tiistai 12. joulukuuta 2017

ONNELI - SANKARIKISSA

Oli ollut kiireinen päivä. Oli ihanaa päästä löylyttelemään. – Oli aika tiivis päivä, mutta niin sekin vain meni, sanoin miehelleni ja aloin kuivata itseäni kylpypyyhkeeseen.

– Onneli toi rotan sisälle, tytär huutaa pesuhuoneen oven läpi. – Hyvä, Onneli! poika riemuitsee ja taputtaa. – Sä oot tosi hyvä! Hienoa, Onnneli, kuuluvat kannustushuudot. Minä säntään eteiseen puoliksi märkänä.

Onneli

Eteisessä Onneli heittelee siimahäntää innoissaan. Taitaa olla peltomyyrä. Ensimmäinen saalis! Aika ihmeellistä. Näin pian on oppinut saalistamaan. Hieno kissa.

– Äiti, se vie sen rotan olkkariin, tytär huolestuu ja seuraa silmä kovana Onnelin liikkeitä. Hän nauttii kun saa olla mukana, kun tapahtuu jotakin erityistä. Toinen tytär on pinkaissut yläkertaan. – Nyt se aikoo viedä sen matolle, tyttö jatkaa. Poikaa naurattaa. – Hienoa, Onneli! Sä teit sen, hän hehkuttaa. – Äitii, nyt se on jo olkkarissa, tyttö ilmoittaa.


Nappaan tyynyliinan, jonka olen aikonut heittää pois. Nopealla liikkeellä kietaisen jo henkensä heittäneen  hiirulaisen liinan sisään ja kääräisen nyytiksi. Ojennan nyytin Joukolle, joka juuri parahiksi tulee saunasta kylpytakissaan. Hän vie nyytin ulos. En oikein tiedä miten muutenkaan tämän tilanteen voisi hoitaa.

Sankarikissa jää etsimään saalistaan maton alta. – Mihin ihmeeseen se nyt pääsi karkaamaan, Onneli tuntuu ihmettelevän. Kauan pentu ei ehdi saalistaan kaipaamaan kun kutsun kissat syömään. Herkulliset kanapalat odottavat.


– Onneli näytti niin onnelliselta, lapset sanovat ihaillen. – Aivan varmasti, minä sanon. – Että näin nuorena, sehän on ollut meillä vasta viikon ja pari päivää! ihmettelemme kaikki. Hyvä kissa!

16 kommenttia:

  1. Onnelista tulee selvästi hyvä pyyntikissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin :) Kunpa ei kaikkia saaliitaan sitten toisi näytille :)

      Poista
  2. Se myyrä on poistettu puutarhaa tuhoavien myyrien kaartista. Onnea Onnelille, kyllä se keksii lopulta pitää saaliinsa ulkona. Ensikertalaisella onnistunut saalistus tuotiin ylpeydellä näytille. Mistäpä Onneli vielä tietäisi saaliin tuonnin etikettisääntöjä? Hyvän kisssan saitte. Kaikin tavoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita! Joo, mielellään en kyllä välittäisi tietää sitä myyrien lukumäärää minkä ne saalistavat - en ainakaan olohuoneessa laskien ;) Kissat ovat tosi viisaita ja varmasti hoksaavat, että ulkona saalis pysyy varmemmin tallessa. Niin, kissa varmaan ajatteli, että me moukat emme tiedä etiketistä mitään... Viedä nyt toiselta ylpeyden ja onnen aihe noin vain :(

      Poista
  3. Kissalla on kissan vaistot ja sualis pittää tuuva näytille! Hyvä Onneli! Niin se meijän Juuso-poikakin tek.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Eihän me ymmärrettäis, jos se yrittäisi urotyöstään kertoa :) Yksi hiiri kertoo enemmän kuin tuhat maukaisua :) Juusolle terveisiä <3

      Poista
  4. Vielä ne tuossa iässä leikkii saaliinsa kanssa.Meidän kissaneiti on saanut koiranpentumme 6kk matkimaan sitä. Koiruli käyttäytyy paljon samoin kuin kissaneiti, saalistavat yhdessä ja jopa innostunut syömäänkin hiiriä, no onhan se luonnollista villiä alkuperää mutta silti! Minulla on välillä kaksi kissaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, miten söpöä, vaikka kaksinkertainen määrä hiirulaisia näytille tuotuna ei ehkä olekaan niin söpöä ;) Ihana, että heillä on niin paljon seuraa toisistaan.

      Meillä koiran ja kissojen välinen ystävyys sai vähän kolhuja kun Rose loukkasi jalkansa. Tötterökaulurin kanssa oli vaikea leikkiä ja muutenkin hankalaa olla. Ei voinut mennä piilosta eikä juosta ulkona. Toivottavasti kaikki palaa ennalleen kun Rosen jalka on kunnossa.

      Poista
  5. Hienoa Onneli! Siitä kehkeytyy oivallinen hiirikissa.
    Meidän Juuso syö hiiret, mutta päästäiset se jättää nurmikolle. Niitä sitten kannetaan lapiolla tontin laitaan ja haudataan sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku näyttää ainakin lupaavalta. Vähän on kyllä totuttelemista tähän saalistusjuttuun - ainakin saaliiden näytille tuontiin :) Terveisiä Juusolle <3 Eivät päästäiset taida kissoille kelvata ;)

      Poista
  6. Onneli vaikuttaa varsin onnelliselta pikkukissalta. Meidän neidit joutuvat tyytymään leikkihiirien pyydystämiseen sisätiloissa. Laserosoittimen pienen punaisen pisteen jahtaus on molempien lempipuuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut olivat jo tottuneet ulkoiluun ennen meille tuloa, joten tarvitsivat tällaisen maaseutukodin. Meillä ei sellaisia hienouksia ole mitä se punainen piste teillä, mutta meidän kissat nauttivat vesihanasta valuvan veden katselusta aivan valtavasti :) Parasta viihdettä ;)

      Poista
  7. Luonnonmukainen ja myrkytön tapa hoitaa hiiret ja rotat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Pidän luonnonmukaisista asioista, mutta toki on vähän totuttelemista nähdä hiirulaisia olohuoneessa ;)

      Poista
  8. Ihana Onneli, hänestä tulee hyvä metsästäjä💚

    VastaaPoista