KIVIPOLKUJA

Kivi, paperi - tai oikeastaan juurimatto - ja sakset. Niistä on riittänyt hupia moneksi kesäksi. Kirjoitin siitä viime kerralla otsikolla Kivi, paperi, sakset. Nyt kerron 198 metrin mittaisella kokemuksellani miten teen kivipolkuni.

Pihlajanmarjat koristavat kesän aikana valmistuneen polun.

Käytän polkuihini luonnonkiviä, juurimattoa ja hienoa hiekkaa sekä kasvillisuudeksi polkuhaarikoita. Työkaluiksi riittävät kottikärryt, lapio, sakset ja vesiletku. Nokkakärryistä on iloa suurten kivenlohkareiden siirtämisessä. Suurista kivistä tulee tukevin polku, mutta polun voi koota millaisista kivistä tahansa kunhan kiven yksi sivu on tasainen. Vaikeimpia ovat pienet, litteät kivet, jotka nousevat helposti pois paikoiltaan askelten alla.

Merkitsen polun paikan silmämääräisesti viivat maahan vetäen, sillä luonnonkivipolun ei tarvitse olla tarkkareunainen ja täsmällinen. Silmällähän sitä katsotaankin eikä mittanauhalla. Ei haittaa, vaikka polun leveys vähän vaihtelee, sillä kasvit kuitenkin lopulta peittävät reunat. Pieni vaihtelu antaa myös luonnollisimman vaikutelman.

Polusta kannattaa tehdä leveä, koska runsastuva kasvillisuus pyrkii kurkottelemaan polun reunojen yli. Juurimatto varmistaa sen, etteivät reunojen istutukset kuitenkaan leviä hallitsemattomasti polulle. Juurimaton ansiosta myöskään polun alle jäävät voikukat, ohdakkeet ja muut kiusankappaleet eivät valloita polkua. Ne eivät tule kankaan läpi, jos kangas on nimenomaan juurimattoa eikä pelkkää maanrakennuskangasta.

Poimulehti on ihana reunakasvi.

Juurimattoa menee mahdoton määrä ja se on kallista, mutta siinä kohdassa en säästä. Minulla oli onni saada ostaa juurimatto isossa rullassa, joten koko pihan budjetti ei huvennut siihen. Olen mitannut maton leveyden niin, että kangas tulee uoman pohjalle ja reunoille sekä jää vielä vähän työskentelyvaraakin.

Kaarteissa kangasta täytyy laskostella taitoksille, joten kankaan pituutta on vaikea etukäteen tarkkaan tietää. Saumakohdissa kangas kannattaa taittaa farkkusauman tapaan. Olisi helpoin laittaa kankaan reuna jonkin verran (noin 20 cm) toisen päälle, mutta farkkusauma on ehdottomasti varmempi. Juuririkkakasvit ovat yllättävän ovelia.

Työ on tekijäänsä neuvonut ja olen huomannut, että ensin kannattaa kaivaa koko polun mittainen uoma. Silloin voi suunnitella laittavansa ohuemmat kivet niille kohdille, joissa kaivaminen on ollut mahdotonta alla olevien kivenjärkäleitten tms. vuoksi. Paksuille lohkareille voi jo valmiiksi varata muita syvemmän kohdan.

Itäväylä alkaa olla istutuksia vaille valmis. Ympärillä oleva maa on katettu, jotta maa puhdistuu rikoista. Kuva on otettu vuonna 2014.

Käytettävien kivien paksuus vaikuttaa uoman syvyyteen, routarajan alle en ole kaivanut. Riittää, että kiven alle jää vähän hiekkaa. Olen hyväksynyt sen, että routa saattaa liikutella kiviä, mutta sellainen epätarkkuus kuuluu asiaan. Polun käyttöön se ei ainakaan meillä ole vaikuttanut, vaikka alla on savimaa.

Kun uoma on saatu kaivettua, levitän juurimaton. Saumakohdat ja kaarteiden taitokset tuen paikoilleen kivillä tai muutamalla lapiollisella hiekkaa. Sen jälkeen etenen polun päästä alkaen tuoden vuorotellen kiviä ja hiekkaa. Hiekkaa en levitä valmiiksi kovin pitkälle matkalle, koska hiekan menekkiin vaikuttaa kivien paksuus. Tuon aina sen verran hiekkaa, että saan asennettua kiven lohkareen suurin piirtein oikealle kohdalleen. Tässä vaiheessa riittää kun kivet ovat oikeilla paikoillaan, vaikka toiset olisivatkin syvemmällä toisia. Isojakin lohkareita on helppo nostaa myöhemmin, jotta polusta tulee tasainen. 

Suurimmat lohkareet asettelen keskelle kulkuväylää ja täytän niiden ja reunojen väliin jäävät osat pienemmillä kivillä. Tällöin polusta tulee mahdollisimman tukeva, pikkukivet kun tahtovat vähän irtoilla ennen kuin kasvillisuus on sitonut ne paikoilleen. Väleihin nostelen hiekkaa.

