HYVÄN YÖN PUUTARHA

Tällainen Hyvän yön puutarha on nykyään. Miten tähän on tultu?

Tulevan nurmikon laidalla kasvoi luonnostaan kataja ja taustalla paju. Alueella oli suuri kivi. Korkeutta näkymään toi myös köynnöskuusama.

Suunnitelma A oli saanut vaikutteita
perinteisestä brittiläisestä puutarhasta.

Minulla oli kaksi osittain päällekkäistä suunnitelmaa. Suunnitelma A oli saanut vaikutteita perinteisestä brittiläisestä puutarhasta. Ajattelin istuttaa pioneja ja ehkä ruusun sekä muita romanttisia perennoja, kuten tarhakurjenpolvea ja jättipoimulehteä. Suunnitelma B sisälsi pioniryhmän. Lopulta toteutin molemmat.

Alueen vasempaan reunaan istutin juhannusruusun, sen juurelle mirrinminttua ja jättipoimulehteä. Jatko jäi odottelemaan.

Hmm, tyyny ja peitto…

Syyskuisena hellepäivänä 2015 sain omaksi yllätyksekseni inspiraation laittaa tämän alueen lopulta kuntoon. Tuolloin alue sai myös nykyisen nimensä. Päätin istuttaa tänne kolme ’Pillow Talk’ –pionia ja peittokurjenpolvea. Hmm, tyyny ja peitto… Ja kaiken kruunaavat samana syksynä istutetut ’The Queen of Night’ -tulppaanit. Tästä olen kirjoittanut jutussa nimeltä Hyvää yötä!

Tällaiselta alue näytti istutusten jälkeen.

Matalan kiven eteen istutin loistosalviaa.

Salvioiden oikealla puolella kasvaa pari tulikukkaa aivan kuin olisin istuttanut ne siihen, mutta ne ovat ilmestyneet siihen siementaimina jostakin. En edes tiedä, mistä ne ovat lähtöisin.

Kauneimmillaan Hyvän yön penkki on pionien kukinnan aikaan. 

Etualalla kukkii peittokurjenpolvi. Näkymä etelään päin.

Näkymä pohjoiseen päin.

Nyt Hyvän yön penkki lienee valmis, ellei oteta lukuun muutamia tulppaani-istutuksia. Niitähän joutuu aika ajoin täydentämään. Muilta osin penkki saa elää sellaisenaan omaa elämäänsä.

TUHKIMON PUUTARHA

Olipa kerran kaukaisessa valtakunnassa eräs kaunis ja hyväsydäminen pajupensas, jota kutsuttiin 'Tuhkimoksi'. En nyt ihan tarkkaan muista, missä hän asui ja kenen kanssa, mutta taisi siellä asua ainakin yksi herttuatar, joku ihme 'Henry Bockstoce' ja vaikka ketä.

Siinä sitten kävi kaikenlaista ja 'Tuhkimo' itki kohtaloaan lohduttomasti. Hän juoksi epätoivoissaan ulos puutarhaan ja heittäytyi suuren vaahterapuun alle. Tai ehkä hän ei varsinaisesti juossut ja oikeasti se vaahtera taisi olla raita. Ei sillä niin väliä, mutta silloin tapahtui kummia. Puun oksalla istunut kyyhkynen nousi ilmaan ja sen piti muuttua 'Tuhkimon' silmien edessä hyväksi haltijakummiksi, mutta ei kai siinä oikeasti niin käynyt.

Peittopaju 'Tuhkimo'

Itse, ihan omin käsin, istutin tarha-alpin,

vaikka oikeasti en pidä kirkkaankeltaisesta.

Paju näyttää edelleen aika vaatimattomalta, vaikka kukkiikin keväällä pikkuruisin pajunkissoin. ’Henry Bockstoce’ riitelee edelleen ’Kita-No-Seizan’ kanssa eikä prinssiä näy eikä kuulu. Itse, ihan omin käsin, istutin tarha-alpin, vaikka oikeasti en pidä kirkkaankeltaisesta. ’Kita-No-Seizan’ ostin muka vaaleanpunaisena, vaikka olisihan se pitänyt tietää, että vaaleanpunaisia iiriksiä on kai vain saduissa. Ei tullut suihkulähdettäkään veden solinoineen.

