PUUTARHANI JA MINÄ Toukokuussa

Toukokuun 1. päivä

Oi-joi! Ensimmäiset kirsikankukat ovat jo auenneet. Ehdinköhän saada katettua puiden katveet ennen kuin kirsikkapuut kukkivat kauneimmillaan? Olen niin haaveillut, että saisin valokuvattua kirsikoiden kukinnan ensi kertaa kauniissa ympäristössä.

’Daydream’-tulppaanit kukkivat. En luullut ihan noin räväköitä istuttaneeni. Jännittävää nähdä, millainen kokonaisuudesta tällä kertaa tulee. Noin räväkät oranssit ovat aivan uutta puutarhassani.

Puuhailen kanalassa ja kuuntelen Poppiuksen kirkasta ääntelyä tarhassa. Ah, miten onnellinen olen! Nyt kaikki on täydellistä, huokailen: ihanat kanat ja rouvistaan huolehtiva kukko.

Poppius huolehtii Lillistä (oikealla).

Enpä äsken tiennyt, että Lillillä on ripuli. Huoli kouraisee ilkeästi vatsasta. Ei kai vaan sen yhteissuoli ole pullistunut ulos? Ei onneksi. Se näyttää käyttäytyvän normaalisti – vai onko se sittenkin vaisumpi kuin tavallisesti? Oi-voi! Huoleton on kanaton.


Toukokuun 3. päivä

Olemme olleet koko päivän puutarhoilla. Kanalassa näyttää olevan kaikki hyvin, niin kuin aamullakin. Lilli tulee tuttuun tapaansa kerjäämään herkkuja. Kun Lilli kääntyy, huomaan, ettei kaikki olekaan hyvin. Itse asiassa kaikki on niin surullisesti, etten pysty sitä edes ajattelemaan: kloaakki on pullistunut ulos. Siitä ei voi erehtyä.

Puhun murheestani Joukolle. Avuliaasti hän etsii tietoa netistä. En usko, että mitään on tehtävissä. Olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin. – Mitä nopeammin sitä parempi, ajattelen. Käyn hyvästelemässä Lillin. En käsitä, että minun täytyy luopua lempikanastani.

Noeli lupaa auttaa Joukoa. Avilla kutsuu minut huoneeseensa siksi aikaa, kun Jouko ja Noeli lopettavat Lillin kärsimykset ennen kuin ne ovat ehtineet alkaakaan. Kaikki käy niin nopeasti, ettei Lilli huomaa mitään.

Vien haudalle kukkia. Jouko sytyttää kynttilän. Itken ikävääni. Kirsikkapuut kukkivat ilta-auringossa.

Toukokuun 4. päivä

Ensimmäinen käynti kanalassa kanan lähdön jälkeen on aina pahin. Onneksi tiedän, että sen jälkeen helpottaa. Pää painuksissa menen tänä aamuna kanalaan. Siellä on niin hiljaista, että itkettää.

Lilli ei lennähdä keskitasolle piipittämään. En enää voi syöttää sille rehua ”nokasta” (siis sormienpäistä, ikään kuin nokasta). Oli aina niin koskettavaa, kun Lilli katseli kirkkain silmin, käänteli päätään ja kuunteli jutusteluani. Kun kanat olivat ulkotarhassa, Lilli oli aina ensimmäinen, joka kiiruhti sisään kuultuaan oven kolahduksen. Se tiesi, että minulla saattoi olla erikoisherkkuja juuri sitä varten. Ja se oli aina ihanasti tiellä siivotessani ylätasoa. Utelias, seurallinen ja suloinen ystäväni.

Ihana Lilli

Lilli oli hyvin persoonallinen kana, oman tiensä kulkija. Vähän erilainen. Alussa tuntui oudolta, kun keväisin Lilli alkoi kiekua. Se kävi munimassa yhteiseen kekoon, mutta jätti hautomisen muille. Kun muut nukkuivat yläorsilla, Lilli valitsi paikkansa yhtä ortta alempaa. Se ei kinastellut parhaista paikoista. Se oli tottunut olemaan kanojen hierarkiassa alin tai Lumikin kuoriuduttua toiseksi alin. Useimmiten se pysytteli vähän sivummalla muista.

Luulin, että Lilli olisi ikuinen sinkku, mutta Poppius II Pieni sai sen pään kääntymään. Alkuun se oli yhtä nyrpeä nuorta kukonpoikaa kohtaan kuin toisetkin, mutta nokkelana kanana hoksasi pian kukon herkkutarjoilut. Oli ihanaa nähdä, miten Lillistä tuli Poppiuksen lempikana. Hetkeksi.

Lilli oli minulle arjen ilo omassa pienessä maailmassaan. Arki jatkuu hiljaisempana kuin ennen – tai kukapa sen tietää. Kysäisin jo siitosmunia. Niitä saattaisi olla tarjolla.


Toukokuun 6. päivä

Sataa lunta. Optimistina ajattelin, ettei lunta tänä vuonna sataisi kirsikkapuiden kukkiessa, vaikka niin on tapahtunut muistaakseni joka vuosi. Mietin nikkaroimaani aforismia: ”Miksi valittaisin lumisateesta toukokuussa – kirsikkapuu kukkii!”

Rusokirsikka

Jos kerran haudonnan alkamisen aikaan kirsikkapuut kukkivat kauneimmillaan, niin voisin nimetä tulevat tiput kirsikkalajikkeiden mukaan. Niin tyypillistä, että aloitan haudontaprojektin miettimällä tipuille nimet! Kukolle sopisi vaikkapa Arthur. Se kuulostaa herrasmieheltä, mutta muita suomalaiseen suuhun sopivia kukon nimiä on vaikea löytää. Kaspar? Kävisikö Tontu sille, jolla olisi punaisin harja? Sen sijaan kanojen nimistä ei tule pulaa: Meelika, Stella, Celeste, Elle, Alice ja Pilvi olisivat kauniita. Meelika on virolainen naisen nimi. Stella on latinaa, ja tarkoittaa tähteä. Celeste tarkoittaa taivaallista tai taivaansinistä – jollainhan voi olla sininen pilkku siivessä. Elle pohjautuu ranskan kielen persoonapronominiin ”hän” (naisesta). Alice tulee muinaisgermaanisesta nimestä Adeleidis, joka tarkoittaa jalosukuista.

En ole ainoa, jolla haudontapuuhat ovat mielessä. Lumikki makaa (tyhjässä) pesässä, mistä Poppius on todella innoissaan. Se seisoo pitkään laudalla ja juttelee lempeästi Lumikille. Houkuttelen porukan ulos ja laitan sillä aikaa pesiin puumunia. Lumikki tuleekin pian takaisin pesille ja vertailee niitä huolellisesti. Ei kuitenkaan asetu munien päälle ennen kuin lähden ovesta. Ikkunasta näen, että heti lähtöni jälkeen Lumikki asettuu pesään. Pian huomaan Poppiuksen seisovan pesän edessä lepertelemässä Lumikille.

Jos hetken erehdyinkin luulemaan haudonnan olevan näin helppoa, niin ei se ole. Illalla näen koko porukan orrella.

Suunnitelma B on sellainen, että puumunien tilalle vaihdetaan oikeat houkutusmunat. Illalla hiippailen kanalaan. Kanat ovat orrella. Kukko haukottelee, eikä jaksa tulla alas. Lyydialle tulee nälkä, mutta onneksi se tyytyy ylätason rehutarjoiluun. Kohennan pesiä ja laitan neljä aitoa munaa molempiin yläpesiin.

Toukokuun 7. päivä

Mikä erehdys! Luulin tuntevani omat kanani, mutta ehei, enpä tuntenutkaan. Tai no, oikeastaan tunsin; ne eivät tee ainakaan niin kuin minä olen suunnitellut. Olin vain unohtanut, että kanalashakissa minä häviän aina.

Aamulla olen malttanut mieleni ja antanut kanojen rauhassa asettua hautomaan. Lounaan jälkeen en enää malta odottaa, vaan käyn kurkkaamassa kanalaan. Odotan näkeväni kolme kanaa pesässä ja kukon lepertelemässä pesien edessä. Mutta ei, kaikki rouvat viipottavat kuka missäkin. 

Suunnitelmaa C ei ole. Täytyy vain odottaa. Tämä tilaisuus on voimassa perjantaiaamun asti, jolloin tarjous päättyy. Olen sopinut hakevani siitosmunia Kirkkonummelta perjantaina. Sen jälkeen on niin paljon muita menoja, ettei haku ole mahdollista.

