PUUTARHAELÄMÄÄ ELOKUUSSA

Elokuun 1. päivä

Vietän leppoisaa lauantaita puutarhaa nyppien ja valokuvaten, vaikka tuulisena päivänä se onkin hankalaa. Jouko viettää päivänsä tikkailla ja parvekkeella sen kaiteita kunnostaen ja maalaten. Illalla Jouko muistaa, että on meidän 27. hääpäivä. Hups, ihan unohdin!

Elokuun 3. päivä

Elokuun kuulas aurinko valaisee puutarhan. Kasvien loisto sammuu kuitenkin kukka kerrallaan. Tarhakurtturuusu ’Sävel’ on jälleen vihreä. Leikkaan ruskeiksi muuttuneet syysleimujen kukkapallot. Loput kukat näyttävät taas raikkailta. On tarhapäivänliljojen loiston aika. Syksyn kukat suoristavat selkäänsä, pian alkaa niiden vuoro. Loppuhuipennukseen on silti pitkä aika. Onneksi, niin ehtii mielikin mukaan. 

Elokuun 4. päivä

Haen heti aamulla kolme kurpitsaa, raastan ne kaikki ja jätän siivilään valumaan. Kasvihuoneesta vielä yksi kurkku, niin saamme tsatsiki-kastikkeen kesäkurpitsa-halloumipihvien kaveriksi. Kesäkurpitsan valuessa ehdin lammelle kitkemään.

Pihvit ovat herkullisia, muta olen arvioinut niiden riittävyyden alakanttiin. No, seuraavalla kerralla sitten enemmän. Kesäkurpitsaa ainakin riittää.
 

Elokuun 5. päivä

Käyn pienen kävelylenkin sateisessa säässä. Puutarha tuoksuu. Kesäsade tuntuu ihanalta. Sateen tauottua kitken. Vielä niitä rikkoja riittää. Jouko keittää kirsikkahilloa.

Elokuun 6. päivä

On tuulinen, mutta lämmin päivä. Lukiolaisen koulu alkaa tänään. Ei tunnu enää kesältä, mutta ei ihan syksyltäkään.

Maissit alkavat kypsyä. Ne maistuvat juuri niin herkullisilta kuin lapsena. Kirsikkahillo vie kielen mennessään.

Lisään haketta lammen taakse, mutta valmiiksi en saa, kun hake loppuu.

Elokuun 7. päivä

Mennessäni aamulla kanalaan, koko porukka seisoo ihanasti sulassa sovussa pehkuilla. Ovat nauttineet juuri aamukylpynsä, kun pehkuilla näkyy monta kaunista kuoppaa. Innoissaan hypähtävät ulos heti avatessani luukun.

En lakkaa ihastelemasta tuota herrasväkeä. Kukot palvelevat kanoja rinta rinnan. Illalla näen kukot usein orrella sopuisasti vierekkäin.

Elokuun 9. päivä

Ihanaa saada kesäkurpitsaa niin itselle kuin kanoillekin. Kesäkurpitsa maistuu pitsan päällä.

Kaunis ilta-aurinko ja lämmin sää houkuttelevat ilta-ajelulle. Ihailemme Ojoistentien maisemia. Ajamme Palhon rantaan. Istun laiturilla katsellen avautuvaa saarimaisemaa ja erityisesti kukkivia valkoisia lumpeita. Ah, niin kaunista! Lumpeet painuvat syvälle mieleeni. On vaikea ihailla niitä ilman, että samalla haluaisin niitä meillekin. Jouko seurailee vesimittareiden elämää. Sudenkorento istahtaa Joukon hihalle ja saamme rauhassa hämmästellä sen uskomattoman hienoa mosaiikkikuviointia. Ajelemme vielä Hinsalaan. Maisemat eivät ole lainkaan hassumpia.

Elokuun 10. päivä

Kiskaisen muutaman tädykkeen. Ne saavat villiintyä, mutta eivät ihan joka koloon. Suihkulähteen patsaan pitää sentään jäädä näkyviin. Leikkaan pitkiksi venähtäneet kirsikkapuun vesat piilopaikoistaan. Jouko leikkaa pari luumupuun oksaa. Sitten onkin aika ruveta siistimään Lintupolkua. Kohta taitavat alkaa hyvät istutusilmat.

Miten linnut laulavatkaan syyspuolella niin eri tavalla kuin keväällä, etten yhtään tunnista niitä? Samassa katsahdan taivaalle ja näen 4–5 suurta lintua. Muuttolintujen kevät -sovellus tunnistaa ne sääksiksi. No, ei sitten ihme, etten heti arvannut.