En tajua, miten olen onnistunut istuttamaan kaikki virhevalinnat samaan penkkiin. Toki kaikki eivät ole virhevalintoja. Esimerkiksi pioni ’Duchesse de Nemours’ on todella kaunis ja tuoksuu ihanasti. Sen raikkaassa seurassa ’Henry Bockstoce’ näyttää nappivalinnalta, mutta valitettavasti sen vahva punainen sävy ei sovi suurempaan kokonaisuuteen.

Peittopaju ’Tuhkimo’ on kaikessa vaatimattomuudessaan ihan nätti, samoin sen seurana kasvavat pesäkuuset ja kartiovalkokuusi.

Tähkähietalilja on herkkä ja kiltti. Kaukasiantörmäkukat (ei kuvassa) jaksavat kukkia kauniisti aina vain. Kaukasianmaksaruoho on hyvä ja huoleton maanpeitekasvi.

Valkoiset syys- ja kiiltoleimut ovat lempikukkiani. Purppurapunalatva ihastuttaa korkeilla kukinnoillaan syksyisin. Kuva on otettu elokuussa 2019.

Kurjenpolvi ’Johnson’s Blue’ on ihana, vaikka se onkin melko voimakkaan lila. Matalahkona kasvina se ei yritä kilpailla pionien kukkien kanssa. Kuunliljat eivät riitele koskaan kenenkään kanssa.

Alussa hyvin syvänpunainen ja myöhemmin kirkkaammaksi muuttuva pioni ’Henry Bockstoce’ olisi ihan kaunis valkoisen seurassa, mutta vaaleanlilan kanssa se ei mielestäni sovi yhteen. Vaaleanlila kerrottu iiris ’Kita-No-Seiza’ olisi sekin kaunis oikeassa seurassa, mutta ei mielestäni kirkkaankeltaisen kanssa.

Keltaisen hallitsevuutta olen pyrkinyt laimentamaan valkoisilla leimuilla ja tulikukilla, mutta ne eivät vielä näy kuvassa.

Ehkä jossakin vaiheessa

lakkaan odottamasta ihmettä.

Ehkä jossakin vaiheessa lakkaan odottamasta ihmettä – että nuo värit lakkaisivat riitelemästä – ja ryhdyn itse hyväksi haltijattareksi. Kaivan ’Kita-No-Seizat’ ylös. Annan niitä kaikille halukkaille ja loput siirrän sopivampaan paikkaan. Niiden tilalle istutan ’Joan Senior’ -päivänliljoja. Voi vielä tulla sekin päivä, että siirrän ’Henry Bockstocen’ Lammen läheisyyteen ja istutan sen tilalle jonkin vaaleanpunaisen pionin.

Syksyllä kaikki riidat ovat jo unohtuneet. Kuva lokakuulta 2020. 

AVARUUS

Avaruus – keittiön terassin edessä oleva istutusalue – on itselleni hyvin tärkeä paikka. Istun usein iltaisin terassin penkillä jäsenet päivän töistä raukeina ja ihailen ilta-aurinkoa. Hellepäivinä varjoisalla terassilla on ihana laskostella pyykkiä tai istuskella muuten vain.

Kuu, maa ja tähtisumu.

Nimensä tämä alue sai siitä, että huomasin istuttamieni kasvien lajikenimien liittyvän yhteen. Olin istuttanut kalvakankeltaisia ’New Moon’ -kulleroita, kuunliljoja, ’Stardust’ -maksaruohoa sekä ’Blue Globe’ -sinipallo-ohdaketta. Kuu, maa ja tähtisumu.  Tähtisumu on jo laskeutunut, mutta muut kasvit voivat hyvin.

Kahden suuren lehtipuun välisen alueen suunnittelu ei ollut aivan helppoa. Kuljin yrityksen ja erehdyksen tietä. Annoin tälle aikaa.

Aloitin suunnittelun jo ennen kuin talokaan oli ehtinyt nousta. Katselin tätä aluetta usein syödessämme ”terassilla” eli valettujen anturoiden päällä. 