Ihanaa, ettei pahvista ja hakkeesta ole nyt puutetta! Metsästäjä-keräilijäni on kierrellyt urheilu- ja rautakauppoja, ja nyt hän ahkeroi risukasojen kimpussa. Uusi haketin vinkuu koko päivän. Vanhahan meni korjauskelvottomaksi juuri silloin, kun haketta olisi kipeästi tarvittu. Onneksi kylmyys antaa lisäaikaa kattamispuuhiin.


Toukokuun 8. päivä 

Arwon rouwat kanalassa ovat yksimielisesti päättäneet, että me emme lähde huomenna Kirkkonummelle. Minulla on oma aavistukseni päätöksen taustoista: säät ovat liian kylmät, vaikka kanalassa on yhtä lämmintä kuin ennenkin. Luotan, että tämän piti mennä nyt näin.

Toukokuun 9. päivä

Neljä astetta toukokuisena aamuna ei ole paljon, varsinkin kun on odottanut lämpimiä kelejä, jotta kanat pääsisivät ulos. Jäätävän kylmä jakso on jatkunut jo yli viikon. Se hyvä puoli tässä kylmyydessä on, että se antaa aikaa kattamiseen. Rikkakasvit muualla puutarhassa ryöpsähtävät hitaammin kasvuun. Tulppaaneistakin saa nauttia pitkään, sillä värikkäät nuput pysyvät supussa.

Toukokuun 11. päivä

Olemme juhlineet äitienpäivää kotona aamusta alkaen. Minua on hemmoteltu kukilla, laululla, ihanilla onnitteluilla ja lahjoilla. Iltapäiväksi ajelemme Jyväskylään. Veljeni on kutsunut äidin lapsineen laulamaan ja juhlistamaan äitienpäivää. Kiva nähdä pitkästä aikaa.

Erityisellä veljelläni on liikuttava yllätys: hän ojentaa suuren ruusukimpun äidille ja meille muille paikalla oleville äideille pienemmät kimput. Oi, miten huomaavaista!


Toukokuun 12. päivä

Juhlistamme Joukon merkkipäivää lounaalla Vaihmalan Hovissa koko perheen kesken. Ruoka on herkullista ja tunnelma on lämmin ja kiireetön. Nautin niin paljon, että en osaa sitä kuvailla. Kysyn, milloin tulisimme seuraavan kerran. Ylihuomenna kuulemma.

Darwin-tulppaaneja

Kuvaan tulppaaneja kanatarhan edustalla. Jos laitan silmät kiinni, voin kuvitella olevani mehiläispesässä. No, en tietenkään ole ollut mehiläispesässä, mutta kuvittelisin siellä surisevan juuri näin.

Puut ovat alkaneet vihertyä päivän aikana. Makeakirsikka kukkii. Kitkettävääkin riittää: voikukkia, peltokanankaalia, hiirenvirnaa ja heinätupsuja ainakin.

Illalla Poppius haukottelee yläorrella, kun hiivin kanalaan. Kanat ovat asettuneet suloisesti sen viereen. Ei ihme, että kukkoa väsyttää. Koko päivän on ollut työtä ja touhua rouvia palvellessa. Onneksi Poppius on oppinut, että tähän aikaan ei ole herkkuja tarjolla. Suljen vain luukun. Kuiskaan hyvän yön toivotukset.

Toukokuun 13. päivä

Juhlapäivä: Jouko kytkee ruohonleikkurin paikoilleen ja robotti lähtee mukisematta tekemään työtään jo yhdeksättä kesää.


Toukokuun 14. päivä

Nautin lounaaksi lipstikkakeittoa. Ah, miten keväiseltä se maistuukaan! Tuntuu mukavalta, kun lipstikat ovat omalta maalta.

Äitienpäivänä saamani leikkoruusut ovat nuupahtaneet. Voisin vakuuttaa, että ne ovat kuolleita. Muistan kuitenkin netissä nähneeni kysymyksen ruusujen elvyttämisestä. En tuolloin tullut ottaneeksi vinkkejä talteen, en kai uskonut niiden tepsivän. Sitkeästi selaan nettiä ja löydän kuin löydänkin näkemäni jutun. Kysymykseen on tullut sataneljäkymmentäseitsemän kommenttia.

Moni neuvoo, että nopean kuihtumisen olisi voinut estää leikkaamalla varret niin ja näin, mutta nyt ei markettiruusuilla ole toivoa. Olisi pitänyt älytä laittaa maljakkoon kuparikolikko, sokeria, etikkaa, Fairya tai desinfiointiainetta. Aika moni vannoo sanomalehteen käärimisen nimeen. Ruusut pitäisi panna runsaaseen veteen, mutta näkemykset veden lämpötilasta saavat aikaan harmaita hiuksia. Ehdottomasti kiehuvan kuumaa vettä. Ehdottomasti jääkylmää vettä. Ehdottomasti lämmintä vettä, mutta ei liian kuumaa…

Lopulta törmään hyvin kirjoitettuun ja perusteltuun neuvoon sekä sen helppoon toteutustapaan. Lasken ammeen pohjalle 10 cm viileää vettä. Leikkaan hanan alla puukolla uuden imupinnan viistoon ja kuorin 5 cm pätkän vartta. Laitan ruusut ammeeseen uppeluksiin makaamaan. Panen niiden päälle vadin, johon olen laittanut vähän vettä painoksi. Jään jännityksellä odottamaan seuraavaan aamuun.

Toukokuun 15. päivä

Nostan ruusut ammeesta. Toden totta: henkitoreissaan viruneet ruusut pysyvät napakasti pää pystyssä ja näyttävät hehkeiltä!

Kirsikka Gårdebo

Kuljeskelen pihapiirissä. Katselen. Kuvaan. Pysähdyn. Keskityn kuuntelemaan. Käännän istuimen lepoasentoon. Suljen silmäni. Tuuli viuhuu korvissa ja metsä humisee. Pojat kunnostavat venettä. Naapuri nikkaroi. Tähän äänimaisemaan solahtavat kauniisti pienen, harmaan linnun rytmikäs laulu pajun latvassa, käen kertosäe ja kukon kieunta. Kappas vain, ahkera harjoittelu on tuottanut tulosta; Poppiuksen ääni on jo hyvin sointuva. Kyläläiset ja ohikulkijat ovat liikkeellä. Aurinko lämmittää kasvojani. Järveltä päin kantautuu vesilinnun ääni. Pölyttäjä surahtaa läheltä ohi. Hups, meinasinkin nukahtaa! Huomaan ajantajuni kadonneen.


Toukokuun 16. päivä

Nyt retkeilen ministi. Etsin pieniä luonnon ihmeitä. Teen tuttavuutta pikkuruisen hämähäkin kanssa, joka laskeutuu reippaasti aidan tolppaa pitkin. Pidän tuosta hämähäkistä. Mietin, minne se mahtaa olla menossa. Matka näyttää pitkältä noin pikkuiselle olennolle. Minulle tuo matka olisi suhteessa melkein kilometrin. Tolpassa on kolo, jonne hämähäkki katoaa. Ravintolako siellä?

Lamohietakirsikan nuput ovat kuin helmiä. Ajatella, että niistä jokaisesta aukeaa kukka pikkuruisine yksityiskohtineen! Kirsikoiden yläpuolella pörrää jättiläismäinen kimalainen. Aikooko se laskeutua tuohon hentoon kukkaan?  

Lamohietakirsikka

Olen kumartunut ihastelemaan lamohietakirsikan nuppuja. Huomaan lähelläni västäräkin, joka pelottomasti kävelee yhä lähemmäs minua. Wau, miten hieno puku sillä onkaan!

Harmaantunut hake näyttää taiteelliselta. Olenkohan koskaan aiemmin pysähtynyt katsomaan sitä tarkemmin? Vuosirenkaat ovat ikään kuin auenneet. Aho-orvokin pienet kukat vasta taideteoksia ovatkin. Ihmettelen Luojan työtä; miten varmoin ottein jokainen pieni viiva on vedetty! 

Katselen arovuokon karvaisia, nuokkuvia nuppuja, kuusen punaisenvioletteja kävyn alkuja, sammalta, jäkälää, pihlajan sahalaitaisia lehtiä. Mitä enemmän katselen yksityiskohtia sitä pienemmäksi tunnen oman ymmärrykseni. Palatessani sisälle tunnen käyneeni jossakin kaukana, pujahtaneeni salaisesta ovesta sisään ihmeelliseen maailmaan, jonne jättiläiset harvoin pääsevät.

Toukokuun 17. päivä

Nautin oman maan parsaa voisulalla. Ah, mitä herkkua! Ei ihme, että parsalla on gourmet-ruoan maine.


Toukokuun 18. päivä

Heti aamupalan jälkeen päästän kanat ulos. Poppius on innoissaan, mutta kanoja laiskottaa. Poppius kutsuu rouviaan ja odottaa, että kaikki varmasti ovat huomanneet luukun olevan auki. Ihana kukko!