Elokuun 11. päivä

Saan aamupäivällä jonkin verran kitkettyä, mutta sitten alkaa sataa kaatamalla. Sataa enemmän tai vähemmän iltaan asti. Nyt onkin hyvä tilaisuus etsiä ohjeita kesäkurpitsaruokien valmistukseen. Tuntuu nimittäin siltä, että uusilla ohjeilla tulee vielä olemaan kovasti käyttöä syksyn aikana. Suolaista piirakkaa, pitsaa, lasagnea, paistosta, gratiinia...

Pojat sytyttävät nuotion. Vihdoinkin on hyvä aika polttaa ruusunoksat ja jätepuut pois. Kunpa kaatosade ei vain sammuttaisi tulta kesken kaiken.

Illalla Jouko tarjoilee viimeiset maissit suolaripauksen ja voin kanssa. Herkuttelen.

Elokuun 12. päivä

Aamu on viileähkö ja kaunis. Innostun Lintupolun alun istutuksista ja niiden suunnittelusta. Pioni ei mahdu mitenkään, mutta päivänliljoja sopii muutama. Erilaisista kuunliljoista tulee kaunis puun alunen. Polun varteen peittokurjenpovea, mutta miten rajata alue luontevasti?

Olin jo jonkin aikaa katsellut rankakasaa metsän laidassa sillä silmällä, että kunpa saisi tuon kasan matalaksi. Rangat olivat sen verran paksuja ja mutkikkaita, etteivät ne mahtuneet hakettimeen. Eräänä päivänä pojat ostivat jyhkeän hakettimen ammattikäyttöön. Nyt kuulen sisälle asti lupaavaa ääntä. Arvaukseni osuu oikeaan: haketin sylkee tuutista kelpo tavaraa isoksi kasaksi. Joskus haaveet toteutuvat, kunhan vain jaksaa odottaa.

Elokuun 13. päivä

Nyt on täydellinen istutussää. Saan Lintupolun alkuun lisää peittokurjenpolvea ja neljä ’Joan Senioria’. Näyttää jo kivalta.

Tänään syömme kesäkurpitsagratiinia. Maukasta on. Oman miellyttävän arominsa antaa se, että kaikki tarvittavat neljä kesäkurpitsaa sain omasta laarista.

Olen pitkin viikkoa suunnitellut huomista matkaa Varsinais-Suomeen – maaseutumatkailua läpi viljavien peltomaisemien Salon ympäristössä. Huh, mikä homma! 

Elokuun 14. päivä

On aika paikata aukko yleissivistyksessä ja suunnata auton nokka kohti Ilolan arboretumia Kiikalassa. Sää suosii ja kullankeltaiset pellot matkan varrella ovat uskomattoman kauniita.

Arboretum on häkellyttävän suuri yhden miehen tekemäksi. Alue on hyvin hoidettu ja joka puolella on kauniita näkymiä. Polut ovat leveitä ja helppokulkuisia. Lammet ovat tummia ja synkkiä ja ne herättävät muistoja lapsuudesta. Onneksi lentomuurahaisia on vain yhdessä paikassa. Ne meinaavat tehdä minut hulluksi.

Yö Lehmirannan hotellissa on rauhallinen. Mukava, että löysimme yöpymispaikan maaseudulta.


Elokuun 15. päivä

Olen suunnitellut tämänkertaisen reittimme Museoviraston listaamien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden maisemakohteiden mukaan. Ensimmäiset kohteemme ovat Perniönjokilaakson varrella. Niin Perniönjoki kuin muutkin tämän seudun joet virtaavat syvällä laaksossa ja ovat kapeita sekä kuraisia johtuen savisesta maaperästä. Ne ovat kuitenkin hyvin viehättäviä mutkitellessaan peltomaisemien kätköissä. Katselemme Pohjankoskea sillalta ja ihailemme Pohjankylän maisemia. Etäällä, kumpuilevassa peltomaisemassa komeilee vaaleanpunainen kartanorakennus.

Edelleen jokilaakson varressa ovat Yliskylä, Paarskylä ja Perniön aseman kulttuurimaisema. Tutustumme Perniön kirkon miljööseen. Ilahdun, kun löydämme vielä pappilan ja vanhan kansakoulunkin. Perniön museo on kaunis ja mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Pääsen jopa kuulemaan vanhaa Perniön murretta ääninauhalta.