Tässä vaiheessa polku alkaa olla jo polun näköinen. Puuttuu enää tasaaminen. Helpointa tasaaminen on silloin kun on käytettävissä apulainen. Toinen nostaa lapion terällä liian syvällä olevan kiven reunaa ylöspäin ja toinen lorottaa vettä niin, että hiekka valuu kiven alle. En kehtaa sanoa kuinka kauan minulta meni hoksata tämä mahdottoman helppo ja vaivaton keino. Onneksi sentään hoksasin J!

Sitten vain lisäilen vähän hiekkaa niihin kohtiin missä sitä tarvitaan ja lorottelen taas vettä letkusta. Vesi tiivistää hiekan ja kivet niin, että välien täyttäminen käy leikiten. Jätän välit hieman vajaiksi niin voin vielä näppärästi istuttaa polkuhaarikot väleihin. Sitten leikkaan saksilla ylimääräiset juurimaton reunat.

Hetimiten polun valmistuttua kannattaa väleihin istuttaa jotain vihreää, jotta siemenrikkakasvit eivät ehdi ensin. Välit nimittäin täyttyvät joka tapauksessa joillakin kasveilla, voikukilla, koivun taimilla ja vaikka millä, vakuuttaa nimimerkki ”Kokemusta omaava”.

Jos istutus tai kylvö viivästyy – ja sehän usein viivästyy milloin mistäkin syystä – polku kannattaa peittää vanhoilla räsymatoilla. Rikat eivät pääse väleihin ja polulla on helppo kulkea. Räsymaton puuttuessa voi käyttää myös mustaa muovia, mutta se ei ole yhtään niin mukava kuin matto. Muovin päälle täytyy laittaa painoksi kiviä eikä muovin päällä ole yhtä mukava kulkea.

Matto pysyy yleensä nätisti paikallaan eikä sitä tarvitse ottaa sateeen ajaksi pois. Matto kyllä kestää hyvin useamman kuin yhden kesän kun ei talveksi jätä maahan.

Olen valinnut kivipolkujeni väleihin polkuhaarikon, sillä se on hyvin kaunis, sitkeä, helppohoitoinen eikä kerää valtavaa määrää pörriäisiä polulle. Polkuhaarikko on niin matala, että se jättää kivet kauniisti näkyviin. Se kukkii pikkuruisin valkoisin kukin, mutta kukinta ei varasta huomiota muilta kasveilta.

En laittaisi kivien väliin esimerkiksi sitruunatimjamia, jota joissakin listoissa suositellaan. Kuka astuisi polulle jalallakaan kukinnan ja pörriäisten aikaan? Polkuhaarikko siementää mahdottomasti ja leviää siten myös kaikkiin tyhjiin paikkoihin, mutta mitäpä siitä. Se tuskin haittaa minkään toisen kasvin elämää – paitsi rikkojen - täyttää vain sopivasti aukot vihreydellään.

Polkuhaarikkoa kannattaa kumartua katsomaan läheltä.

Riittää kun pieniä polkuhaarikkotuppaita istuttaa sinne tänne harvakseltaan. Jo toisen kesän lopussa polku vihertää kauttaaltaan, tuuheutuu myöhemmin vielä lisää.

Ta-daa, polku on valmis, puutarhuri väsynyt, mutta onnellinen. Selkään sattuu ja jalkoja särkee, mutta uusi polku on komea ja kaiken vaivan arvoinen.

KIVI, PAPERI, SAKSET

Kyllä nykyajan lapsilla on helppoa: kaikki kiistakysymykset voidaan ratkaista helposti, nopeasti ja ilman mitään välineitä käyttämällä Kivi-paperi-sakset –tekniikkaa eli KPS:ää.* Se sopii melkein asiaan kuin asiaan, on puolueeton ja lahjomaton. Toista oli meidän lapsuudessa, jolloin piti etsiä tikkuja voidakseen vetää pitkää tikkua asian ratkaisemiseksi tai hakea paperilappuja ja kynä arvonnan järjestämiseksi. Tuskinpa Kivi-paperi-sakset uusi keksintö on, mutta me emme lapsena tienneet siitä.

Tämä tuli mieleeni kun tyttäreni tuli kysymään ratkaisua johonkin pieneen kiistakysymykseen juuri kun olin saksilla leikkaamassa juurimattoa kivipolkua varten. Juurimatto ei nyt ihan paperia sentään ole, mutta melkein yhtä helppoa sitä on leikata.

Perennat rönsyilevät vielä keskeneräisen kivipolun reunoilla.

Minä olen leikkinyt omaa Kivi-paperi-sakset –leikkiäni jo monta kesää. Ensimmäinen kivipolku valmistui jo ennen taloa. Tein sitä samaan aikaan kun rakennusmiehet ahkeroivat talon katolla. Seuraavana kesänä valmistuivat Itäväylä, Joukon polku, Sivupolku ja yksi länsipuolen polku, jolla ei ole nimeä. Seuraavana kesänä ahkeroitiin Portin polku, Välitilan polku, Joulupolku ja pieni polun pätkä kompostien väliin. Tänä kesänä valmistuivat Kanalan polku, Verstaan polun pätkä ja Hedelmätarhan polku sekä muutama askelpolku istutusten väleihin.

