan.

Puolukanvarvut
Parasta puolukanvarvuissa on se, että niitä voi hakea milloin vain, jopa lumen alta. Huonointa on se, että niitä ei välttämättä löydy omalta maalta.

Oksat
Vanhat vänkkyräiset omenapuun (kuvassa) sekä tammen oksat ovat parhaasta päästä, mutta toki muitakin löytyy ja kannattaa kokeilla.

Sammal
Sammalesta saa kauniin vihreän pohjan, mutta se on näyttävä myös omana elementtinään.

Voit muotoilla esimerkiksi vatiin tai muuhun astiaan kauniin puolipallon muotoisen sammalasetelman. Täytä astia kostealla hiekalla ja muotoile hiekalle puolipallomainen muoto. Aseta sammal mahdollisimman isoina levyinä hiekan päälle. Kiinnitä sammal hiekkaan rautalangasta taivuttelemillasi pinneillä. Jos haluat pitää sammalen raikkaanvihreänä, kastele sitä silloin tällöin. Voit myös antaa sen kuivua. Väri muuttuu, mutta kaunis se on silti.  





KUKKIA


Hortensia
Hortensialajikkeissa on eroja. Minulla punasävyinen ’Early Sensation’ (kuvassa) on toiminut parhaiten. Sen voi laittaa suoraan asetelmaan. Kuivuessa väriin tulee enemmän ruskeita sävyjä.

Morsiusharso

Isotähtiputki
Isotähtiputken kukinnot kannattaa kerätä nuorina ja kuivattaa pieninä kimppuina riiputtamalla.

Pallo-ohdakkeet
Pallo-ohdakkeet kannattaa kerätä ja kuivata nuorina, ennen kuin ne alkavat siementää. Siementen muodostumisen aikaan ne eivät enää ole niin koristeellisia.

Villanukkajäkkärä
Villanukkajäkkärällä (kuvassa) on kauniit valkeat kukat, jotka kuivuvat hyvin. Ne kannattaa riiputtaa kuiviksi. 

Ruiskaunokki
Riiputa ruiskaunokit kuiviksi, niin ne säilyttävät hyvin värinsä ja muotonsa.

Reunuspietaryrtti
Pietaryrtin haju on tuoreena voimakas, mutta kuivuessa haju haihtuu.

Päivänkakkara
Kukinnot kannattaa kerätä nuorina ja kuivattaa pieninä kimppuina riiputtamalla.

Kärsämöt
Kukinnot kannattaa kerätä nuorina ja kuivattaa pieninä kimppuina riiputtamalla.

Peltoemäkki
Tämän viehättävän luonnonkasvin riippuvat versot (kuvassa) tuovat asetelmaan kaunista muotoa.  Itse asettelen peltoemäkit tuoreina ja jätän asetelmaan kuivumaan.

Hiirenvirna
Kerää hiirenvirna kuivattavaksi kukinnan alkuvaiheessa. Myös varret ja mustat siemenpalot sopivat kuivattaviksi.

Koristeheinät









KUIHTUNEET KUKINNOT JA SIEMENKODAT YMS.


Kuivat kukinnot, esimerkiksi keijunkukat, valeangervot, jaloangervot ja jopa ruskeiksi kuivuneet maksaruohot (esim. 'Purple Emperor') sekä ruusun kukkapohjukkeet
Valeangervon kukkavarret (kuvassa) voi poimia suoraan kuivina puutarhasta. Ne ovat komeita ja säilyvät hyvin.

Siemenkodat: esimerkiksi pionin, iiristen, varjoliljan, pellavan ja unikon
Iiriksen kukkavarret (kuvassa) voi poimia suoraan kuivina puutarhasta. 

Unikon siemenkodat ovat mielestäni kauneimmillaan melko alkuvaiheessa. Ne kannattaa kerätä ennen kuin sade tummentaa ne rumiksi. Siemenkodat kannattaa kuivata paperipussi ympärillään, jotta siemenet saa talteen.

Pionilajikkeiden siemenkodissa on suuria eroja. Kannattaa kokeilla erilaisia.

Pihlajanmarjat
Pihlajanmarjat kannattaa kerätä silloin, kun ne ovat parhaimmillaan värikkäinä. Puussa ne muuttuvat yllättävän nopeasti ruskeiksi.

Kiulukat
Ruusunkiulukat rypistyvät kuivuessaan.

Tammenterhot

Kävyt
Käpyjen suomut aukeavat kuivuessaan.