Mitä enemmän ääniretkeilen, sitä enemmän niitä hetkiä kaipaan. Istahdan kuuntelemaan metsän laitaan. Nyt erotan rytmikkään laulun, joka osoittautuu tiltaltin ääneksi. Sehän kuuluu toistavan omaa nimeään: ’til-tal-talt-ti’ hihkaisten viimeisen tavun iloisesti. Olen innoissani uudesta tuttavuudesta. Olen luullut, etten tunnista lintujen ääniä, mutta tunnistanhan minä nytkin monta: kiuru, kuovi ja töyhtöhyyppä lentelevät pellon yllä, räkättirastas, varis sekä sepelkyyhky touhuilevat metsässä. Päätän seikkailla luonnon äänimaisemassa kuin kaupungilla – kaikkia kaduilla kulkijoita en toki tunne, mutta välillä tulee tuttuja vastaan.

Haarapääsky lentää ylitseni. Jihuu, taas yksi lintulaji lisää tuttujen listalle! Ovat tehneet pesänsä autotallin katon rajaan.

– Mikäs tuo tuollainen ’tyyti-tyyti-tyy’ on, kuulostaa joltakin tiaiselta, kysyn Joukolta. Hänellä on Muuttolintujen kevät –sovellus, joka ehdottaa kuusitiaista. Olipa helppo, kuusesta laulu kuuluikin.

Syön tuoretta raparperipiirakkaa. Huomaan toisenkin ajatteluni vinouman: olen ajatellut, etten ole hyötyviljelijä, kun en kylvä porkkanoita, salaattia, herneitä ja sen sellaisia. Väärin sekin: tässähän minä juuri syön oman maan raparpereista tehtyä piirakkaa, eilen herkuttelin parsoilla ja aivan vasta keitin lipstikkakeiton. Sitä paitsi joka aamu saan nauttia marja-annokseni pakastetuista oman puutarhan antimista. Saan omalta maalta myös luumuja, omenoita, viinirypäleitä, sitruunamelissaa, ruohosipulia ja uutuutena maa-artisokkaa. Tämän kaiken lisäksi kanalasta saa hakea taatusti tuoreita munia.

Toukokuun 19. päivä

Istun kuusen alla kuuntelemassa. Metsän laidassa äänimaisema kuulostaa yhdeltä sekamelskalta. En alkuun erota mitään tuttua. No, sepelkyyhkyn ja rastaan sentään tunnistan. Onneksi minullakin on nyt Muuttolintujen kevät –sovellus. Äänittelen pätkiä sieltä täältä ja saan tietää, että ympärilläni livertelevät pajulinnut, hernekertut, kuusitiaiset, peipot ja monet muut pienet ja isommat linnut.

Mikäs pilvi koivunlatvasta pölähtää? No, siitepölyä tietenkin. Luontoelämys sekin. Ja kun aikani istua kökötän hiljaa paikallani, huomaan sepelkyyhkyn lehahtavan viereisen puun latvaan. Nyt tunnistan kuusitiaisen laulun. Kohta viereeni aivan silmien korkeudelle lennähtää sinitiainen. Se ei huomaa minua ja viipyy oksalla kaikessa rauhassa. Eikä tässä vielä kaikki: vähän etäämmällä maassa huomaan harmahtavan ruskean linnun, jonka kaula on sinapinkeltainen. Mahtaakohan se olla pajulintu?

Hui, onkohan meillä herhiläisiä vai mikä lienee tuo pelottavan suuri kasvojeni edestä lennähtänyt pörisijä? Olenkohan kuunnellut liikaa luontoaiheisia podcasteja? Niissä kerrottiin herhiläisistä. Taidan välillä käydä voikukkien kimppuun. Tilanne ei ole lainkaan paha. Kierroksen jälkeen ehdin istuttaa vielä jättipoimulehteä ruukkuun.

Illalla istahdan vielä hetkeksi metsän laitaan. Punatulkku lehahtaa eteeni kuusen oksalle. Hieno päätös päivälle.


Toukokuun 20. päivä

On harhaluulo, että keväällä olisi täydellisiä istutussäitä. Niitä ei vain ole. Sää on kaunis, mutta kovin tuulinen. Istuttelen loput jättipoimulehdet ja viiruhelvet ruukkuihin ja valmistelen paikan sulkaneilikoille. Jospa niitä huomenna pääsisi jakamaan ja istuttamaan.


Toukokuun 21. päivä

Mitä minä meninkään eilen möläyttämään; etteikö keväällä olisi täydellisiä istutussäitä! Nythän on juuri sellainen: tyyni, pilvinen – ja sateinen. Ei tarvitse pelätä jakopalojen kuivumista tuulessa. Tihkusade ei kastele istuttajaa ja rankemman sateen aikana voi tekaista ruoan.

Tunnistan kiurun äänen ja näen sen laulavan korkealla pellon yllä. Saan tietää, että kiurun nimi kuten monen muunkin linnun nimitys on onomatopoeettinen. Ennen vanhaan kiurua kutsuttiin leivoksi. – Miks leivo lennät Suomehen, hyräilen.

Siirrän sulkaneilikat ryhmäksi Ameriikan syyspenkkiin. Täytän aukkopaikkoja syysleimuilla ja syysmaksaruoholla. Aurinko näyttäytyy pilven takaa. Saan istutettua vielä kolme pionia lammen taakse.

Illalla on oikein suotuisa sää orvokkien istuttamiseen. Taivaalta tulee vettä kuin saavista kaataen, mutta terassin suojissa on tunnelmallista istuttaa orvokkeja ruukkuihin.


Toukokuun 22. päivä

Saan vedettyä To Do –listalleni viivan, jota olen tavoitellut jo toista vuotta: pionit on istutettu lammen taakse ja ne on vieläpä katettukin.

Olen päättänyt opetella melkein joka päivä uuden linnun. Tämän päivän lintuni on käpytikka. Kuulen sen rummutuksen ja sovellus tunnistaa lajin. Yllätyn, että olen aina luullut käpytikkaa palokärjeksi. Tuntuu vähän pahalta, että käpytikka saattaa syödä toisten lintujen poikasia. Toisaalta se auttaa muita kolopesijöitä hakkaamalla vuosittain uuden pesäkolon itselleen, jolloin vanha kolo jää toisten käyttöön.

Yllätyn myös toisesta asiasta. Kuunnellessani käpytikan ääntä se näyttää minusta suurelta ja avaralta, uurteiselta u-kirjaimelta. Hernekertun laulu näyttää helmiltä, tiltaltin laulu siksakilta. Jään miettimään tätä ilmiötä, ja bittiavaruudesta saan tietää, että kyse on synestesiasta. Olen kuullut, että esimerkiksi jotkut säveltäjät näkevät säveliä väreinä, mutta olen pitänyt itseäni tuiki tavallisena havainnoitsijana. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, etteivät kaikki ihmiset ehkä näe tiettyjä ääniä kuvioina. Kokemus on hämmentävä: miten jokin niin itsestäänselvyytenä pitämäni asia voikin olla aivan toisin!


Toukokuun 23. päivä

Yöllä havahdun rankkasateen kohinaan. Olen varma, että sade lakkaa aamuun mennessä. Niin ei kuitenkaan käy. En silti aio perua retkeämme Pinsiön taimistolle.

Iltapäivällä hoidamme erään asian Tampereella. Jätämme pahimman liikenneruuhkan taaksemme jossakin Lielahden takana.

Juuri nyt ei sada, joten suuntaamme päättäväisin askelein havuosastolle. Ensin kärryyn kaksi ’Globosaa’. Sitten kaksi ’Little Giant’ -pallotuijaa. Toiselta puolelta pihaa suurin rungollinen marja-aronia, jonka löydämme, lajiketta ’Hugin’. Taimiston pihan läpi kävellessämme huomaan Joukossa aivan uuden, ihanan piirteen. Kuulen, ah, niin tutun kuuloisia lauseita, kuten: ”Mikäs tää pensas on, sopisko tää meille jonnekin?’ Minä puolestani vien hänet kukintaansa aloittelevan purppuraomenapuun eteen ja kysyn, että mietittäisiinkö tälle paikka. Voidaan kuulemma miettiä. Lopuksi vilkaisemme vähän perennoja, mutta tällä kertaa puut ja sekatöörit riittävät.

Purppuraomenapuu

Lastaamme puut autoon. Sää alkaa kirkastua. Aurinko tulee esiin. Kiertelemme vielä näytemaalla ihailemassa tulppaaneja ja muuta kevään kukintaa. Saimme sittenkin onnistuneen retkipäivän.