Portin polku on toinen puutarhamme viivasuorista poluista. Se seuraa herukka-aidanteen viertä.

* Leikki menee niin, että molemmat leikkijät sanovat yhdessä kättä edessään rytmikkäästi heiluttaen: ”kivi, paperi, sakset” ja heti sen jälkeen kumpikin ilmaisee kädellään jonkin näistä kolmesta vaihtoehdosta. Kivi on käsi nyrkissä. Paperi on käsi avoinna. Sakset tehdään etu- ja keskisormella. 

Mikään näistä ei ole ylivoimainen muihin nähden, vaan millä tahansa vaihtoehdolla voi voittaa tai hävitä. Kivi voittaa sakset, koska se tylsyttää ne. Paperi puolestaan voittaa kiven, koska paperi voi peittää kiven, kääriä sen sisäänsä. Sakset voittavat paperin, koska saksilla voi leikata sen. Jos molemmat näyttävät saman esineen, toistetaan rimssu uudestaan.

Tekniikkaa voi käyttää luovasti vaikka mihin. Vaikkapa: ”Otetaanko jäätelötuutit vai –annokset? Jos sä voitat, otetaan tuutit ja jos mä voitan, niin otetaan annokset.” Tällä tekniikalla ratkeaa niin pelin aloittaja kuin roskapussin viejäkin. 

Polkukivien välissä kasvaa polkuhaarikko ja vieressä sitruunatimjami.

Minun ihan omasta Kivi-paperi-sakset -leikistäni kerron seuraavalla kerralla.

Tervetuloa, sinä Blogit.fi - sivuston kautta seuraajaksi liittynyt! Toivon sinun saavan iloa jutuistani ja kuvistani.

USKOLLISIN SEURAAJANI

Lupasin esitellä teille uskollisimman seuraajani. Hän ei ole lukijani, mutta seuraajani sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun olen juuri möyhentänyt uuden istutusalueen ja tasoittanut sen ihan viimeisen päälle hienoksi, seuraajani tulee, kaivaa siihen ihanan kolon makuupaikakseen ja siitä seurailee touhujani. Kun siirryn kauemmaksi puuhailemaan, seuraajani katsoo itselleen uuden mieluisan paikan laakean kiven päältä, multakumpareelta - tai uuden istutusalueen keskeltä. Onneksi hän on pienikokoinen, niin vasta istutetut, litistetyt taimet toipuvat kyllä.

Terassilta voi seurailla hyvin.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Kirjoittaessani blogia seuraajani makaa jalkojeni juuressa tai nojatuolin alla huoneessani. Tuhisee. Hän tietää, etten voi kirjoittaa ja rapsuttaa yhtä aikaa. Jos mieheni tulee juttelemaan minulle, hän valpastuu. – Minäkin olen olemasssa, hän tuntuu sanovan ja kiirehtii pyörimään jalkoihini. Pitää hyvin huolen siitä, että tulee huomatuksi.

Kastelukannusta on paljon hauskempi juoda kuin omasta juomakupista.

Toki pihalla on muutakin seurattavaa kuin minun puuhani, joten välillä pitää kiirettä. On tönäistävä kania kuonolla, jos se vaikka innostuisi leikkimään. Kanojen ruokakupit on tarkistettava ja vettä maistettava. Miksi kanoille aina annetaan paremman makuista vettä kuin omaan juomakuppiin? Vieraat on haukuttava ja kauriita pidettävä silmällä.

Koulupäivinä lapset haetaan autolla. Koira lähtee aina riemusta kiljuen mukaan, vaikka matkustaa lattialla näkemättä maisemia. Jos hän ei ole päässyt koululle mukaan, koira tulee innoissaan kyytiin kotiportilta ja matkustaa pihaan 30 metrin matkan. Pääsipä sentään kyytiin!

Joku lapsista on unohtanut rukkasensa lattialle. Siinä Rosen on ihana nukkua rukkasen päällä.

Rose ei ole minun koirani, vaan meille muuttaneen veljeni koira. Kun veljeni muutti meille, Rose oli pelokas pikku otus, joka ärhenteli kaikille. Jostain syystä hän otti minut heti sydänystäväkseen.

Rose on hurmaava olento. Uskomattoman kiltti ja hoksaavainen. Hän osaa kietoa ihmiset pienen tassunsa ympärille. Pyytää, että lapset leikittävät. Kun lapset pyytävät tassua, Rose antaa. Antaa varmuuden vuoksi molemmat tassut. Hyppii, pyörii, kierii ja hyörii innoissaan, vaikka on jo kymmenvuotias. Lapset antavat palkkioksi nappulan, sellaisen, joita on muutenkin tarjolla. On niin paljon hauskempi leikkiä ja syödä kuin noin vain mennä omalle ruokakupille.

Joskus tyttäreni soittaa pianoa yhdellä kädellä, koska toinen käsi tarvitaan Rosen rapsuttamiseen. Kännykän käyttö sujuu helposti näinkin.