Kirpputorilla on hauska poiketa, vaikka en varsinaisesti etsi mitään. On vain kiva katsella, mitä tämän paikkakunnan ihmisten kodeissa on. Löydän sieltä lapsuudesta tutun purkin.

Jatkamme matkaa pienestä kylästä toiseen. Kiskonjoen varrella, Kosken ruukkialueella, on viehättävä itsepalvelukauppa, josta saa ostaa laadukasta Hereford-karjan lihaa. Ihana nähdä kauniita maisemia ja elävää maaseutua.

Kiskosta lähdemme kohti Ruotsalaa. Havahdun nähdessäni rivin isoja patsaita sivutien varrella. Näyttää olevan patsaita piha täynnä. – Käydään ainakin vilkaisemassa, sanon. Jouko jarruttaa ja kääntää ympäri, vaikkakin samalla jupisee, ettei kai meidän pihamme enää mitään mahdu. Selitän vuosia haaveilleeni patsaasta kaakkoiskulman ympyrään ja että olen aikonut toivoa sitä syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni kuusikymmentä. Jouko huomaa tilaisuutensa tulleen. Eipä ole lahjahuolia kevättalvella.

Olen haaveillut samankokoisesta betonipatsaasta, joka meillä on, mutta alastonta naista en halua. Ei löydy. Seuraava vaihtoehto olisi käpy pylvään päässä. Vaikka pylväitä ja käpyjä on paljon, niin sopivan kokoista ylä- ja alaosaa ei ole. Seuraava vaihtoehto on lintujen kylpyallas, mutta esillä olevat ovat liian moderneja. Myyjä toteaa, että meillä on vain suorajalkaisia. Tässä vaiheessa mietin jo luovuttamista. – Kierretään vielä hetki ihan rauhassa, vaikka näyttääkin, etten löydä mitään satojen patsaiden joukosta, sanon ja päästän myyjän tekemään omia askareitaan. Ei kulu montaakaan minuuttia, kun löydän mieluisan lintujen kylpyaltaan toisten takaa hallin perältä. Pian allas on jo matkalla uuteen kotiin. 

Pyörähdämme vielä Ruotsalassa sekä Kruusilan kylässä. Vähän väsyneinä, mutta onnellisina suuntaamme Katajakujan osoitteeseen.


Elokuun 14. päivä

Aamulla Jouko sanoo menevänsä katsomaan, miten kylpyallas sopii puutarhaan. Kuulen selvästi innostusta hänen äänessään. Kerron suunnitelmastani kylvää unikoita kivien väleihin altaan ympärille. – Niitähän on monen värisiä, Jouko innostuu.

Allas on kuulemma täydellisen korkuinen juuri sille paikalle. Hän on vähintään yhtä innostunut asiasta kuin minäkin. Aikoo asentaa altaan heti huomenna.

Illalla käymme katsomassa altaan paikkaa yhdessä. – Tästä tulee kiva, hehkutamme. Huomenna aion kitkeä koko kulmauksen tip top.


Elokuun 17. päivä

Aamulla ensimmäisenä mieleen tulee lintujen kylpyallas. Tuskin maltan syödä aamupalan, kun jo riennän mallaamaan altaan paikkaa. Sitten kivet jemmaan. Jouko kaivaa mullat pois. Pohjalle tulee routaeristys ja päälle valumuotti. Mullat takaisin reunoille, ja nyt muotti on valmis valettavaksi. Jouko pyörähtää rautakaupassa hakemassa sementtisäkin. Sillä aikaa minä kitken. Tiilipolut paljastuvat rikkojen alta. Into on työn touhussa mukana ihan niin kuin ennen vanhaan.


Elokuun 18. päivä

’Valkea kuulas’ tuottaa runsaan sadon. Tuoreeltaan omenat ovat aavistuksen raakoja, mutta Jouko keittää niistä mehua ja hilloa. Istutan Lintupolun alkuun loput maatiaiskuunliljat ja yhden ’Patriotin’. Ihanan kesäisessä säässä alue näyttää hienolta keskeneräisenäkin.

Vuosien murheenkryyni, Vanha potager, saa uuden ilmeen. Saan tiilipolut jälleen näkyviin. Istutan tiilien rakoihin grönlanninhanhikkia. Altaan perustus kuivuu muovin alla. Jouko suoristaa herukkarivin tolpat. Koivuangervoaidassa on ikävä kolo. Merkkaan kaksi tainta ostoslistalle. Mitenhän sähkötolpan saisi salonkikelpoiseksi? Illalla katson ikkunasta. Kunhan betoni kuivuu, saa nostaa altaan paikalleen.