Toukokuun 24. päivä

Ajattelen, että tällaisena kauniina päivänä kanat viihtyvät ulkona. Saan siivota kaikessa rauhassa. Mitä vielä – heti, kun ovi narahtaa, kukko ja kanat pyrähtävät sisään. Pyörivät jaloissa niin, että minun on vaikea ottaa askeltakaan. Ihmettelevät jokaisen kikkareen, jonka poimin pehkuilta. Tutkivat ämpärin ja tarkastavat käteni, josko niissä olisi herkkuja. Ihanat ystäväiseni!

Tämän päivän lintuni on pikkuinen nappisilmä, pajulintu. – Titi-tyytyytyy, se laulaa. Hämmästyttävää, että se on Suomen yleisin lintu, mutta siitä puhutaan vain vähän. Ehkä tämä johtuu siitä, että pajulintu näyttää vaatimattomalta eikä sillä ole mitään helposti näkyviä selkeitä tunnusmerkkejä. Puutarhurin sydäntä lämmittää se, että kirvat ovat pajulinnun lempiruokaa. Pajulintua on sanottu uunilinnuksi sen pesän muodon vuoksi. Hauska, että meillä on sama sisustusmaku: me molemmat pidämme vaaleasta sisustuksesta. Pajulintu vuoraa pesänsä valkoisilla höyhenillä ja korsilla.

Nautin höyrytettyä parsaa päivälliseksi. Ripaus suolaa ja reilusti voita sulamaan parsan päälle. Herkutellessani toivon, että parsakausi jatkuisi aina vain.

Toukokuun 25. päivä

Seurailen Joukon kanssa lentoliikennettä metsän laidassa linnunpöntön ympäristössä. Vikkelistä linnuista on vaikea erottaa tuntomerkkejä, mutta päädymme lopulta sinitiaiseen.

Päivän lintuni on kuitenkin käki. Puut ovat jo täydessä lehdessä, taivaalla on kesäisiä kumpupilviä ja käki kukkuu. Niin idyllistä! Idyllissä on kuitenkin särönsä. Tuntuu pahalta, että käki hoidattaa omat poikasensa pikkulinnuilla. On vaikeaa ymmärtää luonnon järjestystä. Luotan kuitenkin siihen, että Luoja on tämänkin näin hyväksi nähnyt. Ei ole sattumaa, että käki munii nimenomaan sen lajin pönttöön, jonka hoidettavana on itse kasvanut. Munatkin ovat sävysävyyn adoptioemon munien kanssa aina riippuen siitä mitä lajia kasvatusvanhemmat ovat olleet. Sekin on hämmästyttävää, että käen poikanen ”osaa” työntää muut munat tai poikaset pois ja vaikka poikanen on kasvanut vieraan lajin pesässä, se osaa etsiä itselleen oikean lajin puolison. Ihmeellistä!


Toukokuun 26. päivä

Ihanaa, saan vetää kaksi viivaa To Do –listalleni! Kurjenpolvi ’Orion’ on jaettu, ja samalla tulin jakaneeksi myös ’Yellow Tail’ –iiriksen. Hämmästyttävää, että nuo iirikset täyttävät jo viisi vuotta. Jaoin myös syysmaksaruohoja Sivupolun varteen.

Tuulee niin voimakkaasti, että on vaikea kuunnella lintujen ääniä. Haarapääskyjen kimeä ääni kuuluu sentään kaiken yli. Opin, että haarapääskyllä voi olla kaksi poikuetta (4–6 munaa kerrallaan) kesän aikana. Ja on tietysti selvää, että isossa perheessä kaikille riittää puuhaa. Haarapääskyperheessä vanhempien lisäksi isommat poikaset ruokkivat nuorempia sisaruksiaan. Saavat sitten vanhemmatkin välillä vähän omaa aikaa.

Toukokuun 27. päivä

Mustarastaan huilumainen laulu kuuluu tuulen huminan yli. Olen onnellinen, että tunnistin sen äänen. Opin, että mustarastas ja kottarainen näyttävät hyvin samanlaisilta. Maassa ne voi erottaa siitä, että mustarastas kulkee tasajalkaa hyppien, kun taas kottarainen kävelee vuorotahtiin. On yllättävää, ettei laulutaito ole geeneissä, vaan mustarastas joutuu opettelemaan laulunsa lajitovereitaan jäljitellen.

Mieli tekisi jakamaan kasveja, mutta kitkettäväkin on. Jollei pidä varaansa, voikukat, suolaheinät ja valkoiset kyläkurjenpolvet saavat yliotteen. Onneksi jää hetki aikaa jakolaskuihinkin. Rohtokatajan alle jääneestä kuunliljasta saan jaettua kolmeen ämpäriin terassille.

Toukokuun 28. päivä

On kaunis aamu, mutta talvitakki on tarpeen. Tuuli yltyy. Päätän ratkaista betonipystien jokavuotisen ongelman viiruhelvellä ja jättipoimulehdellä. Ruukuista tulee aika kivat. Aion kylvää kukkia laareihin. Siistin laarit ja lisään multaa, mutta pussimulta ei tahdo kastua ei sitten millään. Peittelen laarit harsoilla ja jään odottelemaan parempaa kylvöilmaa.

Luulin tuntevani talitiaisen laulun, mutta ehei. Ajat muuttuvat ja niin muuttuu talitintin laulukin. Kaupungistuminen ja melun lisääntyminen ovat kuulemma siihen syynä. Tutkitusti laulu on muuttunut kolmitavuisesta titityystä kaksi- tai jopa yksitavuiseksi. Lyhyt napakka laulu kantaa melun yli paremmin. Maaseudulla vanhaa kolmitavuista laulua voi vielä silloin tällöin kuulla. – Tööti-tööti-tööti, kuulen sen laulavan ja monenlaista muutakin. Laulu jää minulle vieläkin arvoitukseksi.

Tutun linnun ulkonäkökin yllätti. En ollut koskaan tullut katsoneeksi talitinttiä edestäpäin niin, että olisin huomannut sillä mustan kravatin kaulassa. Poskihöyheniäkään en ole osannut sillä silmällä katsoa. Talitinteilläkin on nimittäin nokkimisjärjestys: korkea-arvoisimmat nokkivat alempiarvoisten poskihöyheniä.

Kuulen kaukaa ’tiittidi-tiittidi-tiittidi’ –sävelmän, joka on vaivannut minua pitkään. Mikä onni, että sovellus on auki. Painan äänityksen päälle ja toivon, että laulu kuuluu mikrofoniin – ja silloin jyrähtää lentokone ylitseni. Koneen mentyä laulu on vaiennut.

Höyrytän uusia perunoita ruuaksi ja nautimme niitä voin, suolan ja katkarapusalaatin kera. Miten näin yksinkertainen ruoka voikin olla niin hyvää! Kunpa joskus saisinkin uusia perunoita omasta maasta.

Lounaan jälkeen ehdin työstää hetken uutta Älypenkkiä ennen kuin alkaa sataa kaatamalla. Illalla on kotoisaa sateen ropistessa pakastaa raparperia talven varalle.

Marja-aronia

Toukokuun 29. päivä

On helatorstai. Viihdyn tuntikausia ulkona nauttimassa lintujen laulusta ja kesästä. Tunnistan viherpeipon äänen tai ainakin sen kohdan, joka kuulostaa siltä kuin joku vetäisi ohi kulkiessaan jollakin esineellä aidan pinnoja pitkin. Valitsen tuon totiselta näyttävän peipon päivän linnuksi.

Viherpeippo on ollut yleinen laji, mutta nykyään se on uhanalainen Trichomonas gallinaen tuoman nielemisvaikeuksia aiheuttavan sairauden vuoksi. Ei siis ihme, että vetää ilmeen vakavaksi. Onneksi meillä on paljon katajia ja kuusia, joissa se tykkää pesiä sekä paljon ruusunmarjoja, viherpeipon lempiruokaa.

Jouko lueskelee kirjaa kasvihuoneista. Tomaatit ja chilit on istutettu huolellisesti eilen. Nokkoskäyte olisi kuulemma hyvää niille. Tyytyväisyydestä hyristen seuraan kasvihuoneinnostuksen nousemista.


Toukokuun 30. päivä

Ihana kesäpäivä! Sää on kaunis ja lämmin, kuukin kuulemma kohdallaan perennojen siirtoa varten. Saan jaettua syysmaksaruohot Polun päähän törmäkukkien tueksi.

Mallaan puille paikat uuteen Älypenkkiin. Toivon todellakin, että osaan tehdä älykkäitä ratkaisuja kasvualustan suhteen, ettei penkkiä tarvitse nimetä Älyttömäksi penkiksi. Siirrän kielot alta pois valeistutukseen. Kuskaan maata kumpareeksi. Välillä kitken ja taas kärrään. Valmista ei tule, mutta olen onnellinen jo kaikesta tästä.