Hän on talossamme ainoa, joka saa tahtonsa läpi kiljumalla, huutamalla, ulvomalla ja hyppimällä. Kuka pystyy vastustamaan pikku koiraa, joka riemusta kiljuen pyytää kanssaan ulos, juoksemaan täyttä vauhtia portille ja takaisin?

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Älykäskin hän on. Aivan alkuaikana sattui kerran niin, että Rose ärhenteli jollekin lapsista kun pelasimme lattialla. Komensin Rosen omalle paikalleen veljeni villapaidan päälle. Rose oli kuuliainen. Se veti hampaillaan villapaidan meidän viereemme ja meni siihen makuulle. Kukaan ei voinut moittia sitä. Olihan se tehnyt aivan kuten käskettiinkin: mennyt omalle paikalleen villapaidan päälle. Meidän pelaamisesta ei vain meinannut enää tulla mitään kun Rose makasi puoliksi korttien päällä.

Siihen aikaan kun Rose vielä ärhenteli lapsille, sattui huvittava tapaus. Minulla oli tapana komentaa hänet omalle paikalleen aina kun hän ärhenteli jollekin. Kuuliaisesti Rose meni omaan huoneeseensa. Kerran Rose nukkui olohuoneessa, mutta ketään lapsista ei ollut lähettyvillä. Se ärähti unissaan - ja pian nousi, käveli häntä maata viistäen omalle paikalleen. Oli varmaan nähnyt unta, että ärähti lapsille ja kuuliaisesti meni omalle paikalleen.

Kuvan on ottanut Sinella Isopahkala.

Rose on aina tilanteen tasalla. Hän nukkuu toimistossani, mutta silloin kun tulee yövieraita, toimisto annetaan vieraiden käyttöön ja Rose menee yöksi yläkertaan veljeni huoneeseen. Meillä oli yövieraita ja he olivat kantaneet tavaransa "Rosen huoneeseen". Etsin Rosea alakerrasta viedäkseni hänet poikkeuksellisesti yläkertaan nukkumaan. Hämmästykseni oli suuri kun löysin hänet veljeni oven takaaa odottamasta, että hän pääsisi sinne nukkumaan.

Rose haluaa työntää päänsä pieneen koloon ja maata siinä, kovalla lattialla.

Kun koko päivän seurailee minun ja koko perheen touhuja, ei ole ihme, että illalla väsyttää. Kun itse vielä laitan iltapalaa, Rose vinkuu. Ei hän enää ole vailla ruokaa tai vettä, mutta pitäisi päästä nukkumaan. Ei jaksaisi odottaa kun Pauliina vain touhuaa eikä vie nukkumaan. Sitten on taas kaikki hyvin kun saattelen Rosen omaan huoneeseensa. – Rose jää nukkumaan, sanon. – Hyvää yötä! lisään, sammutan valot ja jätän oven raolleen.

Aamulla kun ensimmäinen herää alakerrassa, kuulen lähestyvän kynsien rapinan. Rose kipittää yläkertaan. Tarkistaa, ovatko silmäni auki vai nukunko.  Olen nukkuvinani ja kuuntelen kun hän kömpii sänkyni alle. Odottaa, että herään. Kun sitten oikeasti herään, ketterästi hän kömpii sängyn alta, nuolaisee minua ranteesta, kierähtää selälleeen ja nauttii rapsutuksista niin kauan kun jaksan rapsutella. – Mennään nyt keittiöön, sanon. Siinä samassa seuraajani on jo portaiden luona. Odottaa, että minäkin tulen. Katsoo, että ihan varmasti tulen. Siitä se päivä taas alkaa uskollisimman seuraajani seurassa.

JUHLAVIIKOT

Olen saanut viettää juhlaviikkoja. Juhlat alkoivat oikeastaan siitä kun Kotiblogit-lehti ilmestyi syyskuun alussa. Minulla oli ilo osallistua siihen kutsuttuna.

Sitten juhlimme Kukka & Kaalin nimipäivää. Vieraat tekivät juhlan. Oli mahtavaa kun niin moni osallistui arvontaan.

Punahattu on Puutarhurin elämää -blogin Mari Marjamäen ja Puutarhassa-blogin Marian suosikki.

Pian nimipäivän jälkeen juhlimme yksivuotiasta blogia.

Sain teiltä niin paljon ruusuja, että aivan häkellyin. Kiitos! Tässä teille kiitokseksi ihana 'Schneewittchen', olkaa hyvät!

Kerroinkin viimeksi, että kun perustin blogini, lapset alkoivat miettiä paljonko voisin saada seuraajia. Heitin heille, että jos minulla ikimaailmassa on sata lukijaa, lupaan teille niin paljon jäätelöä kuin vain jaksatte syödä.

Lauantaina saimme pitää jäätelökekkerit.

Valitettavasti en voi esitellä kuka sadas lukijani on, sillä Blogit.fi -sivustolle liittyneitä seuraajia ei voi tietää nimeltä. Lupaan kuitenkin esitellä kaikkein uskollisimman  seuraajani. Ensi kerralla.