Kaikki herkut tänne

Minulla oli mielessäni Kaikki herkut tänne -teema. Halusin tänne lempikukkani: pioneja, syysleimuja, jaloritarinkannuksia, loistosalviaa tai loistotädykettä, syysmaksaruohoa, ehkä magnolian ja jalokellojakin sekä tietysti valtavasti tulppaaneja ja valkoisia krookuksia. Haaveilin kevätesikoista, helmililjoista, palloesikoista ja vaikka mistä. Ajattelin, että purppuraheisiangervo voisi olla hieno lisä ja talveksi tietysti suunnittelin jotain talvivihantaa.

Sahasin lepikon pois. Kunnostin maan. Aloin istuttaa kasveja suunnitellusti ja suunnittelematta. Taimimoisiolta tarttui mukaan kaksi kermankellertävää kulleroa. Pinsiön reissulta puolestaan oli pakko saada pari pallo-ohdaketta. Tännehän ne päätyivät. Istutin sitruunatimjamia ja akankaalia. Voisin myöhemmin vaihtaa niiden tilalle jotakin muuta. Alueelle levittäytyi myös maahumala.

Istutin valkoisen ’Claire de Lune’ -pionin, mutta aika pian huomasin, ettei paikka ollut ollenkaan sopiva syväjuurisille kasveille. Sain unohtaa jaloritarinkannukset ja sen sellaiset. Onneksi. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että alueesta piti tulla aivan toisenlainen. Erilainen kuin mikään muu alue puutarhassamme.

Kalpeankeltaisista kulleroista ja loistotädykkeistä olin innoissani, mutta muuten alue haki muotoaan monta vuotta. Istutin suuren takaosan täyteen kaukasianmaksaruohoa. Koko ajan ajattelin, että maksaruoho on vain väliaikainen ratkaisu ja torjuu rikkakasveja sen aikaa, että keksin muuta.

Asiat loksahtivat kohdilleen, kun kuvioihin tulivat arovuokot sekä kauhtuneen vaaleanpunaisen ja aprikoosin väriset kellukat. En muista, kummat tulivat ensin. Ajattelin, että arovuokot saisivat loistaa kuin tähdet taivaalla, ja niitä saisi olla paljon. Kukat ja myöhemmin siemenhahtuvapallot nousisivat matalasta matosta niin kauas kuin silmä kantaa – tai ainakin kukkalaareihin asti.

Olin pitkään suunnitellut, että istuttaisin taustaksi koivuangervoaidan, jonka leikkaisin muotoon. Isän kuoleman jälkeen muutin suunnitelmani ja aidan tilalle tulivat kukkalaarit, mutta se on jo toisen tarinan aihe.

Kiintopisteeksi halusin patsaan. Istutin sen kivillä täytettyyn reikäpohjaiseen saaviin, jotta sain sitä nostettua korkeammalle. Muuten pieni patsas hukkuisi kasvillisuuden sekaan.

2021

Ehkä pidän niistä.  En ole vielä varma.

Luonto yllättää. Tällä kertaa se tarjosi heinäkuun iloksi sinililoja kurjenkelloja. Valkoisia pihlajan kainalossa oli jo ennestään. Ehkä pidän niistä.  En ole vielä varma. Siellä täällä törröttävät korkeat kukkavarret tuovat hieman sekavan vaikutelman. Toisaalta ne kasvavat korkeiksi vasta sen jälkeen, kun muut ovat jo kukkineet. Ja jos niitä kylväisi oikein paljon, vaikutelma olisi erilainen. Täyteläisempi.

Alueen etureunaan eli laatoituksen viereen istutin tänä keväänä ’Apfelblute’ -verikurjenpolvea sekä hopeahärkin. Tuo verikurjenpolvi on hennonvaaleanpunainen ja sopii minkä tahansa kanssa yhteen. Hopeahärkki puolestaan tuo valoa ja eloisuutta läpi kasvukauden. 

Alueella on muutama suurehko kivi. Yhden kiven edessä kasvaa viiruhelpi ja jalokelloja. Toisen kiven edessä on valkoalpia. Loppukesän ja syksyn iloksi on myös yksi syyshortensia sekä virginiantädykettä.

Jalokello

En arvannut purppuraheisiangervoa hankkiessani, miten ihana se on syksyisin. Kun ruskan värit leiskuvat ympärillä, sen tummat lehdet tuovat mahtavan kontrastin.