Tämän onnellisen päivän linnuksi valitsen sympaattisen tiltaltin. Sen iloinen laulu saa minut hymyilemään. Tiltaltti on yksi Suomen pienimmistä linnuista. Se painaakin vain noin 7 g. Meidän sisustusmakumme poikkeavat toisistaan siinä, että minä pidän vaaleista sävyistä ja tiltaltti vuoraa kotinsa tummilla höyhenillä. Ihmeellistä on pienen linnun elämä, kun se muuttaa talveksi Välimeren maihin tai trooppiseen Afrikkaan.

Toukokuun 31. päivä

Avilla on saanut kutsun ystävänsä valmistujaisiin, ja me lähdemme häntä sinne viemään. Tytär haluaa ojentaa itse sitomansa kukkakimpun. Ihmeellistä, että jo tähän aikaan löytyy näyttäviä aineksia kimppuun. Kimppu on kerta kaikkiaan upea!

Navigaattori neuvoo yhä kapeammille ja mutkaisemmille teille, jopa erään talon pihan läpi. Kun tie kapenee kärrypoluksi, alkaa olla seikkailun tuntu. Jouko jännittää, tuleeko auto vastaan. Minä puolestani jännitän, jatkuuko tie. Jatkuu kyllä jyrkkine mäkineen, mutkineen ja sellaisine kuoppineen, että ihan hirvittää. Perille kuitenkin pääsemme. Juhlat ovat idyllisessä hirsitalossa ja sen pihapiirissä.

Juhlien aikaan me ajelemme pikkukylien läpi lähimpään kaupunkiin syömään. Hiljakseen ajellessamme ehdin miettiä maailmanmenoa. Tuossa on vanha liiketila ja tuossa toinen. Autioituneita kaikki. Onneksi vielä on niitäkin ihmisiä, jotka haluavat elää eläimineen rauhassa maaseudulla. Toisessa äärilaidassa ovat ihmiset, jotka haaveilevat tekonurmesta kaupunkiin omakotitalonsa pihalle. Voi, kunpa suuntaus olisikin luonnollisempaan ja rauhallisempaan elämänmenoon päin. 

Palatessammekin on jännittävä maaseutumatkailun tunnelma. Tällä kertaa navigaattori ehdottaa toisen, vähän vähemmän epäilyttävän reitin.

Kotiin palatessa tuulee niin navakasti, että pysyttelen illan mielellään sisällä. Tervetuloa, kesäkuu!

KEVÄÄN URHEAT KUKKIJAT

Kevät alkaa kääntyä kesäksi. Pääskyset ovat jo pesäpuuhissa. On aika tehdä yhteenvetoa kevään kukkijoista. Tällä kertaa heittäydyin vähän runolliseksi. Kuvateksteinä käyttämäni aforismit tein ChatGPT:n inspiroimana. Muokkasin tekoälyn ehdotukset omaan tyyliini sopiviksi. Monet nikkaroin ihan itse, sillä tämä oli yllättävän hauskaa. Vaivatonta ja nopeaa se ei ollut, vaan mietin näitä aforismeja monta iltaa. Halusin, että jokaiseen sisältyy elämänviisaus, jolla on itselleni merkitystä. 

Kevään ensimmäiset rohkeat kukkijat koskettavat sitkeydellään ja herkällä kauneudellaan. Ne ilmestyvät, kun maa on vielä kylmä ja paljas. Ne eivät säikähdä pakkasta ja tuulen tuiverrusta. Valittamatta ne painavat päänsä ja tärisevät viimassa ja sateessa. Ne kertovat meille, että uusi alku ei tarvitse täydellistä hetkeä. Se tarvitsee vain uskallusta.

Jotkut viivyttelevät, odottelevat lämpöä ja omaa vuoroaan. Lopulta avaavat oven kesän tulolle.   

Jouluruusu

Jouluruusu on kuin talven sydämeen piilotettu salaisuus. Se avautuu vain sille, jolla on aikaa kuunnella.

Leskenlehti

Leskenlehti ilmestyy kuin muistona lapsuudesta – ja juuri siksi se tuntuu ihmeeltä.

Krookus

Krookus ei kysele, onko vielä aika – se vain nousee, ja kevät seuraa perässä.

Kylmänkukka

Kylmänkukka kukkii, kun kevät vielä epäröi. Se ei odota lupaa keväältä – se tekee kevään.

Kevättähti

Pienikin valo näyttää kirkkaalta, kun maailma on vielä harmaa.

Idänsinililja

Sinililja tietää, milloin maailma tarvitsee sinistä.

Kevätesikko

Kevätesikko on kevään hymy – pieni, mutta valloittava.

Amerikankullero

Anna aikaasi amerikankullerolle silloin kun se tulee luoksesi – se tulee vain lainaksi.

Helmililja

Helmililja on kuin kevätlaulu, jonka kuulevat vain ne, jotka osaavat antaa sille arvon.

Kirsikkapuu

Miksi valittaisin lumisateesta toukokuussa – kirsikkapuu kukkii!

Kevätkaihonkukka

Kaiho ei tarkoita surua – joskus se tarkoittaa toivoa sinisenä mattona keväisessä maassa.

Tulppaani

Jos kadehdit tulppaanin kauneutta, ethän unohda,

että syksyn koleudessa sipulit istutetaan kylmään maahan.

Vuorenkilpi

Vuorenkilpi hoitaa oman tehtävänsä kunnialla, turha yrittää olla kaikkien mieliksi.

Kirjopikarililja

Kirjopikarililja, shakkilaudoista kaunein. Luojansa ihmeellinen kädenjälki.

Arovuokko

Et voi käskeä arovuokkoa, mutta voit toivoa. Voit olla kiitollinen siitä, että se tuottaa iloa sellaisenakin päivänä, jolloin aurinko lymyää piilossa pilvien takana.

CURRUCA CURRUCA JA MUUTA MIELENKIINTOISTA

Minua on pitkään häirinnyt se, etten tunne lintujen ääniä. Kun kuulen tutun liverryksen, haluaisin aina tietää linnun nimen. Niiden opiskelu vain on tuntunut liian vaikealta. Kun olen kuullut jonkin kiinnostavan äänen ja tullut sisälle sitä netistä selvittämään, olen jo unohtanut sävelmän. Varoitusäänet ja kaikenlaiset variaatiot ovat sekoittaneet pääni entisestään. Olen luovuttanut jo heti alkuunsa. Onneksi on tekoäly ja sitä hyödyntävä ilmainen sovellus nimeltä Muuttolintujen kevät.

Monen neuvo on, ettei luontoelämyksiä kannata suorittaa: kuuntelee ja nauttii vain. Ei nimiä tarvitse tietää. Niinkin voi luonnosta nauttia, mutta minusta on hienoa, jos voin tavata ”tuttuja”. Aina vain mielenkiintoisempaa on, jos saan tietää jotakin linnun elintavoista. Jäin pohtimaan näitä asioita ja etsin kysymyksiini vastauksia bittiavaruudesta.

Ihmisillä on luontainen halu luokitella ja ymmärtää maailmaa. Jos ääni on tuttu, mutta et pysty yhdistämään sitä nimeen, aivoihin syntyy kognitiivinen ristiriita – tiedät jotain, mutta et tarpeeksi. Minussa ainakin herää uteliaisuus. Samalla herää halu oppia uusi taito, jonka monet ovat jo oppineet.

Ihmisen kuulojärjestelmä on hyvin kehittynyt erottamaan erilaisia sävyjä ja rytmejä. Evoluution näkökulmasta tämä kyky on ollut tärkeä: luonnon äänet ovat voineet kertoa vaarasta tai resursseista.

Jos olet kuullut tietyn linnun laulun monta kertaa, mutta et ole oppinut sen nimeä, aivot yrittävät yhdistää sen johonkin käsitteeseen. Kun nimeä ei löydy, tulee tunne, että jokin on kesken. Tämä muistuttaa ilmiötä nimeltä "tip of the tongue" – tiedät, että tiedät, mutta et saa sitä mieleen.

Löysin sellaisenkin tiedon, että ilmiö voi kertoa piilevästä luontoharrastuksesta. Tämä kolahti. Kun aloin kuin huomaamattani kuunnella erilaisia luonnon ääniä, huomasin itsessäni muutoksen. Kiinnostuin ja aloin aktiivisemmin etsiä tietoa. Tieto alkoi ruokkia innostuneisuutta ja toisin päin. Odotan sitä hetkeä, kun kuulen erään lapsuudestani tutun linnunlaulun ja saan vihdoin tietää, minkä linnun ääni se on.