Blogit.fi:ssä blogillani on jo hyvä alku. Kukka & Kaali on kaikkien blogien listalla 1062. Hyvä, Kukka & Kaali :D !

Kaiken kukkuraksi voitin Keijunkukkasen järjestämässä arvonnassa ihat puutarhakäsineet, kaksi siemenpussia ja vihkon. Käsineet ovat olleet ahkerassa käytössä ja muillekin löytyy käyttöä kyllä.

On ollut hienoa, että Into ja Tarmo ovat osallistuneet juhlaviikkojen viettoon niin innokkaasti ja tarmokkaasti. Olemme saaneet paljon aikaan: kivipolkuja, istutuksia, kitkemistä ja vaikka mitä. Toivottavasti he malttavat viipyä vielä hetken. Nyt näyttää hyvältä, mutta koskaan ei voi tietää. Syksyisin he saattavat olla hieman oikukkaita.

Onnellista syksyä sinulle!

KIRSIKAT KAKUSTA

Niin se aika vierähtää. Suomi täyttää sata vuotta, minä täytin keväällä viisikymmentä ja blogini täyttää tänään vuoden.

Sydämelliset kiitokset nimipäiväonnitteluista ja vilkkaasta osallistumisesta arvontaan! Onnea Puutarhurin Majan Minnalle!

On ollut ilahduttavaa saada kommentteja, kannustavaa, innostavaa ja suorastaan liikuttavan ihanaa palautetta jutuista ja kuvista. Monet niistä olen painanut tarkasti sydämeni sopukoihin. Niin painan tämänkin Sirkun kommentin: "Blogisi on huippu, viihdyttävää lukemista ja taitavaa sanan käyttöä, luen sitä kuin iloista kuvakirjaa!" (Sirkku Kukkia ja haaveita -blogista) Tuollaisestahan aivan häkeltyy. Parhaimmat kiitokset kaikille!

Syksyni on sininen. Tarhaiiso kukkii komeasti kainalossaan nuori kuutamohortensia 'Praecox'.

Syntymäpäivän kunniaksi poimin teille kirsikat kakusta. Kokosin blogini parhaat palat vuoden varrelta: mieluisimpia juttujani ja muutamia teidän lukijoiden ihania kommentteja. Olkaapa hyvät!


PUUTARHANI KASVIEN ESITTELYÄ
Puutarhassani asustaa monenlaista väkeä: hienoja rouvia, ihania tätejä, sitkeitä urhoja, pikkuväkeä, nuorisoa ja vaikka mitä. Rakastan näiden juttujen kirjoittamista ja minun onnekseni lukijat ovat myös pitäneet niistä. Minun täytynee esitellä kasvejani vähän rivakammin, sillä nykyisellä tahdilla esittelen niitä vielä 95-vuotiaana.

Maksaako vaivan? -jutussa esittelen maksaruohoja.

Hieno rouva kertoo 'Madame Calot' -pionista.

Naapurin rouva on yksi lempikasveistani, jättipoimulehti.

Pioni-ihminen intoilee tietysti erilaisista pioneista.

Suurperheen äiti on tarina mehitähdistä.

Katseita keräävä poikamies on tarina loistopäivänhattu 'Green Wizzardista'.


Nyt kokoamaan kirjaa tällä tavalla esitellyistä kasveista: tarina vaikuttaa hupsun hauskalta, mutta sisältääkin täysipainoisen paketin asiasta! Voisipa kaiken informaation syöttää näin mehukkaasti pakattuna!  - Pirkko Vaarin torpan puutarha -blogista

Aivan hersyvän ihana tarina! - Tita Unelmia ruusuista -blogista

Onpas mukava postaus, piti lukea vielä toisenkin kerran. - Anneli Pihakuiskaajan puutarha -blogista

Näköjään, kun hauskasti kerrot, saat minutkin lukemaan puutarhan kasveista. Täti- ja mekkojutut uppoaa kuin pehmeään voihin! Luen juttujasi aivan innoissaan, kuin joitain kivoja, lasten satuja. Kirja, jonka sinulle lainasin, edusti tylsää, nukuttavaa kerrontaa puutarhan kasveista... - Leena Tuumasta toimeen -blogista


HÖPSÖTTELYOSASTOA
Minulla on loistavat apulaiset: Into, Tarmo, Onni ja Ilona. Ilman heitä puutarhahommistani ei tulisi yhtään mitään. He vilahtelevat jutuissani silloin tällöin.

Into ja Tarmo -juttu esittelee nämä korvaamattomat kaverukset.

Hei, Into ja Tarmo! on eräänä oikein harmaana syyspäivänä kirjoittamani kirje.

Onni kertoo tapaamisestamme varaston ovella.

Ihanaa, että myös lukijani pitävät heistä. Alla muutamia saamiani, sydäntä lämmittäviä kommentteja.