Elokuun 19. päivä

Sää on juuri sellainen kuin se loppukesällä parhaimmillaan on: kuulas, aurinkoinen ja sopivan lämmin. Kanat saavat olla koko päivän ulkona.

Saan aloiteltua ahomansikoiden istuttamista Liikenneympyrän maan peitteeksi. Samalla siistiytyy Roseletten penkki, kun saan mansikat pikkutalvion väleistä.


Elokuun 20. päivä

– Oon kyllä tosi tyytyväinen tuohon altaaseen, sanon aamulla Joukolle, se on niin siro. Jouko on samaa mieltä ja kipaisee viemässä vielä linnun altaan reunalle. Ihanaa, kun Jouko on kylpyaltaasta yhtä innoissaan kuin minäkin. Jouko asentaa altaan paikalleen ja minä järjestän pyöreät kivet sen ympärille. Siinä se nyt on, minun syntymäpäivälahjani, kevättalvea odottelemassa. Iltapäivällä Jouko tuo vielä kolme koivuangervon tainta puutarhalta. Sekin tuntuu lahjalta, kun saan kolot paikattua.

Saan Lintupolun istutukset kuunliljojen osalta valmiiksi. Enää puuttuu vain maanpeitekasvillisuus, mutta tämäkin on jo tosi hienoa. Istutan tällä kertaa ahomansikoita Liikenneympyrään.


Elokuun 24. päivä

Sade voi alkaa minä hetkenä hyvänsä, joten menen heti aamusta istuttamaan uudet koivuangervot: kaksi Vanhan potagerin koloihin ja yhden Tuhkimon puutarhan sähkötolppaa häivyttämään. Ennen sadetta saan jaettua myös rönsyleimuja pionipenkkiin ja grönlanninhanhikkeja lipstikan ympärille sekä vietyä ahomansikoita Lintupolulle.

Uusia kukkia puhkeaa enää harvakseltaan ja kuvakulmia saa etsimällä etsiä. Onneksi yhä saan ihasteltavaksi uusia istutuksia, vaikkakaan eivät ne kovin kuvauksellisia ole.

Kesken ahomansikoiden istutuksen Liikenneympyrään alkaa sataa kaatamalla. Vadillinen taimia saa pitää sadetta kuusen alla. Sade lakkaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Aurinko paistaa ja näyttää siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan – paitsi että lintujen kylpyallas on täyttynyt vedellä. Loput taimet pääsevät multaan.

Elokuun 26. päivä

Huikean kaunis, kesäinen päivä. Elokuun aurinko saa viimeiset syysleimun rippeet hehkumaan. On syysvuokkojen aika, mutta niitä on vaikea kuvata auringossa.

Istutan loput ahomansikat Liikenneympyrään. Mitä suotta vastustelemaan niin hyvää maanpeitekasvia – se valloittaa puutarhan joka tapauksessa, halusi sitä tai ei.


Elokuun 27. päivä

Upea sää jatkuu. On ilo päästää kanat ulos aamulla ja tarjota niille oman köynnöksen viinirypäleitä.

Siirrän nopeasti levittäytyneen harokatajan sylissä sinnitelleet mehitähdet Betonipystien juurelle. Kitken ja siistin. Vielä hetken tätä iloa kestää.


Elokuun 28. päivä

Koivun lehdet alkavat kellastua ja leijailla maahan. Sää on kaunis ja lämmin. Sateet alkavat kuulemma ensi viikolla. Pelastan aurinkoon joutuneet peittolehdet katajan varjoon ja siirrän espanjankurjenpolvet Eteläreunaan. Kitken vielä kun voi.

Illalla saan uutisen, että peräkärryssä on pari kuutiota haketta. Ihanaa!


Elokuun 30. päivä

Kesäkurpitsan sato on hiipunut. On ollut jokunen kylmä yö, enkä ole suojannut harsolla. No, ensi vuonna aloitan sen kasvatuksen aikaisemmin.


Elokuun 31. päivä

Jouko istuttaa suureksi venähtäneen katajan taimen Ameriikkaan. Olin kaivanut siementaimen maasta ja hoidellut tainta ämpärissä terassilla. Se oli ehtinyt kasvattaa hyvät juuret. Kaatosade viimeistelee istutuksen.

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Ilma on tukala kuin hellepäivänä. Etsiskelen äitienpäiväruusulle istutuspaikkaa. Taidan laittaa asian yöksi mietintämyssyyn. Huomenna onkin jo syyskuu. Ei yhtään hassumpaa.