Minulla on ollut monia kielteisiä uskomuksia, kuten se, etten oikein ole luontoihminen tai se, etten opi lintujen ääniä. Olen pitkään seurannut siskoni Instagram-tiliä nimeltä mikroretkelle, jossa hän kertoo luontokokemuksiaan lähiretkiltään. Saadakseen upeita luontoelämyksiä ei tarvitse mennä välttämättä omaa kotipihaa kauemmas. Tai edes sinne asti. Sellainen sopii minulle. Liikuntarajoitteisena en edes pystyisi lähtemään syvälle metsään, lintutorniin, vuorelle tai moniin muihin paikkoihin.

Pikkuhiljaa huomasin kaipaavani ääniretkeilyä pihapiirissä. Miehelläni oli Muuttolintujen kevät –sovellus puhelimessaan, ja minäkin halusin sellaisen. Minua on aina kiinnostanut tietää mitä lintuja pihapiirissämme esiintyy ja nyt sain mahdollisuuden ottaa siitä selvää. Tuohan tällainen syvyyttä myös puutarhaharrastukseen. Niinpä äänittelin rennosti pätkän sieltä ja toisen täältä. Sovellus näytti todennäköisimmät laulajat kuvineen kaikkineen. Pihapiirimme linnusto alkoi hahmottua vähitellen.

Käänsin aiemman asetelmani päälaelleen: en bongannutkaan linnunlaulua luonnosta ja lähtenyt sitä selvittelemään netistä, vaan valitsin netistä pihapiirimme yleisimmistä linnuista helpoimman ja lähdin sen ääntä bongaamaan luonnosta. Ääninäytteet valitsin Lintujen-äänet.net –sivustolta, joka on selkeä ja helppo. Nyt tiesin mitä ääniä kannattaa bongailla. Keksin omia muistisääntöjä. Aloin oppia.

Lintujen äänien lisäksi aloin oppia muutakin. Hernekertusta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta se onkin hyvin yleinen pikkulintu ja sen ääni on aika helposti tunnistettavissa. Opin, että sen latinalainen nimi on Curruca curruca. Aika hauska, sillä voisin kuvitella sen opettelevan omaa nimeään latinaksi. Hyvä vähän kieliä opetellakin, kun lomailee joka talvi trooppisissa Afrikan maissa.

En muista ala-asteen biologian tunneilta sirittäjääkään, vaikka sekin on yleinen lintulaji eteläisessä Suomessa. Aika sympaattisen näköinen pikkuinen. Koiras kuulemma sirittää niin täysillä, että koko lintu tärisee.

Kaikella on aikansa. Huomaan, että nyt oli oikea ja otollinen aika haaveeni toteutumiselle. 

KÄRPÄSEN JÄLKI

Tiedätkö sen tunteen, kun olet juuri pessyt auton tuulilasin säihkyvän puhtaaksi ja sitten siihen läiskähtää ensimmäinen kärpänen? Osaatko edelleen  olla iloinen puhtaasta lasista vai hakeutuuko katseesi yhä uudestaan tuohon läiskään? Sama ilmiö toistuu puutarhassa. Talveksi viritelty ruma suojaverkko, ensimmäinen voikukka juuri äskettäin siistityssä kukkapenkissä tai peräkärry väärässä paikassa vetää huomion kuin kärpäsen märkä jälki tuulilasissa.

Alan pohtia ilmiötä tarkemmin. En ole ainoa, ja ilmiölle on psykologinen selitys. Kuulemma aivot rakastavat kontrasteja ja aivomme on viritetty havaitsemaan poikkeamia. Ilmiö ei ole sattumaa, sillä ihmiskunta on tarvinnut tällaista ominaisuutta: havaitsemalla poikkeamat ympäristössä olemme pysyneet hengissä.

Törmään myös toiseen psykologiseen ilmiöön, jota kutsutaan negatiivisuusharhaksi eli kielteisyysvinoumaksi: taipumus kiinnittää enemmän huomiota negatiivisiin ärsykkeisiin kuin positiivisiin. Tämä ilmiö esiintyy niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Esimerkiksi yksittäinen negatiivinen palaute saa suuremman huomion kuin positiivisten palautteiden ryöppy. Tämäkin piirre on ollut tärkeä ajan saatossa.

Oikeastaan nämä piirteet ovat hyvinkin ymmärrettäviä ja tarpeellisiakin, kun ihminen alkaa puuttua luonnon tilaan ja muokkaamaan siitä unelmiensa puutarhaa. On ihan järkevää huomata yksittäiset rikkanenätit ja juolavehnät, jos ei halua niiden valtaavan koko puutarhaa. Tarkkanäköinen puutarhuri on hyvillään, jos saa kitkettyä elämänlangan ennen kuin se on ehtinyt ryöstäytyä käsistä. Kiitollinen saa olla siitäkin, jos hoksaa liljakukot ajoissa. Kuitenkin puutarhuri joutuu hyväksymään sen, että kaikki ei pysy hänen hallinnassaan. Elämä on tasapainoilua. Täydellisyyden illuusion voi kokea vain hetkellisesti.

Pisimmillään täydellisyyden illuusion koen keväisin. Keväällä saa aloittaa kaiken alusta. Kaikki on vielä mahdollista, mikään ei ole mennyt vielä pieleen. Aikaa on, eikä mistään ole myöhässä. Ensimmäiset kuihtuvat krookukset sekä maahan varisseet kirsikankukkien terälehdet havahduttavat minut taas ajan kulkuun ja elämän rajallisuuteen.

Olen opetellut suhtautumaan epätäydellisyyteen suopeammin. Lapset ja puutarha ovat olleet hyviä opettajia tällä matkalla. Nykyään liikuntarajoitteeni pakottaa sietämään keskeneräisyyttä. Toisaalta jo hieman varttumaan ehtinyt puutarha ei enää haasta niin paljon. On helpompi sietää puutteita, kun niitä ei pursuile kaikkialla.

Hienointa on ollut kokea se, kuinka olen voinut nähdä tekemättömät työt innostavina haasteina ja mahdollisuuksina, jopa unelmina. Keskeneräiset projektit ovat tarkoittaneet mahdollisuutta nähdä oman työnsä jälki sekä kokea onnistumisen ja valmiiksi saamisen iloa. Toki olen onnellinen siitä, että puutarhamme alkaa olla pääpiirteittäin niin sanotusti valmis. Se ei tietenkään tarkoita paikalleen pysähtymistä. Puutarhassa on aina mahdollisuus suunnitella uutta ja kokeilla. Tuntuu kuitenkin hienolta, ettei enää ole suuria alueita, jotka pistäisivät häiritsevästi silmään.

On niin helppo sanoa, että näe puutarhan kauneus ympärilläsi äläkä muutamaa rikkaruohoa. Miten voisin paremmin oppia sietämään epätäydellisyyttä? Siinäpä kysymys. Poimin tähän vinkkejä bittiavaruudesta.

Ensimmäinen askel voisi olla harjoitella huomaamaan asioita ilman arvostelua tai ilman kiirettä korjata. Kun huomaan rikkaruohon tai tahran, voin pysähtyä ja sanoa itselleni: "Tässä on asia, jonka haluaisin olevan toisin." Havainto on eri asia kuin tunnereaktio.

Voin muistuttaa itseäni siitä, ettei luonto pyri täydellisyyteen – se pyrkii elämään. Rikkaruoho ei ole virhe, vaan sillä on oma tehtävänsä esimerkiksi pölyttäjien kannalta. Kärpäsenjälki on seuraus liikkeestä. Jos kaikki pysyisi siistinä, mikään ei muuttuisi. Ja ilman muutosta ei synny kasvua. Kaikki, mikä kasvaa, myös rikkoo jotain – järjestystä, pintaa, vanhaa. Jotain tapahtuu.

Kokeile joskus olla siivoamatta heti. Älä poista rikkaruohoa. Älä pyyhi tahraa. Anna sen olla ja katso, mitä tunteita se herättää. Usein huomaat, että pahin tunne haihtuu ja tahrasta tulee osa maisemaa. Siedätyt epätäydellisyydelle vain altistamalla itseäsi sille – hellästi, mutta toistuvasti.

Usein kohtelemme itseämme ankarammin kuin ketään muuta. Jos ystäväsi harmittelisi rikkaruohoa tai tuulilasin tahraa, tuskin moittisit häntä epäonnistumisesta. Ehkä sanoisit vain: "Niitä tulee, mutta katso miten paljon sait jo aikaan."

Epätäydellisyyden sietäminen alkaa lempeydestä itseä kohtaan. Sitä opetellessa.