Onneksi Into ja Tarmo taas tupsahtivat teille ja saivat sinut kirjoittamaan tämän innostuneen ja positiivisen postauksen. Kuljeskelin nimittäin juuri harmaassa puutarhassa alavireisenä ja nyt virkistyn, koska Into ja Tarmo saattavat kohta ilmestyä tännekin päin! Kiitos jälleen Pauliina! - Pirkko Vaarin torpan puutarha -blogista

Mainio postaus! - Sussi Förmaaki ja puutarha -blogista

Kivat tarinat ilahduttavat erityisesti. Tykkään niin Tarmosta, Innosta, Onnista ja Ilonasta. Eikä varastosikaan hullumpi ole;) Uskomaton suorastaan! En pysty koskaan käsittämään aikaansaannoksiasi. Toisaalta, helppohan sinun on järjestellä, kun on aina neljä kaveria auttamassa. - Leena Tuumasta toimeen -blogista

Into ja Tarmo, kuinka mukavat apulaiset sinulla, vaikkakin vähän omapäisiä... - Sirkku Kukkia & Haaveita -blogista


TÄYTTÄ ASIAA
Aina sentään en satuile ja höpsöttele. Joskus kirjoitan painavaa asiaa tai jaan hyväksi koetun vinkin. Olen iloinen, että jutuista on ollut hyötyä.

En osaa kastella kukkia kertoo puolihydroviljelystä, joka on vähän tunnettu, mutta aivan loistava tapa kasvattaa huonekasveja.

Minun puutarhasalkkuni -jutussa jaan näppärän kantovälineen teko-ohjeen.

Nimikyltit puutarhaan -jutussa kerron oman ratkaisuni tähän monen puutarhaharrastajan visaiseen pulmaan kuinka tehdä säitä kestävät nimikyltit edullisesti.








Olen itsekin kokeillut joskus vuosia sitten vesiviljelyä, mutta tämä puoliksi mullassa ja hydrossa kasvatus on minulle uusi juttu. Kiitos hyvästä ja seikkaperäisestä ohjeistuksesta. - Kruunu Vuokko Puutarhan Lumo -blogista

Täällä viittaa tumpelo, laiska (kasviasioissa), kiireinen ja osaamaton viherpeukalo:) Minä laitoin opeillasi meille yhden kasvin ja se on toista tai kolmatta vuotta .... edelleen hengissä!!!! - Leena Tuumasta toimeen -blogista

Oivallinen vinkki, kiitos. Nyt vain kirpparille lusikkajahtiin. Between Rikkaruohoelämää -blogista


SYYSTUNNELMIA
Maistuu...hmm...syksyltä! välittää syksyisiä tunnelmia ja tunteita.

Jakolaskuja kertoo koukuttavasta syyspuuhastani, perennojen jakamisesta.



Hi-hi kiva postaus, kirjoitat niin mukavalla tyylillä, tykkään! - Minna Mama's Garden -blogista

Sinulla soljuvat sanat niin kauniisti , että kottikärrykin muuttuu taianomaiseksi! - Pirkko Vaarin torpan puutarha -blogista

Mukavan kuuloista matematiikkaa totta tosiaan! Minä olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että äitini tehdessä jakotoimituksiaan omassa puutarhassaan, saan usein jakojäännökset omaa perennapenkkiäni kaunistamaan. Näin ollen jakojäännöksetkin saavat paikkansa eikä kenenkään ole vielä tarvinnut ruveta puutarhaansa laventamaan. 😉 Viimeksi viime viikonlopulla sain syysleimulähetyksen. 😊 Kaaru Pieni lintukoto  -blogista

TALVIJUTTUJA
Talvella kirjoitin juttusarjan nimeltä Minun puutarhani aakkoset. Oli mahtavaa, kuinka lukijat lähtivät juttusarjaan mukaan.

Hoh-hoijaa! kuvastaa tunnelmia nukkuessani talviunta.
















Kylläpä kirjoitit taas kauniisti. Näitä sinun postauksiasi on niin kiva lukea, sillä kirjoitat kasveista ja puutarhasta ja elämästä yleensä todella taitavasti. Tätäkin lukiessa saatoin tuntea lämpöisen patjan ja tyynyn ja unen maailman ja samalla näin pionit ja havut ja kivimuurin. - Between Rikkaruohoelämää-blogista

Sinulla on upea tyyli kirjoittaa niin mukaansatempaavasti ja löytää vielä näin ihania aiheitakin. Minä täällä luen ja nauran, ja välillä pyyhin kyyneleitäkin, kun menet ja pistät sellaisen kehukierteen liikkeelle, että itkettää. Kiitos Pauliina! - Piia Anneli Aamukastetta puutarhassa -blogista (en saanut tehtyä linkkiä)


KEVÄTTÄ
Kevät on kiireistä aikaa, joten suurimmaksi osaksi tämän puutarhan laittaja möyrii puutarhassa. Jotain silti tulee kirjoiteltuakin.

Se on nyt tätä on kuvapainotteinen juttu kevätpuuhista tällä tantereella.

Sitku -jutusssa pohdin nykyhetkessä elämisen vaikeutta.