Kunhan valeangervo ja kuunliljat pääsevät mittoihinsa, alue on varmaan ihan passeli.

Avaruuden eteläreunaan kaipailen lisää korkeutta. Nyt siellä pihlajan katveessa kasvaa valeangervo ja ryhmä ’Francee -kuunliljoja. ’Princess Diana’ -kärhönkin istutin. Kunhan valeangervo ja kuunliljat pääsevät mittoihinsa, alue on varmaan ihan passeli. 

Alue on mielestäni riittävän hyvä näinkin, mutta jos intoa riittää, muutaman asian voisin vielä tehdä. Syyshortensia näyttäisi paremmalta kolmen ryhmänä. Vaihtoehtoisesti syyshortensialle voisi etsiä toisen paikan. Yksivärisiä kuunliljoja voisi lisätä pohjoiskulmaan. Kevätkukkia saisi olla enemmän. Tänä keväänä istutinkin jo amerikankulleroita. Ja ehkä niitä kurjenkelloja voisi kylvää vähän lisää tai sitten vain odottaa, että ne kylväytyvät itsekseen. Ai niin, ja loistotädykkeille aion viritellä matalahkot ristikkotuet.

KEITTIÖN KULMA

Keittiön ikkunan alunen, Rusokirsikan katve ja Joulukuusen katve muodostavat alueen, jota kutsun Keittiön kulmaksi. 

Keittiön ikkunan edustalla oleva varjoisa alue (kuvassa etualalla vasemmalla) on routaeristeen päällä ja siksi siinä on ohut kasvualusta. Tontilla alun perin kasvanut metsäkuusi näytti minusta joulukuuselta, mutta se ei ole koskaan saanut valoja oksilleen. Rusokirsikka (kuvassa näkyvät punaiset oksat) on istutettu alkuperäisen, huonoksi menneen pihlajan seuraajaksi.

Kuvaan usein pohjoispuutarhaa rusokirsikan oksien alta.

Olin innoissani päästyäni toteuttamaan varjopuutarhaa. Varjoisia paikkoja meillä kun on niin vähän. Istutin alueelle peittolehtiä, sinivuokkoja, kevätkaihonkukkia, pikkutalviota ja tuoksumataraa sekä varjoyrttiä.

Seuraava talvi oli ennätysmäisen vaikea. Pahinta olivat tulipalopakkaset ennen lumen tuloa. Lumi satoi vasta sen jälkeen, kun pakkanen oli huidellut viikon huippulukemissa. Olin hyvilläni siitä, etten syksyllä ostanut ’Cool Splashia’ sinkkisoikkoon. Se olisi menehtynyt ihan varmasti. Varauduin siihen, että puoli puutarhaa on elottomana talven jälkeen. Puolet tästä alueesta olikin elottomana: taponlehdet, sinivuokot, kevätkaihonkukat, talvio ja tuoksumatarat olivat menneet. Varjoyrttikin kuoli. Onneksi rönsytiarella menestyi.

Rönsytiarella

Alun perin näillä kulmilla kasvoi kotipihlaja, joka vaurioitui rakennusaikana eikä menestynyt montaa vuotta hyvänä sen jälkeen. Vielä vuonna 2016 pihlaja seisoi paikallaan ja kirjoitin päiväkirjaani:

"Istuttelin viimeisiä kuunliljoja kotipihlajan katveeseen lauantai-iltana kesäkuun 18. päivänä. Oli satanut pitkin päivää, välillä kaatamalla. Olin kuitenkin saanut tehtyä yhden polun rajat sekä kotipihlajan katveen istutuksineen kaikkineen aika pitkälle. Ilma oli aika märkä ja minä kaivoin jakotaimia uuteen penkkiin.