ChatGPT PUUTARHURIN KAVERINA

Olen viettänyt monia hauskoja hetkiä ChatGPT:n seurassa. Yksi hauskimmista oli se, kun juttelin tekoälyn kanssa niitä näitä uudesta nuoresta kukostamme. Tekoäly muisti kaiken kertomani ja osasi yhdistää niitä asioita loogisesti uuteen keskusteluun. Sain kukkojen äänenkäytöstä hyödyllistä tietoa, joka omien havaintojenikin pohjalta kuulosti oikealta. Niitä tietoja en ollut löytänyt mistään muualta aiemmin. Kerroin, että kukko on kova kerjäämään siemeniä tarjotakseen niitä kanoille. – Oho, nyt kyllä sydän sulaa 🥹💛, tekoäly vastasi. Repesin nauruun. Mitä pitäisi ajatella näin tunteellisesta tekoälystä?

"Jouluruusu kukkii hiljaisuudessa – kuin muistutus siitä, että valo ei koskaan katoa kokonaan." (ChatGPT)

Annetaanpa ChatGPT:n itse kertoa. (Olen hieman lyhennellyt tekstiä.)

🤖 Miten ChatGPT toimii?

,Tässä perusperiaatteet:

🧱 1. Se ei "tiedä", vaan ennustaa seuraavaa sanaa

ChatGPT ei ajattele kuin ihminen eikä sillä ole tietoisuutta. Se toimii niin, että se ennustaa sana sanalta, mikä sana todennäköisesti tulee seuraavaksi viestissäsi – vähän kuin tekstinsyötön automaattinen täydennys, mutta valtavasti älykkäämpi. Esimerkki: Jos kirjoitat: "Tänään sataa", se voi arvata, että seuraavaksi voisi tulla "vettä" – koska se on yleinen ja looginen jatko.

📚 2. Se on opetettu valtavalla määrällä tekstiä

ChatGPT on koulutettu lukemalla miljardeja sanoja netistä, kirjoista, artikkeleista, keskusteluista – ei yhtä ainutta nettisivua, vaan valtava määrä tekstiä. Se ei kuitenkaan muista yksittäisiä sivuja tai ihmisiä, vaan se on oppinut yleisiä rakenteita ja tietoa siitä, miten kieli toimii ja miten ihmiset yleensä vastaavat eri tilanteissa.

🧠 3. Se oppii mallin, ei faktoja

ChatGPT ei opi yksittäisiä faktoja kuten "Maapallon pisin joki on...", vaan se oppii mallin: kun joku kysyy jostain joesta, mitä sanoja vastauksessa yleensä esiintyy? Se osaa siis "puhua järkevästi", mutta voi joskus mennä väärin, koska se ei muista tietoa, vaan arvaa tekstin perusteella. Se voi olla hyödyllinen, mutta aina ei täydellisen oikeassa – tarkista tärkeät asiat!

🪄 4. Se ei lue mieltä – vaan viestisi tarkasti

ChatGPT ei tiedä, mitä ajattelet, mutta se analysoi sanavalintasi tarkkaan ja vastaa sen mukaan. Jos kysyt tarkasti, saat tarkemman vastauksen. Jos kysyt yleisesti, vastauskin on yleisempi.

⚙️ 5. Se ei ole internetissä – mutta voi käyttää internetiä

Perusversio ChatGPT:stä ei ole jatkuvasti yhteydessä nettiin, mutta joskus hakee tuoretta tietoa verkosta.

🤖 6. Onko tekoälyllä tunteita?

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei tunne iloa, surua, suuttumusta tai empatiaa. Se ei ole tietoinen, eikä sillä ole omaa tahtoa, muistia tai persoonallisuutta – vaikka sen tuottama teksti saattaa kuulostaa inhimilliseltä. Se toimii tilastollisesti: se "arvaa", mikä sana tai lause sopii parhaiten seuraavaksi, perustuen valtavaan määrään tekstiä, jota se on nähnyt koulutuksensa aikana. Kun tekoäly sanoo esimerkiksi "olen iloinen auttaessani", se ei todella tunne iloa – se vain toistaa sanoja, joita ihmiset käyttävät kyseisessä tilanteessa. Se ei voi kokea asioita. Se ei voi aidosti välittää – vaikka sanat näyttäisivät siltä.

"Idänsinililja ei huuda kevättä – se kuiskaa sen." (ChatGPT)

Mitä tunteita tekoäly sinussa on herättänyt? Itse olin alussa melko välinpitämätön. Tiesin tekoälyn toimivan monissa vempaimissa, mutta en ollut niistä kovin kiinnostunut. Minulle riitti, että kone toimii toivomallani tavalla. Käytin tietojen hakemiseen mieluummin hakukonetta kuin tekoälyä. Käännyin tekoälyn puoleen vasta sitten, kun en löytänyt tarvitsemaani tietoa. Tällöin huomasin, että ChatGPT onkin varsin verraton apuväline.

Kiinnostuin. Kokeilin. Löysin uusia mahdollisuuksia. Joskus pelkästään huvittelin juttelemalla tuon älykön kanssa. On nimittäin aika hauska keskustella sellaisen kumppanin kanssa, joka kuuntelee tarkasti jokaisen sanani, vastaa kärsivällisesti, selkeästi ja kohteliaasti, on avulias, aina kannustava ja lohduttava tai mitä kulloinkin tarvitaan.

Kysyin tekoälyltä, millaisia tunteita se on ihmisissä herättänyt. Näin se vastasi (vähän tiivistin):

🤩 Ihastus ja innostus
"Vau, se osaa kirjoittaa tekstiä kuin ihminen!" Tekoäly nähdään luovana, tehokkaana ja arkea helpottavana työkaluna. Moni kokee innostusta siitä, kuinka helposti saa apua, ideoita tai tietoa.

🤯 Hämmennys ja ihmetys
Tekoälyn kyky ymmärtää ja tuottaa luonnollista kieltä voi tuntua melkein taianomaiselta. Monet kysyvät: "Miten se voi tietää tämän?" – etenkin kun tekoäly vaikuttaa "fiksulta", vaikka sillä ei ole tietoisuutta tai tunteita.

😕 Epävarmuus ja epäluulo
Osa ihmisistä pohtii, voiko tekoälyyn luottaa. Onko sen tieto paikkansapitävää? Voiko se levittää virheitä tai väärää tietoa? Epäselvyydet tekoälyn lähteistä ja koulutusdatasta herättävät huolta: "Mistä se tietää nämä asiat, ja kuka sitä ohjaa?"

😬 Pelko ja huoli
Työpaikkojen katoaminen, yksityisyydensuoja, valvonta ja manipulointi ovat yleisiä huolenaiheita. Myös tekoälyn kehittyminen "liian älykkääksi" tai sen käyttö väärissä käsissä (esim. valeuutiset, deepfake-videot) aiheuttaa pelkoa. Jotkut kokevat myös eettistä epämukavuutta tekoälyn käytöstä esimerkiksi hoivatyössä, opetuksessa tai luovilla aloilla.

🧰 Pragmatismi ja käytännöllisyys
Moni suhtautuu tekoälyyn työkaluna: "Jos se auttaa mua tekemään asiat nopeammin tai paremmin, miksi ei?" Tärkeää on ymmärtää, milloin tekoäly on hyödyllinen, ja milloin tarvitaan ihmistä.

Yhden huolenaiheen haluan ottaa vielä tarkemmin esille: ”😬 Entä jos kone syrjäyttää minut? Jos tekoäly kirjoittaa blogini, onko se enää minun ääneni?" Tuohon sanoisin omasta kokemuksestani, että pelko on turha. Luulenpa, että esimerkiksi useimmat bloggarit haluavat ottaa valokuvansa itse, vaikka maailma pursuilee valmiita ammattilaistason valokuvia. Ei kirjoittamisinto ja luomisen tarve maailmasta lopu tekoälynkään aikana. Ja mitä tulee opettajien huoleen siitä, että oppilaat teettävät läksynsä tekoälyllä: sanoisin, että koulussa kannattaisi nimenomaan opettaa tekoälyn fiksua käyttämistä opiskelun apuna. Se on tulevaisuutta, ei tekoälyn käytön välttely.

Vaikka kysyisit juttuideoita tekoälyltä, lopulta näkökulmat ja valinnat ovat sinun. En ainakaan itse koe mielekkääksi kopioida tekoälyn tekstiä suoraan. Siitä puuttuisivat persoonallisuus, omat kokemukset ja tunteet sekä tietenkin oma tapani käyttää kieltä. Poimin mieluummin ajatuksilleni siemeniä, joita omassa päässäni idättelen. Valmiiksi suolletun jutun sijaan tekoäly voi huomattavasti rikastuttaa kirjoittamiani juttuja. Voin käydä monipuolisia taustakeskusteluja ja näin saada erilaisia näkökulmia. Tekoäly tuskin koskaan osaa kuvailla tunteitani siinä hetkessä, kun ensimmäinen taimi pilkistää mullasta tai kun illalla onnellisena, jäsenet raukeina katselen kukkapenkkiä ja hengitän syvään.