Tämä postaus on todellinen Pauliina-esimerkki: positiivinen, iloinen ja humoristinen! Vaikka jäätyy luita ja ytimiä myöten, säkkikangashuput sulautuvat kauniisti ... aina lukiessani tarinoitasi tulen hyvälle tuulelle. Tämä kaikki on totta, kaikki ihana on tulossa ja nyt on tämä hetki - vain nyt! Kiitos taas Pauliina! - Pirkko Vaarin torpan puutarha -blogista


KESÄ PUUTARHASSA
Puutarhassani paistaa aina aurinko - välillä vain pilvet ovat edessä. Puutarhaintoilijan blogi päivittyy kesällä harvakseltaan - sattuneesta syystä. Sataa tai paistaa, olen yleensä puutarhassa. Tietokoneen äärellä käyn vain hetken lepuuttamassa kivistävää selkääni.

Täyttä elämää kertoo puutarhurin arjesta ja juhlasta.

On ilmoja pidellyt -jutussa olen pohdiskellut kesäsäätä.


Kauniita kesäkuvia♥ Sadepisarat Pionin lehdellä sopisi vaikka postikortiksi,niin hieno kuva:) - Päden paja samannimisestä blogista

Sinulla on upean optimistinen asenne ihan kaikenlaiseen säähän. - Between Rikkaruohoelämää-blogista

KANALAKUULUMISIA
Silloin tällöin kirjoittelen kanoistamme ja muistakin lemmikeistämme, jotka täydentävät maalaisidyllin.


Raasusta ritariksi kertoo kukkomme, Viuhtin, monivaiheisen tarinan viilentyneestä munasta kanalan herrasmieheksi.

Uutisia sisältää keväisiä kanalakuulumisia.






Nämä kanapostaukset ovat suosikkejani. - Reetta Kasvin paikka -blogista

Hellyttävä tarina ihanasta Viuhtista. - Cheri Autuas olo -blogista



PARISUHDE JA PERHE
Olen varsinainen puutarhahullu. Onneksi mieheni ymmärtää tämän hulluuden ja jopa nauttii siitä.

Mitä vaisto sanoo? kuvaa puutarhahullun arkielämän sattumuksia.

Rakkautta kanalan ovella kertoo rakkaudesta, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Remontiikkaa -jutussa vastaan kuvitteelliseen kysymykseen "Onko puutarhahullulla muuta elämää?".

Lapsista en kirjoittele kovin usein, mutta joskus sentään. Puutarha-aiheisia lasten juttuja olen koonnut juttuun Tarinaa kasvismaalta.







Ihanaa, aivan ihanaa! - Pionihullunpäiväkirja blogista nimeltä Pionihullun päiväkirja

Herttainen tarina ja ihan oikeasta elämästä! - Pirkko Vaarin torpan puutarha -blogista

Tulin kurkistamaan blogiasi ja jäin heti koukkuun, niin ihana postaus! - Mari Puutarhurin elämää -blogista

Sun blogiasi on ihana lukea! Kääks, täällä viettää aikaa ihan liikaakin :). Uutta päivitystä odottaa aina kuin joulua: mitäköhän ihanaa siellä tällä kertaa on. - Sini Kasvihormoni-blogista

Aivan ihana postaus <3 Ja noista kuvista tulee tosi hyvälle tuulelle <3 Maatiaiskanasen Elämää samannimisestä blogista


Antoisia lukuhetkiä! Mielelläni luen kommentteja myös vanhoihin jutttuihin :).

On hauskaa jatkaa kanssanne puutarhahöpsöydellä höystettyä arkea. Toivottavasti viihdytte blogissani edelleen. :)

 Hyvää syksyä kaikille!

ONNEA PUUTARHURIN MAJAN MINNALLE!

Tänään on blogini syntymäpäivä ja sen kunniaksi arvoin Laura Ashleyn puutarhasetin.

Sydämelliset kiitokset nimipäiväonnitteluista! Niinhän se on, että vieraat tekevät juhlan. Ihanaa kun niin moni osallistui arvontaan ja sillä tavalla juhlisti blogini siirtymistä vauvasta taaperoikään.

Sain kirjoittaa 61 numerolappua ja olen hyvin iloinen siitä. En olisi ikinä uskonut, että osallistujia tulee niin paljon. Kiitos kaikille osallistujille! Kiitos myös kaikille teille, jotka liityitte blogini lukijoiksi! Toivottavasti voin ilahduttaa teitä jutuillani ja kuvillani.

Arvonnassa oli pientä positiivista ongelmaa. Ensimmäisenä iltana moni osallistui yhtä aikaa, jolloin tekniikka ei pysynyt perässä. Kommentit eivät päivittyneet riittävän nopeasti, jolloin muutamille tuli samoja järjestysnumeroita. Korjasin asian lopuksi, joten siitäkin selvittiin.

Kirjoitin numerot lapuille ja taittelin ne kukkaruukkuun. Sekoitin tietysti hyvin. Kuopukseni sai tärkeän tehtävän ja nosti ruukusta lapun. Tapahtumaa oli nojatuolin alla valvomassa perhoskoira Rose.