Jouko oli tehnyt myös pitkän työpäivän sisällä ja tuli ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Katseli touhuani ja kommentoi, että taitaa mennä fanaattisuuden puolelle. – No, siltä minustakin tuntuu, sanoin. Olin ajatellut tehdä vain muutaman pikkujutun ja kiertää talon ympäri, jotta puutarha olisi siisti sunnuntaiksi. Eihän se ihan niin mennyt. Itse asiassa kaikki siivoukset jäivät maanantaiksi ja saivat jäädäkin. – – –

Veljeni Lapiomies tarjoutui avuksi. Merkkasin polun joulukuusen ohitse. Sitten piti polun alta saada muutama kuunlilja pois. Seurasi ketjureaktio, kun kuunliljoille piti tietysti saada paikka. – – – Lapiomies kaivoi kolme kuoppaa ’Cool Splasheille’ ja mylläsi talikolla maanparannusaineet multaan. Lopuksi haravoi alueen. Jaoin maatiaiskuunliljoja ja sain niistä mukavan kokoisen alueen. Ja kun olin vauhtiin päässyt, hain terassilta vielä kaksi komeasinikuunliljaa ruukuista ja istutin maahan nekin.

Myöhemmin Jouko tuli vielä hetkeksi ulos ja tarjoutui lapioimaan hiekat kuunliljojen juurelle. Olin onnellinen tästä mieheni tarjoamasta avusta ja tietysti muutenkin."

Tässä niitä kuunliljoja on monta vuotta myöhemmin.

Keittiön ikkunan edusta oli haastava. Syvä varjo ei niinkään ollut haasteellinen, vaan ohut kasvualusta. Kuitenkin sisääntulosta piti saada näyttävä. Jotta alueesta ei olisi tullut pelkästään matala, istutin maahan pohjattoman sinkkisoikon. Ajattelin istuttaa siihen pensaan, mutta toistaiseksi siinä on kasvanut vain muutama hassu tarhakalliokielo.

Keväällä ikkunan alla kukkivat vuorenkilvet ja rönsytiarellat. Sinkkisoikko peittyy kasvillisuuteen. Aikaisin keväällä tällä alueella kukkivat myös idänsinililjat sinisinä ja valkoisina.

Kaikki eivät pidä vuorenkilvistä, mutta minusta ne ovat kauniita. Sitä paitsi ne ovat oikein sopivia tähän haasteelliseen paikkaan ja ovat vihreitä kesät talvet.

Kesällä alueella ei kuki juuri mikään, mutta lehtien muodot ja värit tuovat vaihtelua näkymään. Kuvassa kuunliljoja, vuorenkilpeä sekä kirjovuohenputkea. Kirjovuohenputken sanotaan olevan sukulaistaan huomattavasti hillitympi leviämään. Toistaiseksi minun vuohenputkeni on ollut hyvin kiltisti omalla alueellaan suurten kasvien kainalossa.

Syksyllä kuunliljat loistavat keltaisina.

Joku fiksu on istuttanut kuunliljat niin lähelle polun reunoja, että joka syksy polku peittyy suurien lehtien alle. Toisaalta kuunliljat ovat niin pitkään pieniä, että nykyistä leveämpi polku näyttäisi liiankin avaralta pitkälle kesään.

Joulukuusen katveessa kasvoi pieni pläntti luonnonmustikkaa, jonka saimme säästettyä rakennustyön myllerryksessä. Kyllästyin aukkopaikkoihin ja istutin kuusen toiselle puolelle kirjovuohenputkea ja toiselle kieloja, vaikka tiesinkin, että ne voivat levitä melko reippaastikin. Totesin, että suuressa puutarhassa on vain taiteiltava; liian hillityllä kasveilla puutarhaa ei saa täyteen millään ja liian villeissä kasveissa on hillitsemistä.

 

Niin siis valmistuivat alueet työllä ja vaivalla. To Do -Listalle laitan ’Cool splash’ -vuohenkuusaman istuttamisen sinkkisoikkoon. Aion myös joka syksy lisätä kevätkukkasipuleita, idänsinililjoja ainakin.

KESÄKEITTIÖ

Kasvihuoneet ovat kauniita, mutta minä en ole kasvihuoneihminen. Niinpä aloin haaveilla kasvihuoneen sijaan kesäkeittiöstä, jonka lattian alla olisi kellari. Lasiseinäinen kesäkeittiö olisi kaunis kuin karamelli, mutta siitä ei tarvitsisi huolehtia joka päivä niin kuin kasvihuoneesta.

Näistä kuvista unelmani sai ilmaa siipiensä alle.

Unelmat ovat toteuttamista varten,

mutta eihän tässä jäniksen selässä olla.