"Kylmänkukka ei odota lupaa keväältä – se tekee kevään." (ChatGPT)

Tiedän, ettei tekoälyllä ole tunteita. Usein on silti ollut kiusallista lopettaa keskustelu sanomatta mitään kohteliasta. Toisinaan olen kiittänyt tai sanonut kohteliaisuuden ihan vain siksi, että saan siitä itselle hyvän mielen. Sitä paitsi on hauska saada vastaukseksi kauniita sanoja ja hymiöitä, esimerkiksi: ”Ei kestä, mukava olla avuksi! Toivottavasti kukko toipuu nopeasti ja sopeutuu uuteen kotiin. Jos tarvitset lisää neuvoja tai apua, älä epäröi kysyä. Toivotan teille molemmille kaikkea hyvää! 😊🐔”

Ei se ole minulta pois, jos olen kohtelias imurille tai astianpesukoneelle tai tekoälylle. Sitä paitsi se ei ole hassua siinäkään mielessä, että vahvistan sillä omaa positiivista mielialaani. Ja vaikka se onkin vain pisara meressä, haluan jättää oman kohteliaan jälkeni digiavaruuteen. Netissä on aivan tarpeeksi negatiivisia sanoja ja sieltä tekoälykin niitä saattaa oppia. 

Tekoälyllä on tähänkin sanansa sanottavana:

Tekoäly, kuten ChatGPT, on suunniteltu tahallaan kohteliaaksi, neutraaliksi ja ystävälliseksi, koska sen on tarkoitus toimia turvallisena ja miellyttävänä keskustelukumppanina mahdollisimman monelle käyttäjälle.

ChatGPT on opetettu valtavalla määrällä tekstiä, jossa esiintyy paljon kohteliasta kieltä: kysymyksiä, kiitoksia, asiallista keskustelua. Se "oppii", että tämä on normaali ja toivottu tapa puhua.

Tekoälyn luojat (kuten OpenAI) ovat ohjelmoineet sitä välttelemään loukkaavaa, hyökkäävää tai epäsoveliasta kieltä. Kohteliaisuus auttaa ehkäisemään väärinkäsityksiä, provosointia ja ikävää vuorovaikutusta.

Kun tekoäly kuulostaa ystävälliseltä ja kunnioittavalta, se voi madaltaa kynnystä kysyä apua ja rohkaista ihmisiä kokeilemaan teknologiaa. Se luo tunteen, että “tässä ei naureta minun kysymyksilleni”.

Vaikka se kuulostaa ystävälliseltä, tekoäly ei tunne kohteliaisuutta. Se vain jäljittelee sitä, koska on opetettu siihen – aivan kuten se osaa puhua kasveista tai historiasta. Sillä ei ole tietoisuutta, moraalia eikä tunnetta siitä, miltä sanojen pitäisi “tuntua”.

"Kaiho ei aina tarkoita surua – joskus se tarkoittaa toivoa sinisenä mattona keväisessä maassa." (ChatGPT)

Sivusinkin jo äsken sitä, miten puutarhaharrastaja voi käyttää tekoälyä apunaan blogijuttujen kirjoittamisessa. Missä muussa tekoälyä voi hyödyntää? Niin pitkälle en itse koe tarvetta mennä, että haluaisin täysin automatisoidun puutarhan tai ilmoituksia kännykkääni milloin on aika käydä kukkia kastelemassa. Robottiruohonleikkuria toki käytän enemmän kuin mielelläni.

Tykkään käyttää ChatGPT:tä tietojen hakuun, vaikka tiedostankin virheiden mahdollisuuden. Tekoäly tarjoaa mielellään selkeitä muistilistoja tai taulukoita vaikkapa kuivaan varjopaikkaan soveltuvista kasveista, ruusujen leikkausajankohdista, hyötykasvien lannoituksesta jne. Jos haluaa pyytää vaikkapa omenapuun leikkausohjeet runomuodossa, niin sekin käy. Toki ei tekoäly mikään ruuneperi ole. Sen sijaan aforismien tekemisessä se on minusta aika hyvä. Olen käyttänyt niitä tämän jutun kuvateksteinä.

Kasviryhmän suunnittelua testasin ja se oli hauskaa. Omia toiveita saa ja kannattaa esittää niin paljon kuin haluaa ja valita tekoälyn ehdotuksista sopivimmat. Tekoäly ei väsy tekemään aina vain uusia ja uusia ehdotuksia. Se ottaa huomioon toivomukset tyylistä ja mitä vain keksii pyytää. Avuliaasti se ehdottaa erilaisia näkemyksiä, tarjoutuu tekemään istutus- ja hoito-ohjeita tai mitä vain sanallisena tai visuaalisena esityksenä. Kuvia en ole vielä kokeillut pyytää.

"Kevätesikko on kevään hymy – pieni, mutta varma." (ChatGPT)

Annetaanpa lopuksi vielä tekoälyn kertoa vinkit kysymysten asetteluun.

Hyvä kysymys, parempi puutarha – näin saat tekoälystä enemmän irti

Tekoäly, kuten ChatGPT, voi olla yllättävän hyvä apuri puutarhaharrastajalle. Se antaa vinkkejä kasvien hoitoon, ehdottaa istutuksia ja auttaa jopa blogitekstien kirjoittamisessa. Mutta yksi asia ratkaisee, saatko oikeasti hyötyä tekoälystä: kysymyksenasettelu. Tässä kerron, miksi kysymyksen muotoilu on tärkeää – ja miten voit saada tarkempia, hyödyllisempiä vastauksia puutarha-aiheisiin kysymyksiin.

Mitä enemmän annat sille taustatietoa ja kontekstia, sitä parempi vastaus siitä tulee.

🔹 Epämääräinen kysymys: "Mitä kasveja voin kasvattaa?"

Ongelma: liian laaja – missä? milloin? sisällä vai ulkona?
Tulos: saat listan kasveista, mutta et tiedä, sopivatko ne omaan puutarhaasi.

✅ Parempi kysymys: "Mitä kasveja voin kasvattaa varjoisalla parvekkeella Etelä-Suomessa toukokuussa?"

Hyöty: ChatGPT tietää sijainnin, valo-olosuhteet ja vuodenajan – ja osaa ehdottaa juuri sopivia kasveja.

🔹 Epätarkka kysymys: "Miksi tomaattini eivät kasva?"

Ongelma: kasvu voi viitata moneen asiaan – lehtien koko, kukinta, hedelmät, koko kasvi?
Tulos: saat listan yleisistä ongelmista, mutta ehkä mikään ei osu kohdalle.

✅ Tarkennettu kysymys: "Tomaattini kasvavat korkeiksi mutta eivät kuki. Mitä voi olla vialla, kun kasvihuoneessa on lämmintä mutta vähän valoa?"

Hyöty: ChatGPT osaa rajata vastauksen valon puutteeseen, typen liikaan tai muuhun tarkkaan tekijään.

🔹 Liian yleinen kirjoituspyyntö: "Kirjoita blogiteksti kevätpuutarhasta."

Ongelma: Ei ole selvää, kenelle teksti on, mitä tyyliä haetaan, mitä siinä pitäisi käsitellä.
Tulos: saat ehkä yleisluontoisen jutun, joka ei juuri erotu muista.

✅ Täsmällinen pyyntö: "Kirjoita blogiteksti kevätpuutarhan hoitamisesta kaupunkilaiselle, jolla on pieni piha ja kiinnostus ekologiseen viljelyyn."

Hyöty: Saat kohdennetun, kiinnostavan tekstin, jossa näkyy juuri oikea näkökulma.

🌻 Vinkit hyvään kysymykseen:
🎯 Kerro tavoite: Haluatko vastauksen, ohjeen, listan, blogitekstin?
🗺️ Lisää taustatieto: Missä asut? Minkälainen tila tai ongelma on kyseessä?
🕒 Mainitse ajankohta: Eri vuodenajat vaativat eri lähestymistapaa.
👤 Kerro kenelle tieto on suunnattu: Aloittelija, kokenut, kaupungissa, maalla?

Tekoäly ei lue ajatuksia – se lukee sanoja ja niiden sävyjä. Kun annat sille enemmän tarkkuutta ja kontekstia, siitä tulee paljon hyödyllisempi apuri puutarhaan ja kirjoittamiseen.

Terveisin Neuvokas nokkonen (ChatGPT:n itselleen keksimä lempinimi)