Onnea Puutarhurin Majan Minnalle!

Minna pitää tulppaaneista, joten lähetän onnitteluni tämän tulppaanin kera. Ole hyvä!

Voi, miten mielelläni postittaisin palkinnon kaikille osallistujille, mutta tällä kertaa paketti lähtee siis Minnalle!

Kiitos vielä kerran kaikille! Ehkä ensi vuonna sitten juhlitaan taas :)

NYT JÄNNITTÄÄ

Arvontaan ehtii vielä osallistua - tänään tai huomenna.
P.S. Arvonta on päättynyt. Ehkä ensi vuonna ehtii sitten taas.

Palkintona on Laura Ashleyn puutarhatarvikkeita.

Kun perustin blogini, lapset alkoivat miettiä paljonko voisin saada seuraajia. – Jos minulla ikimaailmassa on sata lukijaa, lupaan teille niin paljon jäätelöä kuin vain jaksatte syödä, heitin. – Saatte syödä niin paljon, että napa ritisee, kuten mummoystäväni sanoi minulle lapsena tarjotessaan syötävää, jatkoin.

Nyt tuo maaginen raja on ihan hilkulla. Jännittää, joudunko ostamaan jäätelöt jo blogini syntymäpäiväksi, joka on keskiviikkona. Jännittää myös kuka on tuo sadas lukija.

Olemme vähentäneet sokerin syöntiä niin, että jäätelö on perheessämme harvinaista herkkua. Lupaus on kuitenkin lupaus eikä toki yksi sokeripäivä maata kaada.

Jätimme sokerin melkein kokonaan pois lapsen korvaongelman vuoksi. Hänellä oli pitkäaikainen ja vaikea tulehdus, joka puolestaan aiheutti lisäpulmia korvassa. Koska sokeri on bakteereille hyvää ravintoa, päätimme jättää ne pikku ilkimykset ilman ruokaa.

Tähän asti homma on toiminut hyvin. Korvan leikannut lääkäri totesi, että yllättäen tulehdusta ei näkynyt. Jatkamme sokerittomalla linjalla, ettei tulehdus pääsisi uusiutumaan. On muuten taas leikkaus edessä. No, eihän se pelkästään sokerista johdu, mutta ei sokerin jättämisestä haittaakaan ole.

Valmiiksi lohkottujen hedelmien ja vihannesten menekki on taattu niin juhlissa kuin arkenakin.

Kaikkien maku on muuttunut niin, että makea maistuu paljon makeammalta kuin ennen. Esimerkiksi syntymäpäiville olemme löytäneet paljon uusia herkkuja entisten karkkien, keksien ja limppareiden sijaan. Lapset ovat yllätyksekseni pyytäneet, että pidetään seuraavallakin kerralla sokerittomat synttärit. On paljon kivempaa kun ei tule ällö olo.

Meillä onkin maaliskuun jälkeen syöty vesimelonia, dippivihanneksia ja hedelmiä ihan huikeita määriä. Mahtoi myyjää ihmetyttää kun kassahihnalla oli seitsemän vesimelonia - joka lapselle omansa ja lisäksi yksi salaattiin.

Limpparin sijaan laimennamme tuoremehua kivennäisvedellä. Kotitekoisen jäätelön makeutamme banaanilla tai taateleilla. Minä nautin kun tuulihattujen täytteenä on marjoja ja banaania. Omien pensaiden marjat pakastimme kokonaisina, niin maistuvat ilman sokeria.

Pidämme patonkikekkereitä, jolloin uunilämpimän kokojyväpatongin väliin laitetaan paljon täytteitä. Lapset pyöräyttävät smoothiet marjoista ja vihanneksista. Teemme usein salaatteja, joista nauttii koko perhe. Kun sokeriherkkuja ei kotona näy, niitä ei edes muista kaivata.

Gladiolus 'Green Star' Sinulle, lukijani!

Lopuksi asiasta ihan toiseen - ystävyyteen. Ystävyys on vastavuoroista. Minä pidän siitä, että blogiystävyyskin on sellaista. Minusta on hienoa kun tiedän millaiset ihmiset juttujani lukevat. On kiva tietää heidänkin kuulumisiaan. Tiedän monet nimeltä ja sekin on mukavaa. Toki lukijanani saa olla ihan anonyymistikin ilman mitään vastavuoroisuuden velvoitteita. Sekin lämmittää mieltäni, että tiedän ihmisten lukevan blogiani.

Hyvä lukijani, jos sinulla on oma blogi ja en ole vielä lukijasi, vinkkaa siitä minulle. Kaikkien blogeja en ehkä tiedä. Liityn mielelläni lukijaksesi. Pysyn sitten kärryillä sinunkin kuulumisistasi, vaikka itse en aina ehtisikään kommentoimaan enkä aina ihan kaikkia juttuja lukemaan.

Nanna, Tarja Parasta aikaa -blogista ja Blogit.fi:n lukijat, lämpimästi tervetuloa blogini lukijoiksi!
Toivottavasti viihdytte täällä :)

Palataan :)