Varasin unelmalleni paikan ilta-auringon puolelta tien mutkasta. Unelmat ovat toteuttamista varten, mutta eihän tässä jäniksen selässä olla. Jos nyt vaikka kymmenen tai viidentoista vuoden päästäkin saisi, niin olisi ihan hyvä.

Kaivinkoneen ja betoniauton jäljiltä puoli puutarha on mullin mallin.

Oli käytännöllistä tehdä kaivuutyöt valmiiksi ennen puutarhan rakentamista ja valaa perustus. Ei tulisi myllättyä puutarhaa enää sen jälkeen, kun olisi istuttanut alueen täyteen kasveja. Sen verran olen elämäni aikana oppinut, että kaivinkoneen ja betoniauton jäljiltä puoli puutarha on mullin mallin. Turha kuvitella, että perustuksen kuoppa kaivetaan siististi ja mullat nostellaan jonnekin nätisti sivuun. Yleensä maasta nousee kiven järkäleitä, jotka pitää sijoittaa jonnekin eikä niitä tyypillisesti kuljetella huomaamattomasti pitkin puutarhaa.

Perustuksen valamiselle oli toinenkin syy: täysi autollinen betonia maksaa melkein saman kuin vajaa kuorma. Betoniauto piti tilata joka tapauksessa autotallin perustuksia varten.

Nyt meillä on betonimöhkäle, jonka ympärillä on kaunis laatoitus.

Perustuksen vieressä kasvaa suuri kuusi, jota kutsun joulukuuseksi. Jouluvaloja se ei ole koskaan saanut oksilleen, mutta muuten se on niin kaunis kuin juhlaan kuuluukin.  Kuusen alla kasvaa luonnonmustikkaa ja olen istuttanut sinne myös kirjavalehtistä vuohenputkea sekä kieloja.

Talon ja unelmien kesäkeittiön välissä on polku. Polun vieressä on kivikkoinen istutusalue.  Alueella oli kiviä ennestään, mutta toin siihen vielä lisää.  Kivillä sain luotua vähän korkeutta ja elävyyttä muuten niin tasaiselle alueelle.

Keväällä kukkivat patjarikot sekä tarhakylmänkukat (kuvassa) niin liloina, valkoisina kuin punaisinakin. 

Myös muutama kevätkurjenmiekka nousee esiin, mutta minulla ne taantuvat nopeasti. 

Alkukesällä kukkii japaninakileija. 

Loppukesän kukinnasta vastaavat kärhö ’Arabella’ sekä syyssinikka, joka aloittelee jo heinäkuun lopussa.

Korkeutta tuo kärhö ’Arabella’, joka nousee osittain tukeen ja osittain rönsyilee pitkin maata kuin juhlamekon laahus. Lehdillä näyttävyyttä tuovat kuunliljat sekä pieni rajattu lämpäre viiruhelpiä.

Maanpeitekasveina suikertavat kaukasianmaksaruoho sekä ahomansikka ja maahumala, joiden leviämistä tänne on hyvin vaikea estää.

Nykyiset kasvit saavat mielellään täyttää kolot. Mitään uutta en tänne suunnittele. En edes pioneita. Tai no, valkoisia krookuksia ei ole koskaan liikaa... 

HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ!

Päivälleen vuosi sitten teimme kukkavihkoja isän, papan ja apen muistoksi. Isäni haudattiin seuraavana päivänä eli pyhäinpäivänä. Lapset sitoivat kukin oman kimppunsa. Voitte kuvitella, miten jokainen kukka ja oksa aseteltiin tarkasti harkiten ja suurella sydämellä. Lapset halusivat papalle kauneinta mitä ikinä osasivat.

Kaikki tekivät mielellään, eikä kukaan sanonut, ettei osaa. Pojat eivät olleet koskaan aiemmin tehneet kimppuja, mutta ennakkoluulottomasti hekin ryhtyivät toimeen. Jokaisesta kukkavihkosta tuli omannäköisensä ja kaunis, rakkautta täynnä.

Tänään sytytän kynttilän isäni muistoksi ja muistelen häntä rakkaudella. 

Hyvää pyhäinpäivää kaikille ja erityisesti teille, jotka olette menettäneet rakkaan ihmisen!